Metsähallituksen toimia Utössä

Nyt viikonloppuna huomasin, että ainoa isompi (kurttu)ruusupensas koko Kesnäsin alueella on käyty Metsähallituksen toimesta myrkyttämässä vajaa kolme viikkoa sitten. Ottamatta sen enempää kantaa kurtturuusukysymykseen, tunsin isoa harmitusta – melkeinpä surua – tämän lintujen kannalta tosi hienon ruusupensaan tulevasta kuolemasta. Karun Kesnäsin niemen alueella tällainen rehevä ja suojaisa pensas on ollut tärkeä ”piilopaikka” niin pesiville kuin muuttaville linnuille. Suomessa voimakkaasti vähentynyt kirjokerttu, Utön viimeisiä, pesi tässä pensaassa 2016 ja talvella 2019/2020 Kesnäsissä talvehtinut pikkusirkku käytti tätä pensasta yöpymispaikkanaan. Viime syksynä, satojen tavallisten muuttajien lisäksi tässä pensaassa viihtyi parhaimmillaan mm. 2 ruskouunilintua samaan aikaan jne.

kurtturuusu_01_Utö_08_21

Sinä aikana (15 vuotta) kun olemme Utössä asuneet, niin tämä pensas ei ole levittäytynyt uusille alueille (no, ehkä joku lintu on siemeniä vienyt) ja kun se on yleisiltä kulkureiteiltä vähän sivussa, suoja linnuille on ollut erinomainen. Ja nyt se on myrkytetty ”yhteisen hyvän” takia. Arveluttaa muutenkin kovin tuo vahvan myrkyn (glyfosaatti) käyttö, varsinkin kun pensas on vielä täynnä marjoja/kiulukoita – laskin ainakin parisataa. Metsähallitus ohjeissaan (https://www.metsa.fi/wp-content/uploads/2020/10/Kurtturuusun-torjunta-glyfosaatti-kysymykset-vastaukset-Metsahallitus.pdf) vakuuttaa, että marjat poistetaan ennen myrkytystä, mutta mitä vielä – tätä ei oltukaan tehty! Nyt jo viherpeipot kävivät myrkkymarjoja syömässä – montako lintua tämä elämänpensas nyt tappaa ennen kuin itse kuihtuu pois? Ruusupensaassa tiiviisti kiinni olevan pihlajan marjat voinevat olla myös myrkyn saastuttamia, pian muuttavat rastaat ja tilhet löytävät nekin. Saarelaisilta kuulin tänään, että samanlaisia laiminlyöntejä on lähisaarillakin äskettäin tehdyissä myrkytyksissä, marjat/kiulukat poistamatta, vesirajassa olevia pensaita myrkytetty jne.

kurtturuusu_02_Utö_08_21

Edellinen Metsähallituksen toimenpide Utössä mihin olen itse ”törmännyt” oli keväällä 2018 tapahtunut pienpetopyynti. Sinällään tärkeä asia, täällä lähinnä kettujen vähentämiseksi, mutta Metsähallitus lähetti tänne kaksi metsästäjää kahden ison koiran kanssa vain muutama päivä ennen vappua (26.4.). Lain mukaan kettujen metsästysaika oli päättynyt jo 14.4., mutta kuulemma ”poikkeuslupa” oli haettu (kukahan voi antaa luvan rikkoa lakia?). Ehkä niin, mutta yhtään kettua ei tietääkseni Utöstä saatu (niitä on täällä tälläkin hetkellä 6 kpl) ja pahaa teki katsoa, kun koirat päästettiin pesimäaikana vapaana juoksemaan lukuisille ympäröiville lintusaarille (kuvia tapahtumasta en nyt viitsi tänne laittaa). Haahkat, ristisorsat, kahlaajat jne täydessä paniikissa! Tarkoitus pyhittää keinot?

kurtturuusu_03_Utö_08_21

Tuleekohan vielä se hetki, kun voin varauksetta kehua jotain Metsähallituksen toimenpidettä täällä Utössä? Tarkoitus toimissa on varmaankin hyvä, mutta toimintatavoissa on selkeästi korjattavaa, kuten olen kuvannut. Valtion maille kaivattaisiin täällä mm. virallista telttapaikkaa ja hyvin harvoja kurtturuusupensaita paljon isompi hyöty olisi Utön avomaiden raivaamisesta. Nyt erityisesti sadat pihlajantaimet ja jo isohkot puutkin, katajikkojen ohella, valtaavat mm. lintujen pesimä- ja ruokailualueita Kesnäsissä ja Österängillä  – saari pusikoituu kovaa vauhtia. Raivaamisessa olisi ihan konkreettista hyvää saaren luonnolle, valtion maita kun täällä on huomattavan paljon.

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Metsähallituksen toimia Utössä

Pientä muuton viriämistä

Torstaina 19.8.2021 jatkui matalapainekeli – pilvistä, sadekuuroja ja navakkaa (12-15 m/s) länsilounaista tuulta. Lämpöä oli max 15 astetta. Staijia tunti aamulla ja sadekuurojen kera kierrettiin saaren itäosat ja osa kyläaluetta. Merivesi on edelleen erittäin korkealla ja siksi mm. kahlaajarannat ovat täysin veden peitossa. Nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, varpushaukka, 2 tuulihaukkaa, merikihu ja kahlaajia mm. 6 valkovikloa, mustaviklo, rantasipi, 2 tylliä, 16 meriharakkaa (1a), 7 suosirriä ja nuori kuovisirri.

VALKOVIKLO ON NYT YLEISIMPIÄ KAHLAAJIA

VALKOVIKLO ON NYT YLEISIMPIÄ KAHLAAJIA

Perjantaina 20.8.2021 oli vaihteeksi sateetonta, aurinkoistakin, ja lämpötila käväisi 18 asteessa. Länsilounainen tuuli oli varsin reipasta ja puuskaista, 9-11 m/s, koko päivän. Kiertelin itäosaa ja staijailin runsaat 3 tuntia, mutta näkyvä muutto on edelleen aika lailla nollassa – ehkä vastatuuli on edelleen liian navakkaa. Ainoat mainittavat olivat harmaahaikara, 2 kurkea (etelään), varpushaukka ja tuulihaukka. Hiljaista on. Merivesi on yhä tosi korkealla ja kahlaajia niukasti, vain 5 valkovikloa, liro, mustaviklo ja 4 suosirriä. Kylällä näkyi 2 törmäpääskyä. Outi lähti aamulla mantereelle käymään.

NUORET MUSTAVIKLOT MUUTTAVAT NYT

NUORET MUSTAVIKLOT MUUTTAVAT NYT

Lauantaina 21.8.2021 taivas oli puolipilvinen, länsiluoteinen tuuli oli heikentynyt 4-8 m/s ja lämpöä oli 17 astetta. Aamulla tunnin staiji luotsiasemalla ja myöhemmin kiertelin runsaat 4 tuntia Kesnäsissä ja saaren itäosassa, iltapäivällä vähän pihastaijiakin. Pientä elpymistä tänään muuttorintamalla, kyllä se tästä hiljalleen… Näin mm. 3 tuulihaukkaa, 5 varpushaukkaa, kalasääsken, 12 muuttavaa haapanaa ja syksyn ekat 3 sepelkyyhkyä.

KALASÄÄSKI MUUTTI LÄHES PÄÄLTÄ

KALASÄÄSKI MUUTTI LÄHES PÄÄLTÄ

Kahlaajia oli mm. 4 isokuovia, punakuiri, 6 valkovikloa, mustaviklo, metsäviklo, liro, rantasipi, 2 tylliä, 2 taivaanvuohta ja muuttavana 14 meriharakkaa. Saaressa oli kohtalaisesti pajulintuja, kirjo- ja harmaasieppoja, pensas- ja hernekerttuja, 4 pensastaskua, 23 kivitaskua ja n. 40 keltavästäräkkiä. Jompero lähti aamulla mantereelle.

KIRJOSIEPPOJEN MUUTTO ON KÄYNNISSÄ

KIRJOSIEPPOJEN MUUTTO ON KÄYNNISSÄ

VIIME PÄIVINÄ ON OLLUT KOMEITA PILVIÄ

VIIME PÄIVINÄ ON OLLUT KOMEITA PILVIÄ

Sunnuntaina 22.8.2021 oli jälleen puolipilvistä ja muutama sadekuuro ropsahti päivän aikana. Tuuli oli nyt luoteesta 6-10 m/s ja lämpöä oli enimmillään 17 astetta. Aamulla tunnin staiji luotsiasemalla ja eiliseen tapaan kiersin Kesnäsin ja saaren itäosat, jossa staijailin n. 3 tuntia. Iltapäivällä vielä vähän pihallakin. Pikkulintuja oli yöllä saapunut lisää, erityisesti kirjo- ja harmaasieppoja, pikkulepinkäisiä näkyi 8. Keltavästäräkkejä oli tänään n. 25 ja pensastaskuja 8. Muuta mainittavaa olivat mm. 4 kuikkaa, härkälintu, 4 mustalintua, 3 harmaahaikaraa, 3 tuulihaukkaa ja 5 varpushaukkaa. Kahlaajia näkyi 4 isokuovia, meriharakka, 2 valkovikloa, 3 mustavikloa, rantasipi, liro, 8 tylliä, suosirri ja ad isosirri luotsiaseman luodoilla. Lyhyt on Suomen veneilysesonki, tänään on enää yksi vierasvene satamassa.

MYÖS PENSASTASKUT MUUTTAVAT NYT

MYÖS PENSASTASKUT MUUTTAVAT NYT

TAIVAANVUOHI MAASTOUTUU HYVIN KUIVUNEESEEN RAKKOLEVÄÄN

TAIVAANVUOHI MAASTOUTUU HYVIN KUIVUNEESEEN RAKKOLEVÄÄN

Maanantaina 23.8.2021 oli lähdettävä käymään mantereella. Aamulla tuli taas muutama sadekuuro, lämpöä oli enää 12 astetta ja pohjoistuuli puhalsi 6 m/s. Staijasin tunnin luotsiasemalla ja vähän omalla pihalla ennen laivan lähtöä. Mainittavaa olivat kuikka, 6 harmaahaikaraa, 4 tuulihaukkaa, 5 varpushaukkaa, 2 isokuovia, valkoviklo, 4 tylliä ja suosirri. Laivamatkalla ei kummempaa näkynyt, Turussa olin klo 19.20.

HARMAAHAIKAROITA NÄKEE LÄHES PÄIVITTÄIN

HARMAAHAIKAROITA NÄKEE LÄHES PÄIVITTÄIN

Uusimmat kuvat löytyvät isompina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pientä muuton viriämistä

Sadetta ja – lisää sadetta

Maanantaina 16.8.2021 aamu ja aamupäivä olivat leppoisan puolipilvisiä ja heikko lounastuuli puhalsi, puolen päivän jälkeen saatiin tiheitä sadekuuroja ja vaihtelevaa 5-10 m/s tuulta. Lämpö käväisi 18 asteessa. Staijia aamulla tunti ja itäosat saaresta kierrettiin ennen sadetta. Kyläaluekin käytiin läpi pikaisesti. Tänään nähtiin mm. 1kv pikkulokki, 2 tuulihaukkaa, 2 merikihua, 9 tervapääskyä ja kahlaajia mm. isokuovi, 6 valkovikloa, 12 liroa, metsäviklo, 5 mustavikloa, 4 kapustarintaa, 9 tylliä, 12 suosirriä, 2 taivaanvuohta, meriharakka ja 6 suokukkoa. Maastossa oli jonkin verran herne- ja pensaskerttuja, kirjo- ja harmaasieppoja sekä pajulintuja, itäosassa n. 40 keltavästäräkkiä. Puolet päivästä kului kotiaskareissa.

NUORIA KAPUSTARINTOJA ON NYT MUUTOLLA

NUORIA KAPUSTARINTOJA ON NYT MUUTOLLA

Tiistaina 17.8.2021 oli sumuista ja sateista. Lämpöä oli 16 astetta ja kaakkoistuuli heikkoa, 3-6 m/s. Sumun takia aamustaiji jäi puoleen tuntiin ja jatkuva vesisade alkoi klo 14. Käväisin pikaisesti itärannalla, muuten koko aamupäivä touhuttiin omassa rannassa: s/y Taivaanvuohi pestiin, masto poistettiin ja vene nostettiin kuivumaan ylös talviteloille Tykkihalliin. Päivän havainnot olivat harmaahaikara, 2 kuikkaa, valkoviklo, 4 liroa, 7 tylliä, 10 suosirriä ja 5 kapustarintaa. Itäniityllä näkyi ainakin 7 pensastaskua ja rannassa oli edelleen useita luotokirvisiä, aikuisia ja lentopoikasia. Varesvuot lähtivät mantereelle.

pensastasku_01_Korppoo_08_21

PENSASTASKUJEN JA METSÄKIRVISTEN SYYSMUUTTO ON JO HYVÄSSÄ VAUHDISSA

PENSASTASKUJEN JA METSÄKIRVISTEN SYYSMUUTTO ON JO HYVÄSSÄ VAUHDISSA

Keskiviikkona 18.8.2021 epävakainen matalapainesää jatkui. Pilvistä ja pitkin päivää sadekuuroja, yhtenäistä sadetta taas klo 16 alkaen. Kovaa etelätuulta, 10-15 m/s ja puuskissa 19 m/s, lämpöä oli 15-17 astetta. Taas jäi aamustaiji tuulen takia väliin, mutta kompattiin sentään saaren itäosat. Pihan reunojen siistimistä harrastettiin iltapäivällä. Lintuja nähtiin mm. harmaahaikara, varpushaukka, 3 tuulihaukkaa ja kahlaajia mm. punakuiri, 7 valkovikloa, 4 liroa, metsäviklo, 3 mustavikloa, 2 rantasipiä, 4 suokukkoa, 4 tylliä, kapustarinta, 7 suosirriä ja lapinsirri. Laivaturistit ja vierasveneet ovat jo huomattavasti vähentyneet. Pentti Jompero saapui iltapäivällä lintureissulle saareen.

PIKKULEPINKÄINEN SAA VETTÄ NISKAANSA

PIKKULEPINKÄINEN SAA VETTÄ NISKAANSA

KOTTARAISET PARVEILEVAT (Kuva: Outi Sarjakoski)

KOTTARAISET PARVEILEVAT
(Kuva: Outi Sarjakoski)

Uusimmat kuvat löytyvät isompina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sadetta ja – lisää sadetta

Käynti Jurmossa ja isopäiväkiitäjä

Torstaina 12.8.2021 oli todella kesäistä – pilvetöntä, lämpöä 21 astetta ja pitkään tyyntä, vasta illansuussa länsituulta 5 m/s. Aamulla tunnin staiji, mutta aamupalan jälkeen lähdettiin omalla veneellä päiväretkelle Jurmoon. Ajoaika suuntaansa oli n. 35 min. Jurmossa käveltiin reitti satama – kappeli – staijipaikka – Sorgen – lounaisriutta – järvi – satama.

PARKKEERATTIIN PAATTIMME RANNAN TUNTUMAAN

PARKKEERATTIIN PAATTIMME RANNAN TUNTUMAAN

Nähtiin 46 lajia, mm. harmaahaikara, varpushaukka, 4 kapustarintaa, punakuiri, 4 isokuovia, 13 pikkukuovia, 2 valkovikloa, 30 liroa, mustaviklo, 2 suokukkoa ja 2 töyhtöhyyppää. Sirrit kateissa, ainakin tältä reitiltä. Pari jänistäkin nähtiin, Utössähän niitä ei ole. Klasun rantapuodissa nautittiin hyvät kahvit ja ostettiin savukalaa matkaan. Utössä näkyi aamulla mm. 4 harmaahaikaraa, tuulihaukka, 3 merikihua, 2 valkovikloa ja 2 isokuovia. Mukava retkipäivä.

TAISIN OTTAA VASTA NYT ELÄMÄNI EKAT JÄNISKUVAT..

TAISIN OTTAA VASTA NYT ELÄMÄNI EKAT JÄNISKUVAT..

Perjantai 13.8.2021 oli edelleen aurinkoinen ja lämmin (21 astetta) päivä, mutta reipas länsituuli (7-10 m/s) viilensi ilmaa. Staijia tunti aamulla, saaren itäosat kierrettiin ja käytiin aamukahvilla Varesvuolla samalla isopäiväkiitäjiä (entinen nimi etelänpäiväkiitäjä) odotellen. Juuri silloin ei näkynyt, mutta syrikoilla on päivittäin käynyt 1-2 yksilöä. Mainittavimmat lintuhavainnot tänään olivat 2 harmaahaikaraa, kuikka, ruokki, varpushaukka, 2 tuulihaukkaa, isokuovi, 8 valkovikloa, 10 liroa, 4 mustavikloa, 2 metsävikloa, rantasipi, 6 taivaanvuohta, ad kapustarinta, ad tundrakurmitsa ja 20 tylliä. Itäniitylle oli ilmestynyt syksyn ekat 2 pensastaskua ja 3 keltavästäräkkiä, myös kirjosieppoja oli saapunut muutolla pari kappaletta. Illansuussa, auringonlaskun aikaan, myös meidän pihalle ilmestyi ”oma” isopäiväkiitäjä, jota tuli kuvattua melko runsaasti.. Aina yhtä mukavan näköinen.

ISOPÄIVÄKIITÄJÄ MEIDÄN KELTAKANNUSRUOHOLLA

ISOPÄIVÄKIITÄJÄ MEIDÄN KELTAKANNUSRUOHOLLA

Lauantaina 14.8.2021 aamulla saatiin rankkoja sadekuuroja, mutta myöhemmin oli puolipilvistä ja lämpöä 19 astetta. Puuskainen lounaistuuli oli aamulla 10 m/s ja voimistui pitkin päivää ad 14-17 m/s. Aamustaiji jäi väliin, mutta kierrettiin Kesnäsiä ja saaren itäosia. Havaittiin mm. 2 harmaahaikaraa, 2 tuulihaukkaa, 6 keltavästäräkkiä ja 7 pensastaskua. Muuttokahlaajia laskettiin 9 valkovikloa, mustaviklo, metsäviklo, 8 liroa, 3 suosirriä, 2 suokukkoa, taivaanvuohi, 7 tylliä, jänkäsirriäinen itärannalla sekä edelleen ad kapustarinta ja tundrakurmitsa.

TAIVAANVUOHEN JA VÄSTÄRÄKIN KOHTAAMINEN

TAIVAANVUOHEN JA VÄSTÄRÄKIN KOHTAAMINEN

Sunnuntaina 15.8.2021 oli epävakaista – sadekuuroja aamulla ja iltapäivällä, melko kovaa lounaistuulta 13-16 m/s ja lämpöä 16-18 astetta. Aamustaiji jäi taas väliin, mutta kompattiin itäosat ja Kesnäs. Nähtiin mm. varpushaukka, tuulihaukka ja melko monipuolisesti sateiden pudottamia kahlaajia: 5 valkovikloa, ad mustaviklo, 12 liroa, rantasipi, 6 punajalkavikloa, meriharakka, taivaanvuohi, 5 suosirriä, ad isosirri, 2 ad punakuiria, 2 juv kapustarintaa, ad tundrakurmitsa ja 15 tylliä. Kovan tuulen takia pikkulinnut olivat ”kateissa” ja petolintujen muutto on edelleen lähes olematonta.

RANNALLA OLI RUUHKAA

RANNALLA OLI RUUHKAA

ISOSIRRI VAIHTAA PUKUA

ISOSIRRI VAIHTAA PUKUA

Uusimpia kuvia isompina tiedostoina löytyy täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Käynti Jurmossa ja isopäiväkiitäjä

Mantereen rientoja ja takaisin Utöhön

Elokuun 5.päivä 2021 vietettiin Outin kanssa Turussa erilaisia asioita hoitaen ja illalla vierailtiin perinteisesti kesäisessä Naantalissa ja nautittiin hyvä ateria rannan ravintolassa. Seuraavat päivät, 6-9.8. vietettiin Helsingissä, pääasiassa Lauttasaaressa Larus minutuksessa, mutta ohjelmaan mahtuivat Outin lasten ja lastenlasten tapaamisten lisäksi mm. käynti Ateneumissa upeassa Ilja Repinin näyttelyssä sekä Vallisaaren tilataideteoksiin tutustumassa. Lintuja ei Hesan reissuun tällä kertaa mahtunut, Lauttasaaressa näin sentään räyskän ja pari muuttavaa valkovikloa. 9.8. palattiin Turkuun ja 10.8. lähdin takaisin Utöhön Outin jäädessä vielä hetkeksi mantereelle.

ILJA REPININ UPEITA MAALAUKSIA

ILJA REPININ UPEITA MAALAUKSIA

Tiistaina 10.8.2021 oli puolipilvistä ja kohtalaista lounaistuulta, lämpöä 18 astetta. Aamulla Nauvoon kahville ja m/s Baldurille kerääntyi vielä arviolta ainakin 100 matkustajaa, ei (vielä) lintuväkeä. Matka sujui leppoisasti ja Utöhön saavuttiin klo 15.30. Matkalla näkyi mm. 2 harmaahaikaraa ja merikihu.

MERIMATKALLA OLI EDELLEEN KESÄISEN KAUNISTA

MERIMATKALLA OLI EDELLEEN KESÄISEN KAUNISTA

Utössä tein itärannan kierroksen, hiljaista oli – 6 liroa, 2 valkovikloa, 2 tuulihaukkaa ja 2 törmäpääskyä mainittavimmat. No, ehkäpä syysmuutto hiljalleen piristyy.

HARMAASIEPPOJEN PESINNÄT OVAT HYVIN ONNISTUNEET

HARMAASIEPPOJEN PESINNÄT OVAT HYVIN ONNISTUNEET

Keskiviikkona 11.8.2021 oli taas kesäistä: lämpöä 20 astetta, aurinkoa ja heikkoa (2-5 m/s) etelätuulta. Staijia aamulla tunti ja saaren itäosat kierrettiin, päivällä pihanurmikon leikkaus pitkästä aikaa. Lintuja näkyi mm. 5 harmaahaikaraa, 2 tuulihaukkaa, 2 isokuovia, pikkukuovi, valkoviklo, 6 liroa, ad tundrakurmitsa ja 13 törmäpääskyä ja meidän saunalla sirittäjä. Outi saapui saareen illansuussa m/s Utö Expressillä.

VANHA TUNDRAKURMITSA NÄYTTÄYTYI ITÄRANNALLA

VANHA TUNDRAKURMITSA NÄYTTÄYTYI ITÄRANNALLA

VANHAT SUOSIRRIT OVAT JO TAINEET MENNÄ

VANHAT SUOSIRRIT OVAT JO TAINNEET MENNÄ

Uusimmat kuvat isompina täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mantereen rientoja ja takaisin Utöhön

Lähtö mantereelle

Maanantaina 2.8.2021 oli aurinkoista, illalla pilvistyvää. Lämpöä oli 20 astetta ja länsilounainen tuuli puhalsi 3-5 m/s. Staijia tunti aamulla ja totutusti itäosan kierros, sitten taas olympialaisten seurantaa ja kotihommia. Lintuhavaintoja mm. 2 harmaahaikaraa, 3 ruokkia, räyskä, 2 pikkukuovia, valkoviklo, mustaviklo, rantasipi, 5 liroa, 55 suosirriä ja ad isosirri. Veneitä on taas melko lukuisasti satamassa. Kettuja näkyy lähes joka päivä, onhan niitä täällä kaikkiaan 6 kappaletta – ikävän monta lintujen kannalta.

PIKKUKUOVIEN MUUTTO ALKAA OLLA JO OHI

PIKKUKUOVIEN MUUTTO ALKAA OLLA JO OHI

ISOSIRRI ITÄRANNALLA

ISOSIRRI ITÄRANNALLA

Tiistaina 3.8.2021 oli puolipilvistä, aamulla sadekuurokin, ja lämpöä 19 astetta. Luoteistuuli puhalsi 8 m/s koko päivän. Taas tunnin staiji aamulla ja saaren itäosa kierrettiin pariinkin otteeseen. Mainittavaa oli mm. 3 ruokkia, syksyn eka varpushaukka, isokuovi, 6 valkovikloa, 7 liroa, kapustarinta, taivaanvuohi, 35 suosirriä ja itärannalla myös jänkäsirriäinen. Varesvuon Markus ja Minna saapuivat saareen.

TÖYHTÖHYYPPIENKIN MUUTTO JO HIIPUU

TÖYHTÖHYYPPIENKIN MUUTTO JO HIIPUU

Keskiviikkona 4.8.2021 oli kuukauden kesäjakson jälkeen lähdettävä käymään mantereella asioita hoitamassa. Päivä oli puolipilvinen ja mereltä puhalsi heikkoa länsituulta, lämpöä oli 18 astetta. Saareen saapuivat iltapäivällä lintureissulle Mika Teivonen, Timo Damski ja Hannu Jännes. Itselläni jäi tänään lintujen katselu väliin ja matka Pärnäisiin tehtiin eka kertaa m/s Utö Express’illä, melko tasan tunnissa (matkavauhti 25 kn). Matkalla Turkuun pysähdyttiin Outin kanssa Sattmarkiin syömään ja kahvittelemaan. Turussa oltiin klo 17 aikaan.

OHDAKEPERHOSIA NÄKEE SILLOIN TÄLLÖIN

OHDAKEPERHOSIA NÄKEE SILLOIN TÄLLÖIN

NUORIA PIKKUTYLLEJÄ ON TÄNÄ KESÄNÄ OLLUT USEAMPIA

NUORIA PIKKUTYLLEJÄ ON TÄNÄ KESÄNÄ OLLUT USEAMPIA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lähtö mantereelle

Sadetta, kahlaajia ja hääkuvausta

Torstaina 29.7.2021 oli jälleen aurinkoinen ja lämmin (23 astetta) päivä, mutta mukavasti lounaistuuli (9-11 m/s) viilensi. Staijia aamulla tunti ja tuttu itäosan kierros olivat ohjelmassa. Nähtiin mm. ruokki, 2 käkeä, 2 liroa, taivaanvuohi, n. 70 suosirriä ja 2 vp kuovisirriä. Vähän alkavat vierasveneet jo vähentyä.

SUOSIRRIEN MÄÄRÄ ON NOUSSUT

SUOSIRRIEN MÄÄRÄ ON NOUSSUT

Perjantaina 30.7.2021 etelästä saapui reipas sadealue, joka tiputti ajoittain rankastikin vettä pitkin päivää – vasta illalla selkeni. Lämpötila putosi 15-17 asteeseen ja etelätuuli vaihteli 2-11 m/s välillä. Staiji jäi väliin, mutta itäosassa tuli käytyä kuurojen välillä. Muuttokahlaajia näkyi 2 tundrakurmitsaa, 5 punakuiria, 3 suokukkoa, 10 liroa, 2 valkovikloa, 2 mustavikloa, taivaanvuohi, n. 250 suosirriä (joukossa syksyn eka juv), 2 isosirriä (joilla värirenkaat) ja 4 vp kuovisirriä. Rengastustoimistosta myöhemmin tulleen tiedon mukaan isosirrit oli molemmat rengastettu Mauritaniassa, toinen vuonna 2011 ja toinen tänä keväänä. Ovatpa kaukaa!

JUHA LAAKSOSEN KUVA TOISESTA ITÄRANNAN VÄRIRENGASTETUSTA ISOSIRRISTÄ

JUHA LAAKSOSEN KUVA TOISESTA ITÄRANNAN VÄRIRENGASTETUSTA ISOSIRRISTÄ

Meidän saunalla käväisi taas pitkästä aikaa kultarinta sekä viitakerttunen, harmaahaikara nähtiin ja Rivaston Ari havaitsi itäniityn reunalla naaras kirjokertun. Sadepäivä kului mukavasti myös olympialaisten purjehduksen ja yleisurheilun parissa.

KULUNEEN NÄKÖINEN VIITAKERTTUNEN MEIDÄN SAUNALLA

KULUNEEN NÄKÖINEN VIITAKERTTUNEN MEIDÄN SAUNALLA

Lauantaina 31.7.2021 oli eilisen sateen jälkeen poutapäivä: aurinkoa, lounaistuulta 4-8 m/s ja lämpöä 21 astetta. Staijia aamulla vajaa tunti luotsiasemalla ja saaren itäosa kierrettiin. Mainittavaa mm. ruokki, 3 harmaahaikaraa, 3 liroa, 2 nuorta mustavikloa, rantasipi, tundrakurmitsa, 40 suosirriä, lapinsirri, 2 käkeä ja syksyn ekat 2 tuulihaukkaa.

VAIHTOPUKUINEN TUNDRAKURMITSA ITÄRANNALLA

VAIHTOPUKUINEN TUNDRAKURMITSA ITÄRANNALLA

Minulla oli iltapäivä ”töitä” – olin lupautunut kuvaamaan Jessican ja Niclaksen häät kappelilla ja tilaisuus oli sympaattinen, kesäinen ja iloinen. Ennen vihkiseremoniaa otettiin kuvia mm. kylän rannassa, majakalla ja Kattrumpanin kalliolla kappelin vieressä. Näin korona-aikaan jättäydyin jo aiemmin sovitusti pois Hembygdsgårdenin hääillallisilta, sinne löytyi hääseurueesta yksi järkkärikuvaaja. Mukava kokemus, mutta en silti aio siirtyä linnuista häätilaisuuksiin.

NUORET MUSTAVIKLOT OVAT SAAPUNEET

NUORET MUSTAVIKLOT OVAT SAAPUNEET

Sunnuntaina 1.8.2021 saatiin taas yöllä ja aamullakin sadekuuroja, mutta pääosa päivästä oli aurinkoa. Lämpöä oli 20 astetta ja lounaistuuli vaihteli välillä 4-11 m/s. Lyhyt staiji aamupäivällä ja pidempi itäosien kierros, käytiin myös Enskärillä. Nähtiin mm. 7 harmaahaikaraa, n. 70 suosirriä, 2 valkovikloa, 7 liroa, 2 suokukkoa, edelleen tundrakurmitsa ja kirjokerttu jälleen itäniityn reunalla. Päivä kului aika viihdyttävästi myös olympialaisten yleisurheilun parissa.

KIRJOKERTTU NÄYTTÄYTYI VIELÄ TÄNÄÄN ITÄNIITYN REUNALLA

KIRJOKERTTU NÄYTTÄYTYI VIELÄ ITÄNIITYN REUNALLA

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina nähtävissä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sadetta, kahlaajia ja hääkuvausta

Vihdoin sadetta!

Maanantaina 26.7.2021 jatkui pilvetön ja lämmin (24 astetta) kesäsää, itätuulikin oli maltillista 4-6 m/s. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja kierrettiin saaren itäosat. Iltapäivä kului taas merellä: purjehdittiin s/y Taivaanvuohella Utön eteläpuolitse Gråklobbarnalle, jossa pidettiin eväs- ja uimatauko (vain Outille jälkimmäinen..).
Mukava purjehduskeli tälle paatille.

s/y TAIVAANVUOHELLA GRÅKOBBARNALLA

s/y TAIVAANVUOHELLA GRÅKOBBARNALLA

Pääsaarella nähtiin mm. harmaahaikara, alli edelleen eteläkärjessä, 15 ruokkia, 10 pikkukuovia, 3 kapustarintaa, metsäviklo, 4 liroa, 2 valkovikloa, nuori pikkutylli, töyhtöhyyppä, suosirri, lapinsirri ja vp kuovisirri. Itärannan ruovikossa havaittiin luhtakerttunen. Illansuussa meidän laiturin eteen parkkeerasi Teemu Selänne Lucky Eight-veneellään – hyvä kun ehdittiin käydä merellä, nyt ei ehkä enää ”löydettäisi” meidän laituria tuon valkoisen 22-metrisen Sunseeker 74 Manhattan-veneen takaa… Juorulehtien mukaan vene on vastikään myyty eteenpäin, mutta Selänne oli vielä ainakin tällä reissulla mukana uuden omistajan kanssa. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät mantereelle.

LAPINSIRRI ITÄRANNALLA

LAPINSIRRI ITÄRANNALLA

Tiistaina 27.7.2021 vielä aurinkoa ja lämpöä (25 astetta) sekä hiljalleen voimistuvaa itätuulta – aamulla 5, illalla 10 m/s. Staijia taas tunti luotsiasemalla ja itäosan kierros totuttuun tapaan. Lintuja oli varsin niukasti ja itärannan kahlaajatkaan eivät juurikaan vaihdu. Nähtiin mm. 4 harmaahaikaraa, 2 ruokkia, 3 liroa, 3 pikkukuovia, isokuovi, töyhtöhyyppä ja edelleen nuori pikkutylli, lapinsirri ja ad punakuiri. Raripuskan luona 3 kirjokerttua, joista 2 nuorta. Tänään tuli tilaamani fillari saareen sekä meidän saunalle uusi lämminvesivaraaja, kun vanha on alkanut vuotaa.

OUTI KUVASI TÄNÄÄN TAIVAANVUOHEN (Kuva: Outi Sarjakoski)

OUTI KUVASI TÄNÄÄN TAIVAANVUOHEN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Keskiviikkona 28.7.2021 säätyyppi vihdoin vaihtui – yöllä etelästä saapui saderintama ja sadetta saatiin ajoittain iltaan saakka. Lämpö käväisi 20 asteessa ja koillistuuli vaihteli 3-12 m/s välillä. Staiji jäi tänään sateen takia väliin, mutta kierreltiin saaren itäosissa sateiden välillä. Nähtiin mm. käki, tundrakurmitsa, 2 valkovikloa, 7 liroa, mustaviklo, metsäviklo, 4 pikkukuovia (+ n. 40 IK), töyhtöhyyppä, 4 taivaanvuohta, 3 nuorta pikkutylliä, n. 40 suosirriä ja vp kuovisirri. Sade oli tiputtanut jonkin verran uusia kahlaajia itärannalle.

RÄYSTÄSPÄÄSKYN LENTOPOIKANEN

RÄYSTÄSPÄÄSKYN LENTOPOIKANEN

MATARAKIITÄJÄ KÄVI MEIDÄN PIHAN SUOPAYRTEISSÄ

MATARAKIITÄJÄ KÄVI MEIDÄN PIHAN SUOPAYRTEISSÄ

Uusimmat kuvat isompina löytyvät täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vihdoin sadetta!

Syysmuuttoa odotellessa

Torstaina 22.7.2021 oli jälleen pelkkää aurinkoa, lämpöäkin 22 astetta, ja länsituulta 9 m/s. Staijia tavan mukaan tunti ja itäosan kierros, saaliina mm. harmaahaikara, 9 ruokkia, valkoviklo, metsäviklo, 9 liroa, suosirri, taivaanvuohi ja 2 töyhtöhyyppää. Hiljaista on linturintamalla. Huuhkaja näkyi illalla ja kylältä löytyi yllättäen ruokaileva pikkuvarpunen, edellisestä on ainakin pari kuukautta aikaa. Nisulan Timo saapui illalla saareen lintuja katsastamaan.

PIKKUVARPUNEN OLI JOSTAIN ILMESTYNYT SAAREEN

PIKKUVARPUNEN OLI JOSTAIN ILMESTYNYT SAAREEN

OUTI KUVASI YÖLLÄ HIENOSTI VALAISEVAT YÖPILVET

OUTI KUVASI YÖLLÄ HIENOSTI VALAISEVAT YÖPILVET

Perjantaina 23.7.2021 oli aluksi pilvistä, puolen päivän jälkeen pilvetöntä, mutta viileämpää (18 astetta) navakan 8-12 m/s pohjoistuulen myötä. Staijia aamulla n. 1,5 tuntia ja kierrettiin itäosat, kyläaluetta ja Kesnäs. Mainittavimpia olivat 10 harmaahaikaraa, 3 ruokkia, 11 mustalintua, 26 pikkukuovia, ad punakuiri, 2 valkovikloa, 5 liroa, 2 taivaanvuohta, töyhtöhyyppä, rantasipi ja suosirri. Luotokirvisiä laskettiin yhteensä 7.

PIKKUKUOVIEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

PIKKUKUOVIEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

Lauantaina 24.7.2021 oli taas pilvetöntä ja lämmintä (22 astetta), länsituulta oli 4-7 m/s. Staijia aamulla 1,5 tuntia ja itäosan kierros – muuten lähinnä tuttujen (Aaltosen Minna ja Henri, Ritva Blomqvist ym) parissa kotikulmilla. Lintuja nähtiin mm. 12 harmaahaikaraa, 130 merimetsoa, 19 ruokkia ja muuttokahlaajia 6 pikkukuovia, punakuiri edelleen, 2 valkovikloa, 4 liroa, suokukko, töyhtöhyyppä, suosirri ja 2 vp  kuovisirriä. Raripuskan lähistöllä näyttäytyi 2 nuorta kirjokerttua. Nisulan Timo lähti aamulla mantereelle.

VANHA PUNAKUIRI ON OLLUT PARI PÄIVÄÄ ITÄRANNALLA

VANHA PUNAKUIRI ON OLLUT PARI PÄIVÄÄ ITÄRANNALLA

Sunnuntaina 25.7.2021 oli jälleen pilvetöntä ja lämmintä (23 astetta) sekä heikkoa (3-5 m/s) etelälounaista tuulta. Staijia tunti aamulla luotsiasemalla mutta muuten päivä kului pitkälti veneretkellä Syndaskäriin ja Bokulla örenille. Aamulla näkyi mm. 22 ruokkia, eteläkärjessä uiva alli, n. 3400 sulkivaa haahkaa Kökarin puolella sekä 2 liroa, 2 valkovikloa ja lapinsirri. Majakalla lentelee nyt 4 tervapääskyä, lieneekö 2 lentopoikasta mukana viitaten pesintään… Meriretkellä nähtiin mm. 3 pilkkasiipipoikuetta, 8 merihanhea, harmaahaikara, metsäviklo, 4 liroa, 3 valkovikloa, metsäviklo, rantasipi ja 2 luotokirvistä. Laaksosen Juha oli saapunut saareen ja näki itäosassa mm. nuoren kirjokertun, pikkuvarpusen, pikkutyllin, lapinsirrin ja edelleen punakuirin.

VAIHTEEKSI VENERETKELLÄ UUDESSA SAARESSA

VAIHTEEKSI VENERETKELLÄ UUDESSA SAARESSA, TAUSTALLA BOKULLA

PILKKASIIPIPOIKUE BOKULLA ÖRENILLÄ

PILKKASIIPIPOIKUE BOKULLA ÖRENILLÄ

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Syysmuuttoa odotellessa

Turistikausi vilkkaimmillaan

Maanantaina 19.7.2021 paistoi aurinko taas koko päivän, mutta lämpöä oli enää 18 astetta. Pohjoisluoteinen tuuli 7-9 m/s viilensi mukavasti. Staijia tunti aamulla ja kierrettiin saaren itäosat. Nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, 34 muuttavaa merimetsoa, valkoviklo, 4 liroa, 3 pikkukuovia, taivaanvuohi, 4 suosirriä ja vp kuovisirri. Mainittavimmat pikkulinnut olivat jälleen naaras punatulkku ja reviirillään rätissyt kirjokerttu. Illalla oltiin Varesvuon Markuksen ja Minnan kanssa testaamassa hotellin rantaravintola ”Meriklaarin” pizzat ja sen jälkeen istuttiin pitkään iltaa meidän tuvassa. Mukavaa.

HUONO KUVA  HEINÄKUISESTA PUNATULKUSTA ULKOSAARELLA

HUONO KUVA HEINÄKUISESTA PUNATULKUSTA ULKOSAARELLA

SUO- JA KUOVISIRREJÄ ON OLLUT TAVANOMAISTA VÄHEMMÄN TÄNÄ KESÄNÄ

SUO- JA KUOVISIRREJÄ ON OLLUT TAVANOMAISTA VÄHEMMÄN TÄNÄ KESÄNÄ

Tiistaina 20.7.2021 oli edelleen aurinkoista, lämpö käväisi 22 asteessa. Länsiluoteista tuulta, 6-9 m/s, mutta voimistui illalla 12 m/s. Staijia taas runsas tunti aamulla luotsiasemalla ja tuttu itäosan kierros. Havaintoja mm. 2 harmaahaikaraa, 21 ruokkia, 3 pikkukuovia, 7 liroa, 2 valkovikloa, 5 suokukkoa, taivaanvuohi ja vp kuovisirri. Kirjokerttu nähtiin nyt Teerikallion reunalla ruusupensaassa ja itärannalla käväisi ad pikkutiira, ilmeisesti Jurmon alueen pesimäkantaa. Pikkutiira on lähes vuosittainen Utössä, mutta kuitenkin täällä ns. pikkurari.

NUORIA JA VANHOJA LUOTOKIRVISIÄ NÄKYY PÄIVITTÄIN

NUORIA JA VANHOJA LUOTOKIRVISIÄ NÄKYY PÄIVITTÄIN

Keskiviikkona 21.7.2021 auringonpaiste jatkui, mutta lämpöä oli ”vain” 18 astetta. Pohjoisluoteinen tuuli, 6-8 m/s, viilensi mukavasti. Staijia tunti aamulla ja itäosan kierros tehtiin. Melko hiljaista edelleen lintumaailmassa, nähtiin mm. 6 ruokkia, 18 mustalintua, 75 muuttavaa merimetsoa, 2 harmaahaikaraa, 7 liroa, 3 valkovikloa, metsäviklo, 2 suokukkoa, 2 taivaanvuohta, suosirri ja vp kuovisirri. Turisteja riittää edelleen ja satamassa on runsaasti vierasveneitä.

VALKOVIKLO ON PÄIVITTÄINEN TÄHÄN AIKAAN VUODESTA

VALKOVIKLO ON PÄIVITTÄINEN TÄHÄN AIKAAN VUODESTA

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina nähtävissä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Turistikausi vilkkaimmillaan