Vuoden loppua Utössä

Torstaina 28.12.2017 lähdimme puolen päivän aikaan Outin kanssa takaisin Utöhön, pilvisessä +4 asteen kelissä ajelimme Nauvoon. Käytiin kaffella ja kaupassa ja siirryttiin Pärnäsiin, jossa m/s Eivorille kertyi kohtalaisen paljon väkeä. Lintuporukkaa Hyvärisen Ismo Utöhön ja Santaharjun Jarkko Jurmoon. Perille saavuttiin klo 19 aikoihin, kevyessä vesisateessa ja reippaassa kaakkoistuulessa. Saaressa oli paikalla lintuharrastajia mm. Sami Kiema, Henriika Haapakoski ja Riku Lumiaro. Mukava tulla taas joulun jälkeen kotiin tänne Utöhön, joka tänään tulleen tiedon mukaan valittiin Maalle-lehden yleisöäänestyksessä koko Suomen ”ihanimmaksi kyläksi” (klikkaa tästä). Emme ole eri mieltä…

KESÄINEN KUVA SUOMEN "IHANIMMASTA KYLÄSTÄ", TUTKATORNIN KOHDALLA OMA PUNAINEN TALOMME (Kuva: Outi Sarjakoski)

KESÄINEN KUVA SUOMEN ”IHANIMMASTA KYLÄSTÄ”, TUTKATORNIN KOHDALLA OMA PUNAINEN TALOMME (Kuva: Outi Sarjakoski)

Perjantaina 29.12.2017 oli aika mukava ulkoilusää – pilvistä (vain vartti sadetta), lounaistuulta 7-8 m/s ja lämpöä 5 astetta. Kierrettiin koko saari (edelleen lumeton) ja aamulla staijattiin toista tuntia, tänään oli myös talvilintulaskentapäivä. Lajeja kertyi 36, mainittavia mereltä olivat mm. kaakkuri, laulujoutsen, 5 lapasotkaa, 6 allia, 35 mustalintua, 3 naurulokkia ja Eivorin sataman edustan luodoilla 10 merisirriä. Saaresta löytyi mm. 2 taivaanvuohta, 2 käpytikkaa, 2 niittykirvistä, 8 tilheä, 7 peukaloista, 5 punarintaa, 63 räkättiä, 2 laulurastasta, 2 punakylkeä, 3 peippoa, 62 urpiaista, tundraurpiainen ja hotellialueella tiiviisti ruokaillut vuorihemppo. Illalla huuhkaja päivysti Ormskärillä. Saareen saapui mm. Tammeron Heidi.

VUORIHEMPPO VIIHTYI EIVORIN SATAMAN LÄHELLÄ

VUORIHEMPPO VIIHTYI EIVORIN SATAMAN LÄHELLÄ

Lauantaina 30.12.2017 oli puolipilvistä, muutama sadekuuro ja lämpöä 4 astetta. Lounaistuuli puhalsi 10-12 m/s. Staijia pari tuntia plus koko saaren komppaus tuottivat mm. 5 lapasotkaa, 3 allia, tukkakoskelon, 2 naurulokkia ja yhteensä 59 merisirriä muutamassa parvessa luodoilla. Saaressa nähtiin mm. taivaanvuohi, niittykirvinen, luotokirvinen (itärannalla), 2 tilheä, 8 peukaloista, punarinta, laulurastas, punakylkirastas ja tundraurpiainen. Kiema ja Haapakoski lähtivät mantereelle ja illalla saareen saapuivat mm. Varesvuon Markus ja Minna.

PEUKALOISIA ON SAARESSA KYMMENKUNTA

PEUKALOISIA ON SAARESSA KYMMENKUNTA

Uudenvuodenaattona 31.12.2017 oli pilvistä, lämpöä 3 astetta ja tuuli etelästä 10-11 m/s. Vähän staijia ja saaressa kiertelyä ennen vuoden vaihtumista. Nähtiin mm. 6 lapasotkaa, 3 tukkakoskeloa, 2 naurulokkia ja länteen lentänyt piekana. Saaressa havaittiin mm. huuhkaja, 6 peukaloista, 4 punarintaa, niittykirvinen, luotokirvinen, 2 punakylkirastasta, laulurastas, 52 räkättiä, 5 tilheä ja tundraurpiainen. Iltaa vietimme Markuksen ja Minnan seurassa, toki vuoden vaihtumisen aikaan vanhan tavan mukaan myös majakalla.

VUODEN VIIMEISENÄ AAMUNA OLI KAUNIS AURINGONNOUSU

VUODEN VIIMEISENÄ AAMUNA OLI KAUNIS AURINGONNOUSU

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vuoden loppua Utössä

Joulu Nummella

Vanhan tavan mukaan vietimme joulunpyhät, ja jo aattoillankin, Nummella Outin vanhassa kotitalossa lukuisten sukulaisten kera. Pöydät notkuivat, joululaulut soivat ja lahjapaperit rapisivat. Joulupäivänä, 25.12.2017, tehtiin Outin kanssa pieni retkikin Hyvelänjärvelle, Pitkäjärven eteläpäähän, myllylle ja hautausmaalle. Mainittavia olivat
59 laulujoutsenta Hyvelänjärvellä, mm. koskikaraa ei nyt löytynyt. Jokunen kuva kuitenkin syntyi. Turkuun ajeltiin 27.12. ja kohta lähdetään takaisin Utöhön.

LAULUJOUTSENPERHE HYVELÄNJÄRVELLÄ

LAULUJOUTSENPERHE HYVELÄNJÄRVELLÄ

KESYKYYHKYÄ TULEE HARVOIN KUVATTUA, NYT SENTÄÄN TULI JOKU KUVA

KESYKYYHKYÄ TULEE HARVOIN KUVATTUA, NYT SENTÄÄN TULI JOKU KUVA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Joulu Nummella

Valkoselkätikka

Muutaman päivän tauko kamerahommissa poltti jo hyppysissä ja oli tänään (22.12.2017) päästävä hetkeksi maastoon talviauringon paisteessa ja nollakelissä. Kaarinan Rauvolassa on pitkään viihtynyt naaras valkoselkätikka – siis sinne. Vikmanin Reiska ja Järvisen Hanna tulivat kavereiksi ja olihan paikalla toki muitakin, tuttujakin. Runsaan tunnin odottelun jälkeen valkoselkätikka ilmestyi ruokinnalle ja seurasimme vilkasta lintua jonkin aikaa sen jälkeenkin lähimetsässä. Kuvaaminen oli vähän niin ja näin, aina risuja ja oksia edessä. Jokunen dokumentti kuitenkin. Paikalla oli myös useita käpytikkoja ja naaras harmaapäätikka. Reiskan ja Hannan kanssa käytiin totta kai yhteisellä retkikahvillakin.

VAIKKA EN NÄISTÄ "TALIPOTKÖTIKKA" KUVISTA OIKEIN TYKKÄÄKKÄÄN, NIIN PAKKOHAN SELLAINENKIN OLI OTTAA VASETISTA.

VAIKKA EN NÄISTÄ ”TALIPOTKÖTIKKA” KUVISTA OIKEIN TYKKÄÄKKÄÄN, NIIN PAKKOHAN SELLAINENKIN OLI OTTAA VASETISTA.

KÄVI VASETI KUORIMASSA PUITAKIN

KÄVI VASETI KUORIMASSA PUITAKIN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Valkoselkätikka

Jouluksi mantereelle

Maanantaina 18.12.2017 lähdimme mantereelle joulun viettoon, laiva lähti klo 14. Aamupäivä oli pilvinen ja lounaasta puhalsi navakka tuuli (12-14 m/s). Lämpöä oli 4 astetta. Lyhyt meristaiji ja itäosan kierros tuottivat havaintoina mereltä mm. 5 lapasotkaa, naarashaahkan, 2 allia ja saaresta taivaanvuohen, käpytikan, 25 räkättiä, 3 tikliä ja edelleen nokkavarpunen saunallamme. Matkalla mantereelle ei tehty mainittavia havaintoja ja Turussa olimme klo 19 aikoihin.

PEUKALOISIA LIENEE SAARESSA LÄHES KYMMENEN

PEUKALOISIA LIENEE SAARESSA LÄHES KYMMENEN

MERIMETSOJA KERTYY AIEMPIEN VUOSIEN TAPAAN TALVEKSI SATAMAAN

MERIMETSOJA KERTYY AIEMPIEN VUOSIEN TAPAAN TALVEKSI SATAMAAN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Jouluksi mantereelle

Lintuja vielä aika monipuolisesti

Perjantaina 15.12.2017 – ikkunarempan valmistuttua – lähdimme Outin kanssa Utöhön. Tämän syksyn tyyliin matkalla satoi vettä, lämpöä oli 4 astetta ja etelätuuli voimakasta. Nauvossa kahvittelimme ja kävimme kaupassakin, kunnes siirryttiin m/s Eivoriin. Kohtalaisesti oli väkeä. Lintuporukkaa lisäksemme vain Hellstenin Jorma matkalla Jurmoon. Koko matka sujui pimeän aikaan, ja Utöhön saavuttiin klo 23, sateen sopivasti tauottua. Kotona kodikasta ja lämmintä.

RÄKÄTTIRASTAITA ON EDELLEEN RUNSAASTI LIIKKEELLÄ, UTÖSSÄ NE SYÖVÄT KATAJANMARJOJA

RÄKÄTTIRASTAITA ON EDELLEEN RUNSAASTI LIIKKEELLÄ, UTÖSSÄ NE SYÖVÄT KATAJANMARJOJA

Lauantaina 16.12.2017 oli pitkästä aikaa mukava ulkoilusää – lounaistuulta 6-9 m/s, puolipilvistä (vain yksi saderopaus) ja lämpöä 3 astetta. Staijia vajaa tunti ja tehtiin koko saaren kierros. Mainittavimmat havainnot olivat laulujoutsen, 5 lapasotkaa (Fladanilla), 2 allia, 25 mustalintua ja naurulokki. Saarikierroksella näkyi mm. 2 taivaanvuohta, 65 räkättiä, punakylkirastas, laulurastas (edelleen lammashaassa), punarinta, 8 peukaloista ja yksinäinen merisirri ruokailemassa koulun takana kalliorannalla. Gamla Postenin männikössä vieraili huuhkaja.

VASTA NYT OLI TALVEN EKA MERISIRRI PÄÄSAAREN RANNASSA

VASTA NYT OLI TALVEN EKA MERISIRRI PÄÄSAAREN RANNASSA

HUUHKAJA KÄVÄISI (Kuva: Outi Sarjakoski)

HUUHKAJA KÄVÄISI (Kuva: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 17.12.2017 tuuli oli aluksi pohjoisesta 8 m/s, myöhemmin lännestä 5 m/s, ja taivas oli puolipilvinen. Muutama räntäkuuro kasteli ja lämpöä oli 2 astetta. Staijia tunti luotsiasemalla ja koko saari taas kierrettiin. Merellä nähtiin mm. pilkkasiipi, 2 tukkakoskeloa, 5 lapasotkaa, 2 naurulokkkia ja lähiluodoilla ruokaili nyt kahdessa parvessa yhteensä 31 merisirriä. Saarikierros oli melko monipuolinen – mm. 35 räkättiä, punakylkirastas, laulurastas edelleen, punarinta, 3 peukaloista, kottarainen, 15 tilheä, 2 peippoa, 2 järripeippoa, 6 tikliä ja muutaman viikon tauon jälkeen jälleen naaras nokkavarpunen, joka käväisi iltahämärissä myös ruokinnallamme. Mainittakoon vielä, että Utö on edelleen täysin lumeton ja jäätön.

nokkavarpunen_20_Korppoo_12_17

NOKKAVARPUNEN JA TIKLI TÄNÄÄN SAUNALLAMME

NOKKAVARPUNEN JA TIKLI TÄNÄÄN SAUNALLAMME

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lintuja vielä aika monipuolisesti

Kolme kahlaajalajia ja mantereelle

Maanantaina 11.12.2017 jouduin kaupunkiasuntomme ikkunarempan takia jälleen lähtemään mantereelle. Sää oli pilvinen ja muutama kova räntäkuuro saatiin reippaan eteläkaakkoisen tuulen (10-13 m/s) vauhdittamina. Lämpötila oli 2-3 astetta plussalla. Ennen laivan lähtöä staijia tunnin verran ja itäosan sekä kyläalueen kierros, jotka tuottivat mm. 69 muuttavaa laulujoutsenta ja saaresta 2 taivaanvuohta, jänkäkurppa, niittykirvinen, 3 peukaloista, punarinta, 40 räkättiä, naurulokki ja Finnskärin vieressä luodolla hetken aikaa noin 45 merisirriä laivan lähtöhetkellä. Tulihan niitä merisirrejäkin sentään pitkästä aikaa näkyville, kun vesi vähän laski ja tuulikin jonkin verran kääntyi ja heikkeni. Laivamatkalla ei näkynyt 3 merikotkaa kummempaa. Turussa olin klo 19 aikoihin.

URPIAISIA ON TÄNÄ SYKSYNÄ OLLUT EPÄTAVALLISEN PALJON

URPIAISIA ON TÄNÄ SYKSYNÄ OLLUT EPÄTAVALLISEN PALJON

LINTUJA KUVATESSA KANNATTAA JOSKUS NAAMIOITUA

LINTUJA KUVATESSA KANNATTAA JOSKUS VÄHÄN NAAMIOITUA..

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kolme kahlaajalajia ja mantereelle

Merisirrit piilossa, kajava vieraili

Vietettyämme itsenäisyyspäivän Turussa, ikkunaremontin edelleen jatkuessa, lähdin torstaina 7.12.2017 takaisin Utöhön. Turussa kävimme eilen mm. hautausmaalla sekä illalla Turun linnalla katsomassa Suomi 100-juhlien valoshowta. Outi lähti jouluvalmisteluihin Nummelle ja itse ajelin vesisateessa Nauvoon kahville ja kauppaan kunnes siirryin m/s Eivorille. Väkeä oli laivalla niukasti, Utöhön tuli lintureissulle lisäkseni Hyvärisen Ismo. Matka sujuikin pimeään aikaan ja perille saavuttiin klo 19, edelleen vesisateessa ja navakassa (15 m/s) etelätuulessa.

RUNSAAT SATEET NÄKYVÄT MUSTARASTAANKIN ULKOASUSSA

RUNSAAT SATEET NÄKYVÄT MUSTARASTAANKIN ULKOASUSSA

Perjantaina 8.12.2017 sade loppui aamuhämärissä ja päivällä tuli vain pari kevyttä kuuroa. Tuuli sen sijaan oli jälleen paljon ennustettua kovempaa (kuten täällä on hyvin usein) – lounaasta aluksi 14 m/s ja illemmalla 17 m/s, puuskat 24 m/s. Lämpöä oli tänään 6 astetta. Aamulla vajaa pari tuntia staijia ja koko saari kierrettiin. Mainittavia havaintoja mereltä/muuttavana olivat mm. 55 laulujoutsenta, 22 allia, 30 mustalintua, 2 pilkkasiipeä, 3 tukkakoskeloa, Gavia, naurulokki ja paikallinen tavi. Saaressa nähtiin mm. taivaanvuohi, huuhkaja, luotokirvinen (eteläniemellä), 5 peukaloista, punarinta, 42 räkättiä, laulurastas, kulorastas, 3 peippoa, 64 urpiaista ja tundraurpiainen. Päivän lajimäärä oli vielä 34.

LAULUJOUTSENIA OLI TÄNÄÄN LIIKKEELLÄ

LAULUJOUTSENIA OLI TÄNÄÄN LIIKKEELLÄ

Lauantaina 9.12.2017 kova tuuli jatkui – koko päivän puhkui lounaasta 16-18 m/s, puuskissa 25 m/s. Aamupäivä oli pilvipoutaa, mutta iltapäivällä taas reipasta sadetta, lämpöä oli tänään 5 astetta. Staijia aamulla pari tuntia majakan suojassa plus koko saari kierrettiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 16 kanadanhanhea, paikallinen tavi, 7 allia, 20 mustalintua, 2 tukkakoskeloa, 2 ruokkia, 2 riskilää ja 3 naurulokkia. Saaresta löytyi mm. 2 taivaanvuohta, jänkäkurppa, käpytikka, 2 peukaloista, punarinta, 40 räkättiä, laulurastas, kulorastas, kottarainen, tundraurpiainen ja 40 urpiaista. Illalla saareen saapuivat lintureissulle Merja ja Jouni Saario.

PARVI KANADANHANHIA MATKASI LOUNAASEEN

PARVI KANADANHANHIA MATKASI LOUNAASEEN

Sunnuntaina 10.12.2017 tuuli edelleen navakasti – 11-14 m/s etelälounaasta. Muutama sadekuuro saatiin mutta näkyi vähän aurinkoakin, lämpöä oli 4 astetta. Staijia pari tuntia ja likimain koko saarikin kierrettiin. Merellä näkyi mm. kaakkuri, laulujoutsen, tavi, 7 allia, 17 mustalintua, pilkkasiipi, 2 tukkakoskeloa, riskilä, ruokki ja 5 naurulokkia. Iltapäivällä klo 13.20 aikoihin näin itärannalla idästä saapuvan 1kv pikkukajavan, joka laskeutui hetkeksi uimaan joutuen kuitenkin parin naurulokin häätämänä nopeasti poistumaan – rissa lensi itäniityn yli lounaaseen kadoten merelle. Itse katselin ja kuvasin lintua Teerikallion rannalta.

pikkukajava_02_Korppoo_12_17

PIKKUKAJAVA OHITTI MERIVALVONTATORNIN

PIKKUKAJAVA OHITTI MERIVALVONTATORNIN

Muita havaintoja saaresta olivat mm. 3 taivaanvuohta, käpytikka, 7 peukaloista, punarinta, 45 räkättiä, laulurastas edelleen, kottarainen, 3 peippoa ja pitkästä aikaa vihervarpunen. Jouni Saario näki päivällä kylätiellä urpiaisparvessa vuorihempon. Merisirrit ovat täältä nyt ihan kateissa – ilmeisesti kovat tuulet, korkea vesi ja iso aallokko ”pakottavat” sirrit jonnekin sisemmäs suojaisemmille rannoille, varmaan Utön ja Jurmon välimaastoon. Hyvärisen Ismo lähti päivällä mantereelle.

PUNARINTA KÄY HARVAKSELTAAN MEIDÄN RUOKINNALLA

PUNARINTA KÄY HARVAKSELTAAN MEIDÄN RUOKINNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Merisirrit piilossa, kajava vieraili

Vielä ehtii jouluksi

Suosittua uutta kirjaamme ”Kymmenen vuotta Utön majakkasaarella” on jäljellä enää alle sata kappaletta – vielä ehtii hankkia joululahjaksi puolisolle, ystävälle, veneilijälle, saariston ystävälle, luontoharrastajalle, valokuvaajalle jne. Mantereelta kirjan voi ostaa Turun Kansallisesta kirjakaupasta Linnakadulta (kuvassa) tai Paraisten keskustasta Booklet-kirjakaupasta.

Helppoa on myös tilata suoraan minulta (jorma.tenovuo@uto.fi) hintaan 25e + postimaksu. Kiitos kiinnostuksesta ja hyvää joulun aikaa!

kirja_01_kansallinen

kirja_02_kansallinen

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vielä ehtii jouluksi

Suomi sataa

Torstaina 30.11.2017 oli jälleen ankea sää – paksua pilveä ja sadetta lähes koko ”valoisa” aika. Tuuli oli eteläkaakosta 10-12 m/s ja lämpöä 5 astetta. Tuijotin tyhjälle merelle tunnin verran, muuten päivä kului pitkälti sateen suojassa saunan terassilla, pieni kierros kylän ympäri illansuussa. Mainittavimmat havainnot olivat alli, naurulokki, 13 räkättiä, 2 käpytikkaa, punarinta, 2 peippoa, 25 urpiaista, tundraurpiainen edelleen, 2 punatulkkua ja nokkavarpunen jälleen kähmyilemässä saunan luona ruusupuskissa.

PARI KÄPYTIKKAA ON JÄÄNYT TALVEKSI SAAREEN

PARI KÄPYTIKKAA ON JÄÄNYT TALVEKSI SAAREEN

Perjantaina 1.12.2017 jatkui tosi ankea sää – koko päivä tuli vaakasuoraan vesisadetta, koillistuulta 12-16 m/s ja lämpöä vain 2 astetta. Taitaa ”Suomi sata” slogan kuulua paremminkin ”Suomi sataa”… Päivä tuli vietettyä pääosin sisätiloissa ja ainoat havainnot omalta ruokinnalta, jossa mm. peippo, järripeippo, rautiainen, noin 20 urpiaista ja edelleen tundraurpiainen. Jospa huomenna jo pystyisi vähän retkeilemäänkin.

RAUTIAINEN KÄY HARVAKSELTAAN RUOKINNALLAMME

RAUTIAINEN KÄY HARVAKSELTAAN RUOKINNALLAMME

Lauantaina 2.12.2017 ei satanut! Taivas oli puolipilvinen mutta länsituuli kova, 14-18 m/s koko päivän. Lämpöä oli enimmillään 4 astetta. Runsas tunti staijia majakalla, mutta kovatuuli ja väreily haittasivat, myöhemmin kierrettiin saari Kesnäsiä lukuun ottamatta. Mainittavimmat havainnot olivat 4 laulujoutsenta, 4 allia, 2 mustalintua, 3 riskilää, naurulokki ja itärannalla 2 tavia. Saaressa näkyi myös mm. 2 käpytikkaa, 57 räkättiä, 3 peippoa, 35 urpiaista, tundraurpiainen edelleen, 3 peukaloista, punarinta ja saunallemme oli ilmestynyt talvipukuinen kottarainen.

HIENO TALVIPUKUINEN KOTTARAINEN KÄVI SAUNALLAMME

HIENO TALVIPUKUINEN KOTTARAINEN KÄVI SAUNALLAMME

Sunnuntaina 3.12.2017 oli jälleen vesisadepäivä, ihan aamusta alkaen. Lounaistuuli oli yltynyt 18 m/s, puuskat yli 20 m/s, ja lämpö oli noussut 6 asteeseen. Pakkasin laukut ja lähdin päivälaivalla mantereelle, kaupunkiasuntomme ikkunaremppa jatkuu alkuviikolla ja on oltava paikalla. Näillä keleillä kunnolliset ikkunat ovatkin aika tärkeät… Laivamatka tuli vietettyä sisätiloissa, Pärnäisiin saavuttaneen noin klo 17.30 – päivitän tämän jo laivamatkalta.

UUDEN YHTEYSALUSLAITURIN VIEREEN RAKENNETAAN ISOA AALLONMURTAJAA

UTÖSSÄ UUDEN YHTEYSALUSLAITURIN VIEREEN RAKENNETAAN ISOA AALLONMURTAJAA

JOKUNEN NAURULOKKI NÄKYY VIELÄ SILLOIN TÄLLÖIN

JOKUNEN NAURULOKKI NÄKYY VIELÄ SILLOIN TÄLLÖIN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomi sataa

Takaisin loppusyksyiseen saareen

Maanantaina 27.11.2017 oli aika palata kotiin Utöhön, Outi jäi vielä mantereelle. Päivä oli rankkojen sadekuurojen sävyttämä ja etelätuuli puhalsi 13 m/s, lämpöä oli 7 astetta. Ajelin aamulla Nauvoon kaffelle ja sieltä m/s Eivorille, jossa oli aika niukasti väkeä. Ei muuta lintuporukkaa. Matkalla ei mainittavia havaintoja ja Utöhön saavuttiinkin jo klo 12.30, eka kertaa minun kohdallani nyt uuteen yhteysaluslaituriin. Saaressa oli paikalla Helstolan Jari ja nähtiin sadekuurojen lomassa mm. 2 haapanaa, lapasotka, 3 taivaanvuohta, 2 naurulokkia, tilhi ja 2 peukaloista.

LAPASOTKA OLI SAAPUNUT FLADANILLE

LAPASOTKA OLI SAAPUNUT FLADANILLE

Tiistaina 28.11.2017 jatkui kehno sää – etelätuulta 14-17 m/s ja klo 10 alkaen jatkuvaa vesisadetta. Lämpöä oli 5 astetta. Staijattiin aamulla pari tuntia luotsiaseman pohjoispäädyssä, muuten pientä retkeilyä kyläalueella. Nähtiin mm. 2 haapanaa, tavi, mustalintu, 3 allia, tilhi, 12 räkättiä ja 2 käpytikkaa. Meidän ruokinnalla oli mukava kattaus lajeja, mm. punarinta, rautiainen, tundraurpiainen, järripeippo, 2 peippoa ja nokkavarpunen.

NOKKAVARPUNEN NÄYTTÄYTYI PARIIN OTTEESEEN SAUNAN LÄHISTÖLLÄ

NOKKAVARPUNEN NÄYTTÄYTYI PARIIN OTTEESEEN SAUNAN LÄHISTÖLLÄ

Keskiviikkona 29.11.2017 jatkui sateinen sää – sadekuuroja pitkin päivää, etelätuulta 12-14 m/s ja lämpöä 6 astetta. Staijattiin runsaat 3 tuntia luotsiasemalla plus kierrettiin itä- ja eteläosat sekä kyläaluetta. Merellä nähtiin mm. kaakkuri, 60 merimetsoa, alli, 30 mustalintua, pilkkasiipi ja 2 naurulokkia. Saaresta löytyi mm. 27 räkättiä, punarinta, rautiainen, 2 tilheä, käpytikka, tundraurpiainen, 30 urpiaista, 2 peippoa, järripeippo ja ruokinnalla edelleen nokkavarpunen, ehkä kaksikin. Arkoja. Helstola lähti iltapäivällä mantereelle.

TUNDRAURPIAINEN JA URPIAINEN RUOKINNAN TUNTUMASSA

TUNDRAURPIAINEN JA URPIAINEN RUOKINNAN TUNTUMASSA

JÄRRIPEIPPO VIIHTYY VIELÄ SAARESSA

JÄRRIPEIPPO VIIHTYY VIELÄ SAARESSA

 

JOULULAHJAKSI perheeseen, veneilijöille, luontoharrastajille, kuvaajille, saariston ystäville jne!

Julkaisimme puolisoni Outi Sarjakosken kanssa kesäkuussa kirjan ”Kymmenen vuotta Utön majakkasaarella”. Kirja kertoo mm. saaren tapahtumista, elämyksistä, mieleenpainuvista kokemuksista, talvimyrskyistä, ympärivuotisesta elämästä Utössä, tulevaisuuden näkymistä, sekä Utön ja lähisaariston luonnosta näyttävien kuvien kera. Kovakantista kirjaa (100 sivua, suomenkielinen) voi tilata allekirjoittaneelta osoitteesta jorma.tenovuo@uto.fi, hinta 25 euroa + postimaksu.

KIRJASTA ON TULLUT RUNSAASTI POSITIIVISTA PALAUTETTA

KIRJASTA ON TULLUT RUNSAASTI POSITIIVISTA PALAUTETTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Takaisin loppusyksyiseen saareen