Punakottarainen

Maanantaina 7.6.2021 sama säätyyppi jatkui. Pilvetöntä, lämmintä 22 astetta ja länsituuli oli heikkoa, 1-4 m/s. Staijia aamulla 2 tuntia, mutta juuri mitään ei enää liikkunut. Kompattiin saarta, mutta ei kovin intensiivisesti. Nähtiin mm. 6 kuikkaa, 78 mustalintua, 21 ruokkia, ruskosuohaukka, tuulihaukka, nuolihaukka ja edelleen eilinen vp kuovisirri. Pikkulinnuista mainittavimpia olivat satakieli, 3 kultarintaa, 2 ruokokerttusta, 2 viitakerttusta, 4 luhtakerttusta, 4 rytikerttusta, urpiainen ja 2 kirjokerttua. Iltapäivällä saareen saapui lisää lintuväkeä, Matti ja Sari Haikonen sekä Petri Laine.

MUSTAKURKKU-UIKUN PESÄSSÄ ON SEKÄ VALKOISIA ETTÄ RUSKEITA MUNIA. MUNITUT MUNAT OVAT VITIVALKOISIA, MUTTA MÄRÄSSÄ LEVÄPESÄSSÄ MUNAT VÄRJÄYTYVÄT NOPEASTI RUSKEIKSI.

MUSTAKURKKU-UIKUN PESÄSSÄ ON SEKÄ VALKOISIA ETTÄ RUSKEITA MUNIA. MUNITUT MUNAT OVAT VITIVALKOISIA, MUTTA MÄRÄSSÄ LEVÄPESÄSSÄ MUNAT VÄRJÄYTYVÄT NOPEASTI RUSKEIKSI.

Tiistaina 8.6.2021 oli vaihteeksi puolipilvistä, lämpöä oli 20 astetta ja pohjoisluoteinen tuuli oli vähän voimistunut (5-7 m/s). Staijia vain runsas tunti mutta saarta kierrettiin ahkerasti. Nähtiin mm. sepelhanhi, 10 valkoposkihanhea, 2 kaakkuria, 4 kuikkaa, 44 mustalintua, 11 ruokkia, ruskosuohaukka ja nuolihaukka. Petri näki lisäksi 2 etelänkiislaa ruokkiparvessa. Pikkulintuja havaittiin mm. 5 kultarintaa, kirjokerttu, ruokokerttunen, rytikerttunen, viitakerttunen ja 2 luhtakerttusta.

MUUTAMA PIKKUKÄPYLINTU ON NÄKYNYT NYT KESÄKUUSSA

MUUTAMA PIKKUKÄPYLINTU ON NÄKYNYT NYT KESÄKUUSSA

Päivän ”stara” oli kuitenkin +2kv punakottarainen, jonka Ossi löysi itäosasta meidän muiden aamustaijin aikaan. Punakottarainen liikkui hyvin aktiivisesti kottaraisten mukana paikasta toiseen – porukalla nähtiin se mm. Kattrumpanilla, itäniityllä, ns. teerikalliolla (Aftonmålsudden), sääaseman luona, Pattskärillä jne. Vaikea oli saada kunnollista kuvaa, mutta onneksi Ossi onnistui ylivoimaisesti parhaiten. Kuvien perusteella Normajan Jyrki oli sitä mieltä, että tämä Utön lintu ei ollut kumpikaan hänen eilen Jurmossa näkemistä ja kuvatuista ”pastoreista”.

OSSIN HIENO KUVA UTÖN PUNAKOTTARAISESTA (Kuva: Ossi Öhman)

OSSIN HIENO KUVA UTÖN PUNAKOTTARAISESTA 

ITSE SAIN TÄLLÄ KERTAA VAIN NÄIN KAUKAISEN DOKUMENTIN

ITSE SAIN TÄLLÄ KERTAA VAIN NÄIN KAUKAISEN KEHNON DOKUMENTIN

Keskiviikkona 9.6.2021 oli pitkästä aikaa, n. 1.5 kk jakson jälkeen, käytävä mantereella asioita hoitamassa. Keli oli edelleen lämmin (20 astetta) ja heikkotuulinen sekä aurinkoinen. Staijia pari tuntia aamulla luotsiasemalla ja kevyttä komppausta. Mainittavia olivat 5 kuikkaa, 73 mustalintua, 28 ruokkia, suokukko ja räyskä sekä pikkulinnuista 6 kultarintaa, 4 rytikerttusta, 2 ruokokerttusta, viitakerttunen, 3 luhtakerttusta ja 2 kirjokerttua. Laivamatka kului pääosin kannella, Nauvossa oltiin klo 18.50 ja Turussa klo 20.10.

UTÖN ÖSTERÄNGILLÄ PESII YKSI KIURUPARI

UTÖN ÖSTERÄNGILLÄ PESII YKSI KIURUPARI

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Punakottarainen

Kevätmuutto hiipuu

Torstaina 3.6.2021 oli edelleen aurinkoista ja lämmintäkin (16 astetta), itätuuli 4-6 m/s vähän viilensi keliä. Merellä oli kovaa väreilyä ja staiji luotsiasemalla jäikin tuntiin. Saarta kierrettiin ja iltapäivällä meillä oli nurmikonleikkaus- ja saunapäivä. Nisulan Timo puolestaan kävi Jurmossa bongaamassa onnistuneesti aavikkotulkun. Utössä havaitsimme mm. 7 kuikkaa, 6 jänkäsirriäistä, valkoviklon, 13 sepelkyyhkyä, turkinkyyhkyn ja vuoden ekan ruisrääkän, joka raksutti harvakseltaan itäniityllä. Muuttavana nähtiin nuolihaukka ja 2 mehiläishaukkaa. Pikkulinnuista mainittavia olivat viitakerttunen, luhtakerttunen, ruokokerttunen, 2 kultarintaa, laulava idäntiltaltti lammashaan reunalla, 2 pikkukäpylintua ja kaikkiaan 3 kirjokerttua (2 laulavaa koirasta, 1 n-pukuinen). Varesvuon Markus kuuli Ormskärillä laulavan idänuunilinnun. Saareen saapui lintureissulle Jukka Vilen parin ystävänsä kanssa.

PARI MEHILÄISHAUKKAA MUUTTI VIELÄ TÄNÄÄN

PARI MEHILÄISHAUKKAA MUUTTI VIELÄ TÄNÄÄN

Perjantaina 4.6.2021 jatkui korkeapainesää – aurinkoista, lämmintä (18 astetta) ja heikkoa (1-4 m/s) suunnaltaan vaihtelevaa tuulta. Staijia taas n. 3 tuntia ja koko saari kierrettiin. Nähtiin mm. 4 kuikkaa, 2 kaakkuria, 11 Gaviaa, 10 ruokkia, räyskä, 21 tundrakurmitsaa, 3 isosirriä ja 40 IK. Saaressa havaittiin mm. huuhkaja (Kobbanilla), käki, tuulihaukka, valkoviklo, 2 jänkäsirriäistä ja itäniityllä edelleen raksuttava ruisrääkkä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 2 viitakerttusta, 2 luhtakerttusta, rytikerttunen ja itäniityn pohjoisreunalla edelleen kirjokerttu. Iltapäivällä tehtiin Outin kanssa venekierros Utö-Svartbådan-Lillharun-Gropskär-Utö, koirashaahkoja oli satoja ja ruokkeja n. 50. Illalla saareen saapui Öhmanin Ossi perheineen lintureissulle.

RUOKKEJA NÄKYY PÄIVITTÄIN

RUOKKEJA NÄKYY PÄIVITTÄIN

Lauantaina 5.6.2021 oli edelleen pilvetöntä ja yhä lämpimämpää – Utössäkin jo +20 astetta. Lännen ja pohjoisen puoleinen tuulenvire oli heikkoa, 1-4 m/s. Staijia aamulla n. 4 tuntia luotsiasemalla, muuten tuttua saarikomppausta. Merellä nähtiin mm. 31 kuikkaa, 2 kaakkuria, 39 Gaviaa, 44 sepelhanhea, 60 A/B, isokuovi, 31 ruokkia ja ruokkiparvessa etelänkiisla itään. Saaresta löytyi mm. huuhkaja (Kobbanilla), jänkäsirriäinen itärannalla, 4 rytikerttusta, 3 luhtakerttusta, ruokokerttunen, laulava kirjokerttu edelleen, pikkukäpylintu ja urpiainen. Ilta kului taas MM-jääkiekon parissa.

JOKUNEN RUOKOKERTTUNEN ON VIELÄ MUUTTOMATKALLAAN

JOKUNEN RUOKOKERTTUNEN ON VIELÄ MUUTTOMATKALLAAN

Sunnuntaina 6.6.2021 korkeapaine jatkui, nyt peräti 22 astetta lämpöä. Taivas oli pilvetön ja pohjoisluoteinen tuuli henkoili 2-4 m/s. Staijia aamulla vajaa 4 tuntia luotsiasemalla ja taas koko saari kompattiin. Merellä näkyi mm. 48 kuikkaa, 8 kaakkuria, 27 Gaviaa, 37 mustalintua, 27 ruokkia ja harmaahaikara. Saaressa havaittiin mm. varpushaukka, räyskä, 3 kultarintaa, viitakerttunen, 3 luhtakerttusta, 3 rytikerttusta, 3 kirjokerttua (joista 2 laulavia), urpiainen ja itärannalla vp kuovisirri – varmaankin vielä matkalla pohjoisen rannikoille. Tänään nähtiin Outin kanssa eka ohdakeperhonen, Varesvuon Markus on myös jo muutaman havainnut. Mantereelle lähtivät päivällä Nisulan Timo, Jukka Vilen ja Kuusiston Kimmo. Illalla keskitytään vielä jääkiekon finaalimatsiin..

JUHLAPUKUUN VAIHTAVA KUOVISIRRI ITÄRANNALLA

JUHLAPUKUUN VAIHTAVA KUOVISIRRI ITÄRANNALLA

MERIHARAKOITA PESII UTÖSSÄ VAIN YKSI PARI

MERIHARAKOITA PESII UTÖSSÄ VAIN YKSI PARI

Uusimmat kuvat löytyvät isompina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätmuutto hiipuu

Kelit lämpenee

Maanantaina 31.5.2021 oli puolipilvistä, lämpöä enimmillään 12 astetta ja lounaistuulta 5-8 m/s. Staijattiin luotsiasemalla n. 4 tuntia ja saari kierrettiin lukuun ottamatta Kesnäsiä. Merellä/muutolla havaittiin mm. 87 kuikkaa, kaakkuri, 71 Gaviaa, 20 valkoposkihanhea, 79 sepelhanhea, 11 ruokkia, 610 isoa kahlaajaa (7a), 2 isokuovia, nuolihaukka ja suopöllö. Saaressa nähtiin mm. tuulihaukka, huuhkaja, kehrääjä, 260 isokoskeloa, 103 kyhmyjoutsenta, valkoviklo ja 10 jänkäsirriäistä.  Pikkulinnut olivat paljon vähentyneet, mainittavia 5 kultarintaa, 2 viitakerttusta, luhtakerttunen, 3 ruokokerttusta ja urpiainen. Jauhiaisen Jussi lähti päivällä mantereelle ja Timo Nisula saapui lintureissulle.

HARMAASIEPPOJEN MUUTTO ALKAA HIIPUA

HARMAASIEPPOJEN MUUTTO ALKAA HIIPUA

Tiistaina 1.6.2021 oli pilvetöntä, enimmillään +15 astetta ja itäkoillista tuulta 4-7 m/s. Kesäinen päivä, mutta lintumäärät olivat vähän vaatimattomia. Kolmen tunnin staiji aamulla tuotti vain 20 kuikkaa (+sp), kaakkurin, 17 ruokkia, kurjen ja ampuhaukan. Saari kompattiin ja nähtiin mm. 13 jänkäsirräistä edelleen itärannalla, käki, 2 rytikerttusta, 3 ruokokerttusta, 2 luhtakerttusta, viitakerttunen, kirjokerttu, 5 kultarintaa ja Kimmo näki pariin otteeseen lyhyesti keltahempon Enskärillä, lauloikin hetken. Varesvuon Markus ja Minna saapuivat saareen.

MUSTAKURKKU-UIKUT RAKENTAVAT KIIVAASTI UUSIA PESIÄ VIIME VIIKON KOVIEN TUULIEN HAJOITETTUA EDELLISET

MUSTAKURKKU-UIKUT RAKENTAVAT KIIVAASTI UUSIA PESIÄ VIIME VIIKON KOVIEN TUULIEN HAJOITETTUA EDELLISET

VENEVAJOISSA PESII MUUTAMA PARI HAARAPÄÄSKYJÄ

VENEVAJOISSA PESII MUUTAMA PARI HAARAPÄÄSKYJÄ

Keskiviikkona 2.6.2021 oli toistaiseksi vuoden lämpimin päivä, enimmillään +18 astetta. Aurinko porotti ja tuuli oli 0-3 m/s koko päivän. Staijia taas aamulla n. 4 tuntia luotsiasemalla plus koko saaren komppaus. Merellä nähtiin mm. 9 kuikkaa, 2 kaakkuria, 62 Gaviaa, 156 mustalintua, 8 allia, 11 ruokkia ja 12 IK:ta.  Saaressa nähtiin mm. jänkäsirriäinen, töyhtöhyyppä, metsäviklo, 11 sepelkyyhkyä ja iltapäivällä n. 20 min ajan 2kv niittysuohaukka itäniityllä, lähti lounaaseen. Itse en lintua nähnyt enkä kuvannut, koska olin juuri silloin monen muun saarelaisen tavoin ennakkoäänestämässä m/s Baldurilla yhteysalussatamassa. Kevään toinen määritetty pygge Utöstä. Pikkulinnuista mainittavia olivat 2 viitakerttusta, 2 luhtakerttusta, 2 ruokokerttusta, rytikerttunen, kirjokerttu, 5 kultarintaa, 2 laulavaa idäntiltalttia (Gamla Posten ja Kattrumpanin etelärinne) sekä innokkaasti laulava idänuunilintu kompostorilla. Vielä lintuja liikkuu.

KEVÄÄN 2. IDÄNUUNILINTU

KEVÄÄN 2. IDÄNUUNILINTU

LAPASORSIA PESII ENÄÄ 1-2 PARIA

LAPASORSIA PESII 2-3 PARIA

Uusimpia lintukuvia isompina tiedostoina löytyy täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kelit lämpenee

Kirjokertutkin saapuivat – kevätkausi kohta ohi

Torstaina 27.5.2021 oli jälleen sadepäivä – aamusta iltaan. Ei kovaa, mutta kastavaa kuitenkin. Etelätuulta oli aamulla 13 m/s, mutta tuuli heikkeni pitkin päivää. Lämpöä oli tasaiset 8 astetta. Staijia tunti-pari, mutta sateessa mikään ei liikkunut. Saarta kompattiin, Kesnäsiä lukuun ottamatta, ja nähtiin mm. 5 valkoposkihanhea, 2 ristisorsaa, 3 harmaasorsaa, suosirri, 4 jänkäsirriäistä, töyhtöhyyppä, käki, tuulihaukka, nuolihaukka ja 49 tervapääskyä. Pikkulintuja oli melko mukavasti, mm. 35 harmaasieppoa, 21 pikkulepinkäistä, 5 kultarintaa, viitakerttunen, 2 ruokokerttusta, 2 rytikerttusta, kevään eka idänuunilintu (hotellin portilla), kulorastas, kevään eka kirjokerttu (saunalahden perukassa) ja nokkavarpunen. Kimmo näki iltapäivällä kompostorilla turturikyyhkyn, joka lähti kylän suuntaan, mutta lintua ei löydetty yrityksistä huolimatta uudelleen. Saareen saapui illalla Kalevi Kärpijoki lintureissulle.

KULTARINTOJA ON NÄHTY MELKO RUNSAASTI (Kuva: Outi Sarjakoski)

KULTARINTOJA ON NÄHTY MELKO RUNSAASTI (Kuva: Outi Sarjakoski)

Perjantaina 28.5.2021 oli parin sadepäivän jälkeen utuista ja sumuista, mutta päivällä aurinkoista ja lämmintäkin (10 astetta). Etelälounainen tuuli oli heikkoa, 2-4 m/s. Staijia pari tuntia, mutta ilmeisesti sumut blokkasivat liikkeen. Kompattiin koko saari. Nähtiin mm. 38 kuikkaa, 21 ruokkia, 2 ristisorsaa, huuhkaja (Kobbanilla), törmäpääsky ja itärannalla 6 jänkäsirriäistä. Hyönteissyöjien muutto on edelleen hyvässä vauhdissa, tänään havaittiin mm. 2 rytikerttusta, 10 ruokokerttusta, 4 luhtakerttusta, 6 kultarintaa, 45 mustapääkerttua, 60 hernekerttua, 40 lehtokerttua, 45 harmaasieppoa ja 36 pikkulepinkäistä, lisäksi itäniityn pohjoisreunalla oli 2 kirjokerttua. Illalla saareen saapui mm. Jussi Jauhiainen.

PIKKULEPINKÄISIÄ ON NÄHTY EPÄTAVALLISEN RUNSAASTI

PIKKULEPINKÄISIÄ ON NÄHTY EPÄTAVALLISEN RUNSAASTI

Lauantaina 29.5.2021 oli selkeää, aurinkoista ja pohjoistuulta, 5-8 m/s. Lämpöä oli 13 astetta. Staijia vajaa 5 tuntia luotsiasemalla ja koko saari kierrettiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 41 kuikkaa (+sp), kaakkuri, 9 valkoposkihanhea, 110 ruokkia, kurki, kalasääski, tuulihaukka, 68 tervapääskyä ja mustavaris. Kahlaajia nähtiin tänään mm. kevään ekat 7 muuttavaa vesipääskyä, 13 jänkäsirräistä itärannalla, 6 suosirriä, punakuiri ja Själabodanilla vielä 25 merisirriä, aika myöhäisiä.

KURKI SEIKKAILI VIELÄ TÄÄLLÄ ULKOMERELLÄ

KURKI SEIKKAILI VIELÄ TÄÄLLÄ ULKOMERELLÄ

Iltapäivällä Ormskärin yli livahti naaraspukuinen suohaukka, jota ei ehditty tarkemmin määrittämään, mutta runsas puoli tuntia myöhemmin Jurmossa nähtiin itään menevä naaras niittysuohaukka – mitä ilmeisimmin sama lintu. Saaressa havaittiin mm. ristisorsa, harmaasorsa, käpytikka edelleen, 22 pikkulepinkäistä, 2 luhtakerttusta, pikkusieppo, kirjokerttu (itäniityn pohjoisreunalla) sekä koiras pikkukäpylintu. Ilta kuluikin leppoisasti MM-jääkiekon sekä futiksen Mestarien liigan finaalin parissa.

LUOTOKIRVISEN LAULULENTO

LUOTOKIRVISEN LAULULENTO

Sunnuntaina 30.5.2021 oli korkeapaine päällä: pilvetöntä, heikkoa (4-5 m/s) pohjoistuulta ja lämpöäkin enimmillään 15 astetta. Staijia taas n. 4 tuntia aamulla ja pari tuntia päivällä plus saaren komppausta. Merellä nähtiin mm. 62 kuikkaa, 3 kaakkuria, 47 Gaviaa, 78 ruokkia, 162 suosirriä, 50 IK, 2 muuttavaa vesipääskyä ja 2 muuttavaa jänkäsirriäistä. Haahkoja, lähinnä koiraita, laskettiin mereltä 6550 yksilöä. Saaressa havaittiin mm. ristisorsa, nuolihaukka, käki ja 7 jänkäsirriäistä. Pikkulintupuoli oli edelleen kohtalaisen mukava, mm. 25 lehtokerttua, 50 harmaasieppoa, pikkusieppo, 2 satakieltä, 4 ruokokerttusta, 3 rytikerttusta, luhtakerttunen, 7 kultarintaa ja kaikkiaan 3 kirjokerttua, joista komea koiras lauloi hetken aikaa saunallamme, sopivasti kuvaushetkeksi.

KIRJOKERTTU LAULOI SAUNALLAMME

KIRJOKERTTU LAULOI SAUNALLAMME

Aamulla luotsiaseman luona pihlajassa lauloi innokkaasti idäntiltaltti ja tästä tristiksesta sain myös kuvat. Aamulla Kimmo löysi kylältä kevään jo seitsemännen sepelsiepon, jälleen 2kv koiras, joka lauloi ja hiittaili levottomasti lammashaan eri puolilla, liikkui paljon puiden latvustoissa. Ei löydetty enää myöhemmin päivällä. Päivällä mantereelle lähtivät Kärpijoki, Laitinen ja Knaapi.

TRISTIS-TILTALTTI LAULOI INNOKKAASTI LUOTSIASEMALLA

TRISTIS-TILTALTTI LAULOI INNOKKAASTI LUOTSIASEMALLA

Uusimmat kuvat nähtävillä isompina tiedostoina täällä:

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kirjokertutkin saapuivat – kevätkausi kohta ohi

Loppukevään lajistoa

Maanantaina 24.5.2021 oli vaihteeksi selkeää ja hyvä näkyvyys. Tuuli oli pohjoisluoteesta 3-5 m/s ja taivas puolipilvinen, lämpöä oli runsaat 10 astetta. Staijia luotsiasemalla n. 5 tuntia, muuten saarikomppausta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 144 kuikkaa, 8 kaakkuria, 138 Gaviaa, 85 ruokkia, varpushaukka, tuulihaukka ja ruskosuohaukka. Saaressa havaittiin mm. 2 ristisorsaa, huuhkaja (Kobbanilla), valkoviklo, 4 suosirriä, lapinsirri ja yhteensä 13 jänkäsirriäistä itärannalla.

JÄNKÄSIRRIÄISIÄ ON OLLUT YLLÄTTÄVÄNKIN MONTA

JÄNKÄSIRRIÄISIÄ ON OLLUT YLLÄTTÄVÄNKIN MONTA

Pikkulinnuista mainittavimpia olivat 9 kultarintaa, 4 satakieltä, sinirinta, ruokokerttunen ja uusi sepelsieppo – 2kv koiras lauloi melko aktiivisesti kyläalueella aamulla ja nähtiin myöhemmin päivällä mm. koulun pihalla. Kevään 6. sepelsieppo. Tänään näkyi ensimmäinen haahkanpoikanen – nykytilannetta kuvaavasti vain 1 kappale. Päivällä lähtivät mantereelle Lundenin Jokke, Lindroosin Tomppa, Lumion Rauli, Pirkko ja Timo Koskinen sekä Jauhiaisen Jussi. Saareen saapuivat lintureissulle Ismo Hyvärinen ja Jouni Tittonen.

KEVÄÄN KUUDES SEPELSIEPPO

KEVÄÄN KUUDES SEPELSIEPPO

Tiistaina 25.5.2021 etelästä lähestyi syvä matalapaine. Päivä oli kuitenkin puolipilvinen, pääosin kuitenkin sumuinen, ja lämpöä oli 12 astetta. Itätuuli voimistui pitkin päivää, illalla puhalsi jo 11 m/s. Staijia vain puolisen tuntia ennen sumua, mutta saarta kompattiin ahkerasti. Nähtiin mm. 2 sepelhanhea, 2 ristisorsaa, kaakkuri, 11 kuikkaa (+sp), 8 ruokkia, tuulihaukka, käpytikka ja kahlaajia mm. töyhtöhyyppä, 2 suosirriä ja 9 jänkäsirriäistä. 2kv koiras kuhankeittäjä vihelteli pitkin päivää lammashaan korkeissa puissa ja Gamla Postenin männikössä. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. 5 satakieltä, 19 kultarintaa, 5 ruokokerttusta, 4 rytikerttusta, 2 luhtakerttusta, 2 pikkusieppoa, 18 pikkulepinkäistä ja 2 nokkavarpusta. Saaresta löytyi kaikkiaan 3 mustaleppälintua, ad koiras ja 2 naaraspukuista – ja, aluksi kylällä ja myöhemmin sääaseman lähellä, oleskeli koko päivän 2kv koiras sepelsieppo, joka oli oletettavasti sama yksilö kuin eilen. Tittonen lähti päivällä mantereelle ja saareen saapuivat lintureissulle Leena Laitinen ja Jorma Knaapi.

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU ON HIENO ILMESTYS

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU ON HIENO ILMESTYS

Keskiviikko 26.5.2021 oli sadepäivä. Aamulla vielä oli vain heikkoa sadetta ja jopa jonkin aikaa sateetonta, mutta klo 10 jälkeen jatkuvaa ja runsasta sadetta iltaan asti. Lämpöä oli 9 astetta ja itäkoillinen tuuli kovaa, 13-15 m/s, puuskissa enemmänkin. Staijia aamulla vajaa 3 tuntia luotsiasemalla ja vähän kevyttä retkeilyä ennen sadetta. Merellä nähtiin mm. 8 kuikkaa (+sp), 105 mustalintua, 4 ruokkia, nuolihaukka ja kahlaajia vastatuuleen 141 tundrakurmitsaa, 38 punakuiria ja 50 suosirriä. Saaressa ainoat mainittavat olivat luhtakerttunen ja itärannan 5 jänkäsirriäistä. Päivällä lähtivät mantereelle Ismo Hyvärinen ja Keskisen Arto.

RISTISORSAPARI PESINEE ITÄRANNAN ULKOPUOLEN LUODOILLA

RISTISORSAPARI PESINEE ITÄRANNAN ULKOPUOLEN LUODOILLA

MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON KOLME PARIA. PITKÄLLÄ TELELLÄ KUVAN SAA KAUKAAKIN LINTUJEN TOUHUA HÄIRITSEMÄTTÄ.

MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON KOLME PARIA. PITKÄLLÄ TELELLÄ KUVAN SAA KAUKAAKIN LINTUJEN TOUHUA HÄIRITSEMÄTTÄ.

Uusimpia kuvia isompina tiedostoina löytyy täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Loppukevään lajistoa

Merimuuttoa ja taas sumujakin

Torstaina 20.5.2021 oli lähes pilvetöntä, länsituulta 4-7 m/s ja lämpöä 10 astetta. Staijia aamulla n. 4 tuntia luotsiasemalla, muuten saarikomppausta, mutta lintuja ei ollut erityisen runsaasti. Merellä oli sentään liikettä, nähtiin mm. 2 sepelhanhea, 40 valkoposkihanhea, 43 A/B, 606 kuikkaa, 6 kaakkuria, 875 Gaviaa (kuikkalintuja 1487), 20 ruokkia, pikkukuovi ja 27 suosirriä. Saaressa havaittiin mm. 4 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, nuolihaukka, mustavaris, 2 nokkavarpusta, 2 rytikerttusta, 2 keltavästäräkkiä, laulava pikkusieppo ja edelleen koululla 2kv koiras sepelsieppo. Iltapäivällä saareen saapui lisää lintuväkeä ja -kuvaajia, mm. Kimmo Kuusisto, Tarmo Nurmi, Kari Salonen, Janne ja Mikko Suominen, Antti Fager-Pintilä, Jukka Tiippana ja Petteri Hautamaa.

SATAKIELIÄ NÄKYY JA KUULUU PÄIVITTÄIN

SATAKIELIÄ NÄKYY JA KUULUU LÄHES PÄIVITTÄIN

Perjantaina 21.5.2021 oli puolipilvistä, länsiluoteista tuulta 3-7 m/s ja lämpöä 10 astetta. Näkyvyys oli hyvä. Staijia runsaat 4 tuntia ja saari kompattiin, komppaajiahan nyt riittää. Muutolla/merellä nähtiin mm. 528 kuikkaa, 5 kaakkuria, 601 Gaviaa, 17 ruokkia, 2 punakuiria, 9 suokukkoa, lapinsirri, 58 suosirriä, 5 liroa, 3 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, 4 nuolihaukkaa ja suopöllö. Saaressa havaittiin mm. 2 ristisorsaa, käpytikka, 10 keltavästäräkkiä, 4 satakieltä, 3 kultarintaa, 3 rytikerttusta, ruokokerttunen, 12 pikkulepinkäistä, nokkavarpunen, 3 pikkusieppoa ja edelleen 2kv koiras sepelsieppo – onpa viihtynyt jo pitkään koulun lähistöllä. Meille saapuivat purjeveneellään päivävieraiksi tutut ystävät Liisa ja Tapsa Palmu. Illalla saareen saapui lisää orneja, mm. Arto Keskinen, Jouko Lunden, Rauli Lumio ja Tom Lindroos.

TÄMÄ SEPELSIEPPO ON PYSYTELLYT JO LÄHES VIIKON SAARESSA

TÄMÄ SEPELSIEPPO ON PYSYTELLYT JO LÄHES VIIKON SAARESSA

Lauantaina 22.5.2021 oli pääosin aurinkoista ja lounaistuulta 6-7 m/s, lämpö käväisi 12 asteessa. Iltapäivällä levisi taas tiheä sumu saaren ylle koko loppupäiväksi. Staijia aamulla isolla porukalla runsaat 4 tuntia ja saari kompattiin tarkkaan. Merellä/muuttavana havaittiin mm. 2 laulujoutsenta, 223 valkoposkihanhea (+4 paikallista), 45 sepelhanhea, 410 kuikkaa, 201 Gaviaa, 15 ruokkia, räyskä, 14 merikihua ja aamulla komeasti länsipuolitse, Trattenin yli, tumma leveäpyrstökihu pohjoiseen kahden merikihun seurassa. Lisäksi nähtiin 3 ristisorsaa, 2 suosirriä, kevään ekat 3 jänkäsirriäistä itärannalla, ruskosuohaukka, nuolihaukka, muuttohaukka, sarvipöllö ja kehrääjä.

KESKIKÄIVÄN KOVASSA LÄMPÖVÄREILYSSÄ OTETTU KUVA JÄNKÄSIRRIÄISISTÄ

KESKIPÄIVÄN KOVASSA LÄMPÖVÄREILYSSÄ OTETTU KUVA JÄNKÄSIRRIÄISISTÄ

Saaresta löytyi pikkulintuja mm. n. 120 pajulintua, 60 hernekerttua ja 8 satakieltä, 4 sinirintaa, 15 kultarintaa, 6 rytikerttusta, 2 sirittäjää, pikkusieppo ja 25 punavarpusta. Ihan mukava lintupäivä.

LEPPÄLINTUJEN MUUTTO JATKUU VIELÄ

LEPPÄLINTUJEN MUUTTO JATKUU VIELÄ

Sunnuntaina 23.5.2021 oli jälleen sumupäivä – niitä on tänä keväänä riittänyt! Aamulla oli kolme tuntia ja iltapäivällä jonkin verran sentään näkyvyyttäkin siten, että staijailtiin luotsiasemalla runsaat 4 tuntia. Lämpö käväisi 12 asteessa ja itäkaakkoinen tuuli oli koko päivän heikkoa, 2-4 m/s. Merellä/muutolla nähtiin mm. 34 sepelhanhea, 3670 haahkaa (jo koirasparvia), 48 kuikkaa (+sp), kaakkuri, 12 ruokkia ja etelänkiisla ruokkiparvessa. Lisäksi havaittiin mm. huuhkaja, 2 harmaahaikaraa, 7 valkoposkihanhea, ristisorsa, kurki, 2 tuulihaukkaa, nuolihaukka, törmäpääsky, käki ja 2 kehrääjää. Kahlaajista mainittavia olivat aamulla 4 ja illalla 8 jänkäsirriäistä itärannalla, 2 suosirriä ja myöhäinen merisirri itärannan kareilla. Pikkulintuja nähtiin mm. 3 satakieltä, 5 sinirintaa, 5 kultarintaa, rytikerttunen, kevään eka viitakerttunen, 2 pikkusieppoa, 3 pikkukäpylintua ja nokkavarpunen. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä, lintuporukoista ja -kuvaajista mm. Gamlingarna, Salonen, Suomiset, Tarmo Nurmi, Fager-Pintilä, Hautamaa, Tiippana sekä Tonteri kavereineen.

MERIKIHUJA ON NÄKYNYT RUNSAASTI VIIME PÄIVINÄ

MERIKIHUJA ON NÄKYNYT RUNSAASTI VIIME PÄIVINÄ

RANTASIPIEN MUUTTO TAITAA JO OLLA OHI

RANTASIPIEN MUUTTO TAITAA JO OLLA OHI

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina ovat nähtävissä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Merimuuttoa ja taas sumujakin

Sumua ja sepelsieppoja

Maanantaina 17.5.2021 jatkui sade ja sumu. Aamulla oli pari tuntia kohtalainen näkyvyys ja staijia luotsiasemalla. Myöhemmin koko päivä vuorotellen vesisadetta tai sumua. Linnut olivat melko vähissä, mutta jotain kuitenkin. Nähtiin mm. 53 kuikkaa (+sp), 6 ruokkia, 3 ristisorsaa, kurki, tervapääsky ja merikihuja 11 muuttavaa (niistä 4 vaaleaa) ja 4 paikallista. Muita olivat mm. töyhtöhyyppä, 8 lapinsirriä itärannalla ja pikkulintuja 2 kultarintaa, pikkusieppo, eilinen 2kv koiras sepelsieppo edelleen koko päivän (nyt koululla), lisäksi nokkavarpunen, 11 punavarpusta ja 8 keltavästäräkkiä. Mantereelle lähtivät tänään mm. Heidi Tammero, Timo Lintula ja Ahti Ihonen, saareen saapui lisää lintuväkeä ainakin Gamlingarna (Hannu Hilke, Timo Nurmi ja Rolf Karlsson), Kirsi Nisula ja Yrjö Tonteri parin kaverinsa kera.

ITÄRANNALLA ON VIIVÄHTÄNYT MUUTAMA LAPINSIRRI

ITÄRANNALLA ON VIIVÄHTÄNYT MUUTAMA LAPINSIRRI

RISKILÖITÄ LENTELEE SAAREN YMPÄRILLÄ KUNHAN MERELLE NÄKEE

RISKILÖITÄ LENTELEE SAAREN YMPÄRILLÄ KUNHAN MERELLE NÄKEE

Tiistaina 18.5.2021 oli jälleen paksua sumua, joka hellitti vasta myöhään iltapäivällä. Kaakkoistuuli oli heikkoa, 2-4 m/s, ja lämpötila käväisi 11 asteessa. Illansuussa vähän staijia, muuten koko saari kompattiin. Nähtiin mm. 14 kuikkaa (+sp), 255 valkoposkihanhea (4a), 120 A/B, n. 7000 vesilintua kaukaa eteläpuolelta itään sekä tuulihaukka. Pikkulintuja oli jonkin verran, lähinnä kerttuja: hernekerttu 45, pensaskerttu 30, mustapääkerttu 25 ja lehtokerttu 9, lisäksi mm. rytikerttunen, 2 sirittäjää, sinirinta, satakieli, keltavästäräkki, 9 punavarpusta, nokkavarpunen ja edelleen eilinen 2kv koiras sepelsieppo kylän pohjoisreunalla.

KOSTEA SUMU JA SADE OVAT KASTELLEET SEPELSIEPONKIN

KOSTEA SUMU JA SADE OVAT KASTELLEET SEPELSIEPONKIN

Keskiviikkona 19.5.2021 saatiin vihdoin näkyvyyttä merelle. Sumu hälveni, mutta kevyttä vesisadetta tihkui klo 13 saakka, myöhemmin aurinkoista. Staijattiin n. 4 tuntia aamulla luotsiasemalla ja saari kompattiin. Nähtiin mm. 545 valkoposkihanhea (12a), 29 kuikkaa (+sp), kaakkuri, 1350 allia, 28 ruokkia, 58 suosirriä, 2 pikkukuovia, ruskosuohaukka, nuolihaukka, tuulihaukka ja 2 varpushaukkaa. Saaressa havaittiin mm. 2 ristisorsaa, 2 liroa, 2 käkeä, aamulla kylällä huhuileva turkinkyyhky ja pikkulintuja mm. sinirinta, satakieli, punatulkku, pikkusieppo ja kaikkiaan 3 sepelsieppoa – kaikki 2kv koiraita (joista yksi eilinen) samanaikaisesti aamulla kylällä. Onpa hyvä sepelsieppokevät! Mantereelle lähtivät mm. Jussi Murtosaari, Tero Linjama ym kuvaajat ja saareen saapuivat Outi sekä Pirkko ja Timo Koskinen. Outi ja Koskisen Timo näkivät laivalta pyöriäisen Jurmon ja Bokullan välisellä merimatkalla!

LEHTOKERTTUJEN MUUTTO ON KÄYNNISSÄ

LEHTOKERTTUJEN MUUTTO ON KÄYNNISSÄ

TOUKOKUUN AIKANA ON OLLUT YLLÄTTÄVÄN USEIN PUNATULKKUJA

TOUKOKUUN AIKANA ON OLLUT YLLÄTTÄVÄN USEIN PUNATULKKUJA

Uusimmat kuvat isoina tiedostoina löytyvät täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sumua ja sepelsieppoja

Ruostepääsky hävisi sumuun

Helatorstaina 13.5.2021 jatkui lämpövirtaus, tuuli oli itäkaakosta 3-7 m/s ja lämpötila käväisi jopa +19 asteessa! Aurinkoista, illalla hieman pilveäkin. Staijia aamulla pari tuntia, mutta väreily haittasi edelleen. Saari kompattiin, mutta linnut olivat selvästi vähentyneet aiemmista päivistä. Mainittavia tänään olivat mm. 4 ristisorsaa, 12 kuikkaa (+sp), ruskosuohaukka, varpushaukka, tuulihaukka, nuolihaukka, lapinsirri, 2 suosirriä, turkinkyyhky edelleen, käki, kehrääjä, mustavaris ja aamulla saaren eteläpuolitse koilliseen muuttaneet 6+2 jalohaikaraa. Laji yleistyy täälläkin kovaa vauhtia. Pikkulintuja nähtiin mm. 2 satakieltä, 2 sinirintaa, vuoden eka lapinkirvinen, 3 kultarintaa, 2 ruokokerttusta, 3 rytikerttusta, 4 sirittäjää, 5 pikkusieppoa, 2 isokäpylintua, 4 punavarpusta ja nokkavarpunen. Saareen saapui illansuussa uutta lintuväkeä noin 10 henkeä, mm. Joni Kautonen, Sam Salin, Ahti Ihonen, Jussi Jauhiainen, Ulla ja Esa Åke ym. Kyllä nyt optiikkaa ja kameroita on saaressa runsaasti…

PIKKUSIEPPOJA ON NYT PÄIVITTÄIN

PIKKUSIEPPOJA ON NYT PÄIVITTÄIN

...KUTEN MYÖS KULTARINTOJA

…KUTEN MYÖS KULTARINTOJA

Perjantaina 14.5.2021 säätyyppi vähän muuttui. Kaakosta saapui pilviä ja vähän sadettakin päivällä, itätuulta oli 3-7 m/s ja lämpöä 12 astetta. Näkyvyys merelle oli vähän parantunut ja niinpä staijiakin luotsiasemalla aamulla kolmisen tuntia. Muutolla/merellä nähtiin mm. 133 kuikkaa (+sp), 14 ruokkia, harmaahaikara, kevään eka mehiläishaukka, varpushaukka, tuulihaukka, 3 nuolihaukkaa ja 2 tervapääskyä. Saaressa nähtiin mm. 4 ristisorsaa, suokukko, 4 liroa, valkoviklo ja lapinsirri. Pikkulintuja oli saaressa mukavasti, mm. 5 satakieltä, 23 sinirintaa, kevään eka pensassirkkalintu, 4 kultarintaa, kevään ekat 2 luhtakerttusta, 10 sirittäjää, 6 pikkusieppoa, 2 nokkavarpusta ja 2kv koiras sepelsieppo, joka kierteli laajalti kyläaluetta saunalahden pohjukkaa myöten.

PENSASSIRKKALINTU KÄHMYILI RUUSUPUSKASSA

PENSASSIRKKALINTU KÄHMYILI RUUSUPUSKASSA

Päivän laji oli kuitenkin hieno ruostepääsky, jonka Jauhiaisen Jussi löysi itäniityn päältä iltapäivällä ja lintu pyöri saaressa iltaan saakka. Kolmas havainto lajista Utössä, moni sai eliksen ja/tai saaripinnan.  Iltapäivällä kävin veneretkellä Taimistojen kanssa Gropskärissä, mutta matkamme päättyi vähän huonosti, kun veneen vaihteisto rikkoutui eikä moottori kuljettanut eteen- eikä taaksepäin.  Jouduimme turvautumaan Willströmien hinausapuun, jotta pääsimme takaisin Utöhön. Seikkailua, mutta onneksi sää oli suosiollinen.

SAAREN KOLMAS RUOSTEPÄÄSKY

SAAREN KOLMAS RUOSTEPÄÄSKY

MERIRETKELLÄ EHDIMME OTTAA MUUTAMAN RUOKKIKUVAN

MERIRETKELLÄ EHDIMME OTTAA MUUTAMAN RUOKKIKUVAN

Lauantaina 15.5.2021 oli sumupäivä – näkyvyys oli vain muutama sata metriä koko päivän. Aamulla vähän vesisadettakin, lämpöä oli 8 astetta ja tuuli itäkaakosta 4-6 m/s. Komppailtiin ahkerasti saarta isohkolla joukolla. Mainittavimmat havainnot olivat 4 ristisorsaa, tuulihaukka, kehrääjä ja kahlaajia mm. pikkukuovi, isokuovi, 2 suokukkoa, lapinsirri, 3 suosirriä, 4 liroa ja 4+1 merisirriä, joista yksinäisellä, lähes kesäpukuisella, oli jaloissa värirenkaat. Myöhemmin Rengastustoimistosta tulelen tiedon mukaan ko. merisirrinaaras oli rengastettu syyskuussa 2012 Longyearbyenissä Huippuvuorilla. Lisäksi nähtiin 2 tervapääskyä ja edelleen aamupäivän ajan eilinen ruostepääsky pyöri kyläalueella. Pikkulinnuista mainittakoon satakieli, 5 sinirintaa, 2 kultarintaa, 5 sirittäjää, 2 pikkusieppoa, nokkavarpunen ja eilinen 2kv koiras sepelsieppo edelleen, oleskeli nyt koulun tuntumassa, muttei nähty enää iltapäivällä.

SINIRINTOJEN MUUTTO ON KOHTA OHI

SINIRINTOJEN MUUTTO ON KOHTA OHI

SIRITTÄJÄ KEVÄISESSÄ PAJUSSA

SIRITTÄJÄ KEVÄISESSÄ PAJUSSA

Sunnuntaina 16.5.2021 säkkisumu jatkui koko päivän ja merelle ei nähnyt yhtään mitään. Saarikin oli edelleen tyhjentynyt pikkulinnuista, joten lintupäivä oli varsin vaatimaton. Lämpöä oli 8 astetta, etelätuulta 5-6 m/s. Mainittavimmat havainnot olivat 2 tuulihaukkaa, suopöllö, 4 ristisorsaa, suokukko, 2 valkovikloa, liro, lapinsirri ja eteläkärjessä jonkin aikaa viivähtänyt merisirri (renkaaton). Pikkulintuja nähtiin mm. satakieli, 3 sinirintaa, 2 pikkusieppoa, 5 keltavästäräkkiä, 3 rytikerttusta ja 3 punavarpusta. Illansuussa Heidi Tammero löysi vielä Gamla Postenilta 2kv koiras sepelsiepon, joka pian siirtyi lammashaan eteläpuolelle. Osoittautui kuitenkin samaksi yksilöksi, joka on saarella jo pari päivää liikkunut ja joka oli vähän aikaa ”kateissa”. Mantereelle lähti päivällä paljon väkeä, lintuporukoista ainakin Koistinen, Teivonen, Ahti, Metsäranta, Jokinen, Laitinen, Taimistot, Kautonen, Salin, M Heiskanen ym. Saareen jäi runsaat 10 lintuharrastajaa ja -kuvaajaa.

KUVAAJAYSTÄVÄLLINEN 2KV KOIRAS SEPELSIEPPO

KUVAAJAYSTÄVÄLLINEN 2KV KOIRAS SEPELSIEPPO

Uusimmat kuvat isoina tiedostoina exif-tietoineen on nähtävillä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Ruostepääsky hävisi sumuun

Toukokuun rareja

Maanantaina 10.5.2021 oli aamu ja aamupäivä sateista, sade loppui klo 13 aikoihin. Tuuli oli etelälounaasta 7-11 m/s ja lämpötila 6 astetta nousi illalla jo 10 asteeseen. Lyhyt staiji aamulla, pääasiassa komppailtiin saarta. Nähtiin mm. 180 valkoposkihanhea, 4 ristisorsaa, tuulihaukka, 8 punakuiria, valkoviklo, 3 kulorastasta, mustavaris, tilhi ja koko iltapäiväksi saareen ilmestynyt soidintava turkinkyyhky.

TURKINKYYHKY ON JOKAVUOTINEN VIERAS

TURKINKYYHKY ON JOKAVUOTINEN VIERAS

Hyönteissyöjiä oli sateen mukana tullut mukavasti, mainittavia mm. 2 ruokokerttusta, lehtokerttu, 35 hernekerttua, 80 mustapääkerttua, 6 pensaskerttua, kevään eka harmaasieppo, 5 kirjosieppoa, 3 sinirintaa, 3 satakieltä ja 8 keltavästäräkkiä. Lisäksi nähtiin edelleen kangaskiuru, 2 urpiaista, peräti 5 nokkavarpusta, 2 punatulkkua ja 2 naaraspukuista mustaleppälintua. Outi lähti käymään mantereella ja saaresta poistui myös Öhmanin Ossi. Uusia vierailijoita tuli saareen runsaasti, lintuväkeäkin n. 15 henkeä – tuttuja mm. Koistinen, Teivonen, K Vuorinen, Lindeman, Metsäranta, Ahti, Jokinen, I Laitinen ja Aromäki. Taitavat olla ”toukokuun ruuhkaviikot” – saa nähdä kuinka kauan kaikki halukkaat mahtuvat laivalle, jonka kapasiteetti on edelleen koronan takia puolitettu. Koistinen, Teivonen ym löysivät illalla vielä itärannalta pikkusirkun.

SAARESSA OLI PALJON MUSTAPÄÄKERTTUJA, PAIKOITTAIN JOPA PARVINA

SAARESSA OLI PALJON MUSTAPÄÄKERTTUJA, PAIKOITTAIN JOPA PARVINA

Tiistaina 11.5.2021 vallitsi voimakas lämmin etelävirtaus. Taivas oli pilvetön, merellä oli kova väreily ja lämpötila nousi 13 asteeseen. Eteläkaakkoinen tuuli puhalsi tasaisesti 6-9 m/s. Staijia yritettiin, mutta mitään ei liikkunut ja lämpöväreily oli liian voimakasta. Saarta kompattiin ahkerasti isolla porukalla. Nähtiin mm. 120 valkoposkihanhea, harmaahaikara, kurki, tuulihaukka, varpushaukka ja kahlaajia mm. valkoviklo, 4 lapinsirriä, heinäkurppa itäniityllä ja illansuussa itärannalla Erkki Jokisen löytämä avosetti, joka laskeutui hetkeksi, mutta jatkoi pian lounaaseen. Jo kevään toinen avosettihavis saaresta. Pikkulintuja oli monipuolisesti, mainittakoon mm. satakieli, 3 sinirintaa, 2 kultarintaa, sirittäjä, ruokokerttunen, harmaasieppo, 3 pikkusieppoa, kangaskiuru, 5 keltavästäräkkiä, 2 pikkulepinkäistä, 2 kuusitiaista, peltosirkku ja 3 mustaleppälintua (2 n-puk, 1 ad koiras). Runsaimpia olivat hernekerttu (50), mustapääkerttu (30), leppälintu (15) ja pensastasku (15) ja fyllareita toistasataa. Monipuolinen lintupäivä!

KARIKUKKOJA NÄKEE PÄIVITTÄIN

KARIKUKKOJA NÄKEE PÄIVITTÄIN

Keskiviikkona 12.5.2021 jatkui eteläinen lämpövirtaus, nyt tuuli oli kaakosta 6-9 m/s. Aurinkoista ja 13 astetta lämmintä. Merellä oleva kova lämpöväreily esti jälleen meristaijin, mutta saarta kompattiin sitä ahkerammin. Nähtiin mm. 2 ristisorsaa, harmaahaikara, suopöllö, mustaviklo, valkoviklo, liro, lapinsirri, IK 150, käki, kevään eka kehrääjä, törmäpääsky ja saaressa edelleen viihtyvä turkinkyyhky. Petolintuja havaittiin tuulihaukka, nuolihaukka ja illalla itäniityllä jonkin aikaa hienosti kierrellyt ad naaras niittysuohaukka. Monelle saarenpinna.

NIITTYSUOHAUKKA ITÄNIITYN ILTAVALOISSA

NIITTYSUOHAUKKA ITÄNIITYN ILTAVALOISSA

Pikkulinnuista mainittavimpia olivat mm. 5 satakieltä, 2 sinirintaa, 2 kultarintaa, 2 ruokokerttusta, 3 rytikerttusta, 2 sirittäjää, nokkavarpunen, urpiainen, 2 pikkusieppoa ja kyläalueelta löytyneet 2 sepelsieppoa – 2kv koiras ja +2kv koiras. Ensin mainittu oli hyvin näkyvissä iltaan asti. Mainio lintupäivä taas! Mantereelle lähtivät Jouni Rautanen, Kari Aromäki, Jarmo Lehtonen ja Mauno Niskanen ja uusia lintuharrastajia-/kuvaajia saapui mm. Timo Lintula, Heidi Tammero, Paavo ja Hanna Taimisto sekä Tero Linjama, Jussi Murtosaari, Yrjö Kahila sekä pari muuta.

SEPELSIEPOT OVAT AINA YHTÄ TOIVOTTUJA TOUKOKUUN VIERAITA

SEPELSIEPOT OVAT AINA YHTÄ TOIVOTTUJA TOUKOKUUN VIERAITA

MUUTAMA TUKKAKOSKELO OLESKELEE SAAREN RANNOILLA

MUUTAMA TUKKAKOSKELO OLESKELEE SAAREN RANNOILLA

Uusimpia kuvia isompina tiedostoina löytyy täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Toukokuun rareja

Lintumäärät pieniä

Torstaina 6.5.2021 matalapaine pudotti ajoittain rankkaakin vesisadetta puoleen päivään saakka. Tuuli oli idästä 4-6 m/s ja lämpöä enimmillään 7 astetta. Staijia niukasti, mutta saari kompattiin – säämuutos sateineen oli tuonut saareen kohtalaisen annoksen uusia pikkulintuja, lähinnä hyönteissyöjiä. Mainittavia havaintoja olivat mm. 5 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, ruskosuohaukka, sinisuohaukka, 4 varpushaukkaa, 7 tuulihaukkaa, nuolihaukka, admuuttohaukka ja Ormskäriä pitkin itäkoilliseen muuttanut haarahaukka – jo kevään viides! Lisäksi nähtiin mm. 9 pikkukuovia, 4 valkovikloa, kevään eka käki ja Miika Alatalo näki illansuussa Kesnäsissä rantaa pitkin lentäneet 2 avosettiä, jotka hävisivät pohjoisen suuntaan. Yritettiin vielä löytää itärannalta, mutta eivät olleet jääneet paikallisiksi. Pikkulinnuista mainittakoon mm. kangaskiuru, 4 pensastaskua, 2 pensaskerttua, 3 hernekerttua, 15 mustapääkerttua, 5 kirjosieppoa, peukaloinen, n. 50 fyllaria, nokkavarpunen ja 2 tilheä. Hotellialueella oleskeli naaraspukuinen mustaleppälintu. Saareen saapuivat illalla lintureissulle Hannu Ruotsalainen ja Petri Vainio.

ENSKÄRILLÄ ON PITKÄÄN OLESKELLUT KANGASKIURU

ENSKÄRILLÄ ON PITKÄÄN OLESKELLUT KANGASKIURU

Perjantaina 7.5.2021 saari oli huomattavasti tyhjentynyt hyönteissyöjistä. Tuuli oli kääntynyt länteen, 6-7 m/s, ja illalla pohjoiseen voimistuen 12 m/s. Päivä oli pilvinen ja kolea ja illansuussa saatiin vähän vesisadetta, lämpöä oli vain 5-6 astetta. Staijia n. 3 tuntia aamulla ja myöhemmin lyhyempiä jaksoja. Saari kompattiin, mutta eteläniemi huonommin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 5 valkoposkihanhea, 5 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, 22 haapanaa, 110 tavia, 620 allia, 105 mustalintua, kaakkuri, 8 kuikkaa, 17 ruokkia, sinisuohaukka, nuolihaukka ja tuulihaukka.

KUIKKAMUUTTO ON TOISTAISEKSI OLLUT KOVIN VAATIMATONTA

KUIKKAMUUTTO ON TOISTAISEKSI OLLUT KOVIN VAATIMATONTA

Aamulla itärannalla oli harmaahaikaran seurassa jalohaikara, joka lähti pohjoiseen ja puolen päivän aikaan toinen jalohaikara muutti Kobbanin yli pohjoiseen. Saaressa nähtiin myös mm. 2 karikukkoa, räystäspääsky, keltavästäräkki, 12 luotokirvistä, koiras sepelrastas, kevään eka pikkusieppo koiras ja 2 naaraspukuista mustaleppälintua. Miika Alatalo lähti aamulla mantereelle.

PENSASTASKUJA ON NÄHTY VASTA KOURALLINEN

PENSASTASKUJA ON NÄHTY VASTA KOURALLINEN

Lauantaina 8.5.2021 oli kaunis kevätpäivä – auringonpaistetta, leppeä 4-6 m/s länsilounainen tuuli ja lämpöä 7 astetta. Staijia n. 3 tuntia aamulla luotsiasemalla ja ahkeraa saarikomppausta. Merellä/muutolla nähtiin mm. 27 tundrahanhea, 176 Anseria, 114 valkoposkihanhea, 2 kaakkuria, 13 kuikkaa (+sp), 21 ruokkia, 2 harmaahaikaraa, kurki, tuulihaukka, 2 suopöllöä, 2 töyhtöhyyppää (jo lounaaseen!), 12 pikkukuovia, 5 mustavikloa ja valkoviklo. Saaresta löytyi mm. kangaskiuru, 2 keltavästäräkkiä, 2 peukaloista, naaraspukuinen mustaleppälintu, punatulkku ja Enskärillä edelleen koiras sepelrastas. Hyönteissyöjiä on edelleen niukahkosti, eniten leppälintuja (n. 10).

KIRJOSIEPPOJAKIN ON OLLUT VAIN MUUTAMIA

KIRJOSIEPPOJAKIN ON OLLUT VAIN MUUTAMIA

Sunnuntaina 9.5.2021 oli kolea ja pilvinen päivä. Lämpöä oli enimmillään 7 astetta ja etelälounainen tuuli puhalsi aamulla 5-6 m/s, myöhemmin 10-12 m/s. Illalla etelästä saapui vesisade. Staijia n. 3 tuntia ja saari kompattiin, Kesnäs vähän huonommin. Merellä nähtiin mm. 38 valkoposkihanhea, 34 kuikkaa (+sp), 26 ruokkia, valkoviklo, mustaviklo ja tumma 2kv kihu, joka jäi lajilleen määrittämättä. Saaresta löytyi mm. 5 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, jänkäkurppa, mustavaris (+4 muuttavaa), tilhi ja 3 räystäspääskyä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat kevään eka satakieli, sinirinta ja rytikerttunen sekä muita kangaskiuru, 4 keltavästäräkkiä, pensaskerttu, 2 kuusitiaista ja 2 punatulkkua.

KEVÄÄN EKA SATAKIELI

KEVÄÄN EKA SATAKIELI

Hyönteissyöjiä oli yöllä tullut jonkin verran lisää, mutta ajankohtaan nähden lintumäärät ovat edelleen pieniä. Mantereelle lähti päivällä paljon väkeä, lintuporukkaa ainakin Vainio, Ruotsalainen, Kinnunen, Knaapi, Laitinen, Lehto, Nieminen, Helander ja Saarnio. Ystävällisesti muistutan jälleen, että itärannan lintujen rauhoitusalueen kulkurajoitukset koskevat kaikkia, myös lintuharrastajia ja lintukuvaajia. Rauhoitusalueen taulujen taakse ja rannalle meno karkottaa tehokkaasti ranta-alueella ruokailevia ja jo pesiviä lintuja ja kaikilla on sen seurauksena vähemmän katsottavaa.

PUNAJALKAVIKLOJEN SOIDIN ON TÄYDESSÄ KÄYNNISSÄ

PUNAJALKAVIKLOJEN SOIDIN ON TÄYDESSÄ KÄYNNISSÄ

Uusimpia kuvia isompina tiedostoina näkyy täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lintumäärät pieniä