Mantereelle

Maanantaina 3.2.2020 oli puolipilvistä, kohtalaista (8-12 m/s) luoteistuulta ja lämpöä 2 astetta. Ilma on siis vähän viilentynyt. Staijia tunti aamulla luotsiasemalla, lisäksi kierrettiin koko saari lukuun ottamatta Enskäriä. Olipa mukavan raikas ulkoiluilma, linnustossa ei kuitenkaan mitään uutta auringon alla… Merellä näkyi mm. 2 allia, tp riskilä ja hienosti tp ruokki Patteriniemen vierestä pohjoiseen. Saarikierroksella nähtiin mm. kiuru, niittykirvinen, 2 peukaloista, 3 punarintaa, 10 räkättirastasta, 2 pikkuvarpusta ja eteläkärjessä 5 merisirriä. Luhtakanakin äänteli taas itärannan ruovikossa.

SAARESSA TALVEHTII PARI RAUTIAISTA, MUTTA IHAN HELPPOJA NE EIVÄT OLE LÖYTÄÄ

SAARESSA TALVEHTII PARI RAUTIAISTA, MUTTA IHAN HELPPOJA NE EIVÄT OLE LÖYTÄÄ

Tiistaina 4.2.2020 taisi olla ”talven” eka pakkaspäivä, – 1 astetta. Taivas oli selkeä, aurinko lämmitti jo mukavasti, ja pohjoiskoillinen tuuli oli heikkoa, 4-6 m/s. Staijia vajaa tunti luotsiasemalla ja kierrettiin koko saari eteläkärkeä lukuun ottamatta. Näkyi mm. alli, 2 riskilää ja länsipuolen luodoilla 7 merisirriä. Saarikierros tuotti aika niukasti havaintoja – närhi, 5 tilheä, 5 punarintaa, peukaloinen, kiuru ja 2 pikkuvarpusta mainittavimmat.

MERISIRREJÄ ON TULLUT KUVATTUA TOSI PALJON TÄNÄ TALVENA

MERISIRREJÄ ON TULLUT KUVATTUA TOSI PALJON TÄNÄ TALVENA

Keskiviikkona 5.2.2020 lähdimme Outin kanssa käymään mantereella. Päivä oli pääosin aurinkoinen, lämpötila nousi 3 asteeseen ja luoteistuuli puhalsi 10-12 m/s. Kevyt vajaan tunnin staiji aamulla ja kierrettiin itäosa ja kyläalue. Lintuja oli niukasti näkyvillä, mainittavimmat olivat riskilä, 2 närheä, punarinta ja 2 peukaloista. Merisirreistä ei näkynyt tänään jälkeäkään. Matka mantereelle m/s Kökarilla, lähtö auringonlaskun aikaan.

TESTASIN SONYN (JA ITSENI) NOPEUTTA...

TESTASIN SONYN (JA ITSENI) NOPEUTTA…

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mantereelle

Merisirrejä riittää

Torstaina 30.1.2020 oli puolipilvistä, muutama kevyt sadekuurokin saatiin, ja lämpöä oli 4 astetta. Tuuli oli eteläkaakosta, aluksi 10 m/s ja iltapäivällä 5 m/s. Lyhyt staiji aamulla ja kierrettiin koko saari lukuun ottamatta Enskäriä. Ei uutta linturintamalla, nähtiin mm. silkkiuikku edelleen, 3 tavia, 2 närheä ja 6 merisirriä. Pikkulinnutkin olivat vanhoja tuttuja – 3 punarintaa, 3 peukaloista, kiuru ja mustapääkerttu. Pikkusirkkua ei ole useaan päivään enää löydetty vakiopaikaltaan, ehkä kuitenkin vielä lymyilee jossain. Illalla saapui lisää kuvaajia, mm. Pasi Relanto, ja lintuharrastajia Marko Järvenpää, Jouko Hiltunen ja Ari Vuorio.

ISOKOSKELOITA ON NORMAALIVUOSIA VÄHEMMÄN UTÖSSÄ

ISOKOSKELOITA ON NORMAALIVUOSIA VÄHEMMÄN UTÖSSÄ

Perjantaina 31.1.2020 oli varsin mukava ulkoiluilma. Taivas oli pilvessä, lämpöä oli 3 astetta ja kaakkoistuuli oli melko maltillista – 5-9 m/s. Staijia aamulla luotsiasemalla pari tuntia ja nähtiin mm. kuikka, 32 allia, pilkkasiipi, 7 mustalintua, Pattskärin salmessa edelleen silkkiuikku ja luodoilla yhteensä 16 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. ampuhaukka, 3 närheä, 13 räkättirastasta, 2 tilheä, kiuru, niittykirvinen, 7 peukaloista, 8 punarintaa, rautiainen ja mustapääkerttu. Luhtakana huuteli jälleen itärannan ruovikossa. Illalla saareen saapui Lundenin Jokke vaimonsa Kristiinan kanssa.

MUSTAPÄÄKERTTU KÄY EDELLEEN MEIDÄN RUOKINNALLA

MUSTAPÄÄKERTTU KÄY EDELLEEN MEIDÄN RUOKINNALLA

Lauantaina 1.2.2020 oli vähän välipäiväfiilistä – pilvistä ja lähes koko päivän vesisadetta, ajoittain reipastakin. Lämpöä oli melkein 6 astetta ja tuuli puhalsi etelälounaasta 10-14 m/s. Lyhyt staiji aamulla majakalla ja sateessa jonkin verran saarikomppailua. Nähtiin mm. laulujoutsen, silkkiuikku, 2 närheä ja yhteensä 26 merisirriä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat kiuru, peräti 3 niittykirvistä, mustapääkerttu, 3 pikkuvarpusta, rautiainen, punarinta ja 2 peukaloista. Paljon tehtiin tänään kotihommia kameroiden ja kuvien parissa.

MERISIRREJÄ ON SEKÄ ITÄRANNALLA ETTÄ LÄHILUODOILLA

MERISIRREJÄ ON SEKÄ ITÄRANNALLA ETTÄ LÄHILUODOILLA

Sunnuntaina 2.2.2020 oli aamupäivällä pilvistä ja ajoittain sateista, iltapäivällä selkeää ja aurinkoistakin. Lämpöä oli 4 astetta ja tuuli kääntyi länsiluoteeseen, 9-14 m/s. Staijia tunti majakalla plus koko saari kierrettiin. Havaintoja tänään olivat mm. silkkiuikku edelleen, luhtakana äänessä, närhi ja ainakin 42 merisirriä, osa eteläkärjessä ja osa itärannalla. Pikkulintuja näkyi mm. kiuru, niittykirvinen, 4 peukaloista, 2 punarintaa, rautiainen, mustapääkerttu ja 3 pikkuvarpusta. Pikkusirkkuakin yritettiin löytää, mutta taas turhaan. Mantereelle lähtivät tänään Ruolan luontokuvaajaporukka, Vuorio, Hiltunen, Järvenpää ja Lundenit.

SILKKIUIKKU OLI TÄNÄÄN VÄHÄN PAREMMIN KUVATTAVISSA

SILKKIUIKKU OLI TÄNÄÄN VÄHÄN PAREMMIN KUVATTAVISSA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Merisirrejä riittää

Kesykyyhky yllätti

Maanantaina 27.1.2020 oli pilvistä, vähän tihkusadettakin, lämpöä 5 astetta ja lounaistuulta 2-7 m/s. Staijia taas runsas tunti, mutta merellä ei ollut juuri mitään liikettä. Kiersin itä- ja eteläosat sekä kyläaluetta. Mainittavaa tänään olivat 2 närheä, 15 räkättirastasta, luhtakana ja 9 merisirriä – nyt kaikki sirrit olivat kadonneet itärannalta lähiluodoille. Muita havaintoja olivat mm. 2 punarintaa, 4 peukaloista, rautiainen, kiuru, 2 niittykirvistä, mustapääkerttu ja 6 pikkuvarpusta. Ansku ja Petri lähtivät päivällä mantereelle.

TILHET ALKAVAT JO KADOTA SAARESTA

TILHET ALKAVAT JO KADOTA SAARESTA

Tiistaina 28.1.2020 oli pilvistä ja ajoittain vähän sateistakin, lämpöä 4 astetta ja lounaistuuli oli maltillista, 4-7 m/s. Päivä oli aika lailla ”mediapäivä” – aamulla olin Radio Suomen suorassa lähetyksessä, myöhemmin yksi lisänauhoitus Yle Areenaan ja iltapäivällä ulkoministeriöön puhelinhaastattelu Visit Finland-projektiin. Näiden välillä ehdin toki kierrellä saaressakin, osa Kesnäsiä, itäosat ja osa kyläaluetta tuli katsastettua. Näkyi mm. silkkiuikku edelleen Pattskärin salmessa, 13 merisirriä itärannalla, 2 närheä, kiuru, punarinta, mustapääkerttu, 2 pikkuvarpusta ja Rivaston Ari näki Kesnäsissä luotokirvisen.

LÄHES JP SILKKIUIKKU ON PAIKALLA KOLMATTA PÄIVÄÄ

LÄHES JP SILKKIUIKKU ON PAIKALLA KOLMATTA PÄIVÄÄ

Päivän yllätys oli aamulla talomme läheltä hiekkatieltä löytynyt kesykyyhky, joka myöhemmin näkyi uudelleen Gamla Postenin alueella. Lienee kirjekyyhky, sillä molemmissa jaloissa oli värirenkaat, vihreä ja punainen. Joskus näitä nähdään täällä kesäisin, ei koskaan ennen näin talvikaudella.

VÄRIRENKAINEN KESYKYYHKY, KIRJEKYYHKY, ILMESTYI SAAREEN

VÄRIRENKAINEN KESYKYYHKY, KIRJEKYYHKY, ILMESTYI SAAREEN

Keskiviikkona 29.1.2020 oli paksua pilveä, hämärää, tihkusateista ja vähän sumuakin. Kaakkoistuuli puhalsi 10-13 m/s ja lämpöä oli 3 astetta. Staijia aamulla vajaa tunti, mutta merellä edelleen hiljaista. Kiersin Kesnäsiä, itäosaa ja kylää ja näin mm. 3 tavia, 27 merisirriä itärannalla, laulurastaan, kiurun, 2 niittykirvistä, 2 punarintaa, 3 peukaloista, rautiaisen, mustapääkertun ja 4 pikkuvarpusta. Outi saapui iltapäivällä ja samalla kyydillä luontokuvaajia ainakin mm. Ruola, Sundelin, Niskanen ja Linkolehto. Laivana onkin nyt m/s Kökar, koska Eivor on pari kuukautta pois liikenteestä koneiden vaihdon takia.

KOIRAS VIHERPEIPPO ON HIENON NÄKÖINEN LINTU

KOIRAS VIHERPEIPPO ON HIENON NÄKÖINEN LINTU

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kesykyyhky yllätti

Takaisin Utöhön

Torstaina 23.1.2020 olin taas parin Lauttasaaressa vietetyn päivän jälkeen matkalla Utöhön, Outi jäi vielä mantereelle. Ajelin aamupäivällä Nauvoon kaffelle, vähän kävelin kirkonkylällä ja sitten m/s Eivorille. Väkeä oli melko niukasti, Utön saapui myös Jarmo Nieminen muutaman kaverinsa kanssa. Sää oli pilvinen, länsituulta 12-14 m/s ja lämmintä oli 4 astetta. Utöhön saavuttiin klo 18.

ISOKOSKELOITA UTÖN SATAMASSA

ISOKOSKELOITA UTÖN SATAMASSA

Perjantaina 24.1.2020 oli mukava ulkoilusää – länsituulta 7-9 m/s, puolipilvistä ja lämpöä 5 astetta. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja kiersin likimain koko saaren. Havaintoja olivat mm. 3 mustalintua, 3 närheä, 9 tilheä, 11 räkättirastasta ja itä- ja etelärannalla yhteensä 42 merisirriä. Kylläpä niitä on nyt ollut mukavasti pääsaaren rannoilla. Pikkulintuja näkyi mm. 4 peukaloista, 2 punarintaa, 2 rautiaista ja edelleen saunalahden rannan vakiopaikalla pikkusirkku. Itärannan vuorihemppoa ei sen sijaan ole enää muutamaan päivään nähty. Illalla saareen saapuivat mm. Ansku Lehto ja Petri Helminen lintureissulle.

NÄRHET OVAT EDELLEEN ILONAMME

NÄRHET OVAT EDELLEEN ILONAMME

Lauantaina 25.1.2020 oli aurinkoista, lämpöä +4 astetta ja navakkaa luoteistuulta, aamupäivällä 12-16 m/s, heikkeni illaksi. Staijia tunti luotsiasemalla ja saaren komppaus Enskäriä lukuun ottamatta. Nähtiin mm. 5 riskilää (kaikki tp), 8 räkättirastasta, 7 tilheä, närhi ja yhteensä 48 merisirriä, pääosa itärannalla ja osa luodoilla. Pikkulintujakin löytyi, mm. 3 peukaloista, 3 punarintaa, 2 rautiaista, kiuru, niittykirvinen, 2 pikkuvarpusta, 2 urpiaista ja jälleen iltapäivällä pikkusirkku tutulla paikallaan.

PIKKUSIRKKU LÖYTYY AINA HYVIN SUPPEALTA ALUEELTA

PIKKUSIRKKU LÖYTYY AINA HYVIN SUPPEALTA ALUEELTA

Sunnuntaina 26.1.2020 oli puolipilvistä, lämmintä runsaat 5 astetta ja länsilounaista tuulta, ap:llä 12-14 m/s, ip:llä 7 m/s. Staijia runsas tunti aamulla majakalla ja kierrettiin koko saari Enskäriä lukuun ottamatta. Mukava retkisää ja jotain uuttakin taas löydettiin. Nähtiin mm. tavi, 3 riskilää, 15 tukkasotkaa, n. 130 lounaaseen matkannutta kalalokkia ja Pattskärin salmesta löytyi iltapäivällä uimassa lähes jp silkkiuikku. Itärannan ruovikossa huusi pari kertaa luhtakana ja itärannalla ruokaili 20 merisirriä. Muita havaintoja olivat mm. 3 närheä, 11 räkättirastasta, 2 punarintaa, 5 peukaloista, rautiainen, kiuru, niittykirvinen, naaras mustapääkerttu, 5 pikkuvarpusta ja vuoden eka punatulkku. Myös pikkusirkku näyttäytyi taas saunalahden rannalla. Päivällä lähti mantereelle väkeä, mm. Jarmo Nieminen retkikumppaniensa kanssa.

MERISIRRIT RUOKAILEVAT - YLLÄTTÄEN - VÄLILLÄ AIKA KAUKANAKIN RANNASTA, ESIM KALLIOILLA SAMMALTEN KESKELLÄ

MERISIRRIT RUOKAILEVAT – YLLÄTTÄEN – VÄLILLÄ AIKA KAUKANAKIN RANNASTA, ESIM KALLIOILLA SAMMALTEN KESKELLÄ

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Takaisin Utöhön

Talvinen mustavaris

Pari ”talvipäivää”, 19-20.1.2020, tuli vietettyä Turussa auringonpaisteessa ja +5 asteen lämmössä. Ulkoiltiin, sukuloitiin, käytiin Wäinö Aaltosen museossa jne. Kumpanakin päivänä kaupunkiasuntomme edessä olevassa Mannerheimin puistossa oleskeli vanha mustavaris – harvinainen talvivieras Turussa. Mustavaris ei muutenkaan ole Turun alueella järin yleinen, muuttoreitit kiertävät muualta. Tämä yksilö herätti lintuharrastajien kiinnostusta, näin paikalla lyhyellä katsomisella lähes 20 lintuharrastajaa. Parvekkeeltamme räpsäsin oheisen kuvan mustavariksesta, frugista.

mustavaris_01_Turku_01_20

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Talvinen mustavaris

Välillä taas mantereelle

Torstaina 16.1.2020 jatkui kova lounaistuuli, tänään puhalsi kuitenkin vain 12-16 m/s. Puolipilvistä ja lämpöä oli 6 astetta. Staijia tunti aamulla majakalla ja kiersin Kesnäsin, itäosat ja kyläalueen. Samoja lintuja kuin aiempinakin päivinä, eipä näillä keleillä ja tähän vuodenaikaan saaressa juurikaan linnut vaihdu. Näkyi mm. 3 allia, 2 riskilää, 9 räkättirastasta, 7 tilheä, kottarainen ja itärannalla 18 merisirriä. Pikkulintuja löytyi mm. niittykirvinen, 3 peukaloista, 2 punarintaa, 2 pikkuvarpusta, järripeippo ja itärannalla edelleen arka ja hankalasti nähtävissä oleva vuorihemppo. Onnistuin kuitenkin vihdoin saamaan siitä edes jonkinlaisen dokukuvan. Vainiot näkivät tänään ampuhaukan.

KAUKAA OTETTU DOKUMENTTITASON KUVA ITÄRANNAN VUORIHEMPOSTA

KAUKAA OTETTU DOKUMENTTITASON KUVA ITÄRANNAN VUORIHEMPOSTA

Perjantaina 17.1.2020 puhalsi edelleen koko päivän navakasti lounaasta, 11-14 m/s. Päivä oli muuten puolipilvinen ja lämpöä oli runsaat 5 astetta. Merivesi on täällä nyt 5.5-asteista. Staijia tuttuun tapaan tunti majakalla ja kiersin itäosat ja kyläalueen. Näkyi mm. tp-kaakkuri, koiras tukkakoskelo ja Fladanille ilmestyneet 2 naaras uiveloa sekä 4 tukkasotkaa. Vihdoin jokunen uusikin vesilintu.

TUKKASOTKAT JA LAPASOTKA

TUKKASOTKAT 

Muita havaintoja olivat 2 närheä, 3 räkättirastasta, 5 tilheä ja 40 merisirriä itärannalla. ”Talven” tuttuja pikkulintuja olivat tänään kiuru, rautiainen, 2 peukaloista, 2 punarintaa ja vuorihemppo. Vainiot näkivät taas tänään ampuhaukan. Illalla saareen saapui Helstolan Jari.

PARI NAARAS UIVELOAKIN OLI ILMAANTUNUT SATAMAAN

PARI NAARAS UIVELOAKIN OLI ILMAANTUNUT SATAMAAN

Lauantaina 18.1.2020 piti taas lähteä joksikin aikaa mantereelle asioita hoitamaan. Lähtö oli aamulla klo 08.30 eli pimeän aikaan. Matkustajia Eivorilla oli koko matkalla lisäkseni vain yksi ja tulimme suoraan Pärnäsiin ilman yhtäkään välisatamaa. Aikaa meni 3 tuntia ja 10 minuuttia. Turussa olin kotosalla jo 4 tuntia 50 minuuttia Utöstä lähdön jälkeen, taisi olla ainakin minulle ennätysnopea tulo Turkuun.

PUNARINTOJA TALVEHTII MUUTAMIA, AINAKIN 6-8

PUNARINTOJA TALVEHTII MUUTAMIA, AINAKIN 6-8

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Välillä taas mantereelle

Myrskyt ja tyrskyt jatkuvat

Maanantaina 13.1.2020 jatkui reipas lounaistuuli, nyt 10-12 m/s. Puolipilvistä ja lämpöä oli 4 astetta. Staijia taas runsas tunti majakalla ja lähes koko saaren kierros, Enskär jäi väliin. Aika paljon keskityin tänään kuvaamaan merisirrejä, siksi oma komppaus oli vain ”puolitehoista”. Näkyi mm. riskilä, yhteensä 51 merisirriä (pääosa itärannalla), 2 närheä, 3 tilheä ja 7 räkättirastasta. Pikkulintupuoli oli jo tuttua lajistoa – kiuru, niittykirvinen, mustapääkerttu, 5 peukaloista, 4 punarintaa, 2 pikkuvarpusta, vuorihemppo ja aamupäivällä myös talvehtiva pikkusirkku näyttäytyi lyhyesti tutulla paikallaan. Tolvasen Niko lähti päivällä mantereelle ja saareen saapui lintuväkeä Rivaston Ari, Mika ja Kirsti Vainio sekä Timo Nisula.

MERISIRRITKÄÄN EIVÄT AINA EHDI AALTOJEN ALTA POIS

MERISIRRITKÄÄN EIVÄT AINA EHDI AALTOJEN ALTA POIS

Tiistaina 14.1.2020 lounaasta lähestyi matalapaine ja etelätuuli voimistui – aamulla oli 12 m/s, illalla jo 18-23 m/s. Päivä oli pilvinen, sadetta illalla, ja lämpöä oli 6 astetta. Staijia tunti aamulla majakalla ja kierrettiin likimain koko saari. Kova tuuli haittasi havainnointia, mutta nähtiin mm. 2 haahkaa, riskilä, 16 merisirriä itärannalla, 2 närheä, 5 tilheä, 8 räkättirastasta ja pikkulintuja mm. 5 peukaloista, punarinta, rautiainen, 3 pikkuvarpusta, niittykirvinen ja edelleen vuorihemppo itärannalla. Gamla Postenin männikössä tuulessa heiluvissa männyissä torkkui huuhkaja ja itärannan ruovikosta kuului pitkästä aikaa luhtakanan aktiivista huutoa.

HUUHKAJA TORKKUI GAMLA POSTENILLA, PIILOSSA TIETYSTI

HUUHKAJA TORKKUI GAMLA POSTENILLA, PIILOSSA TIETYSTI

Keskiviikkona 15.1.2020 oli jälleen lähes myrskyisä keli, lounaistuulta 17-24 m/s ja vasta illalla vähän hellitti. Pilvistä, ei sadetta, ja lämpöä oli lähes 8 astetta. Staijia taas tunti majakalla ja kierrettiin lähinnä itäosaa ja kyläaluetta. Mainittavimmat havainnot olivat 2 haahkaa, 2 mustalintua, 2 närheä, huuhkaja jälleen Gamla Postenilla ja itärannalla 12 merisirriä. Pikkulintuja nähtiin tuulen takia tavanomaista niukemmin: niittykirvinen, kiuru, peukaloinen, kottarainen, 3 pikkuvarpusta ja mustapääkerttu. Nisulan Timo lähti iltapäivällä mantereelle.

Merisirrikuvia (ja muitakin) löytyy isompina Uusimmat-kansiostani.

MERISIRREJÄ ON MUKAVA KUVATA

MERISIRREJÄ ON MUKAVA KUVATA

NÄRHET KÄYVÄT SILLOIN TÄLLÖIN MEIDÄN RUOKINNALLA

NÄRHET KÄYVÄT SILLOIN TÄLLÖIN MEIDÄN RUOKINNALLA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Myrskyt ja tyrskyt jatkuvat

Tuulista Utössä

Viikolla oltiin Outin kanssa pari päivää Lauttasaaressa, Outi jäikin vielä sinne, ja lähdin perjantaina 10.1.2020 takaisin Utöhön. Larussa nähtiin useita tuttuja, lintuporukkaakin. Olihan paikalla mm. jääkuikka, joka kuitenkin oli Pihlajasaaren takana piilossa silloin kun käväisimme Vattuniemessä. Matkalla Utöhön pysähdyin Turkuun pariksi tunniksi ja Nauvossa join kahvit ennen m/s Eivorille siirtymistä. Väkeä oli yllättävän paljon, Jurmoon meni lintuihmisiä kahdeksan, ja Utöhön tuli lisäkseni Petri Ahti, Rami Metsäranta, Ilkka Laitinen ja Niko Tolvanen. Täysikuu valaisi laivamatkaa lähes tyynellä merellä.

UTÖSSÄ TALVEHTII PUOLISEN SATAA TELKKÄÄ MUTTA EI YHTÄÄN TUKKASOTKAA!

UTÖSSÄ TALVEHTII PUOLISEN SATAA TELKKÄÄ MUTTA EI YHTÄÄN TUKKASOTKAA!

Lauantaina 11.1.2020 oli aamu- ja aamupäivä puolipilvistä ja lounaistuuli maltillista (7-10 m/s), mutta iltapäivällä pilvistyi ja tuuli nousi rajusti, illalla puhalsi jo 19-24 m/s. Lämpötila kipusi 5 asteeseen ja illalla saatiin lännestä saapuvaa vesisadetta. Staijia aamulla pari tuntia majakan suojassa ja lähes koko saari kompattiin. Merellä nähtiin mm. 6 allia, riskilä, 2 pilkkasiipeä ja merisirrejä yhteensä 61, joista 37 itärannalla ja loput luodoilla. Muuta lajistoa oli monipuolisesti, mm. 3 närheä, 10 räkättirastasta, 4 tilheä, kottarainen ja pikkulintuja 8 peukaloista, 7 punarintaa, rautiainen, kiuru, niittykirvinen, 4 pikkuvarpusta, mustapääkerttu, 2 peippoa ja järripeippo. Itärannalla nähtiin yksinäinen vuorihemppo ja eteläniemen länsireunalla kähmyili aamulla edelleen pikkusirkku. Yöksi povattiin taas lounaismyrskyä.

RAUTIAINEN YRITTÄÄ LÄHES JOKA VUOSI TALVEHTIA UTÖSSÄ

RAUTIAINEN YRITTÄÄ LÄHES JOKA VUOSI TALVEHTIA UTÖSSÄ

Sunnuntaina 12.1.2020 tuuli lounaasta edelleen navakasti, 12-15 m/s koko päivän. Puolipilvinen päivä ja lämpöä oli 6 astetta. Staijia pari tuntia majakan suojassa ja saarikomppaus Kesnäsiä lukuun ottamatta. Mainittavia olivat mm. paikallinen naarashaahka, koiras tukkakoskelo, alli, 2 närheä, 3 räkättirastasta, punakylkirastas, kottarainen ja itärannalla ruokailleet 24 merisirriä. Pikkulintuja nähtiin mm. niittykirvinen, kiuru, 4 peukaloista, 2 punarintaa, mustapääkerttu ja itärannalla edelleen vuorihemppo. Ahti, Metsäranta ja Laitinen lähtivät päivällä mantereelle.

TILHET ALKAVAT JO HIIPUA SAARESTA

TILHET ALKAVAT JO HIIPUA SAARESTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuulista Utössä

Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2019

Kesä oli ilmoiltaan vaihteleva, normaalilämpöinen. Syksy puolestaan oli epätavallisen sateinen ja kovatuulinen. Havainnoitsijoita oli syksyllä taas melko runsaasti, itseni lisäksi pisimpään havainnoivat Kimmo Kuusisto, Mikko Järvinen ja Ismo Hyvärinen.

Kirjokerttu havaittiin kesäkuun puolivälin jälkeen vain pari kertaa, 26.6. ja 1.7., ja mahdollinen pesintä jäi epäselväksi. Kesän ajalta mainittakoon mm. mustaleppälintu 20.6., 1.7. ja 23.7., etelänkiisla 21.6., 24.6. (2 yks), 26.6., 30.6.(Gropskär) ja 4.7., idänuunilintu 26.6., kuhankeittäjä 28.6. sekä kirjosiipikäpylintu 19.7., 27.7. ja 6-10.10. Kesykyyhkyjä nähtiin epätavallisen paljon: 22.7. 3 yks, 24.7.-27.8. 1 yks, lisäksi 26.7. 2 yks Lillharunilla. Pikkutiira havaittiin Knivskärin luona 31.7. Lukurengas jalassa oleva isokuovi viihtyi itärannalla 1-4.8. ja Utössä harvalukuinen pulmussirri nähtiin 27.8.

Haahkoja pesi Utössä entistä vähemmän. Poikasia kuoriutui n. 45, joista yksikään ei selvinnyt lentokykyiseksi. Lähisaarilta selviytyi n. 15 poikasta aikuisiksi.

MUUTTOHAUKKOJA HAVAITTIIN SYKSYN AIOKANA ENEMM'ÄN KUIN YHTENÄKÄÄN SYKSYNÄ AIEMMIN

MUUTTOHAUKKOJA HAVAITTIIN SYKSYN AIOKANA ENEMM’ÄN KUIN YHTENÄKÄÄN SYKSYNÄ AIEMMIN

Muuttohaukkoja nähtiin 30.8.-29.10. yhteensä ainakin 27 yksilöä. Syksyn helmipöllöt löytyivät 15.10., 20.10. ja 30.10. ja pikkutikkoja nähtiin 3 yksilöä ajalla 15.10.-7.11. Sepelrastas havaittiin 19.10 sekä yhteensä 7 mustaleppälintua 20.10.-15.11., lisäksi myöhäinen mustaleppälintu vielä 29.12. Vuorihemppoja nähtiin yhteensä 13 yksilöä ajalla 20.10.-11.11. Myöhäinen kirjokerttu havaittiin 10.11.

PIKKUTIKKA EI OLE LÄHESKÄÄN JOKAVUOTINEN LAJI UTÖSSÄ

PIKKUTIKKA EI OLE LÄHESKÄÄN JOKAVUOTINEN LAJI UTÖSSÄ

Kesäharhailijoita olivat mm. mehiläishaukka 24.6., kulorastas 30.6. ja sepelhanhi 7-10.7. Aikaisia syysmuuttajia olivat mm. järripeippo 29.8. ja myöhäisiä viivyttelijöitä mm. käenpiika 13.9., lapintiira 29.9., harmaasieppo 1.10., punakuiri 13.10., pikkusieppo 14.10., ruskosuohaukka 14.10., kivitasku 20.10., lapinkirvinen 23.10., metsäkirvinen 29.10., leppälintu 29.10., tiltaltti 24.11., härkälintu 11.11., töyhtöhyyppä 19.11., lehtokurppa 30.11., nokkavarpunen 2.12., jouhisorsa 15.12. ja tavi 19.12. Ensimmäinen merisirri nähtiin 30.9. ja syksyn suurin summa 71 yksilöä nähtiin 10.12. Kaulushaikara kuultiin yömuutolla 2.10. ja 18.10. Närhiä nähtiin 7.10.-31.12. ainakin 123 yksilöä, eniten 10.10. (81 yks). Utössä harvinainen taviokuurna nähtiin 29.10. ja 6 viiksitimalia 4.11.

SYKSYLLÄ KOETTIIN SAAREN HISTORIAN VOIMAKKAIN NÄRHIVAELLUS

SYKSYLLÄ KOETTIIN SAAREN HISTORIAN VOIMAKKAIN NÄRHIVAELLUS

Luhtakana yritti talvehtia, havaittiin vielä 17.12. Talvehtimaan joulukuun lopulla jäivät mm. 6-8 punarintaa, 8-10 peukaloista, 2 rautiaista, 2 mustapääkerttua ja kiuru.

ISOKIRVINEN ON LÄHES JOKASYKSYINEN VIERAS ITÄNIITYLLÄ

ISOKIRVINEN ON LÄHES JOKASYKSYINEN VIERAS ITÄNIITYLLÄ

Harvinaisuudet:

Arosuohaukka 15.8. 1kv p, 22.8. 1kv p, 28.8. 1kv m, 8.9. 1kv p, 11.9. 1k m, 26.9. 1kv m (ilm risteymä)

Punajalkahaukka 18.9. 1kv p

Taigauunilintu 22.9. 1 p, 24.9. 1 p, 6.10. 1 p, 18.10. 1 p, 20.10. 1 p, 21.10. 1 p (yht 6 yksilöä)

Kiljukotka 23.9. 1 subad m

Tulipäähippiäinen 18-19.10. 1 p

Siperianuunilintu 18-19.10. 1 p

Pikkukajava 19.10. 1kv m, 8.11. 1kv m

Isokirvinen 27-30.10. 1 p, 11.11. 1 m (iso-/mongoliankirvinen)

Pikkujoutsen 4.11. 1 m

Harjalintu 10.11. 1 p

Pikkusirkku 11.11.-28.12. 1 p

Allihaahka 7-8.12. 2 n-puk p

Koko vuoden 2019 lajimäärä Utössä oli 216 eli melko normaali. ”Helpoin puute” taisi olla pikkusirri. Yhtään uutta lajia saarelle ei havaittu, ensimmäinen sellainen vuosi 2000-luvulla. Syksyn aikana harvinaisuuksia havaittiin vähän tavanomaista vähemmin.

SIPERIANUUNILINTU OLI SYKSYN HARVINAISIN LAJI (Kuva: Antti Peuna)

SIPERIANUUNILINTU OLI SYKSYN HARVINAISIN LAJI (Kuva: Antti Peuna)

LOPPUSYKSYLLÄ LÖYTYNYT PIKKUSIRKKU JÄI TALVEHTIMAAN SAAREEN

LOPPUSYKSYLLÄ LÖYTYNYT PIKKUSIRKKU JÄI TALVEHTIMAAN SAAREEN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhteenveto Utön kesä- ja syyskaudesta 2019

Mukavaa tammikuun lajistoa

Torstaina 2.1.2020 oli puolipilvistä, edelleen navakkaa länsituulta (11-13 m/s) ja lämpöä tasaiset 5 astetta yötä päivää. Föhn-tuuli puhkuu. Staijailin runsaan tunnin aamulla majakalla, myöhemmin kiersimme kylän, Kesnäsin ja saaren itäosat. Merellä näkyi mainittavimpana yhteensä 15 ruokkia (3+4+7+1), näistä yksi laskeutui eteläniemen ulkopuolelle, muut vastatuuleen länteen. Tällaista tammikuista ruokkiliikettä on täällä nähty useana talvena. Saaressa näkyi mm. 12 merisirriä itärannalla, 26 räkättirastasta, 2 tilheä, 2 punarintaa, 5 peukaloista, rautiainen, mustapääkerttu, kiuru ja 2 pikkuvarpusta.

TILHIÄ NÄKYY EDELLEEN PÄIVITTÄIN, SYÖVÄT MM RUUSUNMARJOJA

TILHIÄ NÄKYY EDELLEEN PÄIVITTÄIN, SYÖVÄT MM RUUSUNMARJOJA

Perjantaina 3.1.2020 puhkui jonkinmoinen talvimyrsky – puuskainen lounaistuuli oli 17-24 m/s koko päivän. Pääosin oli pilvipoutaista, mutta jokunen sadetippakin saatiin. Lämpöä oli 6 astetta ja merivesi möyrysi tosi korkealla. En staijannut tuulen takia, mutta etelä- ja itäosat saaresta tuli ulkoiltua. Samat linnut edelleen paikalla, tänään näkyi mm. 16 merisirriä itärannalla, 7 tilheä, 2 peukaloista, rautiainen, punarinta, kiuru, mustapääkerttu ja 3 pikkuvarpusta. Outi ja Varesvuon Markus & Minna lähtivät aamulla mantereelle ja illalla saapui lintureissulle Hyvärisen Ismo.

TÄNÄÄN OLI JONKINMOINEN TALVIMYRSKY

TÄNÄÄN OLI JONKINMOINEN TALVIMYRSKY

Lauantaina 4.1.2020 jatkuivat kovat tuulet – nyt oli luoteistuulta 14-18 m/s koko päivän. Vaihteeksi oli kuitenkin aurinkoista, lämpöä 4 astetta. Staijia aamulla reilu tunti ja koko saari kompattiin. Merellä nähtiin mm. laulujoutsen, 4 allia ja tukkakoskelo. Saaressa havaittiin mm. 2 närheä, lehtokurppa, itärannalla jo 68 merisirriä, 25 tilheä, 12 räkättirastasta, laulurastas sekä 3 peukaloista, 4 punarintaa, 2 rautiaista, mustapääkerttu, 2 pikkuvarpusta ja itärannalla kiuru ja luotokirvinen. Itse käytin pari tuntia mukavassa valossa merisirrien lentokuviin, niitä kun ei oikein kunnollisia aiemmin vielä ollut. Illalla saareen saapui Panu Muhli lintureissulle.

MATALA TALVIVALO SUOSI MERISIRRIEN KUVAAMISTA

MATALA TALVIVALO SUOSI MERISIRRIEN KUVAAMISTA

Sunnuntaina 5.1.2020 oli vaihteeksi hieno retkisää ja oikein hyvä lintupäiväkin (40 lajia). Aamun navakka (12 m/s) pohjoistuuli heikkeni ja päivällä oli jonkin aikaa jopa tyyntä, kunnes illaksi virisi lounaistuuli 7 m/s. Aurinkoista ja lämpöä oli 2 astetta. Staijia runsaat 2 tuntia luotsiasemalla ja kompattiin likimain koko saari. Merellä nähtiin mm. 8 laulujoutsenta, 13 allia, pilkkasiipi, 31 mustalintua, 5 riskilää, 2 ruokkia ja ympäröivillä luodoilla yhteensä 92 merisirriä.

LAULUJOUTSENTEN MUUTTO JATKUU EDELLEEN

LAULUJOUTSENTEN MUUTTO JATKUU EDELLEEN

Muita havaintoja olivat mm. 54 merimetsoa, ampuhaukka, 3 närheä, 42 tilheä ja peräti n. 350 räkättirastasta, joista suurin osa muutti länsilounaaseen. Saaressa havaittiin myös mm. kiuru, niittykirvinen, 8 peukaloista, 2 rautiaista, 7 punarintaa, mustapääkerttu, 5 pikkuvarpusta, järripeippo ja Kesnäsin länsirannalta, tutusta paikasta, löytyi jälleen pikkusirkku. Lintu on viipynyt saaressa jo lähes 2 kk, mutta tuulisina päivinä sen löytäminen tuntuu olevan lähes mahdotonta, nyt tuulen heikettyä oli kuitenkin taas vakiopaikallaan rannan ruderaatissa.

PIKKUSIRKKU ON EDELLEEN HYVÄVOIMAISEN NÄKÖINEN

PIKKUSIRKKU ON EDELLEEN HYVÄVOIMAISEN NÄKÖINEN

Maanantaina 6.1.2020 piti lähteä taas käymään mantereella ja samalla viemään meidän Silver Fox-venettämme talvihuoltoon Korppooseen. Yöllisen kovan tuulen ja sateen jälkeen aamu oli mukava: puolipilvistä, lounaistuulta 6-8 m/s ja lämpöä 4 astetta. Merelle oli hyvä näkyvyys ja staijattiin pari tuntia luotsiasemalla, lisäksi saarestakin suurin osa kierrettiin ennen laivan lähtöä. Merellä nähtiin mm. 7 laulujoutsenta, 6 allia, 3 pilkkasiipeä, 3 tukkakoskeloa ja 16 ruokkia. Merisirrejä nähtiin tänään 21, pääosa niistä itärannalla. Saaressa havaittiin myös mm. 2 närheä, 8 tilheä, 90 räkättirastasta sekä punakylkirastas ja pikkulinnuista mainittavimmat olivat kiuru, luotokirvinen, 4 peukaloista, 2 rautiaista, 9 punarintaa, mustapääkerttu ja jälleen pikkusirkku saunalahden rannan vakiopaikassa. Iltapäivällä Panu löysi itärannalta myös vuorihempon. Mantereelle lähti lisäkseni Hyvärisen Ismo ja Jurmosta kyytiin tuli kymmenkunta lintumiestä, osa talvisen suosirrin bonganneita. Turussa olin klo 19.45.

NAARAS MUSTAPÄÄKERTTU KÄY EDELLEEN AHKERASTI MEIDÄN RUOKINNALLA

NAARAS MUSTAPÄÄKERTTU KÄY EDELLEEN AHKERASTI MEIDÄN RUOKINNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mukavaa tammikuun lajistoa