Uusi lintulaji Utölle!

Keskiviikkona 14.6.2017 oli aika palata Utöhön, Outi jäi vielä mantereelle. Kauniina kesäaamuna ajelin Nauvoon kahville ja kauppaan ja sieltä m/s Eivorille. Laivalle kertyi kohtalaisesti turisteja, ei enää lintuporukkaa (muuttokausi ohi?). Matka taittui leppoisasti aurinkoisessa ja lämpimässä (16 astetta) kelissä sekä hyvässä luoteistuulessa. Utöhön saavuttiin klo 15.20 ja loppupäivä kului pääosin kesävieraiden parissa. Itäosan kierros tuotti kirjattaviksi havainnoiksi valkoposkihanhen, paikallisen pikkutyllin (yllättävä täällä tähän aikaan), 2 luhtakerttusta ja 2 isokäpylintua. Merihanhipoikueissa oli edelleen 9 ja 2 poikasta, jo huomattavan isoja.

ITÄRANNALLA VIIHTYY KYHMYJOUTSEN KOLMEN POIKASENSA KERA

ITÄRANNALLA VIIHTYY KYHMYJOUTSEN KOLMEN POIKASENSA KERA

Torstaina 15.6.2017 oli turistikeli – heikkoa länsituulta, pilvetöntä ja lämpöä 16 astetta. Staijasin aamulla vajaa 2 tuntia luotsiasemalla, muuten kepeää kiertelyä kyläalueella ja itäosassa. Merellä näkyi vielä 3 muuttavaa kuikkaa, valkoposkihanhi, 5 allia, 34 mustalintua ja 21 ruokkia. Saaressa mainittavia olivat 2 luhtakerttusta, 2 isokäpylintua, pikkukäpylintu, urpiainen ja ekat syysmuuttavat suokukot – 5 yksilöä itärannalla. Haahkanpoikasia oli tänään 5 vastakuoriutunutta, kevään summa on nyt noin 145, joista nämä viisi ovat ainoat vielä hengissä olevat…

SUOKUKKOKOIRAAT OVAT JO SYYSMUUTOLLA

SUOKUKKOKOIRAAT OVAT JO SYYSMUUTOLLA

Perjantaina 16.6.2017 auringonporotus jatkui, aamupäivällä oli tosin vähän pilviäkin. Tuuli oli heikkoa (4-6 m/s) etelästä ja lämpöä jo 17 astetta. Staijia aamulla noin 1,5 tuntia, muuten kylän ja itäosan kiertelyä. Merellä oli aika rauhallista, mm. 3 kuikkaa, 24 ruokkia ja 112 mustalintua (5a) – mihin lienevät mustalinnut matkalla, parvet lentelivät kovin eri suuntiin. Eilisessä haahkanpoikueessa oli enää vain yksi poikanen jäljellä. Saaressa näkyi mm. koiras haapana, 4 luhtakerttusta, rytikerttunen ja 2 urpiaista. Itärannan tarkistus iltapäivällä tuotti 6 suokukkoa, syksyn ekan mustaviklon sekä lähes juhlapukuisen siperiankurmitsan – tavallaan odotettukin harvinaisuus, mutta silti tosi hieno! Samalla uusi laji Utölle. Sain linnusta kovasta lämpöväreilystä huolimatta kohtuulliset dokumenttikuvat, joista näkyy höyhenpuvun detaljien lisäksi mm. harmaat kainalot ja lennossa selkeästi pyrstön yli ulottuvat jalat. Lajityypillinen äänikin kuului muutaman kerran. Illansuussa myös Brita ja Vili kävivät katsomassa lintua, joka edelleen viihtyi paikalla suokukkojen joukossa. Outi saapui illalla saareen.

siperiankurmitsa_12_Korppoo_06_17

siperiankurmitsa_04_Korppoo_06_17

SIPERIANKURMITSA - KUVISSA NÄKYVÄT PUKUTUNTOMERKKIEN LISÄKSI MM LENNOSSA PYRSTÖN YLI ULOTTUVAT JALAT SEKÄ TUMMAT KAINALOT.

SIPERIANKURMITSA – KUVISSA NÄKYVÄT PUKUTUNTOMERKKIEN LISÄKSI MM LENNOSSA PYRSTÖN YLI ULOTTUVAT JALAT SEKÄ TUMMAT KAINALOT.

Lauantaina 17.6.2017 oli toistaiseksi vuoden lämpimin päivä, jopa 21 astetta. Tuuli oli lähes olematonta ja aurinko porotti koko päivän. Staijia aamulla runsas tunti mutta merellä oli hiljaista ja kovaa lämpöväreilyä. Itäosa saaresta kierrettiin pariin otteeseen mutta lähinnä otettiin rennosti tämä lämmin kesäpäivä. Mainittavia havaintoja olivat 18 mustalintua, luhtakerttunen, aamulla hetken aikaa huhuillut ja näyttäytynyt turkinkyyhky (vuoden 3.) ja itärannalla oleskeli edelleen koko päivän 5 suokukkoa, liro ja niiden seurassa siperiankurmitsa. Käväistiin pari kertaa toteamassa linnun paikalla olo, kunnes Tittosen Jouni ja Marita Kari saapuivat illansuussa bongaamaan kurmitsan.

MUUTAMA LUHTAKERTTUNEN LAULAA VIELÄ INNOKKAASTI

MUUTAMA LUHTAKERTTUNEN LAULAA VIELÄ INNOKKAASTI

Sunnuntaina 18.6.2017 oli vaihteeksi puolipilvistä, lämpöä 16 astetta ja tuuli oli länsilounaasta 5-7 m/s. Staijia aamulla runsas tunti majakalla plus saaren kierros eteläniemeä lukuun ottamatta. Merellä näkyi mm. 2 kuikkaa, 2 ruokkia, 22 mustalintua, valkoposkihanhi ja eteläniemen yli lensi naaras jouhisorsa. Mahtaakohan peräti pesiä jossain, kun viime viikolla näkyi jouhisorsapari? Muuttokahlaajia nähtiin 7 suokukkoa, 2 mustavikloa, valkoviklo, pikkukuovi ja töyhtöhyyppää – siperiankurmitsaa ei enää tänään löytynyt. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 5 luhtakerttusta, nokkavarpunen ja saaressa edelleen viihtyvä tristis-tyyppinen tiltaltti, joka aamulla lauloi ahkerasti kaupan takana. Tittosen Jone ja Marita Kari lähtivät päivälaivalla mantereelle.

PIKKUVARPUSPARI PESII SAARESSA JA KÄY VÄLILLÄ JUOMA-ALTAALLA

PIKKUVARPUSPARI PESII SAARESSA JA KÄY VÄLILLÄ JUOMA-ALTAALLA

PIHAKUKKIIMME ILMESTYI TÄNÄÄN PÖRRÄÄMÄÄN JONKINLAINEN "KOLIBRI" - MIKÄHÄN LAJI? (vastaukset sähköpostiini :-)

PIHAKUKKIIMME ILMESTYI TÄNÄÄN PÖRRÄÄMÄÄN JONKINLAINEN ”KOLIBRI” – MIKÄHÄN LAJI? – vastaukset sähköpostiini jorma@uto.fi 🙂

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi lintulaji Utölle!

Alkuvuosi 2017 Utössä – yhteenveto

Talvi oli jälleen leuto, lunta oli vain hetkittäin ja jäätä ei lainkaan. Hotellin kiinniolo (31.3. saakka) vähensi lintuharrastajien määrää, mutta havainnointi oli silti lähes aukotonta koko alkuvuoden ajan.

TALVEN LUMISIN HETKI OLI MAALISKUUSSA

TALVEN LUMISIN HETKI OLI MAALISKUUSSA

Merisirrejä nähtiin jälleen runsaasti pitkin talvea ja kevättä, 21.5. havaittiin viimeiset. Huhtikuun alussa, 3.4., nähtiin kaikkien aikojen yhden päivän ennätysmäärä Suomessa eli yhteensä noin 780 yksilöä!

MERISIRREJÄ TUNTUU OLEVAN VUOSI VUODELTA ENEMMÄN

MERISIRREJÄ TUNTUU OLEVAN VUOSI VUODELTA ENEMMÄN

Talvisia viivyttelijöitä olivat mm. rautiainen 15.1., kaakkuri 23.1., luotokirvinen 2.2., kuikka 11.2. ja ruokki 11.2. Peukaloisia saaressa talvehti ainakin 5 ja punarintoja 1 yksilöä. Muuttohaukka havaittiin jälleen Knivskärillä 6.2. ja keväällä 23.4.-13.5. laskettiin yhteensä 7 muuttavaa yksilöä.

Etelänkiisloja nähtiin 12.3.-28.5. yhteensä 7 yksilöä ja vuorihemppoja 25. (1) ja 31.3. (2 yks). Mustaleppälintuja nähtiin aikavälillä 31.3.-8.6. tavanomaista vähemmän, yhteensä vain 22 yksilöä. Sepelrastaita havaittiin 23.4.-25.5. puolestaan aika normaalisti, yhteensä ainakin 12 yksilöä. Utössä harvalukuisia kevätvieraita olivat kirjosiipikäpylintu 11.4., liejukana 18.5., varpunen 21.5., kuhankeittäjä 27.5., viitasirkkalintu 1-2.6. ja idänuunilintu 30.5. (kevään ainoa!).

SEPELRASTAS ON SÄÄNNÖLLINEN KEVÄTLAJI

SEPELRASTAS ON SÄÄNNÖLLINEN KEVÄTLAJI

Aikaisia kevätmuuttajia olivat kiuru 11.2., uuttukyyhky 17.2., haahka 18.2., luotokirvinen 23.2., kottarainen 23.2., ristisorsa 1.3., harmaahaikara 4.3., lehtokurppa 10.3., kuikka 13.3., laulurastas 13.3., tylli 14.3., tundrahanhi 16.3., västäräkki 19.3., isokuovi 25.3., härkälintu 31.3. ja kivitasku 1.4.

Myöhäisiä kevätlintuja puolestaan olivat tilhi 17.5., jänkäkurppa 24.5., punatulkku 25.5., laulujoutsen 29.5., järripeippo 5.6., lehtokurppa 5.6., mustavaris 7.6. ja jouhisorsa 8.6.

pikkusieppo_05_Korppoo_05_17

PIKKUSIEPPOJA JA SINIRINTOJA OLI MUKAVIA MÄÄRIÄ

PIKKUSIEPPOJA JA SINIRINTOJA OLI MUKAVIA MÄÄRIÄ

Kylmästä keväästä ja pitkistä pohjoisvirtauksista huolimatta Utön kevät oli harvinaisuuksien suhteen monipuolinen ja antoisa. Osa havainnoista on vielä ARK/RK-käsittelyssä, mutta seuraavat ainakin raportoitiin:

Harvinaisuudet:

Allihaahka 11.2. 1k1n p, 26.3. 2 n-puk p

Suula 8.4. 1 ad m

Jalohaikara 11.4. 1 m, 25.4. 2 p

Kyhmyhaahka 22-23.4. 2kv k p

Haarahaukka 23.4. 1 ad m

Mustapäätasku 26-27.4. 1 n p

Harjalintu 1.5. 1 p

Rusorintakerttu 2.5. 1k p, 19.5. 1k p

Turkinkyyhky 14-16.5. 1 p, 29.5.-6.6. 1p

Lyhytvarvaskiuru 15-18.5. 1 p

Sepelsieppo 15-17.5. +2kv k p, 20.5. 2kv k p

Nokitasku 19-20.5. 2kv k p (2. havainto Suomesta)

Punajalkahaukka 22.5. 2kv n p

Arosuohaukka 22.5. 2kv p/m

Niittysuohaukka 30.5. +2kv n p

Jääkuikka 30.5. 2 jp m

Turturikyyhky 5.6. 1 p/m

Idäntiltaltti (tristis) 28.5.-8.6. 1 p

 

rusorintakerttu_01_Korppoo_05_17

lyhytvarvaskiuru_01_Korppoo_05_17

MUUTAMIA KEVÄÄN RAREJA - RUSORINTAKERTTU, LYHYTVARVASKIURU JA HUIKEA NOKITASKU!

MUUTAMIA KEVÄÄN RAREJA – RUSORINTAKERTTU, LYHYTVARVASKIURU JA HUIKEA NOKITASKU!

Lajeja alkuvuoden aikana Utössä havaittiin yhteensä 196.

Allekirjoittaneen lisäksi alkuvuonna saaressa havainnoi pitkään Mikko Järvinen ja paljon vuorokausia kertyi myös Markus Varesvuolle, Kimmo Kuusistolle, Ismo Hyväriselle, Jussi Jauhiaiselle sekä Seppo Sällylälle. Nokitaskua kävi bongaamassa viisi taksiveneellistä porukkaa (plus muutama yhteysaluksella), yhteensä noin 70 henkeä. Monet näkivät samalla reissulla sepelsiepon ja osa myös rusorintakertun.

NOKITASKUA JUHLISTETTIIN "GAMLINGARNA"-RYHMÄN KANSSA, JOISTA BAARMAN JA HILKE OSUIVAT ENSIMMÄISINÄ TASKUPAIKALLE - PAIKALLE, JOSSA PITI OLLA "VAIN" MUSTALEPPÄLINTU..

NOKITASKUA JUHLISTETTIIN ”GAMLINGARNA”-RYHMÄN KANSSA, JOISTA BAARMAN JA HILKE OSUIVAT ENSIMMÄISINÄ TASKUPAIKALLE – PAIKALLE, JOSSA PITI OLLA ”VAIN” MUSTALEPPÄLINTU..

JÄNKÄSIRRIÄISIÄ OLI ENNÄTYSMÄISEN PALJON TÄNÄ KEVÄÄNÄ - TOKI MUAALLAKIN KUIN UTÖSSÄ

JÄNKÄSIRRIÄISIÄ OLI ENNÄTYSMÄISEN PALJON TÄNÄ KEVÄÄNÄ – TOKI MUUALLAKIN KUIN UTÖSSÄ

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Alkuvuosi 2017 Utössä – yhteenveto

Mantereelle hetkeksi

Torstaina 8.6.2017 yöllinen saderintama jätti jälkeensä auringonpaahteisen ja lämpimän (14 astetta) päivän. Tuuli oli kaakosta 5-7 m/s. Taitavat keväiset muuttolinnut hiljalleen loppua, kun näin otollinen kelikään ei tuonut enää isompaa rynnistystä (tosin acroja oli tullut lisää). Saari kompattiin ja vähän staijattiinkin. Mainittavia olivat 3 kuikkaa, 4 mustalintua, myöhäinen jouhisorsapari, valkoviklo ja edelleen naaras ruskosuohaukka. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat koiras kirjokerttu itäniityn reunalla, 4 luhtakerttusta, 2 viitakerttusta, 2 ruokokerttusta, 4 rytikerttusta, 35 mustapääkerttua, 20 lehtokerttua, edelleen laulavana tristis-tyyppinen tiltaltti ja pitkästä aikaa naaraspukuinen mustaleppälintu. Pikkukäpylintuja oli tänään ainakin 11.

MUSTAPÄÄKERTTUJA MUUTTAA EDELLEEN

MUSTAPÄÄKERTTUJA MUUTTAA EDELLEEN

Perjantai 9.6.2017 oli vähän niin kuin kevätmuuttokauden päätöspäivä. Olen ollut Utössä lähes yhtäjaksoisesti (vain 5 päivää poissa) helmikuun puolivälistä alkaen ja nähnyt koko hienon lintukevään heräämisen, huiput ja muuton hiipumisen. Nyt on aika pistäytyä pieneksi hetkeksi mantereella ja sitten taas takaisin saareen kesänviettoon ja syysmuuton odotukseen. Tämä päivä otettiin rennosti, varsinkin kun sankka sumu roikkui saaressa klo 13 saakka. Vähän kyläalueen komppailua ja kotihommia, 4 luhtakerttusta, viitakerttunen, 3 rytikerttusta ja 2 ruokokerttusta mainittavia haviksia. Tittosen Jouni lähti aamulaivalla mantereelle, Kimmo, Outi ja minä lähdetään huomenna.

PIKKULEPINKÄISIÄ ON VASTA NYT RUNSAAMMIN

PIKKULEPINKÄISIÄ ON VASTA NYT RUNSAAMMIN

Utössä on kuoriutunut tänä keväänä laskujeni mukaan noin 140 haahkanpoikasta, joista kuitenkin (lähes) kaikki ovat menehtyneet. Kolmeen päivään en ole nähnyt enää yhtään poikasta. Merilokit, harmaalokit ja merikotkat (maksimi 10 per päivä) ovat pyydystäneet ainakin pääosan. Merikotkiahan täällä on vain 30-50% siitä määrästä, joka muutama vuosi sitten keväisin saalisteli poikasia mutta määrä tietysti heijastelee ”tarjonnan” määrää. Merihanhilla on kaksi poikuetta, toisessa 2 ja toisessa 9 poikasta. Kyhmyjoutsenia on kaksi pesivää paria, toisella 4 poikasta ja toinen vielä hautoo. Toistaiseksi en ole nähnyt yhtään iso- tai tukkakoskelopoikuetta enkä yhtään sini- tai lapasorsapoikuetta muista Anas-lajeista puhumattakaan. Myöskään yhtään tukkasotkapoikuetta ei ole näkynyt, pilkkasiivet vielä hautovat. Kaiken kaikkiaan vesilintujen pesimätulos näyttää tällä hetkellä kovin heikolta mutta toki nyt kesäkuussa voi vielä ilmaantua uusia poikueita. Pesimätulokseen vaikuttavat negatiivisesti em lokkien ja merikotkien lisäksi myös saaressa liikkuvat kaksi kettua. Paikallisella varis- ja korppiparilla, sekä ihmisten liikkumisella, on tietysti myös oma osuutensa. Eniten haahkanmunien ryöstelyä suoraan pesistä ovat havaintojen mukaan tehneet muutamat merilokit.

MERIKOTKA SAALISTAA HAAHKANPOIKASIA (Kuva: Outi Sarjakoski)

MERIKOTKA SAALISTAA HAAHKANPOIKASIA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Lauantaina 10.6.2017 laiva lähti mantereelle klo 08.45 ja aamu kului tavaroiden järjestelyssä. Pilvipoutainen sää ja heikko kaakkoistuuli voivat tuoda vielä uusia lintujakin mutta aamun mainittavin havainto oli pesäainesta kerännyt urpiainen. Ehkä yrittää pesiä Utössä. Olisi eka kerta. Laivamatkalla näkyi mm. 6 kuikkaa.

MERIHANHIA NÄKYY PÄIVITTÄIN (Kuva: Outi Sarjakoski)

MERIHANHIA NÄKYY PÄIVITTÄIN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mantereelle hetkeksi

Vielä yksi hysyryntäys

Maanantaina 5.6.2017 päivä alkoi sateisena ja sadetta riitti alkuiltapäivään saakka, sumuakin oli jonkin verran. Tuuli oli lounaasta 5-6 m/s ja lämpö nousi illansuussa 12 asteeseen. Staijia ei tänään harrastettu, mutta saarta kierrettiin sateesta huolimatta. Pikkulintuja oli sateen myötä tullut paljon, etenkin fyllareita ja kerttuja. Mainittavimpia olivat 6 luhtakerttusta, 4 rytikerttusta, 2 ruokokerttusta, 4 pikkusieppoa, 7 kultarintaa, 100 harmaasieppoa, 60 lehtokerttua, 60 mustapääkerttua, 40 hernekerttua, 25 pikkulepinkäistä ja noin 300 fyllaria.

KAIKKI PAIKAT OLIVAT TÄYNNÄ HARMAASIEPPOJA

KAIKKI PAIKAT OLIVAT TÄYNNÄ HARMAASIEPPOJA

Meidän saunan lähellä hyöri jonkin aikaa 3 nokkavarpusta, itäniityllä pyörähti naaras ruskosuohaukka, itärannalla oli 4 ristisorsaa, suosirri ja jänkäsirriäinen, lisäksi havaittiin myöhäinen lehtokurppa ja järripeippo. Varhain aamulla hotellialueella surisi kehrääjä. Turkinkyyhky viihtyi edelleen kylällä ja saareen tänään saapunut Hannu Talvitie näki ja kuvasi iltapäivällä kompostorin lähellä ohilentävän turturikyyhkyn, vuoden ensimmäisen. Lintua ei löytynyt myöhemmin. Kaupan luona oli illalla hetken aikaa yarrellii-tyyppinen västäräkki, joka katosi harmillisen pian.

RYTIKERTTUSIA ON ILMAANTUNUT MUUTAMA

RYTIKERTTUSIA ON ILMAANTUNUT MUUTAMA

Tiistaina 6.6.2017 oli jälleen auringonporotusta ja lounaasta virtasi (4-7 m/s) lämmintä (15 astetta) ilmaa. Staijattiin aika lailla tyhjää merta aamulla nelisen tuntia plus saari kompattiin. Eiliset pikkulintumassat olivat yön aikana häipyneet. Nähtiin 19 kuikkaa, 11 Gaviaa, 8 mustalintua, 4 allia, valkoposkihanhi, 31 ruokkia, mehiläishaukka ja kiertelevä naaras ruskosuohaukka. Itärannalla viihtyi vielä jänkäsirriäinen ja saaren pikkulinnuista voi mainita 2 pikkusieppoa, 4 luhtakerttusta, 3 rytikerttusta, 2 nokkavarpusta, pensassirkkalintu, 5 kultarintaa, 20 pikkukäpylintua, 2 isokäpylintua, turkinkyyhky edelleen ja edelleen myös tristis-tyyppinen tiltaltti harvaan laulavana. Järvisen Mikko ja V-V Salonen lähtivät päivällä mantereelle.

MUUTAMA NOKKAVARPUNEN ON NÄYTTÄYTYNYT ,PESIIKÖ ENEMMÄN KUIN YKSI PARI?

MUUTAMA NOKKAVARPUNEN ON NÄYTTÄYTYNYT, PESIIKÖ ENEMMÄN KUIN YKSI PARI?

PENSASSIRKKALINTU KÄHMYILI AIDAN ALLA

PENSASSIRKKALINTU KÄHMYILI AIDAN ALLA

Keskiviikkona 7.6.2017 päivä jatkui pitkään aurinkoisena mutta illansuussa lounaasta saapui sadealue, joka nostatti itätuulen 13-15 m/s. Päivällä lämpötila käväisi jo 15 asteessa. Staijattiin noin kolme tuntia luotsiasemalla ja koko saari kierrettiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 3 kuikkaa, 3 kaakkuria, 15 Gaviaa, 11 valkoposkihanhea, 3 ruokkia, 72 mustalintua, 5 kurkea ja kauas lounaaseen avomerelle matkannut mustavaris. Saaressa havaittiin mm. ruskosuohaukka edelleen, 2 nokkavarpusta, 2 luhtakerttusta, 3 rytikerttusta, keltavästäräkki, 6 pikkukäpylintua ja jälleen 2 isokäpylintua. Talvitien Hannu lähti illalla mantereelle ja Tittosen Jouni saapui saareen.

LUOTOKIRVISPARI PESII ETELÄKÄRJESSÄ

LUOTOKIRVISPARI PESII ETELÄKÄRJESSÄ

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vielä yksi hysyryntäys

Kevätkausi päättymässä

Torstaina 1.6.2017 puhalsi koko päivän kova ja kylmä luoteistuuli, 12-16 m/s. Muutama pieni sadekuurokin saatiin ja lämpöä oli vain 9 astetta. Kolmisen tuntia staijia luotsiaseman suojassa ja saaren komppaus mutta pikkulintuja oli varsin niukasti. Mainittavia havaintoja olivat 11 kuikkaa, kaakkuri, 2 Gaviaa, 21 ruokkia, 4 muuttavaa merikihua ja kahlaajia (pääosa paikallisina) 13 suosirriä, 2 lapinsirriä ja 16 jänkäsirriäistä. Viimemainittuja riittää edelleen! Saaressa oleskeli ja huhuili edelleen turkinkyyhky, pikkukäpylintuja oli 5, kirjokerttu itäniityn reunalla ja yllättävimpänä – näillä virtauksilla – koulun portin läheltä aamulla löytynyt viitasirkkalintu, joka nähtiin ensin muutamia kertoja lyhyesti ja myöhemmin lauloi lyhyitä pätkiä. Outi saapui illansuussa saareen kuten myös Tomas Kansanaho lintuja kuvaamaan.

UTÖSSÄ PESINEE 1-2 PARIA TAVEJA, TÄSSÄ KAKSI KOIRASTA

UTÖSSÄ PESINEE 1-2 PARIA TAVEJA, TÄSSÄ KAKSI KOIRASTA

Perjantai 2.6.2017 oli edelleen kovatuulinen (pohjoisluode 15-20 m/s!) ja kylmä päivä (8 astetta). Pääosin aurinkoista kuitenkin. Staijattiin neljä tuntia luotsiaseman suojassa ja saarikin kierrettiin mutta muuttavat pikkulinnut olivat lähes kateissa. Merellä nähtiin mm. 8 kuikkaa, 6 Gaviaa, valkoposkihanhi, koiras lapasotka, 18 mustalintua, 26 ruokkia ja muuttava isosirri. Saarikierros tuotti niukasti havaintoja – mainittavia 17 suosirriä, 10 jänkäsirriäistä, nuolihaukka, käki, vielä järripeippo ja eilinen viitasirkkalintu. Outin kanssa tehtiin ahkerasti pihahommia, mm. istutettiin perunat ja sipulit sekä syrikkä. Saarnion Japi lähti aamulla mantereelle.

MERIKOTKIEN MÄÄRÄ HILJALLEEN KASVAA KUN HAAHKANPOIKASIA TULEE LISÄÄ

MERIKOTKIEN MÄÄRÄ HILJALLEEN KASVAA KUN HAAHKANPOIKASIA TULEE LISÄÄ

Lauantaina 3.6.2017 tuuli oli rauhoittunut ja kääntynyt länteen (3-5 m/s), taivas oli pilvetön ja lämpöä 11 astetta. Staijia lähes 4 tuntia mutta merellä oli jo kovin hiljaista. Nähtiin mm. 7 kuikkaa, 21 Gaviaa, 18 ruokkia, 5 kurkea ja nuolihaukka. Saaressa mm. turkinkyyhky edelleen, käki, 2 vesipääskyä, 10 jänkäsirriäistä, 15 suosirriä, lapinsirri ja vuoden eka pikkusirri. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat pikkusieppo, luhtakerttunen, 2 rytikerttusta, koiras kirjokerttu (Patteriniemen tyvellä), törmäpääsky, 20 pikkukäpylintua ja urpiainen. Kuoriutuneiden haahkanpoikasten määrä on nyt noin 90 mutta kato käy kovaan tahtiin meri- ja harmaalokkien ja muutaman merikotkan toimesta. Kansanaho lähti aamulla mantereelle. Ilta kuluikin leppoisasti futisfinaalin äärellä.

VUODEN EKA PIKKUSIRRI

VUODEN EKA PIKKUSIRRI

Sunnuntaina 4.6.2017 taivas oli pitkästä aikaa pääosin pilvessä, sumua roikkui saaren yllä useita tunteja ja etelätuuli oli melko heikkoa (4-6 m/s). Lämpöä oli silti vain 9 astetta. Staijia aamulla neljä tuntia mutta lounaassa oleva sade- ja sumurintama pitivät liikkeen vähäisenä. Nähtiin mm. 11 kuikkaa, 17 Gaviaa, 47 mustalintua, 30 ruokkia ja naaras ruskosuohaukka. Saaressa havaittiin 3 jänkäsirriäistä, pikkusirri, 14 suosirriä, käki, huuhkaja (Kobbanilla), 2 törmäpääskyä ja edelleen turkinkyyhky. Pikkulintuja oli tullut yöllä lisää, etenkin fyllareita, ja nähtiin mm. 2 rytikerttusta, luhtakerttunen, 8 kultarintaa, 2 sirittäjää ja 10 pikkulepinkäistä. Kuoriutuneiden haahkanpoikasten yhteismäärä nousi noin 125:een, mutta isojen lokkien lisäksi alueelle on nyt kerääntynyt 10-12 merikotkaa saalistushommiin. Mainittakoon vielä, että laskin tänään noin 2100 koirashaahkaa lounaispuolen merialueelta ja noin 360 harmaahyljettä länsipuolen luodoilta köllimästä. Mantereelle lähtivät iltapäivällä Knaapi, Laitinen ja Sintonen.

PAJULINTUJA...

PAJULINTUJA…

..JA TILTALTTEJA ON EDELLEEN MUUTOLLA

..JA TILTALTTEJA ON EDELLEEN MUUTOLLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätkausi päättymässä

Kesä alkaa?

Maanantaina 29.5.2017 oli vähän ns. välipäivän fiilistä. Tuuli kääntyi taas pohjoiseen ja voimistui hiljalleen kovaksi, 12-16 m/s. Aamupäivän lämpötila 12 astetta putosi reippaasti, vaikka aurinko porotti taas koko päivän. Yölliset sateet kiersivät Utön. Staijattiin lähes tyhjää merta noin 5 tuntia plus kierrettiin tuulista saarta. Mainittavia olivat mm. 3 kuikkaa, 20 Gaviaa, 2 valkoposkihanhea, 3 ruokkia, 2 varpushaukkaa, isokuovi ja pikkukuovi. Saaresta löytyi mm. laulujoutsen, 9 suosirriä, lapinsirri, 10 jänkäsirriäistä (+1 muuttava), kulorastas, 14 pikkukäpylintua, 2 urpiaista, 3 rytikerttusta, 4 satakieltä, 12 kultarintaa, sirittäjä ja turkinkyyhky, joka huhuilikin innokkaasti. Eilinen tristis-tiltaltti lauleli edelleen aamulla saaren itäosassa. Haahkanpoikasten yhteismäärä on nyt noin 38. Kuvaajat Grönroos ja Fowlie lähtivät mantereelle ja saareen saapui uutta lintuporukkaa Sintosen Antti, Jorma Knaapi, Leena Laitinen ja Jouni Tittonen.

KOIRAS HAAHKOJA ON ENÄÄ VÄHÄN SAAREN RANTAVESISSÄ

KOIRAS HAAHKOJA ON ENÄÄ VÄHÄN SAAREN RANTAVESISSÄ

Tiistai 30.5.2017 oli puolestaan taas hyvä lintupäivä. Yöllä pohjoistuuli hellitti ja aamulla oli ajoittain jopa lähes tyventä. Tuuli kääntyi myöhemmin etelään ja voimistui 6-8 m/s. Lämpöä oli 11 astetta ja lännestä saapunut saderintama alkoi kastella klo 15 alkaen. Staijia nelisen tuntia plus saaren komppaus eteläniemeä lukuun ottamatta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 18 kuikkaa, kaakkuri, 16 Gaviaa, 8 ruokkia, heinätavipari, vesipääsky, 2 harmaahaikaraa, 5 kurkea, nuolihaukka ja luotsiasemalta nähtiin klo 07.15 kaksi jp jääkuikkaa muutolla saaren kaakkoispuolitse itäkoilliseen. Itse olin ko aikaan itäniityllä kuvaamassa. Saaressa oleskeli edelleen huhuileva turkinkyyhky ja päivän ”kovin” oli varhain aamulla eteläniemen päältä löytynyt naaras niittysuohaukka. Pygge viihtyikin saaressa pitkään, klo 13.50 saakka, jolloin katosi pohjoiskoilliseen kohti mannerta. Kuviakin saatiin ja onnistuin näkemään linnun myös omalta pihalta (pihalaji no. 218). Utön edellisestä niittysuohaukasta olikin kulunut jo 8 vuotta.

NAARAS NIITTYSUOHAUKKA ITÄNIITYLLÄ

NAARAS NIITTYSUOHAUKKA ITÄNIITYLLÄ

Huuhkaja istuskeli aamulla Kobbanilla, käki ja varpushaukka nähtiin ja itärannalla oli 16 jänkäsirriäistä, pikkutylli, töyhtöhyyppä ja suosirrejä 21. Hyönteissyöjiä, etenkin pajulintuja, oli yöllä saapunut aika runsaasti ja pikkulinnuista mainittavimmat olivat 2 kirjokerttua, 2 luhtakerttusta, 12 kultarintaa, 2 pikkusieppoa, tristis-tiltaltti edelleen laulavana, sirittäjä ja kevään eka idänuunilintu.

KALALOKKI HAUTOO KOVASEN PERHEEN LAITURILLA

KALALOKKI HAUTOO KOVASEN PERHEEN LAITURILLA

Keskiviikko 31.5.2017 oli taas hiljaisempi päivä. Yöllä ja aamulla vähän satoi ja paksu sumu roikkui saaren yllä koko aamun. Myöhemmin selkeni ja pohjoisluoteinen tuuli voimistui 10-13 m/s, lämpöä oli 9 astetta. Staiji jäi pariin tuntiin, saarta vähän komppailtiin. Nähtiin mm. 5 kuikkaa, 27 Gaviaa, 17 ruokkia, 22 tervapääskyä, 3 nuolihaukkaa ja saaressa kahlaajia 15 suosirriä ja 10 jänkäsirriäistä. Turkinkyyhky viihtyi edelleen koululla, havaittiin myös käki ja 8 pikkukäpylintua. Muita mainittavia olivat myöhäinen järripeippo, 2 pikkusieppoa, 6 sirittäjää, luhtakerttunen ja edelleen tristis-tyyppinen tiltaltti laulavana. Haahkanpoikasia on nyt näkynyt yhteensä noin 70. Lintuporukasta mantereelle lähtivät Tittonen ja Keskinen ja saareen saapui Ville-Veikko Salonen perheineen.

Utön lajimäärä tänä vuonna on nyt toukokuun lopussa 193 lajia, täsmälleen sama kuin viime vuonnakin tähän aikaan.

MUUTAMA SATAKIELI LAULAA SAARESSA

MUUTAMA SATAKIELI LAULAA SAARESSA

LIROT OVAT JO MENNEET POHJOISEEN

LIROT OVAT JO MENNEET POHJOISEEN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kesä alkaa?

Kevätmuutto alkaa hiipua

Torstaina 25.5.2017 jatkui auringonpaiste mutta tuuli kääntyi luoteeseen ja voimistui 7-9 m/s. Lämpöä oli tänään 12 astetta. Aamulla vajaa neljä tuntia staijia ja koko saari kompattiin. Muuttavana nähtiin mm. 126 kuikkaa, kaakkuri, 244 Gaviaa, 12 valkoposkihanhea, 28 ruokkia, harmaahaikara, tundrakurmitsa ja 3 mustavarista. Lounaispuolen merialueelle oli kertynyt jo noin 3200 koirashaahkaa isoksi lautaksi. Saaressa havaittiin mm. koiras heinätavi, 20 suosirriä, lapinsirri, 4 vesipääskyä (itärannalla), myöhäinen lehtokurppa, törmäpääsky, 3 pikkusieppoa, 7 sinirintaa, satakieli, naaraspukuinen mustaleppälintu, myöhäinen punatulkku, nokkavarpunen, noin 30 punavarpusta ja vielä koiras sepelrastas saunalahden rannalla.

KAKSI TAVILAJIA OSUI SAMAAN KUVAAN

KAKSI TAVILAJIA OSUI SAMAAN KUVAAN

Saarikisan takia laskettiin tänään lajitkin – 96 lajia, jolla jaettiin 2. sija Lågskärin kanssa. Jurmossa nähtiin odotetusti eniten eli 107 lajia. Illalla Utöhön saapuivat lintureissulle mm. Järvisen Mikko, Saarnion Japi ja Tarja, Kalevi Kärpijoki, Arto Keskinen ja Jauhiaisen Jussi sekä kuvaajia Mika Grönroos ja Andy Fowlie.

MUSTAKURKKU-UIKKU PARI VIIHTYY JÄLLEEN SAUNALAHDELLA

MUSTAKURKKU-UIKKU PARI VIIHTYY JÄLLEEN SAUNALAHDELLA

Perjantaina 26.5.2017 sama auringonporotus jatkui – pilvetöntä, luoteistuulta 6-9 m/s ja lämpöä enimmillään 12 astetta. Kirkas yö ja luoteistuuli pitivät saaren varsin hiljaisena pikkulinnuista, hyönteissyöjiä on vielä tosi paljon saapumatta! Aamulla staijattiin noin 5 tuntia luotsiasemalla ja koko saari kompattiin. Merellä nähtiin mm. 167 kuikkaa, 3 kaakkuria, 596 Gaviaa, 2 valkoposkihanhea, 6 ruokkia, 3 muuttavaa merikihua, muuttava suopöllö, mehiläishaukka, 2 tuulihaukkaa, 2 mustavarista ja kahlaajia mm. 2 pikkukuovia, 5 vesipääskyä ja 4 jänkäsirriäistä, jotka levähtivät jonkin aikaa saaressa. Muita mainittavia olivat itärannalla edelleen viihtynyt koiras heinätavi, 22 suosirriä, 2 pikkusieppoa, nokkavarpunen, 2 rytikerttusta, törmäpääsky, pikkukäpylintu ja naaraspukuinen mustaleppälintu. Haahkanpoikasia on niukasti – kuoriutuneita vasta noin 22 kappaletta ja niistäkin osa on jo menehtynyt. Illalla saapui lintureissulle Timo Lintula.

SINIRINTOJA ON TÄNÄ KEVÄÄNÄ OLLUT TAVANOMAISTA ENEMMÄN

SINIRINTOJA ON TÄNÄ KEVÄÄNÄ OLLUT TAVANOMAISTA ENEMMÄN

Lauantaina 27.5.2017 oli aamu ja aamupäivä pilvistä, myöhemmin auringonpaistetta ja lämpöä 13 astetta. Yöllinen heikko koillistuuli kääntyi heikoksi etelätuuleksi päivän aikana. Staijia pitkin päivää, komppaustakin mutta saaressa jälleen kovin niukasti pikkulintuja. Edelleen melko hyvää kuikkalintujen muuttoa – kuikkia 202, kaakkureita 2 ja määrittämättömiä Gavioita 763, yhteensä 967 yksilöä. Muita mm. 2 valkoposkihanhea, 28 ruokkia, etelänkiisla kauniisti eteläniemen vierestä kaakkoon ruokin kanssa, 2 merikihua, harmaahaikara, 2 tuulihaukkaa, nuolihaukka, isokuovi, 2 valkovikloa, 25 suosirriä ja iltapäivällä noin 220 isosirrin parvi. Määrittämättömiä keski-/isokokoisia kahlaajia nähtiin 8 parvessa yhteensä 410 ja pikkukahlaajia 230. Lisäksi saaressa viivähti 22 suosirriä, 4 jänkäsirriäistä ja vesipääsky. Saaresta löytyi myös mm. heinätavi, 4 sinirintaa, satakieli, 3 pikkusieppoa, luhta- ja rytikerttunen, urpiainen ja aamulla lammashaassa hetken aikaa naaraspukuinen kuhankeittäjä, joka katosi koulun suuntaan. Outi lähti aamulaivalla muutamaksi päiväksi mantereelle.

PUNAVARPUSIA ON HAUSKA KUVATA

PUNAVARPUSIA ON HAUSKA KUVATA

Sunnuntaina 28.5.2017 oli jälleen aurinkoista ja lämmintäkin (15 astetta). Tuuli oli aluksi kaakosta 4-6 m/s, myöhemmin kääntyi lounaaseen ja voimistui 12 m/s. Taitaa tulla vihdoin sadetta ensi yönä. Stajia noin 5 tuntia ja saarikomppausta isohkolla joukolla.  Jonkin verran oli yöllä tullut hysyjä mutta ei vieläkään mitään riemujuhlaa. Muuttavana nähtiin mm. 75 kuikkaa, kaakkuri, 217 Gaviaa, 60 sepelhanhea, 5 ruokkia ja jälleen aamulla etelänkiisla (nyt yksin) samaa reittiä kuin eilenkin eli kaakkoon. Mahtaakohan Gropskärillä olla pesivä pari? Saaressa nähtiin mm. laulujoutsen itärannalla, vielä mustavaris ja kahlaajia mm. lehtokurppa, 2 töyhtöhyyppää, 15 suosirriä, 2 lapinsirriä ja 6 jänkäsirriäistä. Pikkulinnuista mainittakoon 3 satakieltä, nokkavarpunen, tikli, pikkukäpylintu, 2 sinirintaa, 10 kultarintaa, luhtakerttunen, järripeippo ja kompostorin luona laulavana trististyyppinen tiltaltti. Kuvattiin ja äänitettiin. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä ja lintuporukkaa jäi saareen lisäkseni vielä Kuusisto, Järvinen, J Saarnio ja Keskinen.

JÄNKÄSIRRIÄISIÄ ON TÄNÄ KEVÄÄNÄ TAVANOMAISTA ENEMMÄN

JÄNKÄSIRRIÄISIÄ ON TÄNÄ KEVÄÄNÄ TAVANOMAISTA ENEMMÄN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätmuutto alkaa hiipua

Vähän rauhallisempaa

Maanantai 22.5.2017 oli jälleen poutainen, pääosin aurinkoinenkin, ja lämpöä oli 10 astetta. Tuuli oli lännestä 3-6 m/s. Staijia noin kolme tuntia luotsiasemalla ja saarta kierrettiin mutta lepäileviä lintuja oli varsin vähän verrattuna edellisiin päiviin. Kuikkalintuja oli edelleen jonkin verran liikkeellä – nähtiin 291 Gaviaa, 20 kuikkaa ja 3 kaakkuria, lisäksi muutti ruskosuohaukka, kalasääski, tuulihaukka, 2 härkälintua, ristisorsa, 2 merikihua ja 80 määrittämätöntä kahlaajaa. Kello 05.30 huomasin etelästä saapuvan falcon, joka Kesnäsiin saapuessaan määrittyi nopeasti naaras punajalkahaukaksi. Lintu laskeutui runsaaksi puoleksi tunniksi lepäämään helikopterikentän reunapuihin ja kuvista todettiin yksilö 2kv naaraaksi. Vasta viides vespari täällä 2000-luvulla.

PUNAJALKAHAUKKA POSEERASI HIENOSTI AAMUVALOISSA

PUNAJALKAHAUKKA POSEERASI HIENOSTI AAMUVALOISSA

Saaressa nähtiin mm. 8 suosirriä, mustavaris, peltosirkku, naaraspukuinen mustaleppälintu, pikkusieppo ja vuoden eka viitakerttunen. Illansuussa Jouni löysi itäniityltä lentelemästä 2kv arosuohaukan, joka meille muillekin ystävällisesti laskeutui joksikin aikaa Teerikalliolle ennen kuin lähti hiljalleen Jurmon suuntaan. Kirkkonummelainen pariskunta sai macrosta hyvät kuvatkin. Huuhkaja istuskeli tyvenenä iltana taas Kobbanin kallioilla. Mantereelle matkasivat iltapäivällä Majaniemi, Murtosaari, Kahila ja muut keskisuomalaisornit ja saareen saapui lintureissulle mm. Tittosen Jouni, Petri Laine ja Jukka Rannikko.

YKSI RAUTIAINEN VIIPYY VIELÄ SAARESSA

YKSI RAUTIAINEN VIIPYY VIELÄ SAARESSA

Tiistaina 23.5.2017 oli ns. välipäivän tuntua. Lintuja oli saaressa tosi vähän eikä aamumuuttokaan häikäissyt. Sää oli periaatteessa aika ok – aurinkoista, heikkoa länsituulta ja jopa 13 astetta lämpöä. Staijattiin runsaat 3 tuntia ja saari kierrettiin. Muuttavana nähtiin mm. 67 kuikkaa, 3 kaakkuria, 408 Gaviaa, 3 valkoposkihanhea, 17 ruokkia, 50 tundrakurmitsaa (1a), 45 pikkukahlaajaa ja harmaahaikara. Saaresta ei juuri ole mainittavaa – ruskosuohaukka, sinirinta, satakieli ja pari kultarintaa. Keskityin tänään kotihommiin, nurmikkokin tuli leikattua ekaa kertaa tänä vuonna.

YKSI SATAKIELI VIIHTYY EDELLEEN KOTINURKISSAMME

SATAKIELI VIIHTYY EDELLEEN KOTINURKISSAMME

Keskiviikkona 24.5.2017 lintuja oli edelleen melko vähän ja aamumuutto oli eilistäkin vaisumpaa. Sää oli edelleen aurinkoinen, pari tippaa vettä saatiin tosin aamulla. Lämpötila oli vuoden toistaiseksi korkein, maksimi 16 astetta. Tuuli oli aluksi luoteesta 6-7 m/s, myöhemmin heikkoa lounaistuulta. Staijia aamulla noin 4 tuntia plus koko saaren kierros. Muuttavana nähtiin mm. 22 kuikkaa, 4 kaakkuria, 112 Gaviaa, 10 ruokkia, 34 suosirriä, 2 tundrakurmitsaa, pikkukuovi, 2 vesipääskyä, vuoden eka pikkutylli, varpushaukka ja hiirihaukka. Saaresta mainittavimmat olivat saunalahden rannassa lennähtänyt myöhäinen jänkäkurppa, pikkusieppo, 2 sinirintaa, 3 satakieltä, viitakerttunen, käki, naaraspukuinen mustaleppälintu, peltosirkku ja kaikkiaan 24 punavarpusta. Mantereelle lähti jonkin verran lintuporukkaa, mm. Tittosen Jouni, ja saareen saapui ainakin Öhmanin Ossi. Tänään postissa saapui Swarovskin ATX-kaukoputkeeni 1.7x-extenderi, jolla suurennus kasvaa tarvittaessa jopa 120-kertaiseksi. Ensituntuma vaikutti varsin makoisalta (katselin illalla mm. huuhkajaa Kobbanin kolmiotaululla) mutta täytyy testata lähipäivinä paremmin.

PUNAVARPUSTEN MUUTTO ON NYT HYVÄSSÄ VAUHDISSA

PUNAVARPUSTEN MUUTTO ON NYT HYVÄSSÄ VAUHDISSA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vähän rauhallisempaa

Rariovi auki sepposen selällään

Torstaina 18.5.2017 etelästä saapunut lämmin ilma aikaansai sumun, joka roikkui Utössä koko päivän. Näkyvyys vaihteli muutamasta kymmenestä metristä vajaaseen kilometriin eli staiji jäi tänään väliin. Lämpöä oli 9 astetta ja tuuli etelästä 6-8 m/s. Saarta kierrettiin pitkin päivää ja nähtiin mm. 26 suosirriä, 4 lapinsirriä ja yllättäen liejukana, joka tepasteli ja ui majakan eteläpuolisella kivikkorannalla.

LIEJUKANA VÄHÄN EPÄTYYPILLISESSÄ MILJÖÖSSÄ AVOMEREN RANNALLA

LIEJUKANA VÄHÄN EPÄTYYPILLISESSÄ MILJÖÖSSÄ AVOMEREN RANNALLA

Itäniityn polun reunalta kivikosta löytyi päiväunia torkkuva kuvauksellinen kehrääjä. Pikkulintuja oli vähän eilistä vähemmän mutta mainittavia olivat 4 punavarpusta, 3 sinirintaa, pikkusieppo, pensassirkkalintu, ruoko- ja rytikerttunen, 2 peltosirkkua, myöhäinen punatulkku, vuoden ekat 8 isokäpylintua Gamla Postenilla ja itärannalla edelleen tiiviisti ruokaileva lyhytvarvaskiuru. Merihanhilla on jo pari poikuetta, isommassa peräti 9 poikasta.

KEHRÄÄJÄ NUKKUI RAUHALLISESTI ITÄNIITYN REUNAKIVIKOSSA

KEHRÄÄJÄ NUKKUI RAUHALLISESTI ITÄNIITYN REUNAKIVIKOSSA

Perjantaina 19.5.2017 sumu oli hälvennyt ja ilma oli lämpimän utuinen, aurinkoinen ja kevään toistaiseksi lämpimin (10 astetta). Tuuli oli etelästä 5-9 m/s. Staijattiin vajaa 5 tuntia ja saari kompattiin. Muuttavana nähtiin mm. 102 kuikkaa, 403 Gaviaa, 3110 valkoposkihanhea (niistä 1260 A/B), 60 sepelhanhea, 2 merikihua, 5 ruokkia, 18 isosirriä, 15 suosirriä, 4 pikkukuovia, 2 suopöllöä, 3 kurkea, 2 ruskosuohaukkaa ja 3 tuulihaukkaa. Saaressa oli kohtalaisesti hyönteissyöjiä, erityisesti herne- ja pensaskerttuja ja lisäksi mm. 2 kultarintaa, 4 sinirintaa, 2 satakieltä, kevään eka kirjokerttu, pikkusieppo, nokkavarpunen ja kevään ekat 2 luhtakerttusta. Pasi Kaunisto-niminen kuvaaja oli aamulla kuvannut itäniityn pohjoisreunalla hienon koiras rusorintakertun, jota haettiin pitkin päivää, kunnes illalla päivän kolmas taksiveneporukka (Ojalat, Lindroosin Tomppa ja Kaija, Janne Aalto jne) löysivät rusorinnan uudelleen, aivan hautausmaan nurkilta katajista. Saaressa olevat muutkin ornit, minä mukaan lukien, pääsivät illalla näkemään kevään jo toisen cantillansin. Päivän megarari oli kuitenkin aamupäivällä hautausmaan läheltä löytynyt nokitasku, 2kv koiras. Meidän ollessa vielä staijaamassa, Baarman ja Hilke olivat etsimässä paikalta ilmoitettua mustaleppälintua mutta löysivätkin sen sijaan mustavalkoisen taskun, joka pian varmistui superharvinaiseksi nokitaskuksi. Laji on kotoisin Kaakkois- ja Itä-Aasiasta, tavattu Suomessa aiemmin kerran (Kristiinankaupunki 2010) ja koko länsipalearktisella WP-alueellakin vain 14 kertaa. Lintu pysytteli hautausmaan kupeen lammashaassa koko loppupäivän, jona aikana kolme taksiveneellistä bongareita kävi ”hoitamassa” lajin plakkariin. Iso ja ikimuistoinen tapahtuma monelle! Nokitasku oli luonnollisesti uusi lintulaji Utön saarelle, laji no. 303.

nokitasku_01_Korppoo_05_17

NOKITASKU OLI MEGAYLLÄTYS - LENTOKUVAN OTTI OUTI

NOKITASKU OLI MEGAYLLÄTYS – MAINION LENTOKUVAN OTTI OUTI

Lauantaina 20.5.2017 tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, 4-6 m/s, ja keli oli utuinen, myöhemmin aurinkoinen. Lämpöä oli tänään 12 astetta. Aamulla pari tuntia staijia ja muuten tehtiin saarikierroksia. Muuttavana nähtiin mm. 44 kuikkaa, 100 Gaviaa, suopöllö, 2 nuolihaukkaa ja 12 kurkea. Saaressa oli kohtalaisen paljon pikkulintuja, mainittavia mm. 3 pikkusieppoa, naaraspukuinen mustaleppälintu, 7 satakieltä, 5 sinirintaa, peltosirkku, vuoden eka pikkukäpylintu ja vuoden toinen sepelsieppo, nyt
2kv koiras, lammashaassa ja sen ympäristössä.

KEVÄÄN TOINEN SEPELSIEPPO, 2kv KOIRAS

KEVÄÄN TOINEN SEPELSIEPPO, 2kv KOIRAS

Nähtiin myös 2 käkeä, tuulihaukka, mustavaris, 13 suosirriä, 2 lapinsirriä, 3 töyhtöhyyppää ja kehrääjä. Nokitasku oleskeli edelleen koko päivän hautausmaan viereisessä lammasaitauksessa viihdyttäen tänään mm. kahta taksiveneellistä mantereen bongareita. Pois lähtivät aamulla mm. Hilke, Karlsson, Baarman, Nurmi ja osa keskisuomalaisista lintumiehistä. Saareen saapui illalla lisää lintuväkeä mm. Kuusiston Kimmo, Seppo Sällylä, Meri Öhman, Eino Majaniemi ja Isto Virtanen.

KÄKI SAAPUI VASTA TÄNÄÄN

KÄKI SAAPUI VASTA TÄNÄÄN

Sunnuntaina 21.5.2017 oli aluksi aurinkoista, iltapäivällä lännestä pilvistyvää ja lämmintä (13 astetta). Koillistuuli oli heikkoa, 4-6 m/s, kääntyen myöhemmin länteen. Staijia runsaat 4 tuntia luotsiasemalla ja koko saaren komppaus. Tänään oli jonkin verran kahlaajia liikkeellä – nähtiin mm. 126 tundrakurmitsaa, 80 isosirriä, 16 punakuiria, 15 suosirriä, lapinsirri, vuoden ekat 6 vesipääskyä (joista 1 paikallisena) sekä yhteensä 1150 (14a) määrittämätöntä isompaa kahlaajaa. Lisäksi nähtiin 2 myöhäistä merisirriä saunalahden kivillä. Muuttavana nähtiin myös 77 kuikkaa, 225 Gaviaa, 5 valkoposkihanhea, 5 laulujoutsenta, nuolihaukka, 2 ruskosuohaukkaa, tuulihaukka ja kevään eka mehiläishaukka. Saaressa havaittiin mm. harmaasorsa, 2 pikkusieppoa, naaraspukuinen mustaleppälintu, 4 satakieltä, 4 sinirintaa ja Utössä harvinainen varpunen – tirskuttava koiraslintu liikkui kyläalueella pitkin päivää. Nokitaskua ei enää tänään löydetty. Kevään ensimmäinen haahkapoikue (4 poikasta) uiskenteli Kesnäsin rannassa. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä, saareen jäivät meidän lisäksi mm. Kuusisto ja Majaniemi sekä kuvaajat Kahila ja Murtosaari.

SATAKIELET LAULAVAT JO INNOLLA, TÄMÄ MEIDÄN SAUNALLA

SATAKIELET LAULAVAT JO INNOLLA, TÄMÄ MEIDÄN SAUNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Rariovi auki sepposen selällään

Rariovi avautui taas

Maanantaina 15.5.2017 oli taas hyvä lintupäivä. Aamu oli pilvinen ja vähän saatiin sadettakin, myöhemmin selkeni ja auringonpaistetta. Lämpöä oli heti aamulla 6 astetta ja päivällä 9 astetta. Tuuli oli aluksi hyvin heikkoa, myöhemmin luoteesta 7-9 m/s. Staijia luotsiasemalla noin 7 tuntia, saarikin kierrettiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 89 kuikkaa, 76 Gaviaa, 714 valkoposkihanhea (7a), 65 ruokkia, tuulihaukka, nuolihaukka ja muuttavia kahlaajia 45 pikkukuovia, 37 punakuiria, valkoviklo, 12 liroa, 2 suokukkoa, 186 suosirriä (8a), 3 isosirriä, 13 tylliä ja 35 määrittämätöntä keskikokoista kahlaajaa. Lisäksi itärannalla nähtiin lapinsirri ja kevään eka jänkäkurppa. Saaressa oli nytkin runsaasti pikkulintuja, joista mainittavimmat olivat 4 satakieltä, 12 sinirintaa, punavarpunen, 2 ruokokerttusta (kevään ekat), 3 törmäpääskyä, kultarinta, pikkusieppo, sirittäjä, peräti 3 peltosirkkua ja (vihdoin) kevään eka sepelsieppo, +2kv koiras iltapäivällä lammashaassa.

KEVÄÄN EKA SEPELSIEPPO ON +2kv KOIRAS

KEVÄÄN EKA SEPELSIEPPO ON +2kv KOIRAS

Päivän rari oli kuitenkin itärannalta löytynyt lyhytvarvaskiuru, joka ruokaili monien iloksi rauhallisesti matalan veden paljastamassa rannan kuivuneessa kivikossa pitkin iltapäivää ja iltaa. Lenteli useita kertoja äännellen kuivaa trrrtt-lentoääntään. Kymmenes havainto lyvakista Utössä. Saareen saapui iltapäivällä paljon lisää lintuväkeä, mm. Rami Metsäranta, Petri Ahti, Erkki Jokinen, Ilkka Laitinen, Jouni Saario, Roland Vösa, Jukka Hintikka, Kirsi ja Timo Nisula sekä isohko joukko Keski-Suomesta, jossa kuvaajia mm. Jussi Murtosaari ja Yrjö Kahila. Myös Outi saapui saareen, mantereelle lähtivät Varesvuon Markus ja Minna sekä Juha Laaksonen.

LYHYTVARVASKIURU ON ENNENKIN LÖYTYNYT ITÄRANNALTA, NIIN TÄNÄÄNKIN

LYHYTVARVASKIURU ON ENNENKIN LÖYTYNYT ITÄRANNALTA, NIIN TÄNÄÄNKIN

Tiistaina 16.5.201§7 tuuli oli kylmä ja kohtalainen itäkaakosta, 7-10 m/s. Taivas oli pilvetön ja lämpöä 7 astetta. Stajattiin luotsiasemalla noin 6 tuntia ja saarta kierrettiin isolla porukalla. Pikkulintuja oli selvästi eilistä vähemmän. Muuttavana havaittiin mm. 46 kuikkaa, 5 kaakkuria, 47 Gaviaa, 1600 allia, 23 ruokkia, 6 merikihua, 5 kurkea ja kahlaajia 5 pikkukuovia, 43 punakuiria, kapustarinta, 358 suosirriä (10a), lapinsirri ja kevään eka jänkäsirriäinen.  Petolintuja nähtiin kalasääski, ruskosuohaukka, 3 nuolihaukkaa, 4 tuulihaukkaa ja varpushaukka. Saaresta löytyi mm. 2 punavarpusta, satakieli, ainakin 15 sinirintaa, sirittäjä, 2 pikkusieppoa, peltosirkku, törmäpääsky, edelleen +2kv koiras sepelsieppo lammashaan ja koulun alueella, 2 ruokokerttusta, kevään eka rytikerttunen, 2 mustaleppälintua, tilhi ja turkinkyyhky. Varmaan sama kuin toissa päivänä. Itärannalla oleskeli edelleen koko päivän ajan eilinen lyhytvarvaskiuru.

SINIRINTOJEN PÄÄMUUTTO ON JUST NYT

SINIRINTOJEN PÄÄMUUTTO ON JUST NYT

Keskiviikkona 17.5.2017 lännestä lähestyi saderintama, joka vähän tiputteli vettä pitkin päivää klo 9 jälkeen. Pilvistä ja etelätuulta 4-9 m/s, lämpöä oli enimmillään 7 astetta. Staijia aamulla neljä tuntia ennen sadetta, myöhemmin saari kompattiin. Merellä nähtiin aika mukavaa kuikkamuuttoa: 286 kuikkaa, 2 kaakkuria ja 605 määrittämätöntä Gaviaa eli yhteensä 893 Gaviaa. Muita olivat 36 valkoposkihanhea, 15 ruokkia, 6 merikihua, harmaasorsa, 121 suosirriä ja suopöllö. Saaressa mainittavimmat olivat 2 pikkusieppoa, sama sepelsieppo koiras edelleen lammashaassa, satakieli, 9 sinirintaa, nokkavarpunen, pensassirkkalintu, sirittäjä, 2 rytikerttusta, 2 ruokokerttusta, naaraspukuinen mustaleppälintu, lehtokerttu ja tilhi. Lyhytvarvaskiuru viihtyi edelleen itärannalla koko päivän, innokkaasti ruokaillen. Saaresta lähtivät päivällä mm. Savolat, Nisulat, Vösa ja Hintikka ja saareen saapuivat ”gamlingarna” eli Hannu Hilke, Rurik Baarman, Rolf Karlsson ja Timo Nurmi.

Saaressa maanantaista alkaen viihtynyt ja hyväkuntoisen näköinen sepelsieppo löytyi yllättäen illalla kuolleena läheltä Gamla Postenia. Mitään ulkoisia vammoja linnussa ei näkynyt.

RYTIKERTTUNEN VIIHTYI PIHALLAMME MUTTA OLI HANKALA KUVATTAVA

RYTIKERTTUNEN VIIHTYI PIHALLAMME MUTTA OLI HANKALA KUVATTAVA

MUSTAPÄÄKERTTU ON NÄLKÄINEN MUUTTOMATKAN RASITUKSISTA (Kuva: Outi Sarjakoski)

NAARAS MUSTAPÄÄKERTTU ON NÄLKÄINEN MUUTTOMATKAN RASITUKSISTA (Kuva: Outi Sarjakoski)

 

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Rariovi avautui taas