Tiibettiläinen

Maanantaina 29.6.2020 oli lähdettävä käymään mantereella. Aamu oli pilvinen, tuulinen (itäkaakosta 12 m/s) ja puolen päivän jälkeen saatiin ajoittaista sadetta. Ilmakin oli vähän viilentynyt (18 astetta). Matka ehostetulla m/s Baldurilla sujui mukavasti, paljon oli väkeä näin maanantaivuorollakin. Pärnäisiin saavuttiin klo 18.15 ja matkalla Turkuun pysähdyin Paraisten keskustassa bongaamaan siellä jo jonkin aikaa oleskelleen tiibetinhanhen. Lintu löytyi helposti ja mukanani olleella Outin lintukameralla sain siitä joen yli otettua mukavat kuvatkin, kevyestä sateesta huolimatta. Oli samalla minulle 291. Paraisilla näkemäni lintulaji. Turussa kotona olin klo 20 aikoihin.

TIIBETINHANHI VIIHTYY VALKOPOSKIHANHIEN SEURASSA

TIIBETINHANHI VIIHTYY VALKOPOSKIHANHIEN SEURASSA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Tiibettiläinen

Hellettä Utössäkin

Torstaina 25.6.2020 lämmin sää jatkui – aurinkoa, heikkoa (4-5 m/s) lounaistuulta ja lämpöä 22 astetta. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja itäosan laaja kierros tuli tehtyä. Lintumaailma on nyt aika hiljainen. Näkyi mm. 12 mustalintua, 23 muuttavaa telkkää, 11 ruokkia, 2 pikkukuovia, 4 valkovikloa, mustaviklo, 17 suokukkoa ja töyhtöhyyppä. Molemmat kirjekyyhkyt ovat edelleen paikalla, äänessä vielä 2 luhtakerttusta ja rytikerttunen. Idäntiltalttia en enää löytänyt.

TYLLI ON PUNAJALKAVIKLON OHELLA SAAREN YLEISIN KAHLAAJA (Kuva: Outi Sarjakoski)

TYLLI ON PUNAJALKAVIKLON OHELLA SAAREN YLEISIN KAHLAAJA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Perjantaina 26.6.2020 sama kesäkeli jatkui – aurinkoa, lämpöä 23 astetta ja melko heikkoa (5-6 m/s) etelätuulta. Staijia aamulla pari tuntia ja päivällä kiersin itäosat, hiljaista on edelleen. Linnut liikkuvat niukasti näillä keleillä. Näkyi mm. 58 mustalintua, 27 ruokkia, jälleen 2kv lapintiira majakan edustalla (tiiroilla on jo myös ekat pienet poikaset), pikkukuovi, 3 valkovikloa, 6 suokukkoa ja 3 liroa. Kahdessa paikassa lauloi vielä luhtakerttunen ja puolalainen kirjekyyhky tepasteli edelleen Vapenlagretin lähistöllä. Karikukoillakin on jo pienet poikaset. Aamulla lähtivät TLYn neljä ornia mantereelle.

KAIKKI VIELÄ VIHELTELEVÄT PUNAVARPUSET OVAT NUORIA KOIRAITA

KAIKKI VIELÄ VIHELTELEVÄT PUNAVARPUSET OVAT NUORIA KOIRAITA

Lauantaina 27.6.2020 oli edelleen helteisen lämmintä, jopa täällä ulkomerellä lämpötila käväisi 25 asteessa. Itäkaakkoinen tuuli oli heikkoa, 2-4 m/s, ja aurinko porotti koko päivän. Staijasin taas aamulla merelle 2 tuntia, mutta saarikomppaus jäi tänään vaatimattomaksi. Lintuja nähtiin saaressa mm. 9 harmaahaikaraa, 6 mustalintua, 25 ruokkia, kapustarinta, 2 valkovikloa, 5 suokukkoa, 2 kirjekyyhkyä edelleen ja paikallisena ad pikkulokki luotsiaseman luodoilla. Illalla oltiin Varesvuon Markuksen ja Minnan kanssa veneellä Gropskärillä, jossa kuvattiin tyynenä ja lämpimänä iltana ruokkeja ja riskilöitä, vähän yllättäen yhtään etelänkiislaa ei ollut paikalla. Hienoja valoja oli kyllä yllin kyllin. Nähtiin merellä myös 3 harmaahaikaraa ja n. 70 mustalintua.

HARMAAHYLKEITÄ LILLAHARUNIN LÄHELLÄ

HARMAAHYLKEITÄ LILLAHARUNIN LÄHELLÄ

RUOKKIASETELMA GROPSKÄRILTÄ

RUOKKIASETELMA GROPSKÄRILTÄ

Sunnuntaina 28.6.2020 jatkui helteinen keli, tänäänkin meni 25 astetta hetkeksi puhki. Aurinko paistoi ja aamu oli tyyni, myöhemmin kaakkoistuulta 6-7 m/s. Staijia taas 2 tuntia luotsiasemalla ja iltapäivällä kiersin itäosat saaresta. Näkyi mm. 5 harmaahaikaraa, 4 mustalintua, 32 ruokkia, 48 muuttavaa telkkää ja 25 tervapääskyä. Muuttavia kahlaajia olivat 2 pikkukuovia, isokuovi, 9 suokukkoa, mustaviklo, 3 valkovikloa, 3 liroa ja eilinen ad kapustarinta edelleen itärannalla. Puolalainen kirjekyyhky oli edelleen maisemissa ja itärannalla lauloi vielä luhtakerttunen, lisäksi Varesvuon Markus kuuli laulavan rastaskerttusen Ormskärin sisälahden ruovikossa. Iso osa päivästä kului eilisiltaisen kuvasadon parissa. Huomenna onkin edessä lähtö muutamaksi päiväksi mantereelle.

KAPUSTARINTAKIN ON JO MENOSSA ETELÄÄN

KAPUSTARINTAKIN ON JO MENOSSA ETELÄÄN

RISKILÄ TANSSII VEDEN PINNALLA

RISKILÄ TANSSII VEDEN PINNALLA

...KUNNES RISKILÄ KATOAA AURINGONLASKUUN

…KUNNES RISKILÄ KATOAA AURINGONLASKUUN

Uudet kuvat isompina tiedostoina löytyvät täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Hellettä Utössäkin

Juhannus, sepelrastas ja muuta mukavaa

Torstaina 18.6.2020 oli aamulla sumuista klo 10 saakka ja aamustaiji jäi väliin. Tuuli oli koko päivän heikkoa ja suunta vaihteli, aurinkoista ja lämmintä oli 19 astetta. Mainittavia havaintoja saaresta olivat mm. valkoposkihanhi (oleskellut paikallisena jo jonkin aikaa), töyhtöhyyppä, pikkukuovi, isokuovi, 2 suokukkoa, metsäviklo, 4 mustavikloa, valkoviklo ja edelleen puolalainen kirjekyyhky. Pikkulintuja nähtiin mm. 6 luotokirvistä, 5 luhtakerttusta, 3 rytikerttusta, ruokokerttunen ja 6 pikkukäpylintua. Juhannusvieraita saapui saareen laivalla kohtalaisen paljon, ornejakin pari.

YKSINÄINEN VALKOPOSKIHANHI ON PITKÄÄN VIIHTYNYT UTÖN VESILLÄ

YKSINÄINEN VALKOPOSKIHANHI ON PITKÄÄN VIIHTYNYT UTÖN VESILLÄ

Juhannusaattona 19.6.2020 oli aurinkoista ja lämmintä (23 astetta), heikkoa luoteistuulta. Staijia aamulla n. 4 tuntia luotsiasemalla ja kevyttä retkeilyä saaressa. Merellä/muutolla nähtiin mm. 3 kuikkaa, 22 mustalintua, harmaahaikara, nuolihaukka, 2 töyhtöhyyppää, 14 suokukkoa, 4 mustavikloa, valkoviklo, 68 ruokkia, etelänkiisla ja 43 tervapääskyä. Saaressa havaittiin mm. 2 kirjekyyhkyä edelleen, viitakerttunen, 6 luhtakerttusta, 2 rytikerttusta, 2 pikkukäpylintua ja laulava koiras pikkusieppo lammashaassa. Iltapäivällä oltiin juhannussalon nostossa isohkon väkijoukon kera, mutta varsinaiset Utön juhannusjuhlat on peruttu tänä vuonna koronapandemian takia. Juhannusaaton ilta oli mitä hienoin – lämmin, tyven ja aurinkoinen.

KAUKAA KUVATTU MUSTAVIKLO, TAUSTALLA NUKKUU HARMAASORSA

KAUKAA KUVATTU MUSTAVIKLO, TAUSTALLA NUKKUU HARMAASORSA

SUOKUKKOJEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

SUOKUKKOJEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

Juhannuspäivänä 20.6.2020 itätuuli voimistui – koko päivän 10-12 m/s, aurinko paistoi ja lämpöä oli 21 astetta. Staijattiin 4 tuntia aamulla luotsiasemalla ja koko saari kompattiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 3 kuikkaa, 19 mustalintua, 98 telkkää, 67 ruokkia, etelänkiisla, 9 pikkulokkia, 6 tervapääskyä ja kahlaajia 6 töyhtöhyyppää, 6 pikkukuovia, 25 suokukkoa, 3 mustavikloa, 2 valkovikloa ja 4 liroa. Syysmuutto käynnissä. Saaressa nähtiin 2 kirjekyyhkyä edelleen, 6 luhtakerttusta, rytikerttunen ja 7 pikkukäpylintua. Tänään näin ensimmäistä kertaa kun merilokki pyydysti kyhmyjoutsenen jo melko kookkaan poikasen emojen taistelusta huolimatta, raahasi poikasen läheiselle kalliolle ja söi sen hiljalleen siellä. Illalla saaren oma bändi, Bredbandet, soitti mukavaa musiikkia Vapenlagretin edustalla.

BREDBANDET VIRITTELEE ILTAMUSIIKKIA

BREDBANDET VIRITTELEE ILTAMUSIIKKIA

Sunnuntaina 21.6.2020 oli reipasta itätuulta, 10-12 m/s, pilvetöntä ja lämpöä 19 astetta. Satsattiin taas staijaamiseen n. 4 tuntia aamulla, saarikierrokset olivat tänään vähän suppeampia. Merellä/muuttavana nähtiin mm. kuikka, 82 mustalintua, 27 telkkää, 16 ruokkia, etelänkiisla, harvinainen 2kv kalatiira, 10 tervapääskyä ja muuttokahlaajia 4 töyhtöhyyppää, 2 pikkukuovia, isokuovi, 37 suokukkoa, jp-suosirri, 2 mustavikloa, 5 valkovikloa ja 2 liroa. Saaressa havaittiin mm. edelleen 2 kirjekyyhkyä, 3 luhtakerttusta, tristis-tyyppinen tiltaltti ja 8 pikkukäpylintua. Mantereelle lähti tänään isohko määrä juhannuksen viettäjiä.

KETTU KÄY JOKA PÄIVÄ AAMIAISELLA LÄHEISELLÄ LINTUJEN PESIMÄLUODOLLA

KETTU KÄY JOKA PÄIVÄ AAMIAISELLA LÄHEISELLÄ LINTUJEN PESIMÄLUODOLLA

Maanantaina 22.6.2020 jatkui itätuuli, nyt 6-8 m/s, ja auringonpaiste. Lämpöä oli 19 astetta. Taas staijattiin 4 tuntia plus kierrettiin kylää ja itäosaa saaresta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 2 Gaviaa, 19 mustalintua, 50 telkkää, 46 ruokkia, etelänkiisla, 2 mehiläishaukkaa, nuolihaukka ja muuttokahlaajia töyhtöhyyppä, 5 pikkukuovia, 3 isokuovia, 10 suokukkoa, 5 mustavikloa, 6 valkovikloa ja 2 liroa. Saaresta löytyi yllättäen sepelrastas – lienee ennätysmyöhäinen kevätmuuttaja. Mikko löysi linnun klo 06.15 jalkapallokentältä mustarastaiden ja kottaraisten seurasta, viipyi paikalla n. 20 min. Muita havaintoja saaresta olivat mm. 4 uutta haahkanpoikasta (kevään summa vain 16 kpl), tanskalainen kirjekyyhky edelleen, 3 luhtakerttusta ja 4 pikkukäpylintua. Outi lähti tänään mantereelle asioita toimittamaan.

KESÄINEN SEPELRASTAS FUTISKENTÄLLÄ

KESÄINEN SEPELRASTAS FUTISKENTÄLLÄ

Tiistaina 23.6.2020 jatkui korkeapaine – pilvetöntä, enimmillään lämpöä 23 astetta ja melkein tyventä (heikko N-virtaus, 2-4 m/s). Staijia runsaat 3 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin lukuun ottamatta Kesnäsiä. Merellä nähtiin mm. 1200 haahkaa, 229 muuttavaa telkkää, 23 mustalintua ja 48 ruokkia. Muuttokahlaajia havaittiin tänään 5 valkovikloa, 4 mustavikloa, liro, 25 suokukkoa, töyhtöhyyppä ja ad suosirri. Saaressa näkyi myös mm. nuolihaukka, harmaahaikara, 4 tervapääskyä, 2 kirjekyyhkyä edelleen, rytikerttunen, 4 luhtakerttusta ja laulava idäntiltaltti (tristis) Kattrumpanin portilla. Mikko äänitti ja kuvasi linnun ennen lähtöään saaresta, Mikon tasan 1 kk havaintojakson päätteeksi.

NUOLIHAUKKA KÄVÄISEE AJOITTAIN SAARELLA

NUOLIHAUKKA KÄVÄISEE AJOITTAIN SAARELLA

Keskiviikkona 24.6.2020 jatkui lämmin kesäsää – 22 astetta, auringonporotusta ja heikkoa (3-5 m/s) lounaistuulta, aamulla tyyntä. Staijia 2 tuntia aamulla ja kierrettiin kylää ja saaren itäosia. Merellä näkyi mm. kuikka, kaakkuri, 7 valkoposkihanhea, 6 mustalintua, 39 telkkää, 31 ruokkia ja eteläkärjessä koko aamun uiskennelleet 2 allia. Muuttokahlaajia näkyi tänään 2 isokuovia, 6 pikkukuovia, 7 valkovikloa, 3 liroa, 16 suokukkoa, töyhtöhyyppä ja suosirri. Saaressa oli myös 5 tervapääskyä, 2 kirjekyyhkyä edelleen, satakieli, luhtakerttunen ja Kattrumpanin portilla edelleen idäntiltaltti. Saareen maanantaina tullut Rivaston Ari näki illalla itärannalla paikallisen pikkutiiran. Varesvuon Markus ja Minna saapuivat tänään saareen kuten myös 4 ornia TLY:stä. Huviveneitä ja kesäturistejakin alkaa olla jo melko normaaliin tapaan.

SATAKIELI OLESKELEE EDELLEEN SAUNALLAMME, ILMEISESTI PESII

SATAKIELI OLESKELEE EDELLEEN SAUNALLAMME, ILMEISESTI PESII

HEMPPOJA PESII 3 PARIA, OSALLA JO LENTOPOIKASET

HEMPPOJA PESII 3 PARIA, OSALLA JO LENTOPOIKASET

Uusia kuvia isompina tiedostoina katsottavissa täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Juhannus, sepelrastas ja muuta mukavaa

Alkuvuosi 2020 Utössä – yhteenveto

Utön talvi oli leuto, lumeton ja jäätön ja lintuja viivytteli sekä talvehti melko monipuolisesti. Koko kevätkausi 2020 oli puolestaan huomattavan kylmä ja kovia pohjoistuulia oli epätavallisen paljon. Lämpimiä säitä ja etelän-kaakonpuoleisia virtauksia oli vasta touko-kesäkuun vaihteessa ja sen jälkeen. Koronapandemian ja siihen liittyneiden matkustusrajoitusten takia lintuharrastajia oli saaressa alkuvuonna poikkeuksellisen vähän. Kahden kuukauden ajan, 15.3.-15.5., olimme Outin kanssa käytännössä likimain ainoat lintuharrastajat saaressa, tosin Ari Rivasto (luotsikutterien kuljettaja) ehti ajoittain myös tarkkailla lintuja. Vähäinen havainnoitsijamäärä tietysti vaikutti vähentävästi lintujen löytymiseen verrattuna ns. normikevääseen. Kuitenkin lajimäärä muodostui kevään lopulla suunnilleen samaksi (195) kuin aikaisempinakin keväinä. Minun ja Outin lisäksi eniten alkuvuoden havaintopäiviä kertyi Mikko Järviselle ja Kimmo Kuusistolle.

Lillharun_02_100220

TALVEA HALLITSIVAT KOVAT TUULET JA VOIMAKAS MERENKÄYNTI

TALVEA HALLITSIVAT KOVAT TUULET JA VOIMAKAS MERENKÄYNTI

Myöhäisiä talvikauden viivyttelijöitä olivat mm. lehtokurppa 4.1., jouhisorsa 21.1., laulurastas 29.1., silkkiuikku 26.1-15.2. ja jänkäkurppa 9.-18.2. Peukaloisia selvisi saaressa talven yli noin 10 yksilöä, punarintoja ainakin 8 yksilöä, lisäksi onnistuneesti talvehti ampuhaukka, luhtakana (7-8.3. 2 yksilöä), 3 närheä, rautiainen, kiuru, niittykirvinen ja mustapääkerttu. Luotokirvinen havaittiin 28.1. saakka ja uudelleen 27.2. alkaen (muuttavia).

NÄRHIÄ TALVEHTI UTÖSSÄ - ENSI KERTAA SAAREN HISTORIASSA

NÄRHIÄ TALVEHTI UTÖSSÄ – ENSI KERTAA SAAREN HISTORIASSA

Merisirrejä nähtiin enimmillään noin 535 yksilöä 22.3. ja vuorihemppo havaittiin 6-20.1., 7-9.2., 10.4. (2 yks) ja 2.5. Kesykyyhky pistäytyi saaressa 28.1. ja talvinen mustaleppälintu havaittiin 7-8.2. Suomen kautta aikain toinen helmikuinen mustakurkku-uikku nähtiin 9.2.

merisirri_31_Korppoo_01_20

MERISIRREJÄ OLI RUNSAASTI JA HELMIKUINEN MUSTAKURKKU-UIKKU YLLÄTTI

MERISIRREJÄ OLI RUNSAASTI JA HELMIKUINEN, LÄHES JUHLAPUKUINEN MUSTAKURKKU-UIKKU YLLÄTTI

Aikaisiksi kevätmuuttajiksi tulkittavia olivat mm. sepelkyyhky 10.2., pajusirkku 13.2., haahka 14.2., kulorastas 15.2., kiuru 16.2., töyhtöhyyppä 18.2., metsähanhi 25.2., suopöllö 8.3., tylli 11.3. ja merikihu 2.4.

TALVEHTINUT PIKKUSIRKKU VIIPYI SAARESSA 18.4. SAAKKA

TALVEHTINUT PIKKUSIRKKU VIIPYI SAARESSA 18.4. SAAKKA

Kevään viimeiset merisirrit nähtiin 31.5. ja mustaleppälintuja havaittiin ajalla 14.3.-14.6. yhteensä 16 yksilöä. Etelänkiisla nähtiin 15.3.-17.6. yhteensä 21 kertaa, 1-7 yks kerrallaan. Kiislamäärä oli selvästi suurempi kuin yhtenäkään aiempana vuonna. Sepelrastaita havaittiin 8 yksilöä ajalla 13.4.-22.5. Muuttohaukka nähtiin 24.4., 25.4. ja 26.5. sekä Utössä harvinaiset hiiripöllö 28.4., viiriäinen 8.5., varpunen 10-17.5., pulmussirri 23.5. ja 2 kesykyyhkyä 8-18.6. Idänuunilintuja havaittiin 31.5.-8.6 yhteensä 11 yksilöä sekä kuhankeittäjä vihelteli saaressa 3.6. ja 17.6. Kirjosiipikäpylintu oli paikallisena 2-4.6.

etelänkiisla_02_Korppoo_05_20

ETELÄNKIISLOJA NÄHTIIN ENNÄTYSMÄÄRÄ JA KEVÄINEN HIIRIPÖLLÖ YLLÄTTI

ETELÄNKIISLOJA NÄHTIIN ENNÄTYSMÄÄRÄ JA KEVÄINEN HIIRIPÖLLÖ OLI YLLÄTYS

Myöhäisiä kevätmuuttajia olivat tilhi 18.5., pikkutylli 1.6., mustavaris 3.6., lapinsirkku 3.6., lehtokurppa 12.6., vesipääsky 13.6., punatulkku 14.6., kehrääjä 14.6. ja pikkusieppo 15.6.

PIKKUSIEPPOJEN MUUTTO KESTI TAVANOMAISTA MYÖHEMPÄÄN

PIKKUSIEPPOJEN MUUTTO KESTI TAVANOMAISTA PIDEMPÄÄN

IDÄNUUNILINNUILLA OLI NORMAALI ESIINTYMINEN

IDÄNUUNILINNUILLA OLI NORMAALI ESIINTYMINEN

Harvinaisuuksien suhteen kevät oli varsin tavanomainen huolimatta niukemmasta havainnoinnista. Suurharvinaisuuksia ei tänä keväänä nähty eikä siten myöskään saarelle uusia lintulajeja.

Harvinaisuudet (hyväksytyt havainnot):

Pikkusirkku 5.1-18.4. 1 p

Pikkukajava 22.4. 2kv m

Avosetti 22.4. 1 p/m

Harjalintu 2-3.5. 1 p

Sepeltasku 2-5.5. 2kv k p

Arosuohaukka 2.5. 2kv m, 22.5. ad n m

Sepelsieppo 7.5. 2kv k p – jo toisena keväänä peräkkäin vain 1 yksilö!

Jääkuikka 8.5. 1 jp m

Turkinkyyhky 13.5. 1 p, 27.5. 1 p

Heinäkurppa 15.5. 1 p

Mehiläissyöjä 16.5. 1 p, 22.5. 1 p

Pikkutiira 22.5. 1 m

Kyhmyhaahka 26.5. +2kv k m, 7.6. 3kv p

Isovesipääsky 31.5. 1 jp m/p, 2. havainto Utöstä

HARJALINTU ON UTÖSSÄ LÄHES JOKAVUOTINEN

HARJALINTU ON UTÖSSÄ LÄHES JOKAVUOTINEN

SEPELTASKU OLI TOISENA PERÄTTÄISENÄ KEVÄÄNÄ ITÄNIITYLLÄ

SEPELTASKU OLI TOISENA PERÄTTÄISENÄ KEVÄÄNÄ ITÄNIITYLLÄ

MEHILÄISSYÖJÄ OLI TÄNÄ KEVÄÄNÄ SAARESSA KAHTEEN OTTEESEEN

MEHILÄISSYÖJÄ OLI TÄNÄ KEVÄÄNÄ SAARESSA KAHDESTI

Haahkojen alamäki Utössä jatkuu. Kevään aikana haahkamäärät olivat selkeästi aiempia vuosia vähäisemmät ja saaressa oli vain muutama pesivä tai pesimistä yrittävä haahka. Poikasia kuoriutui ainoastaan 16 kpl ja nämä ovat kaikki menehtyneet eli lentokykyiseksi ei Utön alueelta ole varttumassa yhtään haahkaa. Mainittakoon, että 2000-luvun alkupuolella Utöstä kuoriutui vielä 900-1000 haahkanpoikasta vuodessa, mutta alamäki on ollut jyrkkää vuoden 2010 jälkeen. Toisaalta kesäkuun alussa saaren eteläpuoliselle merialueelle kerääntyi edelleen tuhansien sulkimaan lähtevien koirashaahkojen lauttoja, enimmillään 5.6. laskettiin 24.300 koirashaahkaa.

KOIRASHAAHKAPARVET OVAT KOMEAA KATSOTTAVAA

KOIRASHAAHKAPARVET OVAT KOMEAA KATSOTTAVAA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Alkuvuosi 2020 Utössä – yhteenveto

Kahlaajia menossa etelään

Maanantaina 15.6.2020 jatkui kesäkeli – lämpöä oli jo 23 astetta, heikkoa (4-6 m/s) koillistuulta ja puolipilvistä. Staijia aamulla n. 4 tuntia ja kierrettiin pääosa saaresta, mutta meillä oli iltapäivän ohjelmassa alumiiniveneen vesillelasku (vihdoin) ja taas saunottiinkin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 6 kuikkaa, 50 mustalintua, 225 muuttavaa telkkää, 32 ruokkia ja 9 tervapääskyä. Muuttokahlaajia havaittiin isokuovi, 2 töyhtöhyyppää, 7 suokukkoa ja 4 mustavikloa. Muita olivat mm. 2 kirjekyyhkyä edelleen, 4 luhtakerttusta, kirjokerttu, 2 pikkukäpylintua ja myöhäinen pikkusieppo, laulava koiras kaupan takana. Mantereelle lähtivät Varesvuon Markus ja Minna sekä Kuusiston Kimmo.

KIVITASKU ON UTÖN YLEISIMPIÄ PESIMÄLAJEJA

KIVITASKU ON UTÖN YLEISIMPIÄ PESIMÄLAJEJA

Tiistaina 16.6.2020 saapui pitkästä aikaa sadealue, tällä kertaa Viron suunnasta. Aamu oli vielä pilvipoutainen ja heikkotuulinen, mutta päivällä saatiin rankkoja vesikuuroja, ukkosta ja lämpötila putosi 14 asteeseen. Illaksi taas poutaantui. Staijia aamulla runsaat 3 tuntia ja kierrettiin koko saari. Merellä nähtiin mm. kuikka, 109 muuttavaa telkkää, 18 ruokkia, etelänkiisla, yllättävät 11 ad pikkulokkia jonkin aikaa paikallisena ja muuttokahlaajia 19 töyhtöhyyppää, pikkukuovi, 32 suokukkoa ja 7 mustavikloa. Saaressa mainittavia olivat kesykyyhky, 5 luhtakerttusta ja 9 pikkukäpylintua. Meille saapui tänään visiitille poikani Markus poikiensa Rasmuksen ja Juliuksen kanssa. Mukavaa ulkoilua ja yhdessäoloa sateen loputtua.

PENSAKERTTU ON MYÖS YLEINEN PESIMÄLAJI SAARESSA

PENSAKERTTU ON MYÖS YLEINEN PESIMÄLAJI SAARESSA

Keskiviikkona 17.6.2020 oli aurinkoista, lämpöä 17 astetta ja melko heikkoa (5-7 m/s) kaakkoistuulta. Päivällä jonkin aikaa sumua. Staijia aamulla runsaat 3 tuntia ja saarta kierrettiin melko kattavasti. Merellä/muutolla nähtiin mm. valkoposkihanhi, 10 mustalintua, 34 ruokkia, etelänkiisla, 9 pikkulokkia, 11 suokukkoa, 2 valkovikloa ja 11 mustavikloa. Mikko kuuli aikaisin aamulla kuhankeittäjän viheltelyä kylän pohjoisreunalta, lammashaassa lauloi sirittäjä, ja raripuskasta löytyi kirjokerttu sekä paikalla pesineet urpiaispari ja niiden lentopoikanen. Puolalainen kirjekyyhky oleili edelleen saaressa, luhtakerttusia oli tänään 5. Markus ja pojat lähtivät myöhään iltapäivällä juhannuksen viettoon mantereelle.

VASEMMALTA MARKUS, JULIUS, RASMUS JA MEIKÄLÄINEN

VASEMMALTA MARKUS, JULIUS, RASMUS JA MEIKÄLÄINEN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kahlaajia menossa etelään

Kesäkelejä ja vähän lintujakin

Torstaina 11.6.2020 oli pohjoistuulta 6-7 m/s, aurinko porotti koko päivän ja lämpö kohosi vuoden ennätykseen, 20 astetta. Staijia aamulla n. 4 tuntia plus koko saari kierrettiin. Nähtiin mm. laulujoutsen, 6 mustalintua, 63 muuttavaa telkkää, 40 ruokkia, 2 nuolihaukkaa, 2 kehrääjää, 17 tervapääskyä ja 2 kirjekyyhkyä edelleen (tanskalainen ja puolalainen). Kahlaajia on matkalla etelään: 2 töyhtöhyyppää, 2 isokuovia ja 4 suokukkoa, lisäksi itärannalla ruokaili edelleen jalkavaivainen vaihtopukuinen suosirri. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. naaraspukuinen mustaleppälintu, 2 viitakerttusta, 5 luhtakerttusta, 2 ruokokerttusta, 3 rytikerttusta, laulava pikkusieppo, 2 kirjokerttua ja punatulkku. Outi tuli illansuussa saareen, nyt m/s Baldurilla.

NUOLIHAUKKOJA ON NÄKYNYT USEANA PÄIVÄNÄ

NUOLIHAUKKOJA ON NÄKYNYT USEANA PÄIVÄNÄ

Perjantaina 12.6.2020 oli edelleen pilvetöntä auringonporotusta, lämpöä 20 astetta ja aluksi koillis-, myöhemmin itätuulta 5-7 m/s. Staijia n. 4 tuntia ja koko saari komppailtiin. Nähtiin mm. valkoposkihanhi, kuikka, Gavia, nuolihaukka, huuhkaja, 47 ruokkia, kehrääjä, 7 tervapääskyä, 2 uuttukyyhkyä ja edelleen samat 2 kirjekyyhkyä. Kahlaajia havaittiin myöhäinen lehtokurppa sekä etelään matkaavat 3 töyhtöhyyppää, 8 suokukkoa ja 2 mustavikloa. Itärannalla oli myös 2 suosirriä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat viitakerttunen, 4 luhtakerttusta, 2 rytikerttusta, kirjokerttu ja 13 pikkukäpylintua. Päivällä siivottiin taloa ja istuttiin iltapäivä ja ilta Varesvuon Markuksen ja Minnan seurassa meillä.

KULTARINTOJA TAITAA TAAS PESIÄ SAARESSA, EHKÄ KOLMEKIN REVIIRIÄ

KULTARINTOJA TAITAA TAAS PESIÄ SAARESSA, EHKÄ KOLMEKIN REVIIRIÄ

Lauantaina 13.6.2020 jatkui auringonpaiste pilvettömältä taivaalta, samoin tuuli edelleen koillisesta 4-7 m/s ja lämpö nousi iltapäivällä jo 21 asteeseen. Staijattiin runsaat 4 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin taas kokonaan. Merellä/muutolla nähtiin mm. valkoposkihanhi, 38 mustalintua, 12 ruokkia, etelänkiisla, kaakkuri, 2 kuikkaa, 7 Gaviaa ja 2kv jäägavia, jota ei saatu lajilleen varmaksi. Lensi aamulla Svartbådanin N-puolelta itään ja laskeutui eteläniemen ulkopuolelle, mutta etäisyyttä oli vähän liikaa, näytti kuitenkin enemmän nuorelta adalta. Kahlaajia muutti etelään töyhtöhyyppä, 2 isokuovia, 21 suokukkoa, 2 mustavikloa ja valkoviklo, lisäksi nähtiin 1+1 vesipääskyä, jotka olivat vielä matkalla pohjoiseen. Muita havaintoja olivat nuolihaukka, kirjekyyhky edelleen, 4 luhtakerttusta, pensassirkkalintu, kirjokerttu, sirittäjä ja 23 pikkukäpylintua. Saatiin Outin kanssa valmiiksi talon siivousurakka.

SUOKUKOT MUUTTAVAT JO ETELÄÄN

SUOKUKOT MUUTTAVAT JO ETELÄÄN

Sunnuntaina 14.6.2020 jatkui samanlainen sää: pilvetöntä, koillistuulta 4-6 m/s ja lämmintä 20 astetta. Staijattiin taas n. 4 tuntia luotsiasemalla ja saari kierrettiin. Outin kanssa käytettiin taas osa päivästä kesäsiivoukseen, nyt oli vuorossa meidän saunarakennus. Lintuja nähtiin merellä/muutolla mm. 2 kuikkaa, Gavia, 64 ruokkia, 57 mustalintua, 165 muuttavaa telkkää, 4 tervapääskyä, ruskosuohaukka ja muuttokahlaajia 2 töyhtöhyyppää, 2 mustavikloa, valkoviklo ja 10 suokukkoa. Saaressa havaittiin lisäksi harvoin nähty 2kv lapintiira, kehrääjä, käki, kirjekyyhky edelleen, viitakerttunen, 5 luhtakerttusta, rytikerttunen, pikkuvarpunen, vieläkin punatulkku, 10 pikkukäpylintua ja naaraspukuinen mustaleppälintu kaupan lähistöllä.

LUOTOKIRVISIÄ PESII 3 PARIA PÄÄSAAREN TUNTUMASSA

LUOTOKIRVISIÄ PESII 3 PARIA PÄÄSAAREN TUNTUMASSA (Kuva: Outi Sarjakoski)

KESÄISIÄ VIHERVAPUSIA NÄKYY LIKI PÄIVITTÄIN

KESÄISIÄ VIHERVARPUSIA NÄKYY LIKI PÄIVITTÄIN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kesäkelejä ja vähän lintujakin

Pikakäynti mantereella

Keskiviikkona 10.6.2020 tulin jo takaisin Utöhön, asiat mantereella tulivat hoidetuksi. Ajelin auringonpaisteisena aamuna Nauvoon ja sieltä Pärnäisiin, jossa odotti edelleen m/s Isosaari. Piti olla jo m/s Baldur, mutta uusi tieto kertoi, että Baldur aloittaakin liikennöinnin vasta huomenna, torstaina. Väkeä kertyi laivalle 50-60 henkeä, lisäkseni lintureissulaisia Jyrki Normaja menossa Jurmoon.

KÄENPIIKOJA PESII UTÖSSÄ 3 PARIA

KÄENPIIKOJA PESII UTÖSSÄ 3 PARIA

Matkalla saatiin pohjoistuulta, aurinkoa ja lämpöä 17 astetta. Utöhön saavuttiin klo 13 ja iltapäivällä tein pari kierrosta kyläalueella, jossa havaintoja olivat mm. viitakerttunen ja puolalainen kirjekyyhky. Saaressa olivat paikalla Varesvuon Markus sekä edelleen Järvisen Mikko ja Kuusiston Kimmo.

LUOTTAVAINEN PUOLALAINEN KIRJEKYYHKY

LUOTTAVAINEN PUOLALAINEN KIRJEKYYHKY

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pikakäynti mantereella

Vielä annos sepelhanhia

Torstaina 4.6.2020 itäkoillinen tuuli jatkui heikkona (4-7 m/s) ja taivas oli puolipilvinen. Lämpö käväisi 16 asteessa. Staijia taas n. 5 tuntia ja koko saari kompattiin. Lintuja oli selvästi aiempaa vähemmän sekä merellä että maalla. Kevätmuutto hiipuu, tosin acroja ainakin saapuu edelleen lisää. Nähtiin mm. 88 sepelhanhea (2a), 5 kuikkaa, 7 kaakkuria, 2 Gaviaa, 135 mustalintua, 54 ruokkia, 3 vaaleaa merikihua ja isokuovi. Saaressa havaittiin mm. 8 viitakerttusta, 7 luhtakerttusta, 5 rytikerttusta, ruokokerttunen, pikkusieppo, punatulkku, nokkavarpunen ja edelleen kirjosiipikäpylintu. Iltapäivällä tuli leikattua pihanurmikko, sillä huomiseksi povattiin vähän sadettakin. Saareen saapui lintuja kuvaamaan Kari Norha.

HAARA- JA RÄYSTÄSPÄÄSKYT RAKENTAVAT INNOKKAASTI PESIÄÄN

HAARA- JA RÄYSTÄSPÄÄSKYT RAKENTAVAT INNOKKAASTI PESIÄÄN

Perjantaina 5.6.2020 oli pitkään lähes tyventä ja puolipilvistä, myöhemmin itätuulta 6 m/s. Lämpöä oli päivällä 17 astetta. Illalla etelästä lähestyi sadealue, pitkästä aikaa. Staijia n. 5 tuntia luotsiasemalla ja taas koko saari kompattiin. Lintumaailma hiljenee edelleen kesää kohti. Tänään nähtiin merellä/muutolla mm. 9 valkoposkihanhea, 76 mustalintua, 60 telkkää, 8 kuikkaa, kaakkuri, 31 Gaviaa, 1 lajilleen määrittämätön jäägavia (länteen klo 10.25), 54 ruokkia, etelänkiisla ja nuolihaukka. Eteläpuolen vesialueelle on kerääntynyt koirashaahkojen sulkasatoparvia ja tyyneltä mereltä, hyvässä näkyvyydessä, laskettiin aamulla yhteensä n. 24300 yksilöä! Saaressa havaittiin mm. 5 viitakerttusta, 3 luhtakerttusta, 20 harmaasieppoa, 2 pensastaskua ja punatulkku.

HARMAASIEPPOJA MUUTTAA VIELÄ LUKUISASTI

HARMAASIEPPOJA MUUTTAA VIELÄ LUKUISASTI

Lauantaina 6.6.2020 oli reipasta etelätuulta – aamulla 9-10 m/s ja iltapäivällä ja illalla enimmillään lähes myrskyisästi 19 m/s (puuskat 24). Taivas oli puolipilvinen, mutta sadetta saatiin aamulla klo 8 saakka ja iltapäivälläkin pari tuntia. Lämpöä oli vain 13 astetta. Staijia pitkin päivää ja koko saari kierrettiin.

SATEEN LOMASSA PILKOTTI AURINKO SUORAAN PUNAVARPUSEEN

SATEEN LOMASSA PILKOTTI AURINKO SUORAAN PUNAVARPUSEEN

Etelätuuli painoi kevään viimeisiä hanhiparvia tänne Utöhön ja siksi katsottavaa riitti vielä merellä. Nähtiin mm. 17 valkoposkihanhea, 802 sepelhanhea (8a), 52 mustalintua, 9 kuikkaa, kaakkuri, 14 Gaviaa, 46 ruokkia ja 2 etelänkiislaa. Saari ei tuottanut juuri mitään mainittavaa, 2 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa ja 7 tervapääskyä. Huuhkaja on taas useana aamuna näyttäytynyt Kobbanilla. Iltapäivällä kuvasin pitkään saunallamme punavarpusia ja satakieltä. Outi lähti aamulaivalla mantereelle käymään ja saareen saapuivat illansuussa mm. Varesvuon Markus ja Minna, Jouni Tittonen, Marita Kari ja lintureissulle myös Tiina Virtanen ja Heli Perttula. Yhteysaluksena toimii nyt m/s Kökarin tilalla m/s Isosaari (ent Aspö), mutta lähiaikoina liikenteeseen pitäisi palata m/s Baldur (ent Eivor). Kyllä ainakin laivoja riittää…

SATAKIELET LAULAVAT INNOKKAASTI PÄIVÄLLÄKIN

SATAKIELET LAULAVAT INNOKKAASTI PÄIVÄLLÄKIN

Sunnuntaina 7.6.2020 tuuli edelleen etelästä, aamulla 12-14 m/s ja illansuussa 7 m/s. Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli enimmillään 14 astetta. Näkyvyys oli hyvä. Staijia taas yli 5 tuntia ja koko saari kierrettiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 32 sepelhanhea, 37 mustalintua, 6 kuikkaa, 3 kaakkuria, 6 Gaviaa, 183 ruokkia ja peräti 7 etelänkiislaa (mm. a3), tervapääskyjä muutti 13. Länsipuolella haahkaporukassa nähtiin 3kv koiras kyhmyhaahka, joka oli vaikeasti paikannettavissa isohkossa aallokossa. Saaressa nähtiin mm. 2 räyskää, käki, 2 satakieltä, 2 kultarintaa, 5 luhtakerttusta, 3 viitakerttusta, 2 rytikerttusta, idänuunilintu, vielä 2 pensastaskua ja urpiainen. Kari Norha ja Hyvärisen Ismo lähtivät päivällä mantereelle.

LUHTAKERTTUSIA JÄÄ YLEENSÄ PARI PARIA PESIMÄÄNKIN

LUHTAKERTTUSIA JÄÄ YLEENSÄ PARI PARIA PESIMÄÄNKIN UTÖHÖN

Maanantaina 8.6.2020 oli minunkin lähdettävä parin kuukauden yhtäjaksoisen saarijakson jälkeen käväisemään mantereella. Aamu oli heikkotuulinen, pilvinen, utuisen kostea ja melko lämmin. Staijia runsas tunti luotsiasemalla ja kierrettiin vähän saartakin ennen laivan lähtöä. Mainittavia havaintoja olivat mm. 3 valkoposkihanhea, 21 ruokkia, etelänkiisla, valkoviklo, isokuovi, tp suosirri ja idänuunilintu sääaseman lähellä. Mantereelle lähtivät lisäkseni myös Tittonen, Kari, Virtanen ja Perttula. Laivamatkalla vähän sadetta, ei mainittavia havaintoja. Pärnäisissä oltiin klo 18 aikoihin, Turussa klo 19.30.

LAPINTIIRA ON UTÖN RUNSASLUKUISIN PESIMÄLAJI, LÄHES 200 PARIA

LAPINTIIRA ON UTÖN RUNSASLUKUISIN PESIMÄLAJI, LÄHES 200 PARIA

Uusimmat kuvat löytyvät isompina tiedostoina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vielä annos sepelhanhia

Kevätmuutto jatkuu vielä

Maanantaina 1.6.2020 tuuli yhä pohjoisesta, aamulla 4-6 m/s ja iltapäivällä 8-10 m/s. Aurinkoista koko päivän ja lämpötila nousi enimmillään jo 18 asteeseen. Merellä oli ikävästi lämpöväreilyä. Staijia aamulla 5 tuntia ja koko saaren komppausta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 51 kuikkaa, kaakkuri, 106 Gaviaa, 19 ruokkia, nuolihaukka ja uuttukyyhky. Muuttokahlaajia havaittiin 54 suosirriä (+25 PK), 3 jänkäsirriäistä, punakuiri, isokuovi ja pikkutylli (vuoden eka, luotsiaseman edustan luodoilla). Saaressa mainittavia olivat huuhkaja (Kobbanilla), suopöllö, käki, kehrääjä, 4 luhtakerttusta, 2 viitakerttusta, 2 idänuunilintua ja yllättävästi punatulkku. Nähtiin myös ensimmäinen merihanhipoikue, 3 poikasta. Nurmen Tarppi lähti mantereelle ja saareen saapuivat iltapäivällä lintureissulle Ismo Hyvärinen ja Matti Haikonen vaimonsa Sarin kanssa.

PUNAJALKAVIKLO ON SAAREN YLEISIN PESIVÄ KAHLAAJA

PUNAJALKAVIKLO ON SAAREN YLEISIN PESIVÄ KAHLAAJA

Tiistaina 2.6.2020 tuuli (4-6 m/s) oli kääntynyt itäkaakkoon ja lämpöä oli 14 astetta. Taivas oli pilvetön ja näkyvyys hyvä. Tuulen kääntyminen pisti vauhtia loppukevään muuttoon ja staijattiinkin lähes koko päivä. Myös koko saari kompattiin. Nähtiin mm. 178 sepelhanhea (+sp 120), 191 mustalintua, 49 kuikkaa, 3 kaakkuria, 89 Gaviaa, 8 vaaleaa merikihua, 89 ruokkia, etelänkiisla, harmaahaikara, mehiläishaukka ja ruskosuohaukka. Pääosassa olivat kahlaajat, joita laskettiin seuraavasti: tundrakurmitsa 327 (5a), isosirri 1065 (11a), suosirri 6 ja määrittämättömiä kahlaajia 632. Utön mittakaavassa hienoa isosirrimuuttoa!

TUNDRAKURMITSOJEN MUUTTO ON KOMEAA KATSOTTAVAA

TUNDRAKURMITSOJEN MUUTTO ON KOMEAA KATSOTTAVAA

Saaresta löytyi mm. lehtokurppa, 3 kehrääjää, 5 keltavästäräkkiä, 4 viitakerttusta, 4 luhtakerttusta, 2 idänuunilintua, naaras punatulkku ja nokkavarpunen. Ehkä yllättävin oli kuitenkin koko päivän saaressa viihtynyt naaras kirjosiipikäpylintu. Haahkoja laskettiin tänään n. 2600, mutta poikueita ei nähty ainoatakaan.

IDÄNUUNILINTUJA ON OLLUT IHAN KIITETTÄVÄSTI

IDÄNUUNILINTUJA ON OLLUT IHAN KIITETTÄVÄSTI

Keskiviikkona 3.6.2020 tuuli oli edelleen idässä, aamulla 4-6 m/s ja iltapäivällä taas voimistui 10-12 m/s. Päivä oli jälleen aurinkoinen ja lämpöä oli 16 astetta. Staijia 6-7 tuntia ja koko saaren komppausta. Muuttavana/merellä havaittiin mm. 118 sepelhanhea (2a), 10 valkoposkihanhea, 43 kuikkaa, kaakkuri, 16 Gaviaa, 229 mustalintua, 2 koiras lapasotkaa, 5 vaaleaa merikihua, 98 ruokkia, etelänkiisla ja tuulihaukka. Kahlaajia laskettiin 94 tundrakurmitsaa (4a), kapustarinta, 234 isosirriä (3a), 262 suosirriä (7a), valkoviklo ja 2 töyhtöhyyppää. Saaresta löytyi heti aamulla viheltelevä ad koiras kuhankeittäjä, joka liikkui lammashaka-koulu-Patteriniemi alueella, kunnes katosi. Muita havaintoja olivat mm. 2 kehrääjää, mustavaris, 3 viitakerttusta, 5 luhtakerttusta, 3 idänuunilintua, 2 punatulkkua (k,n), nokkavarpunen, edelleen naaras kirjosiipikäpylintu, isokäpylintu ja myöhäinen naaras lapinsirkku koko päivän Kesnäsissä. Haikoset lähtivät iltapäivällä mantereelle.

KIRJOSIIPIKÄPYLINNUSTA EN OLE SAANUT PAREMPAA KUVAA

KIRJOSIIPIKÄPYLINNUSTA EN OLE SAANUT PAREMPAA KUVAA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätmuutto jatkuu vielä

Pohjoisvirtausta, muuttokahlaajia ja ivp

Torstaina 28.5.2020 oli aurinkoista, mutta viileä (enimmillään 11 astetta) ja navakka (9-12 m/s) luoteistuuli pyyhki saaren yli ja pysäytti taas muuton. Hyönteissyöjät olivat niukassa. Staijia vajaa 5 tuntia, mutta saldo oli varsin niukka – mainittavia mm. 7 valkoposkihanhea, 5 kuikkaa, 4 Gaviaa, 27 ruokkia, jälleen etelänkiisla läheltä luoteeseen, 4 muuttavaa merikihua, 3 tervapääskyä ja nuolihaukka. Kimmo näki leveäpyrstökihun, jota harmi kyllä emme muut ehtineet nähdä, vaikka olimme lähistöllä. Saaressa mainittavaa oli huuhkaja (Kobbanilla), kirjokerttu, keltavästäräkki edelleen, isosirri ja suosirri. Illansuussa saareen saapui uutta lintuporukkaa, Nurmen Tarmo (Tarppi), Kari Salonen, Antti Fager-Pintilä, Janne ja Mikko Suominen sekä Tomi Hirvensalo.

KARIKUKKOJA ON SAARESSA 2-3 PARIA

KARIKUKKOJA ON SAARESSA 2-3 PARIA

Perjantaina 29.5.2020 jatkui luoteisvirtaus, mutta vähän heikentyneenä. Aamulla tuuli 6 m/s ja päivällä 9-11 m/s, lämpöä oli 12 astetta ja taivas oli selkeä. Staijia aamulla runsaat 5 tuntia ja päivälläkin pari, saari kierrettiin kokonaan. Merellä/muutolla nähtiin mm. 148 kuikkaa, 2 kaakkuria, 323 Gaviaa, 3 valkoposkihanhea, 4 vaaleaa merikihua, tuulihaukka, 73 ruokkia ja kaikkiaan 4 etelänkiislaa, kaikki yksitellen. Kahlaajiakin muutti, 205 isosirriä (3a), 32 tundrakurmitsaa, 410 IK (4a), lapinsirri, suosirri, 8 jänkäsirriäistä, 3 vesipääskyä (vuoden ekat) ja etelälounaaseen matkanneet töyhtöhyyppä ja isokuovi. Saaressa havaittiin mm. kehrääjä, törmäpääsky, 3 luhtakerttusta, viitakerttunen, 2 pikkusieppoa, kirjokerttu ja urpiainen. Ihan mukava muuttopäivä huolimatta taas vastatuulesta.

KELTAVÄSTÄRÄKKI PITÄÄ EDELLEEN REVIIRIÄ ITÄNIITYLLÄ

KELTAVÄSTÄRÄKKI PITÄÄ EDELLEEN REVIIRIÄ ITÄNIITYLLÄ

Lauantaina 30.5.2020 jatkui pohjoisvirtaus – aamulla oli N-tuulta 4-6 m/s ja iltapäivällä 10-14 m/s. Taivas oli lähes pilvetön ja lämpöä oli 14 astetta. Staijia runsaat 6 tuntia luotsiasemalla ja koko saaren komppausta. Pohjoisvirtauksen ja kirkkaan ilman takia saari oli taas kovin tyhjä pikkulinnuista, merellä oli kuitenkin vielä vähän liikettä. Nähtiin mm. 102 kuikkaa, kaakkuri, 135 Gaviaa, 7 kanadanhanhea, 34 ruokkia, 3 etelänkiislaa ja 3 vaaleaa merikihua. Kahlaajia muutti 185 tundrakurmitsaa (5a), 2 punakuiria, 120 isosirriä, 30 IK, 3 lapinsirriä, 5 vesipääskyä, 10 jänkäsirriäistä (2a) sekä lounaaseen matkannut isokuovi. Saaressa havaittiin mm. käki, eteläkärjessä viivytteli vielä 3 merisirriä, lisäksi havaittiin 2 luhtakerttusta, viitakerttunen ja myöhäinen metsäkirvinen. Luotokirvisiä on pesivänä ainakin 3 paria ja keltavästäräkkipari pitää edelleen reviiriä itäniityllä. Viime päivinä on näkynyt epätavallisen monta etelänkiislaa, lieneekö kanta kasvanut läheisellä Gropskärillä… Mantereelle lähtivät aamulla Tomi Hirvensalo ja Öhmanin Ossi perheineen.

MUSTAKURKKU-UIKUILLA ON JO PESÄT

MUSTAKURKKU-UIKUILLA ON JO PESÄT (Kuva: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 31.5.2020 tuuli edelleen pohjoisesta, aamulla 5 m/s ja iltapäivällä puhalsi taas 10-12 m/s. Taivas oli pilvetön ja lämpötila kipusi päivällä jo 16 asteeseen. Staijia noin 7 tuntia luotsiasemalla ja myöhemmin myös koko saaren komppausta. Muutontarkkailu tuotti taas tulosta, nähtiin mm. 114 kuikkaa, 2 kaakkuria, 165 Gaviaa, 27 ruokkia, etelänkiisla, 11 tervapääskyä, nuolihaukka, naaras ruskosuohaukka ja naaras sinisuohaukka. Kahlaajia muutti tänäänkin – suosirrejä 48 (+PK 85), töyhtöhyyppiä 7 lounaaseen, jänkäsirriäisiä 14 (4a), vesipääskyjä 20 (3a) ja hienona yllätyksenä klo 05.50-05.56 länsipuolelta väylää pitkin muuttaneessa 11 vesipääskyn parvessa 1 jp isovesipääsky! Parvi matkasi melko hitaasti, koska pysähtyi kaikkiaan kolme kertaa uimaan kerrallaan 0.5 – 2 min ajaksi, kunnes katosivat pinnassa kohti pohjoista. Toinen havainto Utöstä ja samalla meille kuudelle staijarille mieliä kohahduttanut tilanne. Saaressa havaittiin mm. huuhkaja (Kobbanilla), käki, merisirri jälleen eteläkärjessä, 2 luhtakerttusta, 2 viitakerttusta, 2 pikkukäpylintua ja lammashaan alueella koko päivän ahkerasti laulellut idänuunilintu. Illalla lammashaassa surisi kehrääjä. Päivällä lähtivät mantereelle Janne ja Mikko Suominen, Antti Fager-Pintilä ja Kari Salonen. Hieno lintupäivä.

LEHTOKERTTUJEN MUUTTO ALKAA OLLA JO OHI

LEHTOKERTTUJEN MUUTTO ALKAA OLLA JO OHI

KÄENPIIKOJA PESII KOLME PARIA

KÄENPIIKOJA PESII KOLME PARIA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pohjoisvirtausta, muuttokahlaajia ja ivp