Falsterbon petojen parissa

Keskiviikkona 30.8.2017 lähdin iltapäivällä kohti Helsingin lentoasemaa – edessä on retki Falsterbohon, Ruotsin eteläisimpään kärkeen.  Falsterbo tunnetaan erityisesti syksyisestä petolintujen muutosta – toivotaan, että sää suosisi meitä jotta muuttoa olisi näyttävästi. Outi jäi tällä kertaa kotimaahan viettämään viikonloppua sukulaisten kanssa. Saavuin illansuussa Hesan lentoasemalle, tuttuun Glo-hotelliin. Kävin syömässä, juomassa lasin kuohuviiniä matkan kunniaksi ja sitten nukkumaan.

TUULIPUISTOJA ON RAKENNETTU RUOTSIN JA TANSKAN VÄLISELLE MERIALUEELLEKIN, YMPÄRISTÖ MUUTTUU JA NIIN MYÖS LINNUSTO

TUULIPUISTOJA ON RAKENNETTU RUOTSIN JA TANSKAN VÄLISELLE MERIALUEELLEKIN, YMPÄRISTÖ MUUTTUU JA NIIN MYÖS LINNUSTO

Torstaina 31.8.2017 herätys oli aikainen, klo 05.15 tapasin lähtöaulassa matkakumppanit tälle Avescapesin lintumatkalle. Tietysti Väisäsen Roni oli paikalla ja matkalaisia Veli Tuomisto, Jyrki Erikäinen, Esko ja Marja-Riitta Pulkkinen, Teija ja Pentti Zetterberg sekä Antti Brander. Lehikoisen Pepen tapaamme Kööpenhaminan lentoasemalla. Norwegianin lento lähti klo 07.00 ja paikallista aikaa saavuttiin perille klo 07.35. Kone oli tupaten täynnä väkeä. Köpiksessä saatiin kaksi vuokra-autoa alle ja saman tien lähdimme maastoon retkelle. Ajettiin ensin sillan yli Ruotsin puolelle ja pienen kauppapysähdyksen jälkeen Nabbenin tarkkailupaikalle. Sää oli aika suttuinen – matalalla roikkuvaa pilveä, ajoittain tihkusadetta ja heikkoa pohjoistuulta. Myöhemmin illalla vähän selkeni ja tuuli voimistui samalla 10-12 m/s. Nabbenilla oltiin kolmisen tuntia, mutta hiljaisen muuton takia kierrettiin loppupäivä Falsterbon niemen merenlahtia ja rantoja, mm. Ljungnäsetissä ja Höllvikin lahdella. Hyvä illallinen syötiin ravintola Milleniumissa Höllvikissä ja yöpaikkamme oli Falsterbo Kursgård.

NABBENIN STAIJIPAIKKAA

NABBENIN STAIJIPAIKKAA

Lintuja nähtiin tänään 88 lajia, joista mainittavimpia olivat 43 mehiläishaukkaa, 40 varpushaukkaa, 2 hiirihaukkaa, 11 ruskosuohaukkaa, 12 tuulihaukkaa, 4 nuolihaukkaa ja 2 kalasääskeä. Kahlaajista mainittavia olivat 4 avosettiä, 10 punakuiria, 30 isosirriä, 8 tundrakurmitsaa ja noin 50 suosirriä. Muita havaintoja olivat mm. 20 riuttatiiraa, 6 pikku-uikkua, 3 aroharmaalokkia (2ad + 1kv), 2 metsähanhea, 2 kuikkaa, mustakurkku-uikku, muutama huuteleva luhtakana, 3 turkinkyyhkyä ja virtavästäräkki. Toivottavasti huomenna selkenee ja muutto vilkastuu.

PUNAKUIREJA NABBENIN AAMUVALOISSA

PUNAKUIREJA NABBENIN AAMUVALOISSA

Perjantaina 1.9.2017 aamu valkenikin puolipilvisenä, luoteistuulta 5-6 m/s ja näkyvyys oli hyvä. Lähdettiin liikkeelle puoli tuntia ennen auringonnousua (klo 06.15) ja suunnattiin heti Nabbenille. Aamu ja aamupäivä olivat kuitenkin yllättävän hiljaisia, vain staijareita oli paljon. Muutaman tunnin jälkeen ”kyllästyttiin” ja lähdettiin kahville, jona aikana petolintumuutto vasta pääsi vauhtiin, puolilta päivin. Siirryttiin Skanörs Ljungin aukean reunaan ja staijattiin siellä 3-4 tuntia, jälleen isossa porukassa. Käytiin myös Falsterbo Bird Show’n näyttelytelttoja ja myyntikojuja  katsomassa, tavattiin tuttuja (mm. Forsmanin Dick ja Crisse Cederroth) ja kierreltiin illansuussa vielä tunnin verran peltoja lähellä Vellingeä. Käytiin porukalla syömässä illallinen taas Höllvikin Milleniumissa (mukava ruokapaikka!) ennen majapaikkaan vetäytymistä.

FALSTERBO BIRD SHOW'SSA PIIPAHDIMME KAHDESTI

FALSTERBO BIRD SHOW’SSA PIIPAHDIMME KAHDESTI

Iltapäivän ansiosta päivästä tulikin ihan kelpo petopäivä – nähtiin mm. 60 hiirihaukkaa, 60 mehiläishaukkaa, 3 kalasääskeä, 5 merikotkaa, 400 varpushaukkaa, 10 ruskosuohaukkaa, 20 tuulihaukkaa, 5 nuolihaukkaa, ad-muuttohaukka, 15 isohaarahaukkaa ja peräti 3 pikkukiljukotkaa – hyvä pomarinamäärä Pohjoismaista. Pohjoismaalaisittain hieno havainto oli myös huikea 87 kattohaikaran parvi, joka pitkään rundaili melkein päällämme Ljungenilla – mistä lienevät peräisin? Muita päivän havaintoja olivat mm. 3 ristisorsaa, 2 aroharmaalokkia (ad, 1kv), 5 riuttatiiraa, 5 punakuiria, 30 isosirriä, pikkusirri ja pikkulinnuista tulipäähippiäinen, luhtakerttunen, 5 virtavästäräkkiä ja 710 pikkukäpylintua.

PIKKUKILJUKOTKIA NÄIMME YLLÄTTÄVÄN MONTA

PIKKUKILJUKOTKIA NÄIMME YLLÄTTÄVÄN MONTA

PIENI OSA ISOSTA KATTOHAIKARAPARVESTA

PIENI OSA ISOSTA KATTOHAIKARAPARVESTA

Lauantaina 2.9.2017 lähdettiin liikkeelle taas klo 05.45 ja suunnattiin eiliseen tapaan Nabbenille. Sää oli puolipilvinen ja heikkotuulinen (pohjoinen 4-5 m/s), ilma lämmin. Staijattiin noin 4 tuntia ja sen jälkeen käytiin majakalla lintuaseman kaupassa ja tietysti aseman kahvilassa fiikkaamassa. Jatkettiin reissua Kolabackenille, jossa pidettiin tunnin staiji ennen siirtymistä taas Ljugnetin reunaan. Staiji jatkui, mutta keskeytettiin kun käytiin lintumessuilla katsomassa palkintojenjakoa: Pepe  voitti määrityskisan päävoittona Swarovskin upouudet kiikarit. Hienoa Pepe! Iltapäiväksi ajettiin Malmöhön katsomaan kaupungin keskustan ”lintulätäkköä”, sieltä Öresundin sillan tyvelle lintutornille ja Vellingen peltojen kautta takaisin majapaikkaan. Illallinen nautittiin porukalla mainiossa kalaravintolassa Skanörissä, meren äärellä.

KUNINGASKALASTAJA POSEERASI MEILLE HIENOSTI MALMÖSSÄ

KUNINGASKALASTAJA POSEERASI MEILLE HIENOSTI MALMÖSSÄ

Päivän havainnoista mainittavia olivat mm. 5 ristisorsaa, kaikkiaan 8 jalohaikaraa (täälläkin runsastunut), 2 kurkea, 4 avosettiä, 7 tundrakurmitsaa, 2200 kapustarintaa, isosirri, 2 pikkusirriä, kuovisirri, pulmussirri, 8 punakuiria, 12 riuttatiiraa, 10 turkinkyyhkyä, muuttava suopöllö ja Malmössä ko-oparatiivinen kuningaskalastaja. Pikkulinnuista mainittakoon 8 muuttavaa virtavästäräkkiä ja 1200 keltavästäräkkiä. Petolintuja nähtiin mm. 2 kalasääskeä, 10 ruskosuohaukkaa, 70 hiirihaukkaa, 25 mehiläishaukkaa, 600 varpushaukkaa, 25 tuulihaukkaa, 2 nuolihaukkaa, ad-muuttohaukka, 20 isohaarahaukkaa ja peräti 5 haarahaukkaa. Retken lajimäärä on nyt 124. Monipuolisen mukava lintupäivä tämäkin!

ISOHAARAHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA KYMMENIÄ

ISOHAARAHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA KYMMENIÄ

Sunnuntaina 3.9.2017 oli edelleen kaunis sää – pääosin aurinkoista, heikkoa pohjoistuulta ja lämmintä. Aamulla pakattiin itsemme ulos majapaikasta ja lähdimme niemen pohjoisreunalle aamustaijiin sekä seuraamaan aseman ns. kakkosrengastuspistettä. Verkoista tulikin parin tunnin aikana mm. pensastaskuja, ryti- ja ruokokerttusia, varpushaukka ja aamun ”starana” kaunis tulipäähippiäinen. Kuulemma ensimmäinen tulipää koskaan näistä verkoista, jotka ovat pääosin ruovikossa.

TULIPÄÄHIPPIÄINEN LÖYTYI RUOVIKKOVERKOSTA!

TULIPÄÄHIPPIÄINEN LÖYTYI RUOVIKKOVERKOSTA!

Kahvihetken jälkeen lähdettiin 2-3 tunnin staijille jo tutulle Ljungnetille, taas kymmenien/satojen muiden seuraksi. Seuraava kohteemme oli iltapäivällä kaunis metsäalue Torna-Hällestadin alueella, lähellä kuuluisaa Krankesjötä. Runsaan tunnin kierros metsässä oli tuottoisa – nähtiin mm. 10 viitatiaista, 4 pähkinänakkelia, palokärki, käpytikka ja monille uutena lajina 5 vihertikkaa, emot ja lentopoikue.

NAARAS VIHERTIKKA VAIN KURKISTELI PUIDEN TAKAA

NAARAS VIHERTIKKA VAIN KURKISTELI PUIDEN TAKAA

Päivän muita havaintoja olivat mm. 5 kattohaikaraa, 13 kurkea, 4 viiksitimalia ja täälläkin kovin harvinainen pohjansirkku (lisäksi 1 tsik-sirkku). Petolintuja oli edelleen monipuolisesti liikkeellä, mm. 20 ruskosuohaukkaa, 2kv koiras arosuohaukka, 250 hiirihaukkaa, 30 mehiläishaukkaa, jälleen 2 pikkukiljukotkaa, 20 tuulihaukkaa, 3 nuolihaukkaa, 4 muuttohaukkaa, peräti 50 isohaarahaukkaa ja 6 haarahaukkaa. Nähtiin myös erikoinen hyvin isokokoinen falco, josta ei oikein saatu lajivarmuutta, vaikka melko hyvin nähtiinkin. Lintu kierteli jonkin aikaa vastavalon puolella ja siksi kuvatkin ovat vähemmän hyviä. Konsultaatio Dick Forsmanin kanssa päätyi vanhaan aavikkohaukkaan, mutta hybridimahdollisuutta esim tunturihaukan kanssa ei näillä kuvilla voi täysin sulkea pois. Tällaisia hybridejä voi olla esim metsästyshaukoissa ja siksi näitä ei Ruotsissa luokitella varmuudella luonnonvaraisiksi. Hieno spondehavis joka tapauksessa!

PÄÄNVAIVAA AIHEUTTANUT ISOFALCO - MAASTOSSA AIKA JÄRISYTTÄVÄN ISOKOKOINEN

PÄÄNVAIVAA AIHEUTTANUT AAVIKKOHAUKKA – MAASTOSSA AIKA JÄRISYTTÄVÄN ISOKOKOINEN

Metsäretken jälkeen pakattiin optiikkakin laukkuihin ja ajettiin sillan yli Köpiksen lentoasemalle, luovutettiin autot ja mentiin vielä porukalla yhdessä syömään. Pepe jatkoi matkaa takaisin Malmöhön ja me muut Norwegianin lennolla klo 21 Helsinkiin, jonne saavuttiin klo 23.40. Tavarat mukaan ja autolla Turkuun, johon saavuin klo 02 aikoihin yöllä. Aamulla onkin sitten jo aikainen lähtö kohti Utötä.

Epilogi.

Sää suosi retkeämme, joka muutenkin onnistui hienosti. Petolintuja tultiin katsomaan ja niitähän nähtiin – ei ehkä mitään huippumääriä mutta lajisto oli mukavan monipuolinen. Isohaarahaukkoja, haarahaukkoja ja pikkukiljukotkia oli epätavallisen paljon, puhumattakaan pohjoismaalaisittain huikean suuresta kattohaikaraparvesta ja superkovasta aavikkohaukasta! Nabbenin tarkkailupaikka Falsterbon niemen kärjessä oli itselleni pieni pettymys, tai sitten odotukseni olivat liian isot. Parempi petopaikka ainakin näillä keleillä ja tuulilla oli Ljungnetin alue, joskin muutto tapahtui sielläkin varsin korkealla. Väkeä oli paljon, lintuharrastajia oli lähes joka paikassa ennemminkin satoja kuin kymmeniä. Tietysti samanaikaiset lintumessut vaikuttivat myös asiaan. Majapaikkamme oli ihan hyvä vaikka jotkut saivat kovin ahtaat kahden hengen huoneet kerrossängyillä, itselleni osui tilavampi huone. Roni ja Pepe osasivat odotetun hienosti hommansa, Pepellä Malmössä asuvana oli jonkinmoinen ”kotikenttäetu”, joka tietysti koitui meidän kaikkien iloksi. Ilman Ronia ja Pepeä laji- ja lukumäärät olisivat varmasti olleet oleellisesti pienempiä. Retken lajimäärä oli 142 lajia. Mukava tämä Falsterbon alue oli nähdä, mutta itse taidan silti tykätä vähän vähemmän ”ruuhkaisista” lintupaikoista… Linnut olivat kuitenkin pääasia, vaikka petokuvaus jäikin vähän vaatimattomaksi muuton tapahtuessa aika korkealla – ainakin näillä heikoilla tuulilla. Kiitos myös kaikille mukaville matkaseuralaisille, nähdään taas jossain!

HYVIN VAALEITA BÖRRINGE-HIIRIHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA

HYVIN VAALEITA BÖRRINGE-HIIRIHAUKKOJA NÄHTIIN USEITA

RIUTTATIIROJA OLI VIELÄ USEITA

RIUTTATIIROJA OLI VIELÄ LIIKKEELLÄ

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta, Matkaraportit | Kommentit pois päältä artikkelissa Falsterbon petojen parissa

Mantereelle – lintumessut ja kirjamyynti Turkuun

Torstaina 24.8.2017 oli edelleen kovatuulinen päivä – pohjoispuhuria 12-14 m/s. Sää oli aurinkoinen mutta viilentynyt, tänään maksimi oli 16 astetta. Staijattiin luotsiasemalla 3,5 tuntia ja tehtiin saarikierros päälle. Lintuja oli saaressa varsin niukasti, mutta nähtiin sentään mm. 4 harmaahaikaraa, 31 varpushaukkaa, 6 tuulihaukkaa, ampuhaukka, 2 käkeä, käpytikka ja kahlaajia 2 tundrakurmitsaa, 2 kapustarintaa, 14 valkovikloa, mustaviklo, 2 suokukkoa, 8 tylliä ja syksyn eka nuori suosirri. Varhain huomenaamulla on lähtö mantereelle, myös Mikko lähtee.

VARPUSHAUKAT MUUTTAVAT USEIN VEDEN TUNTUMASSA

VARPUSHAUKAT MUUTTAVAT USEIN VEDEN TUNTUMASSA

TERVAPÄÄSKYJEN MUUTTO ALKAA OLLA JO OHI

TERVAPÄÄSKYJEN MUUTTO ALKAA OLLA JO OHI

Vietettyämme perjantaina 25.8.2017 Linnin valmistujais- ja syntymäpäiväjuhlia Helsingissä, yövyimme uudessa tornihotellissa, Clarionissa, Jätkäsaaressa. Hieno pytinki ja makeat näköalat! Lauantaina 26.8. lähdimme aamiaisen jälkeen Viikkiin lintumessuille, jossa viihdyimme runsaat neljä tuntia. Paljon tuttuja! Kuunneltiin Peltomäen Peltsin ja Varesvuon Markuksen mielenkiintoiset haastattelut ja katsottiin heidän hienot kuvaesitykset, tutustuttiin lintumatkatarjontaan sekä juotiin kaffet ja syötiin letut. Iltapäivällä, vähän sateisessa kelissä, ajettiin Outin kotitalolle Nummelle yöksi. Sunnuntaina illansuussa ajellaan taas takaisin Turkuun.

LINTUMESSUILLA OLI MUKAVA VIERAILLA - KUVASSA HAASTATELLAAN PELTSIÄ

LINTUMESSUILLA OLI MUKAVA VIERAILLA – KUVASSA HAASTATELLAAN PELTSIÄ

Mainittakoon, että uutta kirjaamme ”Kymmenen vuotta Utön majakkasaarella” on nyt saatavana Utön ja Jurmon sekä Paraisten keskustan (Booklet-kirjakauppa) lisäksi myös Turusta – maanantaista alkaen kirjaa löytyy Turun Kansallisesta Kirjakaupasta Linnankadulta. Toki kirjaa voi edelleen tilata myös suoraan meiltä (jorma.tenovuo@uto.fi).

UUTTA KIRJAAMME SAA NYT MYÖS TURUSTA

UUTTA KIRJAAMME SAA NYT MYÖS TURUSTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mantereelle – lintumessut ja kirjamyynti Turkuun

Petomuutto vauhdittui

Maanantaina 21.8.2017 oli jälleen kesäisen kaunis päivä. Lämpöä oli 19 astetta, heikkoa lounaistuulta ja aurinko porotti. Tunti taas staijia ja saaren itäosa kierrettiin. Saunan kuvauspaikan kunnostus/parannus jatkui. Lintuja näkyi mm. 4 harmaahaikaraa, 2 tuulihaukkaa, nuolihaukka, 5 varpushaukkaa ja törmäpääsky. Kahlaajista mainittavimmat olivat 2 punakuiria, 12 valkovikloa, 3 mustavikloa, 5 liroa ja 11 (1a) meriharakkaa. Pientä merkkiä alkavasta petolintujen syysmuutosta.

NUORI KÄENPIIKA, SAARESSA SYNTYNYT

NUORI KÄENPIIKA, SAARESSA SYNTYNYT

Tiistaina 22.8.2017 tuuli kääntyi pohjoiseen ja hiljalleen voimistui – aluksi 4, illalla 8 m/s. Puolipilvistä ja lämpöä 18 astetta. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja iltapäivällä runsaat kaksi tuntia omalla pihalla, lisäksi kierrettiin saaren itäosat ja eteläniemi. Syysmuutto piristyy, tänään muutti petolintuja jo 51 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa ja ampuhaukka. Lisäksi nähtiin 11 harmaahaikaraa, kuikka, 2 käkeä, 17 valkovikloa ja 3 taivaanvuohta. Hyönteissyöjien, ”hysyjen”, muutto on myös jo hyvässä vauhdissa – pajulintuja, kirjosieppoja (8) ja itäosassa peräti 45 pensastaskua!

PIKKULEPINKÄISET OVAT NYT HYVINKIN NÄKYVIÄ

PIKKULEPINKÄISET OVAT NYT HYVINKIN NÄKYVIÄ

Keskiviikkona 23.8.2017 oli pitkään pilvistä mutta iltapäivällä selkeni ja aurinko paistoi loppupäivän. Pohjoistuulta navakkaa, enimmillään 14-16 m/s, mutta lämpöä silti 17 astetta. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja iltapäivällä pihalla runsas tunti, lisäksi kierrettiin saaren itäosat. Mainittavia havaintoja olivat 2 harmaahaikaraa, 52 varpushaukkaa, 6 tuulihaukkaa, nuori ruskosuohaukka, käki, 13 valkovikloa, 3 suokukkoa ja 2 vielä jp tundrakurmitsaa. Järvisen Mikko saapui saareen ja Outi lähti iltapäivällä mantereelle.

VARPUSHAUKKA NAPPASI ISON SAALIIN ELI MUUTTOMATKALLA OLLEEN KÄEN

VARPUSHAUKKA NAPPASI ISON SAALIIN ELI MUUTTOMATKALLA OLLEEN KÄEN

ELOKUISTA NÄKYMÄÄ SAAREN ITÄOSASTA

ELOKUISTA NÄKYMÄÄ SAAREN ITÄOSASTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Petomuutto vauhdittui

Edelleen rauhallista lintumaailmassa

Torstaina 17.8.2017 oli heikkoa tuulta (alle 5 m/s), puolipilvistä ja lämpöä 19 astetta. Staijia taas tunti aamulla ja koko saaren kierros lukuun ottamatta Kesnäsiä. Lintuja havaittiin mm. harmaahaikara, 5 tuulihaukkaa, 3 varpushaukkaa, syksyn eka pensastasku ja itärannan ruovikossa vielä luhtakerttunen. Muuttokahlaajia nähtiin mustaviklo, 5 valkovikloa, 3 liroa, töyhtöhyyppä ja 7 pikkukuovia. Isot lokkiparvet (yli 200 lokkia) pyydystelivät illansuussa hyönteisiä saaren yllä. Väkeä lähti tänään paljon mantereelle
m/s Aspöllä.

LUHTAKERTTUNEN ITÄRANNAN KAISLOISSA

LUHTAKERTTUNEN ITÄRANNAN KAISLOISSA

Perjantaina 18.8.2017 etelätuuli voimistui (illalla 11 m/s) ja iltapäivästä alkaen satoi vettä, aika reippaastikin. Aamulla tunti staijia ja kierrettiin koko saari Enskäriä lukuun ottamatta. Mainittavimmat lintuhavainnot olivat 5 harmaahaikaraa, 3 tuulihaukkaa, 2 varpushaukkaa, 6 valkovikloa, 7 liroa, 4 mustavikloa, töyhtöhyyppä, 3 törmäpääskyä ja edelleen saunallamme lymyilevä satakieli. Syksyn eka kirjosieppo näkyi tänään. Päiväperhosia on edelleen surkean vähän, kaaliperhosten lisäksi tänään nähtiin sentään
3-4 amiraalia.

SATAKIELI VIIHTYY EDELLEEN SAUNALLAMME

SATAKIELI VIIHTYY EDELLEEN SAUNALLAMME

Lauantaina 19.8.2017 lounaasta saapui uusi sadealue, joka pudotti vettä iltapäivään asti. Staijia kuitenkin aamulla vajaa tunti ja itäosan ja kyläalueen kierrokset tehtiin kovassa (15-19 m/s) lounaistuulessa. Lintuja oli niukasti, mainittavia 2 tuulihaukkaa, töyhtöhyyppä, 12 mustavikloa, 4 valkovikloa, 6 liroa ja vasta nyt syksyn eka keltavästäräkki. Vanhat sirrit ovat jo poissa ja nuoria odotellaan, nyt on selvä välivaihe.

mustaviklo_04_Korppoo_08_17

NUORIA MUSTAVIKLOJA ON NÄKYNYT RUNSAASTI

NUORIA MUSTAVIKLOJA ON NÄKYNYT RUNSAASTI, LIRO MUKANA TÄSSÄ JOUKOSSA

Sunnuntaina 20.8.2017 oli taas aurinkoista ja lämmintä (19 astetta). Lounaistuuli oli edelleen reipasta, 10-12 m/s. Staijia taas tunti aamulla ja kierrettiin saaren itäosat. Kirjattavaa löytyi mm. kuikka, 4 harmaahaikaraa, 4 tuulihaukkaa, 2 varpushaukkaa, käki, luotokirvinen ja pikkukäpylintu. Muuttokahlaajia oli joitakin – valkoviklo 24, mustaviklo 9, liro 5, suokukko 4, töyhtöhyyppä ja taivaanvuohi. Mantereelle lähti kohtalaisen paljon väkeä ja tänään kuulimme, että hotelli suljetaan tänä vuonna jo syyskuun lopussa eli kuukautta aiemmin kuin viime vuonna. Hotelli avautuu vasta vappuna 2018 eli on kiinni peräti 7 kuukautta! M/s Aspö kävi nyt myös viimeisen kerran, ainakin tänä kesänä, täällä saaressa.

HARMAAHAIKAROITA RIITTÄÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

HARMAAHAIKAROITA RIITTÄÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

PIKKULEPINKÄISKOIRAS POSEERAA

PIKKULEPINKÄISKOIRAS POSEERAA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Edelleen rauhallista lintumaailmassa

Pientä syysmuuton piristymistä

Maanantaina 14.8.2017 oli tosi kesäinen päivä – pilvetöntä, lounaistuulta 5-8 m/s ja lämpöä 19 astetta. Staijia tunti aamulla ja koko saari kierrettiin, vieraitakin kävi taas. Lintuja nähtiin mm. harmaahaikara, 2 tuulihaukkaa, 2 käkeä, käpytikka ja muuttokahlaajia 4 töyhtöhyyppää, tundrakurmitsa, suokukko, 4 suosirriä, kuovisirri, 7 valkovikloa, 4 mustavikloa, 2 liroa, 2 taivaanvuohta ja syksyn eka jänkäsirriäinen (itärannalla). Sirrit edelleen kaikki ad-lintuja.

ELOKUU ON HARMAAHAIKAROIDEN AIKAA

ELOKUU ON HARMAAHAIKAROIDEN AIKAA (kuva: Outi Sarjakoski)

Pientä merkkiä hysymuutonkin alkamisesta – muutama pajulintu, harmaasieppo, pari hernekerttua ja mustapääkerttu. Perhosia edelleen kovin niukasti; tänään amiraali, pari sitruunaperhosta, paljon kaaliperhosia ja muutama hietaheinäperhonen.

SITRUUNAPERHOSIA ON MUUTAMA PÄIVÄSSÄ

SITRUUNAPERHOSIA ON NÄKYNYT USEINA PÄIVINÄ

Tiistaina 15.8.2017 kesä jatkui – pilvetöntä, lämpöä 20 astetta ja maltillista (4-8 m/s) etelätuulta. Kierrettiin saaren etelä- ja itäosat plus tunti aamulla luotsiasemalla, muuten kotihommia. Lintuja nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, 2 tuulihaukkaa, varpushaukka, 2 käkeä, 12 suosirriä, 6 valkovikloa, 2 liroa ja töyhtöhyyppä. Näillä keleillä syysmuutto ei oikein vilkastu mutta onhan tässä aikaa odotella…

JÄNKÄSIRRIÄINEN SUOSIRRIEN SEURASSA ITÄRANNALLA

JÄNKÄSIRRIÄINEN SUOSIRRIEN SEURASSA ITÄRANNALLA

Keskiviikkona 16.8.2017 taivas meni vaihteeksi pilveen, etelätuuli puhalsi 7-10 m/s ja lämpöä oli edelleen 20 astetta. Hiukan sadettakin saatiin illansuussa. Tunti taas staijia aamulla luotsiasemalla plus kierrettiin saaren itäosat, illansuussa meillä vieraita 11 henkeä… Lintuja nähtiin aika mukavasti, mm. 2 harmaahaikaraa, tuulihaukka, syksyn eka nuolihaukka, luotokirvinen ja muuttokahlaajia 4 suosirriä, kuovisirri, jälleen jänkäsirriäinen itärannalla, 13 valkovikloa, 7 liroa, 2 mustavikloa ja töyhtöhyyppä. Itärannan ruovikon reunassa nähtiin luhtakana ja ainakin 1 pienehkö poikanen – rallus on siis jälleen pesinyt saaressa, vaikka koko vuonna ei ole tätä ennen kuultu eikä nähty!

LUHTAKANA ILMESTYI NÄKYVIIN

LUHTAKANA ILMESTYI NÄKYVIIN

PIKKULEPINKÄISIÄ ON NYT RUNSAASTI

PIKKULEPINKÄISIÄ ON NYT RUNSAASTI

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pientä syysmuuton piristymistä

Vihdoin sadettakin

Torstaina 10.8.2017 jatkui aurinkoinen keli ja lämmintä oli 20 astetta. Tuuli oli aika reipas 10-12 m/s lounaasta. Staijia tunti aamulla mutta sää oli aika utuinen. Muuten lintuhomma jäi vähälle, kun vieraaksi saapuivat Targa-veneellä Varrelan Juha ja Pekka Vallittu – jokakesäinen traditio. Päivällinen nautittiin yhdessä hotellin ravintolassa ja Outikin saapui illalla m/s Eivorilla. Linnuista mainittavia olivat 11 suosirriä, käki, tuulihaukka ja saunan nurkalla lymyillyt nuori satakieli.

MUUTTAVIA LIROJA NÄKEE LIKI PÄIVITTÄIN

MUUTTAVIA LIROJA NÄKEE LIKI PÄIVITTÄIN

Perjantaina 11.8.2017 oli pilvetöntä ja heikentynyttä (4-6 m/s) lounaistuulta, lämpöä 22 astetta. Auringonpaahteessa oli tosi kuumaa… Aamulla runsas tunti staijia luotsiasemalla ja koko saari kierrettiin. Lintuja näkyi mm. 55 suosirriä, isosirri, kuovisirri, tundrakurmitsa, 2 mustavikloa, 14 liroa, 7 valkovikloa, 2 käkeä ja törmäpääsky. Kaikki kahlaajat, vikloja lukuun ottamatta, olivat edelleen vanhoja lintuja. Pekka ja Juha lähtivät ajelemaan puolilta päivin kohti mannerta.

PUHELINSKOUPPI TUNDRAKURMITSASTA - VAATII LISÄÄ HARJOITTELUA, JOTTA KUVANLAATU TULISI KELVOLLISEMMAKSI

PUHELINSKOUPPI TUNDRAKURMITSASTA – VAATII LISÄÄ HARJOITTELUA, JOTTA KUVANLAATU TULISI KELVOLLISEMMAKSI

Lauantaina 12.8.2017 etelästä saapui pilveä ja hiukan sadettakin. Varsinainen kova ukkosrintama meni itäpuolelta kohti pääkaupunkiseutua, täällä ei edes jyrissyt. Tuuli oli heikkoa, ilma kostean lämmintä (20 astetta) ja näkyvyys utuinen. Staijia aamulla tunti mutta merellä ihan hiljaista. Käytiin saaren itä- ja eteläosat läpi, muuten oltiin kotinurkilla. Mainittavia havaintoja olivat 4 käkeä, 2 törmäpääskyä, satakieli jälleen saunallamme sekä muuttokahlaajia 10 suosirriä, 14 liroa, 9 valkovikloa, mustaviklo ja kapustarinta. Tänään syntyi useita mukavia kuvia nuoresta käestä, joka ruokaili pitkään Kesnäsin merikaalikasvustossa.

KÄKI LÖYSI MERIKAALEISTA PERHOSENTOUKKIA

KÄKI LÖYSI MERIKAALEISTA PERHOSENTOUKKIA

Sunnuntaina 13.8.2017 saatiin vihdoin kunnon sade – aamupäivä ja ilta olivat puolipilvisiä, mutta iltapäivällä satoi välillä rankastikin. Tuuli oli lounaasta 7-10 m/s ja lämpöä 18 astetta. Staijia taas tunti aamulla, lisäksi tehtiin itäosan kierros. Kotosalla ohjelmassa oli mm. saunan kuvauspaikkani kunnostusta syyskautta ajatellen. Lintuja näkyi tänään mm. 2 harmaahaikaraa, 3 ruokkia, törmäpääsky, pikkukäpylintu ja edelleen satakieli kuvauksellisesti saunallamme. Muuttokahlaajia nähtiin 29 suosirriä, kuovisirri,
3 valkovikloa, 8 liroa ja mustaviklo. Utön jazz-viikonloppu päättyi ja paljon väkeä lähti iltapäivällä mantereelle, mm. Laaksosen Juha ja Lähteenmäen Topi.

SATAKIELI VIIHTYY EDELLEEN SAUNALLAMME

SATAKIELI VIIHTYY EDELLEEN SAUNALLAMME

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vihdoin sadettakin

Takaisin Utöhön

Maanantaina 7.8.2017 lähdin aikaisin aamulla kohti Utötä, Outi jäi vielä toimittamaan asioita mantereelle. Pilvikelissä ajelin kohti Nauvoa, jossa kauppa ja kahvi tuttuun tyyliin, kunnes siirryin m/s Eivorille. Niin siirtyi moni muukin, yllättävän paljon oli laivalla väkeä. Lintuporukkaa oli Hellsten, Vilen, Suominen ja Granroth matkalla Jurmoon. Matkalla ei näkynyt ihmeempää ja Utöhön saavuttiin klo 12.50. Saaressa olivat paikalla mm. Varesvuon Markus ja Minna sekä Juha Laaksonen & Minna Pyykkö. Tavaroiden purkua ja kukkien kastelua, illansuussa tein kierroksen saaren itäosassa. Mainittavimmat havainnot olivat 60 suosirriä, kuovisirri (kaikki sirrit vielä ad-pukuisia), isokuovi, 3 valkovikloa, 2 liroa ja 5 törmäpääskyä.

suosirri_02_Korppoo_08_17

SUOSIRREJÄ JA KUOVISIRRI ITÄRANNALTA

SUOSIRREJÄ JA KUOVISIRRI ITÄRANNALTA

Tiistai 8.8.2017 oli kesäisen aurinkoinen ja heikkotuulinen (lounas 4-7 m/s) päivä, lämpöäkin oli 21 astetta. Aamulla staijailin merelle tunnin, lisäksi kiersin koko saaren Kesnäsiä lukuun ottamatta. Lintuja näkyi mm. harmaahaikara, 4 ruokkia, 2 tuulihaukkaa, käki, 2 uuttukyyhkyä, 2 törmäpääskyä ja luhtakerttunen. Muuttokahlaajia oli 40 suosirriä, kuovisirri (eri yksilö kuin eilen), pikkukuovi, 2 valkovikloa ja 3 liroa. Merivesi on edelleen korkealla, kunnon lietteitä ei missään.

KÄKIEN SYYSMUUTTO KULMINOITUU ELOKUUSSA, ISTUVAT MIELELLÄÄN AURINGON LÄMMITTÄMILLÄ KIVILLÄ

KÄKIEN SYYSMUUTTO KULMINOITUU ELOKUUSSA, ISTUVAT MIELELLÄÄN AURINGON LÄMMITTÄMILLÄ KIVILLÄ

Keskiviikkona 9.8.2017 paistoi edelleen aurinko, tuuli kääntyi kaakkoon (5-7 m/s) ja lämpöä oli vielä 20 astetta. Merellä vähän utuista mutta aamulla tunnin staiji luotsiasemalla plus kylän ja itäosan kierrokset, välillä mantereelle muuttavan Topi Lähteenmäen kakkukahvilla hotellilla… Havaintoja mm. harmaahaikara, 20 räkättiä (syysmuuttoa) ja urpiainen, joka on pesinyt saaressa. Muuttokahlaajia näkyi tänään 27 suosirriä, 2 isosirriä, 7 liroa, 3 valkovikloa, tundrakurmitsa, 3 pikkukuovia, taivaanvuohi ja 26 meriharakkaa (1a). Varesvuon Markus ja Minna lähtivät mantereelle.

TÄNÄÄN NÄKYNYT KOIRAS URPIAINEN, LENTOPOIKASIA OLEN HAVAINNUT VAIN KAUEMPAA. LIENEE ETELÄISIN SUOMESSA PESIVÄ URPIAINEN.

TÄNÄÄN NÄKYNYT KOIRAS URPIAINEN, LENTOPOIKASIA OLEN HAVAINNUT VAIN KAUEMPAA. LIENEE ETELÄISIN SUOMESSA PESIVÄ URPIAINEN.

 

Kirjamme ”Kymmenen vuotta Utön majakkasaarella” ilmestyi vain 6 viikkoa sitten ja yli puolet painoksesta on jo myyty. Palaute on ollut positiivista, tässä kaikki saapuneet kirjalliset palautteet:

”Erittäin sympaattinen teos ja hienot kuvat. Tekstissä voimakas läsnäolon tunne. Lukiessa tunne kuin olisi itse Utössä.”

”Tosi mielenkiintoinen, asiallinen, todellinen – kannatti tehdä tämä kirja.”

”Mukavaa tekstiä ja hienoja kuvia taas kerran.” 

”Oikein mukava kirja – kivasti kirjoitettu ja hienot kuvat.”

”Viehättävä, hyvällä maulla toteutettu teos!”

”Luin kirjan läpi ja viihdyin sen parissa. Utössä olleelle uutta tietoakin sopivasti.”

”Kiitokset hienosta kirjasta. Kauniita kuvia ja hienoa ja hersyvää tekstiä.” 

”Mukava lukukokemus”

”Kiitos kirjasta, oli todella mukavaa luettavaa ja katsottavaa.”

”En voi sanoa muuta kuin että onpas hieno kirja!”  

” Joitakin kertoja Utössä linturetkellä käyneelle kirja oli kiehtova.”

Kirja (100 sivua) on myynnissä Utön lisäksi Jurmossa (Jurmo Inn) sekä Paraisten keskustassa Booklet-kirjakaupassa. Voit myös helposti tilata kirjan s-postilla allekirjoittaneelta  jorma.tenovuo@uto.fi suoraan kotiisi hintaan 25e plus postimaksu 7,80e.  Sopii hyvin myös lahjakirjaksi.

kirja_02

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Takaisin Utöhön

Vierailu Norrskärin majakkasaarelle

Heinäkuun viimeisenä, 31.7.2017, lähdimme Outin kanssa puolen päivän aikaan ajelemaan 8-tietä kohti pohjoista – matkan tarkoituksena on vierailla muutama päivä Västra Norrskärin majakkasaarella Vaasan länsipuolella. Sää oli matalapaineen sävyttämä – jokunen sadekuuro, reipasta lounaistuulta mutta lämpöä sentään 19 astetta. Ensimmäinen pidempi pysähdys tehtiin Merikarvian Lankoskella. Tunnin haku ei kuitenkaan tuottanut havaintoa paikalla viihtyneestä virtavästäräkkipoikueesta, lienevätkö jo niin isoja että ovat vaihtaneet maisemaa… Hyvät kahvit toki juotiin. Sade lakkasi sopivasti kun seuraavaksi pysähdyimme Kristiinankaupungin Hamnfjärdenille, jossa noin 25 harmaahaikaran joukossa seisoskeli jalohaikara. ”Jallu” on ollut paikalla jo pidempään. Vaikka laji on kovasti yleistynyt niin onpa niin tehokkaasti kiertänyt minut, että tämä oli vasta toinen Suomessa näkemäni jalohaikara. Lahdella näkyi myös pari laulujoutsenta poikasineen, kaksi kurkea ja 12 valkovikloa.

DOKUMENTTIKUVA KRISTIINANKAUPUNGIN JALOHAIKARASTA

DOKUMENTTIKUVA KRISTIINANKAUPUNGIN JALOHAIKARASTA

Seuraavaksi heittäydyimme tavallisiksi turisteiksi ja kiertelimme kävellen Kristiinankaupungin vanhaa puukeskustaa, paljon hienoja vanhoja taloja. Sadekin oli sopivasti loppunut. Kaupungin nurmikoilla oli täälläkin muutama kymmenen valkoposkihanhea. Illaksi ajoimme majapaikkaamme Närpiön keskustaan Red & Green-hotelliin, jossa nautittiin herkullinen illallinen valkoviinin kera. Olipa mainio ravintola!

Tiistaina 1.8.2017 meidän oli tarkoitus lähteä venekyydillä Norrskärille, mutta kova (11-14 m/s) etelälounainen tuuli esti kuljetuksen. Niinpä käytimme aurinkoisen ja tuulesta huolimatta lämpimän (19 astetta) päivän mantereen retkeilyyn. Aamiaisen jälkeen tutustuimme ensin Närpiön mielenkiintoisiin jäljellä oleviin (n. 150 kpl) kirkkotalleihin, rakennetut 1700-luvulla. Närpiö on muuten kuin ulkomailla kävisi – asukkaista yli 80% on ruotsinkielisiä, peräti yli 13 prosenttia ”muun maalaisia” ja vain 5 % suomenkielisiä! Ilmankos tunsimme itsemme ikäänkuin muukalaisiksi vieraalla maalla…

NÄRPIÖN KIRKKOTALLEJA

NÄRPIÖN KIRKKOTALLEJA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Seuraavaksi suuntasimme tutustumaan Kaskisiin, jossa en ole aiemmin käynyt, Outi kylläkin. Olipa ihan miellyttävä kokemus – kaunis ja väljä pikkukaupunki, jossa nautimme päiväkahvit ”Sinisessä hetkessä”, hiihdon olympiavoittaja Arto Koiviston (Innsbruck 1976) ylläpitämässä persoonallisessa rantakahvila-ravintolassa, josta löytyy myös majoitusta. Koiviston kanssa tuli vaihdettua sana jos toinenkin ja pääsimme tutustumaan mm. hänen rakentamaansa savusaunaan. Kävimme myös kaupungin eteläkärjessä, josta häämötti Sälgrundin majakka.

Outi_Kaskinen

Seuraava kohteemme oli Närpiön Piolahti, jossa törmättiin Helstolan Jariin. Lintuja oli kohtalaisen paljon tuulisella lahdella, mm. ruskosuohaukka, 2 räyskää, 10 harmaahaikaraa, 400 merihanhea, 18 mustavikloa ja 130 tavia. Seuraavaksi ajoimme Maalahden Gålörenille, jonka lintutornista näkyi mm. 3 laulujoutsenta, 25 merihanhea, 2 räyskää, 10 harmaahaikaraa, härkälintu, 3 suosirriä ja pikkukuovi.

GÅLÖREN

GÅLÖRENIN LAHTEA LINTUTORNISTA KUVATTUNA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Jatkoimme edelleen Vaasaan, jonka keskustassa teimme Outin kanssa pienen kävelykierroksen kunnes jatkoimme matkaa Raippaluodon sillan kupeeseen, Berny’s Cafe & Restaurant’iin, jossa söimme päivän aterian. Illaksi ajoimme yöpaikkaamme OddInn’in vanhaan kouluun Raippaluodon luoteisosaan, johon kokoontuivat kaikki retkikumppanimme eli Raisa Tanner (reissun organisoija), Jari Helstola, Eero Hauta-aho, Hannu Kontkanen, Kimmo Lahikainen, Juhani Aittamaa, Juha Mattila ja Laura Neira. Monta hyvää kuvaajaa on matkassa ja Helstolan Hessuhan on hyvinkin tuttu retkikumppani. Iltateen jälkeen jo uni maittoi.

RAIPPALUODON SILTA (kuva: Outi Sarjakoski)

RAIPPALUODON SILTA
(kuva: Outi Sarjakoski)

Norrskär_kartta

VÄSTRA NORRSKÄRIN SIJAINTI JA SAARIKARTTA

VÄSTRA NORRSKÄRIN SIJAINTI JA SAARIKARTTA

Keskiviikkona 2.8.2017 lähdettiin aamupalan jälkeen liikkeelle ja ajettiin pieni matka kohti Raippaluodon rantaa, Stolpen veljesten kotisatamaan. Tavaroiden lastaus ja lähtö merelle kohti Norrskäriä – meri oli onneksi paljon rauhoittunut eilisestä. Vajaan parin tunnin venematka meni mukavasti ja rantauduttiin Västra Norrskärin satamaan klo 12. Taas tavarasouvia mutta hiljalleen kaikki vempeleet ja ruuat saatiin majakkamäelle Metsähallituksen taloon, jonka toisessa päässä oli lintuaseman tiloja. Meillä oli nyt käytössä koko talo ja Outin kanssa saimme tilavan kahden hengen huoneen lounaispäädystä. Päiväkahvin jälkeen painuttiin maastoon ja muutaman tunnin tutustumis- ja kuvausretki aurinkoisessa kelissä tuotti tukun kuvia korteille. Päästiin käymään majakan ylätasanteellakin kuvaamassa saarta.

VÄSTRAN MAISEMAA

VÄSTRAN MAISEMAA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Lintuja nähtiin tänään mm. laulujoutsen, 41 valkoposkihanhea, ristisorsapari ja 3 poikasta, kaksi lapasotkapoikuetta (yhteensä 4 poikasta), 198 tukkakoskeloa, 4 harmaahaikaraa, 2 tuulihaukkaa, nuolihaukka, 2 kapustarintaa, 6 tundrakurmitsaa, 50 isosirriä, 6 pulmussirriä, 2 pikkusirriä, 165 suosirriä, 2 suokukkoa, 23 pikkukuovia, isokuovi, 14 valkovikloa, 25 liroa, 15 merikihua, 105 selkälokkia, 7 räyskää, 34 ruokkia, 2 käpytikkaa ja törmäpääsky.

LAPASOTKILLA OLI MUUTAMA POIKANEN, TÄLLÄ VAIN YKSI

LAPASOTKILLA OLI MUUTAMA POIKANEN, TÄLLÄ VAIN YKSI

RISKILÄ ON NORRSKÄRILLÄ RUNSAS

RISKILÄ ON NORRSKÄRILLÄ RUNSAS

Torstaina 3.8.2017 yökosteuden jälkeen aamu valkeni utuisena mutta päivästä tuli pelkkää auringonporotusta. Aamun tyven vaihtui lounaistuuleksi (3-6 m/s) ja lämpöä oli 15 astetta. Koko päivä kierrettiin saarta ja kuvattiin, aamulla parin tunnin staiji majakan nurkilla. Mainittavimmat havainnot olivat 12 ristisorsaa (joista 7 juv), 9 lapasotkaa (joista 4 juv), alli, harmaahaikara, 3 tuulihaukkaa, pikkutylli, 6 tundrakurmitsaa, 25 isosirriä, 10 pulmussirriä, pikkusirri, 3 lapinsirriä, 115 suosirriä, 5 suokukkoa, 2 punakuiria, 2 pikkukuovia, 2 isokuovia, mustaviklo, 10 valkovikloa, 3 metsävikloa, 30 liroa, 110 selkälokkia, 12 räyskää, 100 ruokkia, 450 riskilää, suopöllö, käpytikka, törmäpääsky ja urpiainen.

VANHOJEN ISOSIRRIEN MUUTTO OLI KÄYNNISSÄ

VANHOJEN ISOSIRRIEN MUUTTO OLI KÄYNNISSÄ

TUNDRAKURMITSA JA ISOSIRRI

TUNDRAKURMITSA JA ISOSIRRI

Perjantaina 4.8.2017 etelästä lähestyi hiljalleen sadealue, joka lisäsi pilvisyyttä ja illalla saatiin vähän sadettakin. Koillistuuli voimistui 12-15 m/s ja lämpötila laski. Kierrettiin saarta ja seurusteltiin porukalla, illansuussa myös lämpeni pihasauna. Lintuja havaittiin tänään mm. laulujoutsen, 5 ristisorsaa, 11 lapasotkaa, 2 harmaahaikaraa, nuolihaukka, tuulihaukka, kurki, pikkutylli, kapustarinta, 3 tundrakurmitsaa, 7 isosirriä, 2 pulmussirriä, lapinsirri, 84 suosirriä, 3 suokukkoa, 10 punakuiria, 5 pikkukuovia, 3 isokuovia, mustaviklo, 3 metsävikloa, pikkulokki, 6 räyskää, 70 ruokkia ja urpiainen.

MERIKIHU ON VÄSTRAN TYYPPILAJI

MERIKIHU ON VÄSTRAN TYYPPILAJI

PILKKASIIPIPOIKUEITA OLI USEITA

PILKKASIIPIPOIKUEITA OLI USEITA

Lauantaina 5.8.2017 oli aika palata mantereelle. Aamu oli pilvinen ja tuulinen – koillistuuli oli voimistumassa. Aamiainen nautittiin rauhassa, sen jälkeen tavaroiden pakkaamista ja roudaamista satamaan kunnes Stolpen vene tuli meitä hakemaan klo 10. Paluumatkamme kestikin nyt yli 2,5 tuntia sillä koillistuuli oli yltynyt 13 m/s (puuskat 15) ja merenkäynti oli sen mukaista. Vesi lensi ja sadevarusteet olivat enemmän kuin tarpeen aikamoisessa myllerryksessä. Ennen rantautumista alkoi vielä reipas vesisadekin. Maissa taas tavaroiden siirtoa autoihin ja hiljalleen kaikki hajaantuivat eri ilmansuuntiin kohti kotejaan. Outin kanssa pysähdyttiin toistamiseen Berny’s Cafe & Restaurant’iin, tällä kertaa vain kahville ja sämpylälle ja vähän kuivia vaatteita vaihtamaan. Ajeltiin sadekuurojen säestämänä 8-tietä kohti Turkua ja matkalla tehtiin uudelleen pysähdys Merikarvian Lankoskella. Nyt virtavästäräkit – koiras, naaras ja lentopoikanen – suostuivat näyttäytymään ja jokunen kuvakin saatiin.

VIRTAVÄSTÄRÄKKIKOIRAS LANKOSKELLA

VIRTAVÄSTÄRÄKKIKOIRAS LANKOSKELLA

Turussa oltiin klo 18.30 aikoihin vaiheikkaan ja hyvän ”Norskinreissun” päätteeksi. Raisalle vielä kiitos matkan onnistuneesta järjestelystä sekä maittavista aterioista ja muillekin mukavasta seurasta!

NORRSKÄRIN MAISEMAA MAJAKASTA KUVATTUNA, VASEMMALLA ASEMARAKENNUS

NORRSKÄRIN MAISEMAA MAJAKASTA KUVATTUNA, VASEMMALLA ASEMARAKENNUS

SADERINTAMA LÄHESTYI PERJANTAI-ILLALLA

SADERINTAMA LÄHESTYI PERJANTAI-ILLALLA

PILKKASIIVEN TUIMAKATSEINEN POIKANEN

PILKKASIIVEN TUIMAKATSEINEN POIKANEN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta, Matkaraportit | Kommentit pois päältä artikkelissa Vierailu Norrskärin majakkasaarelle

Mantereelle

Torstaina 27.7.2017 oli yhä vaan aurinkoista, illalla tosin tuli vähän pilveä etelästä. Itätuuli oli heikkoa ja lämpö kipusi 22 asteeseen. Staijia aamulla vajaat kaksi tuntia, muuten kiertelyä lähinnä kyläalueella ja Enskärillä. Lintuja näkyi mm. 2 mustalintua, 6 ruokkia, tuulihaukka, pikkukäpylintu, valkoviklo, 7 liroa, punakuiri, 9 pikkukuovia, isokuovi, suosirri, 7 töyhtöhyyppää, kapustarinta ja 3 taivaanvuohta. Päivä kului taas pääosin tuttujen parissa ja aamulla on varhainen lähtö mantereelle kohti uusia kokemuksia.

VIHERPEIPPOJA SAARESSA PESII USEITA PAREJA

VIHERPEIPPOJA SAARESSA PESII USEITA PAREJA

Perjantaina 28.7.2017 lähdettiin aikaisin aamulla m/s Eivorilla kohti mannerta. Yöllä heikosti sadetta, aamulla jo taas selkeni. Utö-Jurmo välillä nähtiin mm. 45 (1a) muuttavaa punakuiria, 3 suosirriä ja 3 ruokkia. Turkuun saavuttiin puolenpäivän aikoihin.

PARIN PÄIVÄN TAKAINEN KUVA PURJEHDUKSELLE LÄHDÖSTÄ S/Y TAIVAANVUOHELLA

PARIN PÄIVÄN TAKAINEN KUVA PURJEHDUKSELLE LÄHDÖSTÄ S/Y TAIVAANVUOHELLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mantereelle

Tall Ships ja pulu

Maanantaina 24.7.2017 oli edelleen aurinkoista, lämmintä (21 astetta) ja voimistuvaa pohjoistuulta, illalla 8-10 m/s. Staijia aamulla runsas tunti, muuten edelleen vieraiden kanssa viihtymistä. Eteläniemi ja kyläalue kompattiin. Havaintoja mm. valkoposkihanhi, ruokki, 3 suosirriä, 3 suokukkoa, 5 liroa ja punakuiri. Vieraamme lähtivät iltapäivällä ja saareen saapuivat Saarnion Japi ja Tarja, jotka kertoivat nähneensä illalla pulmussirrin ja ohilentävän ruostesorsan. Tall Ships-purjealuksia tuli taas kuvattua, niiden lähtö oli klo 14 Utön eteläpuolella.

tallships_09_Uto_07_17

PURJELAIVOJA OLI HAUSKA KUVATA

PURJELAIVOJA OLI HAUSKA KUVATA

Tiistaina 25.7.2017 paistoi aurinko taas täydellä voimalla, pohjoistuulta oli 4-8 m/s ja lämpöä 21 astetta. Staijia aamulla runsas tunti, lisäksi tehtiin itäosan kierros ja iltapäivällä purjehdittiin s/y Taivaanvuohella ”Utö runt” – leppoisaa menoa! Lintuja näin mm. valkoposkihanhen, 17 ruokkia, 6 pikkukuovia, 2 suosirriä, 4 valkovikloa, 2 liroa ja taivaanvuohen. Luhtakerttunen laulaa edelleen innokkaasti itäniityn ruovikossa ja aamulla 3 huuhkajaa (1ad, 2 isoa juv) istuskeli pitkään Kobbanin kalliolla. Satama on jälleen täynnä huviveneitä.

METSÄVIKLOJA NÄKYY SILLOIN TÄLLÖIN

METSÄVIKLOJA NÄKYY SILLOIN TÄLLÖIN

Keskiviikkona 26.7.2017 oli jälleen aurinkoinen kesäpäivä, lämpöä 21 astetta, tuuli itäkoillisesta 4-7 m/s. Staijia vajaa kaksi tuntia plus Enskärin ja kylän kierros. Itäosaan emme tänään ehtineet..  Lintuja näkyi mm. kuikka, 18 ruokkia, tuulihaukka, syksyn eka muuttava varpushaukka ja muuttokahlaajia 8 pikkukuovia, töyhtöhyyppä, 5 suosirriä, 4 valkovikloa ja metsäviklo. Päivän paras havainto oli iltapäivällä hetken aikaa kylällä lennellyt kesykyyhky, joka katosi Kökarin suuntaan. Mahdollisia renkaita ei ehditty havaita. Väkeä on taas tosi paljon saaressa.

TUULIHAUKKOJEN MUUTTO ALKAA HEINÄKUUN LOPULLA

TUULIHAUKKOJEN MUUTTO ALKAA HEINÄKUUN LOPULLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Tall Ships ja pulu