Oriolus edelleen – ja pro plus rusti!

Maanantaina 10.10.2016 tuuli yhä vaan puhalsi koillisesta, 10-15 m/s. Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli enimmillään 10 astetta. Staijia, vähän niukasti tosin, ja saaren komppausta. Muutolla ja merellä nähtiin mm. 4 laulujoutsenta, 8 valkoposkihanhea, sepelhanhi, harmaahaikara, mustavaris, 12 varpushaukkaa, sinisuohaukka, piekana ja 2 ampuhaukkaa. Päivän ”kovin” peto oli kuitenkin nuori tunturihaukka, joka iltapäivällä lensi itäniityn poikki ja jäi lähes 5 minuutiksi istumaan Kobbanin kalliolle varisten härnäämänä. Näkyi komeasti myötävalossa kaukoputkella, myös meidän pihalle (pihalaji no 216)… Rustin ehtivät nähdä Vienon Ilkka, Kuusiston Kimmo, Lundenin Jokke, Sällylän Seppo ja allekirjoittanut ja Jokke ehti saada linnusta pari kelpo dokumenttikuvaakin. Hieno yllätyslaji! Saaressa havaittiin mm. suopöllö, tuulihaukka, suokukko, 3 kangaskiurua, 3 tiltalttia, 40 pyrstötiaista, 40 peukaloista, 20 puukiipijää, isolepinkäinen, leppälintu, isokäpylintu, hernekerttu ja edelleen paikalla pysyi koko päivän kuhankeittäjä. Aamulla oriolus oli heti omenia syömässä ja aamuhämärässä ehdin nyt itsekin saada siitä jonkun kuvan. Aamupäivällä Kimmo löysi koulun lepistä syksyn toisen hippiäisuunilinnun, jonka kaikki pääsivät näkemään linnun pysytellessä tuulensuojaisessa kohdassa pitkin päivää. Mukava lintupäivä! Mantereelle lähtivät iltapäivällä Lagerroos, Kekki, Vuokko, Missonen, Lunden ja Lumio. Saareen saapui muutama uusi lintuharrastaja, tuttuja mm. Petri Laine.

NYT SAIN ITSEKIN KUVIA UTÖSSÄ VIERAILEVASTA KUHANKEITTÄJÄSTÄ

NYT SAIN ITSEKIN KUVIA UTÖSSÄ VIERAILEVASTA KUHANKEITTÄJÄSTÄ

Tiistaina 11.10.2016 oli vähän vaatimattomampi lintupäivä. Tuuli oli idässä ja vihdoin heikentynyt – nyt 6-10 m/s. Taivas oli pilvessä ja lämpöä oli vain 8 astetta. Staijattiin noin 4 tuntia luotsiasemalla ja koko saari kompattiin. Merellä/muuttavan nähtiin mm. 2 kuikkaa, 2 härkälintua, laulujoutsen, 85 valkoposkihanhea, 30 sepelhanhea (+90 Brantaa), 70 metsähanhea ja 95 määrittämätöntä hanhea. Lisäksi nähtiin 920 allia, 9 mustalintua, 3 lapasotkaa, 2 harmaahaikaraa, muuttohaukka, kanahaukka, 3 varpushaukkaa ja 2 ampuhaukkaa. Saaresta mainittavimmat olivat 3 taivaanvuohta, suokukko, 5 kangaskiurua, 7 tiltalttia, 65 peukaloista, 65 punarintaa, 17 pyrstötiaista, huuhkaja ja määrittämätön Asio.

RAUTIAISTEN MUUTTO ON EDELLEEN KÄYNNISSÄ

RAUTIAISTEN MUUTTO ON EDELLEEN KÄYNNISSÄ

Keskiviikkona 12.10.2016 oli pilvipoutaa ja itätuuli heikkeni edelleen, nyt vain 4-6 m/s. Lämpöä oli 8 astetta. Staijia pari tuntia ja koko saaren kierros mukavassa retkisäässä, lintuja tosin vähän edellispäiviä vähemmän. Merellä nähtiin mm. 3 kuikkaa, 70 metsähanhea, 2 valkoposkihanhea, 25 määrittämätöntä hanhea, 280 allia ja harmaahaikara. Petolintuja nähtiin merikotkien lisäksi 5 varpushaukkaa, kanahaukka ja tuulihaukka. Saaressa havaittiin mm. nuori tundrahanhi itärannalla, 2 kangaskiurua, 8 tiltalttia, pajulintu, 60 peukaloista, 75 punarintaa, 31 pyrstötiaista, mustapääkerttu, isolepinkäinen, 90 tilheä ja käpytikka. Mantereelle lähtivät Vieno, Topp sekä Helske ja saareen saapui ainakin pari uutta lintumiestä.

PELOTON NUORI TUNDRAHANHI ILMESTYI ITÄRANNALLE

PELOTON NUORI TUNDRAHANHI ILMESTYI ITÄRANNALLE

URPIAISIA RIITTÄÄ JOKA PÄIVÄLLE

URPIAISIA RIITTÄÄ JOKA PÄIVÄLLE

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Oriolus edelleen – ja pro plus rusti!

Tuulta, lintuja ja lintuharrastajia

Torstaina 6.10.2016 sama koillispasaati jatkui – 10-15 m/s koko päivän, taivas oli ohuessa yläpilvessä ja lämpöä oli runsaat 10 astetta. Staijia aamulla pari tuntia ja koko saaren komppausta. Nähtiin mm. sepelhanhi edelleen, lapasotka, 3 harmaahaikaraa, kanahaukka, 19 varpushaukkaa, 2 hiirihaukkaa, piekana ja sarvipöllö. Kahlaajia oli vielä 2 kapustarintaa, 2 suokukkoa ja 3 taivaanvuohta. Pikkulintuja oli ajankohtaan nähden ”tavanomaisesti”, mm. kangaskiuru, 2 haarapääskyä, 25 tilheä, 34 peukaloista, 140 punarintaa, 80 punatulkkua, 3 leppälintua, 2 mustapääkerttua, 7 tiltalttia, pajulintu, 2 pikkusieppoa, 30 pyrstötiaista, 20 kuusitiaista ja isolepinkäinen.

YKSINÄINEN VANHA SEPELHANHI VIIHTYY UTÖN RANNOILLA

YKSINÄINEN VANHA SEPELHANHI VIIHTYY UTÖN RANNOILLA

Iltapäivällä meidän saunalla näyttäytyi kiven päällä vinosti takaapäin pienen hetken luscinia – pysty asento, pitkät jalat, voimakas valkea skj. Käänsin kameran lintua kohti ja – se oli hävinnyt kirsikkapensaikon sisään. Odotin lähes 2 tuntia, ei uutta havaintoa. En nähnyt linnulla sinirinnan pyrstökuvioita mutta ehkä tilanne oli vain liian lyhyt… Illalla saareen saapui lisää lintuporukkaa 5-6 henkeä, mm. Kivisen Kaisa.

PIKKUSIEPPOJA ON VIELÄ PÄIVITTÄIN

PIKKUSIEPPOJA ON VIELÄ PÄIVITTÄIN

Perjantaina 7.10.2016 jatkui sitkeä koillistuuli, 10-14 m/s, ja lämpöä oli 10 astetta. Taivas oli selkeä mutta illalla alkoi pilvistyä. Staijia vajaat kolme tuntia ja koko saaren kierros. Nähtiin mm. 2 kuikkaa, sepelhanhi, valkoposkihanhi, harmaahaikara, sinisuohaukka, piekana, 15 varpushaukkaa, kanahaukka, tundrakurmitsa, suokukko ja 4 taivaanvuohta. Saaressa oli mm. 2 isolepinkäistä, 2 kangaskiurua, 2 haarapääskyä, 2 luotokirvistä, leppälintu, pikkusieppo, 5 tiltalttia, mustapääkerttu, 67 pyrstötiaista, 25 kulorastasta, 30 tilheä, 25 peukaloista ja 165 punatulkkua. Päivän laji oli Kaisan puolenpäivän aikaan löytämä hippiäisuunilintu, joka pariin otteeseen oli kohtuullisesti näkyvillä koulun pihan reunapuissa ja tyrnipuskissa. Tapansa mukaan pro oli vilkas ja kähmy, ääntä ei kuultu kertaakaan. Kuusiston Kimmo ja Saarnion Japi lähtivät aamulaivalla mantereelle, iltalaivalla saapuivat Lindroosin Tomppa, Kormanon Hannu, Lundenin Jokke, Tapani Missonen ja Jouko Vuokko.

HIPPIÄISUUNILINTU KOULUN TYRNEISSÄ

HIPPIÄISUUNILINTU KOULUN TYRNEISSÄ

Lauantaina 8.10.2016 koillistuuli puhkui sitkeästi 10-16 m/s, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli 10 astetta. Staijia aamulla luotsiasemalla ja koko saaren komppaus tuottivat muuttavana mm. 53 valkoposkihanhea, 94 metsähanhea, 27 tundrahanhea ja 130 määrittämätöntä hanhea, lisäksi tuulihaukka ja 7 varpushaukkaa. Saaressa nähtiin mm. sepelhanhi edelleen, harmaahaikara, tundrakurmitsa, 2 taivaanvuohta, vuoden eka helmipöllö (Gamla Postenin männyissä), 3 kangaskiurua, 2 haarapääskyä, 30 pyrstötiaista, 30 peukaloista, luotokirvinen, leppälintu, pikkusieppo ja 2 mustapääkerttua. Mantereelle lähtivät aamulaivalla Hilke, Nurmi, Baarman, Karlsson, Varesvuo ja kolarilaiset ornit ja iltalaivalla saapuivat mm. Jari Lagerroos, Kari Kekki, Antero Topp, Timo Helske, Seppo Sällylä, Päivi ja Riku Lumiaro ja Kuusiston Kimmo. Kyllä lintuväkeä käy nyt tiuhaan, toivottavasti katsottavaa riittää… Illalla levisi kaakosta heikko saderintama Utön ylle.

HELMIPÖLLÖ KILLISTELI GAMLA POSTENIN MÄNNYISSÄ

HELMIPÖLLÖ KILLISTELI GAMLA POSTENIN MÄNNYISSÄ

Sunnuntaina 9.10.2016 jatkui kova koillistuuli, voimaa oli 12-16 m/s. Taivas oli tänään pilvessä ja aamupäivällä sateli ajoittain tihkua, näkyvyys kuitenkin pääosin hyvä. Lämpöä oli 9 astetta. Staijia pitkin päivää ja koko saari kompattiin. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 2 laulujoutsenta, 34 metsähanhea, 195 valkoposkihanhea, 164 sepelhanhea ja 90 määrittämätöntä hanhea, lisäksi 105 allia, 19 mustalintua, harmaahaikara, syksyn eka uivelo ja 4 varpushaukkaa. Saaressa oli niukemmin lintuja kuin edellisinä päivinä, mainittavimmat olivat 2 tundrakurmitsaa, jänkäkurppa, haarapääsky, myöhäinen törmäpääsky, isolepinkäinen, 3 kangaskiurua, leppälintu, pikkusieppo, mustapääkerttu, 2 tiltalttia, tundraurpiainen ja 20 pyrstötiaista. Päivän yllätys oli myöhäinen kuhankeittäjä, joka löytyi iltapäivällä lammashaasta omenia syömästä – ehkäpä nuori koiras. Kaikki ehtivät linnun nähdä ennen kuin se taisi pelästyä isoa katsojajoukkoa ja katosi. Mantereelle lähtivät päivällä mm. Kormano, Lindroos ja Kaisa Kivinen.

NÄIN LINNUN MUTTA EN ITSE EHTINYT OTTAA KUVAA - LUNDENIN JOUKO YSTÄVÄLLISESTI LAINASI KUVAN TÄMÄN PÄIVÄN KUHANKEITTÄJÄSTÄ. JOKKELLE KIITOKSET!

NÄIN LINNUN MUTTA EN ITSE EHTINYT OTTAA KUVAA – LUNDENIN JOUKO YSTÄVÄLLISESTI LAINASI KUVAN TÄMÄN PÄIVÄN KUHANKEITTÄJÄSTÄ. JOKKELLE KIITOKSET!

PUNAKYLKIRASTAIDEN MUUTTO ALKAA JO HIIPUA

PUNAKYLKIRASTAIDEN MUUTTO ALKAA JO HIIPUA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuulta, lintuja ja lintuharrastajia

Takaisin Utöhön ja koillisvirtaukseen

Maanantaina 3.10.2016 pääsin palaamaan takaisin Utöhön. Aamulla auringonpaisteessa ajoin Nauvoon, jossa piipahdin kahville ja kauppaan sekä tein pienen kävelyn ennen siirtymistä m/s Eivorille. Laivalle saapui paljon (n. 15 henkeä) kiikari- ja kameraväkeä ja likimain kaikki matkalla Utöhön. Mukana olivat mm. Rauno Laine, Jouni Nummenpää, Jouni Tittonen, Heikki Helin, Juha Vesaoja jne. Perille saavuttiin klo 15.15 aikoihin, pohjoistuuli puhalsi viileästi 8 m/s. Illan aikana tein kotihommia, ohessa näkyi mm. 6 varpushaukkaa. Saaressa oli paikalla Kuusiston Kimmo, Saarnion Japi, Ilkka Vieno ja Varesvuon Markus.

MERIMETSOJA PARVEILEE UTÖSSÄ MUUTAMA KYMMENEN

MERIMETSOJA PARVEILEE UTÖSSÄ MUUTAMA KYMMENEN

Tiistaina 4.10.2016 jatkui voimakkaana (13-18 m/s) kylmä ja puuskainen pohjoiskoillinen virtaus, taivas oli pilvetön ja lämpötila oli maksimissaan 10 astetta. Ikävä tuuli osui suoraan koko kyläalueelle, linnut eivät paljon liikkuneet. Staijia 2-3 tuntia luotsiaseman suojassa ja saarikomppausta – nähtiin mm. sepelhanhi, metsähanhi, luhtakana, suokukko, jänkäkurppa, 2 sinisuohaukkaa, 9 varpushaukkaa, piekana ja pikkulinnuista mm. isolepinkäinen, 14 tilheä, pikkusieppo, mustapääkerttu, hernekerttu, 2 leppälintua, 4 tiltalttia, pajulintu ja noin 130 pyrstötiaista. Kovaa koillistuulta ennustetaan koko viikoksi…

PUNATULKKUJA ON NYT PALJON PIHLAJANMARJOJEN KIMPUSSA

PUNATULKKUJA ON NYT PALJON PIHLAJANMARJOJEN KIMPUSSA

Keskiviikkona 5.10.2016 koillistuuli jatkui, nyt 10-15 m/s, pilvetöntä ja lämpöä oli 10 astetta. Staijia pitkin päivää ja koko saarikin kierrettiin. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 3 harmaahaikaraa, valkoposkihanhi, sepelhanhi (edelleen paikallisena), 18 metsähanhea (+30 Anseria), 90 mustalintua, lapasotka, noin 400 naakkaa, kapustarinta, suokukko ja taivaanvuohi. Petolintuja muutti aika mukavasti: 11 hiirihaukkaa, 18 piekanaa, 3 sinisuohaukkaa, ampuhaukka, tuulihaukka, 25 varpushaukkaa, kanahaukka ja ainakin 6 muuttavaa merikotkaa.

VIHERVARPUSIA ON LIIKKEELLÄ

VIHERVARPUSIA ON LIIKKEELLÄ

Saaressa nähtiin mm. sarvipöllö, 2 isolepinkäistä, 40 tilheä, leppälintu, 6 tiltalttia, pajulintu, 3 pikkusieppoa, 80 pyrstötiaista ja lapinsirkku. Tali- ja sinitiaisia oli liikkeellä edelleen kohtalaisen paljon. Mantereelle lähti isohko joukko lintuväkeä, mm. Tittonen, Helin, Vesaoja, Laine ja Nummenpää ja saareen saapui muutama lintuharrastaja, tutuimpina ”gamlingarna” eli Hannu Hilke, Timo Nurmi, Rolf Karlson ja Rurik Baarman.

PYRSTÖTIAISET VAELTAVAT RUNSAINA, TÄMÄ ON LÖYTÄNYT ILMEISESTI JONKUN TOUKAN KOTELON RAVINNOKSEEN

PYRSTÖTIAISET VAELTAVAT RUNSAINA, TÄMÄ ON LÖYTÄNYT ILMEISESTI JONKUN TOUKAN KOTELON RAVINNOKSEEN

LAULURASTAATKIN NAUTTIVAT PIHLAJISTA

LAULURASTAATKIN NAUTTIVAT PIHLAJISTA

Korjasin vähän aiempaa blogitekstiäni 27.9. Utössä havaitsemastamme siperianuunilinnusta – käytiin tarkasti porukalla läpi mitä linnusta oli havaittu ja miten tilanne eteni, meitähän oli lähes 10 henkeä useita tunteja ko lintua tarkkailemassa. RK sitten päättää ovatko havaitut tuntomerkit ja äänet riittäviä havainnon hyväksymiseen.

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Takaisin Utöhön ja koillisvirtaukseen

Syysmuutto kiihtyy

Maanantaina 26.9.2016 tuuli edelleen lounaasta mutta heikosti (4-6 m/s), taivas oli puolipilvinen ja lämpöä tänäänkin 17 astetta. Staiji jäi vähille koska merellä ei ollut juurikaan liikettä, saarta kyllä koluttiin tarkemmin. Nähtiin mm. 2 kuikkaa, 4 varpushaukkaa, sinisuohaukka, tuulihaukka, huuhkaja, 2 kapustarintaa ja suokukko. Pikkulintuja oli yöllä tullut kohtalainen annos lisää, mainittavia mm. sinirinta, 6 haarapääskyä, 150 hippiäistä, 5 metsäkirvistä, 2 pikkusieppoa, 2 kangaskiurua, peräti 54 peukaloista, 2 mustapääkerttua, hernekerttu, 6 kuusitiaista, 9 tiltalttia ja ainakin
4 taigauunilintua. Inot viihtyivät hotellialueella (2) ja kylän reunoilla, mm koululla (2). Kuviakin syntyi… Mantereelle lähtivät Knaapi, Laitinen ja Nisula ja saareen saapuivat mm. Jarmo Koistinen, Mika Teivonen, Reijo Kumpulainen ja Isto Virtanen sekä Helteen pariskunta, Jukka Rannikko plus muutama muukin lintuharrastaja.

TAIGAUUNILINTUJA SAAPUI TÄNNEKIN USEAMPIA

TAIGAUUNILINTUJA SAAPUI TÄNNEKIN USEAMPIA

Tiistaina 27.9.2016 oli edelleen lämmintä 17 astetta, lounaistuuli hiljalleen voimistui (10 m/s), muuten puolipilvistä. Staijia ja koko saaren komppaus, jotka tuottivat mm. 11 kuikkaa, 2 kaakkuria, 3 Gaviaa, varpushaukan, tuulihaukan, 2 suokukkoa, 22 haarapääskyä ja isolepinkäisen. Pikkulintuja oli kohtuullisesti, mainittavimpia keltavästäräkki, mustapääkerttu, hernekerttu, 6 tiltalttia, pajulintu, ainakin 3 taigauunilintua, harmaasieppo, pikkusieppo, 4 tikliä, lapinsirkku ja syksyn eka keltasirkku. Puolen päivän jälkeen ”jaagattiin” isohkolla porukalla tuntikausia Kimmon itäniityn raripuskasta löytämää siperianuunilintua. Linnun ääni, maiskahtava bjytt, kuultiin muutaman kymmenen kertaa, nähtiin ruskea fyllari, Kimmo ja Japi näkivät tarkemmin linnun värityksen ja keltaisenbuffin alaperän ja Kimmo hyvin myös skj:n. Useimmiten nähtiin vain lennossa puskien välissä ja kovista yrityksistä huolimatta kuvaa ei onnistuttu saamaan, eikä äänitettäkään. Hämärän tullen piti luovuttaa kuvaamisyritykset. Hankala tapaus. Tuntomerkit kuitenkin olivat yksiselitteiset ja RK hyväksyi havainnon. Uusi laji Utölle (302) ja samalla itselleni elis ja Utön pinna (269).

PEUKALOISILLA LIENEE JUST NYT PÄÄMUUTTOAIKA

PEUKALOISILLA LIENEE JUST NYT PÄÄMUUTTOAIKA

Keskiviikkona 28.9.2016 lännestä saapui sadealue, joka satoi noin 6 tuntia – illansuussa poutaantui. Tuuli oli enimmillään 16 m/s etelästä ja lämpöä 15 astetta. Huonon sään takia retkeily oli vähäisempää mutta nähtiin mm. 2 varpushaukkaa, tuulihaukka, tundrakurmitsa, suosirri, suokukko, valkoviklo ja 2 merikihua. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. lapinkirvinen, 3 mustapääkerttua, hernekerttu, harmaasieppo, pikkusieppo, 110 sinitiaista, isolepinkäinen, 6 urpiaista ja lapinsirkku. Eilisestä rarifyllarista ei enää havaintoa. Iltapäivän sateessa saareen saapui lisää lintuväkeä, mm. Lasse Kaartinen, Timo Sahi, Jouni Tittonen ja Teemu Sirkkala.

SAARESSA VIIHTYY MUUTAMA PIKKUVARPUNEN

SAARESSA VIIHTYY MUUTAMA PIKKUVARPUNEN

Torstaina 29.9.2016 lännestä lähestyi uusi sadealue, joka saavutti Utön klo 13. Aamupäivällä oli pilvistä, voimistuvaa (7-14 m/s) lounaistuulta ja lämpöä 15 astetta. Staiji luotsiasemalla ja koko saaren komppaus tuottivat paljonkin havaintoja sillä varsinkin pikkulintumuutto oli railakasta ennen sadealuetta. Peippoja muutti isoina ”lauttoina” merelle lounaaseen, varmaankin reippaasti yli 15.000 yksilöä mutta tarkempaa laskentaa ei tehty. Muuttavana/merellä nähtiin myös 3 harmaahaikaraa, 83 kuikkaa, 6 kaakkuria, 62 Gaviaa, 42 metsähanhea, 2 tundrahanhea, 2 kanadanhanhea, 34 mustalintua, 2700 allia, 24 jouhisorsaa, 3 ruokkia, 2 tervapääskyä ja petolintuja mm. 6 varpushaukkaa, tuulihaukka ja admuuttohaukka. Kahlaajia nähtiin mm. suosirri, 3 kapustarintaa, tundrakurmitsa ja 3 suokukkoa.

VILLIN NÄKÖINEN MUSTARASTAS

VILLIN NÄKÖINEN MUSTARASTAS

Peippojen lisäksi pikkulinnuista mainittavia olivat mm. 2 harmaasieppoa, 3 pikkusieppoa, 2 mustapääkerttua, 2 hernekerttua, 28 peukaloista, ruokokerttunen, 21 kangaskiurua, 35 kuusitiaista, 2 lapinkirvistä, 2300 niittykirvistä, 10 tiltalttia, pajulintu,  3 taigauunilintua (saunalahdella ja lammashaassa), 6 pikkukäpylintua, 9 isokäpylintua, 2 isolepinkäistä, 25 pikkuvarpusta ja 220 pyrstötiaista. Saareen saapuu illalla lisää lintuporukkaa, mm. Lahdenpää ja Haikonen sekä Ahti, Metsäranta, Vuorinen, Lindeman ym. Itse lähdemme huomenaamulla käymään mantereella ”työasioissa”…

PYRSTÖTIAISILLA ON KOHTUUHYVÄ VAELLUS

PYRSTÖTIAISILLA ON KOHTUULLISEN HYVÄ VAELLUS

Mainittakoon vielä, että 24.9. Brita ja Ismo Willströn havaitsivat Bokullan lähellä oudon värisen merikotkan (ohessa kuva), jolla oli hyvin vaaleanruskea yläpuoli, tumma pää ja nokka ja selän värinen pyrstö. Britan hälytyksen ansiosta näimme Hyvärisen Ismon kanssa linnun kaukoputkilla myös Utöstä. Petolintuguru Dick Forsman viestitti meille, että kyseessä on pukutyyppi, jota esiintyy joskus harvoin pohjoisilla merikotkapopulaatioilla ja arveli että tämä nuori yksilö voi olla muuttava yksilö Pohjois-Venäjältä. Erikoisen näköinen tapaus.

BOKULLAN MIELENKIINTOINEN NUORI MERIKOTKA

BOKULLAN MIELENKIINTOINEN NUORI MERIKOTKA (KUVA: BRITA WILLSTRÖM)

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Syysmuutto kiihtyy

Linturintamalla rauhallista

Torstaina 22.9.2016 oli aika palata kotikulmille Utöhön, Outi jäi vielä hetkeksi kaupunkiin. Ajelin päivällä Nauvoon, lossilla oli pitkät jonot. Ei ehtinyt edes kahville! Eivorille tuli paljon lintuporukkaa, Utöhön matkasivat mm. Ismo Hyvärinen ja Hakki-lintuyhdistyksen väkeä noin 15 henkeä. Ilma oli pilvinen, heikko koillistuuli henkoili ja lämpöä oli 14 astetta. Utöhön saavuttiin klo 19.15 ja melko pian alkoi huuhkaja huudella Kobbanilla. Illan aikana näkyi vielä mm. tundrakurmitsa. Saaressa oli paikalla lähes kymmenkunta ornia ja kuvaajaa, mm. Knaapi & Laitinen, Kirsi Nisula ja Henrik Westerholm. Jos ei syksyn tuloa muuten huomaisi niin lintuharrastajien määrästä ainakin!

MUSTAPÄÄKERTTUJA MUUTTAA EDELLEEN

MUSTAPÄÄKERTTUJA MUUTTAA EDELLEEN

Perjantaina 23.9.2016 tuuli pohjoisesta 5-8 m/s, oli pilvistä ja koleaa (12 astetta). Staijailtiin pitkin päivää ja saari kierrettiin kokonaan. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 7 valkoposkihanhea, 5 sepelhanhea, 36 allia, peräti 2650 mustalintua, 2 kuikkaa, 3 kaakkuria, 5 harmaahaikaraa ja petolintuja 3 sinisuohaukkaa, 13 varpushaukkaa, hiirihaukka, piekana, tuulihaukka, ampuhaukka ja nuori muuttohaukka, joka istuskeli illalla Pattskärillä. Huuhkaja havaittiin tänäänkin, lisäksi 3 suopöllöä, 2 suokukkoa, tylli ja tundrakurmitsa. Pikkulinnuista mainittakoon mm. 2 kangaskiurua, 15 peukaloista, 24 rautiaista, leppälintu, pensastasku, 3 mustapääkerttua, 4 tiltalttia, 120 hippiäistä, pikkusieppo, 33 pyrstötiaista, 7 kuusitiaista, 35 puukiipijää ja isolepinkäinen. Lohjalaisista lintuharrastajista Petri Lehto kuuli illalla saaren ylilentäneen kaulushaikaran ääntä. Outi saapui iltalaivalla saareen ja Sintosen Antti saapui lintureissulle.

RAUTIAISTEN MUUTTO ON PARHAIMMILLAAN

RAUTIAISTEN MUUTTO ON PARHAIMMILLAAN

Lauantaina 24.9.2016 oli eilistä vaisumpi lintupäivä. Tuuli oli edelleen pohjoisessa mutta heikkoa, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä 12 astetta. Mukava ulkoilusää. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 24 metsähanhea, 17 allia, 63 mustalintua, kuikka (+5 sp), kaakkuri, ruokki, harmaahaikara ja petolintuja 3 sinisuohaukkaa, piekana, 2 tuulihaukka ja ampuhaukka. Kahlaajia oli vielä tylli, 3 suosirriä, 2 taivaanvuohta ja 2 suokukkoa. Pikkulintuja oli eilistä vähemmän, nähtiin mm. 2 kangaskiurua, pensastasku, 17 peukaloista, 3 mustapääkerttua, hernekerttu, 8 tiltalttia, pikkusieppo, 23 pyrstötiaista, 6 kuusitiaista, 2 isolepinkäistä, 180 vihervarpusta ja 18 urpiaista. Mantereelle lähti Henrik Westermark ja saareen saapuivat mm. Saarnion Japi ja Kuusiston Kimmo.

PIKKUSIEPPO ON NS. PIKKUKIVA

PIKKUSIEPPO ON NS. PIKKUKIVA

Sunnuntaina 25.9.2016 tuuli oli kääntynyt lounaaseen (7-9 m/s), taivas oli puolipilvinen ja lämpötila oli kohonnut peräti 17 asteeseen. Staijia ja koko saaren komppausta. Näkyvä muutto oli kovin hiljaista eikä saaressakaan mitenkään ihmeemmin ollut lintuja. Nähtiin mm. tuulihaukka, 2 sinisuohaukkaa, 4 varpushaukkaa, ampuhaukka, 5 suokukkoa, 4 kapustarintaa, 3 riskilää ja 2 isolepinkäistä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 4 pikkusieppoa, 4 mustapääkerttua, 2 hernekerttua, leppälintu, pensastasku, 5 tiltalttia, 14 peukaloista, pyrstötiainen, 12 kuusitiaista ja 2 kangaskiurua. Päivällä lähti mantereelle isohko joukko lintuväkeä, mm. hakkilaiset, Sintonen ja Hyvärinen.

TILTALTTEJA ON PÄIVITTÄIN

TILTALTTEJA ON PÄIVITTÄIN

NIITTYKIRVISTEN PÄÄMUUTTO LIENEE JO OHI

NIITTYKIRVISTEN PÄÄMUUTTO LIENEE JO OHI

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Linturintamalla rauhallista

Lounais-Espanjan lintumailla

Torstaina 15.9.2016 lähdimme iltapäivällä Outin kanssa ajelemaan Turusta kohti Helsingin lentoasemaa, edessä lintureissu Lounais-Espanjaan. Yövyimme lentoaseman tutussa Glo-hotellissa, sitä ennen toki nautittiin kuohuviinit yläkerran baarissa. Yöunet jäivät vähän lyhyiksi sillä jo klo 04.30 tapasimme muut matkakumppanimme eli Linjaman Teron, Jarmo Lehtisen, Jukka Koiviston, Hannu ja Hilkka Tammelinin, Tuomas Lukkarisen, Kristiina Järvenpään, Jarmo Forssin vaimoineen, Seppo Pudaksen, Arto Halttusen, Kai Niemen ja Matti Lempiäisen vaimoineen – olimme tällä kertaa isommalla porukalla liikkeellä.

NORWEGIANIN LENNOT OLIVAT MOLEMPIIN SUUNTIIN TUPATEN TÄYNNÄ - TÄSSÄ SAAPUMINEN MALAGAAN

NORWEGIANIN LENNOT OLIVAT MOLEMPIIN SUUNTIIN TUPATEN TÄYNNÄ – TÄSSÄ SAAPUMINEN MALAGAAN. SIIVEN ALLA OLEVA VESIALUE ON GUADALHORCE-JOEN SUISTON LINTUPAIKKOJA

Norwegianin aamulento lähti perjantaina 16.9.2016 aikataulun mukaisesti klo 06.10 kohti Malagaa, jonne laskeuduimme paikallista aikaa klo 09.45. Vastassa oli pikkubussi kuljettajineen, lastattiin tavarat ja ajettiin moottoritietä kohti länttä. Ainoa pysähdys tehtiin Palmonesin kylän rannassa aivan Algecirasin lounaisreunalla ja nähtiin mm. kalasääski, 2 mustajalkatylliä, 4 tundrakurmitsaa, 7 mustapyrstökuiria, pikkutiira, 8 riuttatiiraa ja 12 mustanmerenlokkia. Matkalla nähtiin autosta jo ekat pikkukotkat ja käärmekotkat.

VAALEAT PIKKUKOTKAT KUULUIVAT RETKEN YLEISIMPIIN PETOLINTUIHIN

VAALEAT PIKKUKOTKAT KUULUIVAT RETKEN YLEISIMPIIN PETOLINTUIHIN

Majoituimme hotelli La Codorniz’iin vähän Tarifan pohjoispuolelle ja pienen breikin jälkeen lähdettiin iltapäiväretkelle Zahara de las Tunes’iin ja sieltä La Jandan peltoaukeille. Kuumaa oli – lämpö hipoi 30 astetta ja tuuli oli heikkoa, taivas pilvetön. Illaksi palattiin hotellille ja syötiin hyvä kalaillallinen viineineen, yhdessä koko porukka. Päivän havainnoista mainittakoon vielä noin 1500 lehmähaikaraa, 3 jalohaikaraa, 31 mustahaikaraa (yhtenä parvena hotellin yli), 80 kattohaikaraa, noin 700 pronssi-iibistä, 6 käärmekotkaa, 3 ruskosuohaukkaa, 2 niittysuohaukkaa, 2 pikkukotkaa, 3 kurkea, 7 pitkäjalkaa, 8 alppikiitäjää, 2 kuningaskalastajaa, 70 mehiläissyöjää, 3 kalliopääskyä ja satoja pensasvarpusia sekä kymmeniä mustapäätaskuja ja harmaasirkkuja.

OSA MUSTAHAIKARAPARVESTA HOTELLIMME PÄÄLLÄ

OSA MUSTAHAIKARAPARVESTA HOTELLIMME PÄÄLLÄ

Lauantaina 17.9.2016 lähdimme aamiaisen jälkeen liikkeelle auringonnousun aikaan klo 8 ja kävimme ensimmäiseksi Tarifan keskustassa, josta bongattiin paikalla pitkään viihtynyt laulava kyläbulbuli – kova laji Euroopassa. Aamuvaloissa saatiin joku huono dokumenttikuvakin linnusta.

TARIFAN KYLÄBULBULI, TAITAA OLLA NUORI LINTU

TARIFAN KYLÄBULBULI, TAITAA OLLA NUORI LINTU

Jatkettiin matkaa Algarrobon staijipaikalle, jossa seurattiin runsaat kaksi tuntia petomuuttoa. Petoja liikkui kohtalaisesti – pääosin hanhikorppikotkia, pikkukotkia, jokunen mehiläishaukka ja pari käärmekotkaa ja niittysuohaukka. Mainittavin pikkulintu oli vuoriuunilintu, lisäksi nähtiin mm. 2 punapyytä. Aamun stara oli kuitenkin hanhikorppikotkien seurassa lounaaseen matkannut esiaikuinen suomukorppikotka, josta sain melko etäältä muutaman dokumenttikuvankin. Ilmeisesti sama lintu oli vähän myöhemmin kuulemma mennyt suoraan Cazallan staijipaikan yli. Suomukorppikotka olikin yksi retken toivelajeista, josta kaikki taisivat kuitata ainakin WP-pinnan, useimmat eliksenkin (kuten minä).

SUOMUKORPPIKOTKA KAHDESTA SUUNNNASTA, KAUKAA KUVATTUNA

SUOMUKORPPIKOTKA KAHDESTA SUUNNNASTA, KAUKAA KUVATTUNA

Vähän ennen puoltapäivää jatkettiin Los Baronasiin, ensin kaatopaikalle ja sitten pienelle metsäretkelle. Kaatopaikka oli suljettu ja siistitty eli ei tuottanut juuri mitään, ”metsäreissulla” nähtiin mm. ruskokerttu, etelänpuukiipijä ja 3 pikkukiitäjää. Jatkettiin meren rannalle Punta Carneroon, jossa pidettiin lounastauko runsaiden eväittemme kera. Nähtiin samalla mm. muutama kymmenen keltanokkaliitäjää, välimerenlokki, 20 riuttatiiraa ja sinirastas sekä rannalla lennellyt nymfipapukaija – karkulainen tietysti. Lenteli hauskasti ajoittain meren päällä.

OUTI SAI KUVAN VAPAANA LIIKKUNEESTA NYMFIPAPUKAIJASTA

OUTI SAI KUVAN VAPAANA LIIKKUNEESTA NYMFIPAPUKAIJASTA

Iltapäiväksi mentiin vielä tunniksi Cazallan staijipaikalle ja petoja matkasi edelleen kohti Marokkoa, lähinnä pikkukotkia mutta myös muutama käärmekotka ja haarahaukkoja. Ihan kunnon kuvausetäisyydeltä ei nyt lintuja tullut. Käytiin vielä Tarifan länsipuolen hiekkarannalla, jossa nähtiin mm. 60 pulmussirriä, meriharakka, muutama karikukko, 2 suulaa ja parikymmentä keltanokkaliitäjää. Päivän havainnoista mainittakoon vielä mm. mustahaikara, 2 isohaarahaukkaa, 5 varpushaukkaa, ampuhaukka ja 20 mehiläissyöjää. Päivä oli lähes koko ajan aurinkoinen, lämpöä oli 28 astetta ja kohtalainen itätuuli. Runsas illallinen nautittiin taas yhdessä hotellilla ja käytiin vielä auringonlaskun aikaan porukalla rannalla parantamassa maailmaa. Iltahuuto ja sikeästi nukkumaan.

LEHMÄHAIKAROITA - JA LEHMIÄKIN - OLI PALJON

LEHMÄHAIKAROITA – JA LEHMIÄKIN – OLI PALJON

Sunnuntaina 18.9.2016 lähdettiin liikkeelle jo pimeän aikaan klo 06.30 ja ajettiin kohti Donanan luonnonpuiston eteläosaa. Saavuttiin vähän auringonnousun jälkeen Pinor del Monte Algaidan alueelle, jossa harrastettiin staijia ja retkeilyä pari tuntia. Havaittiin mm. yöhaikara, 2 pikkutrappia, harakkakäki, punapäälepinkäinen, viitatiainen, 8 vahanokkaa ja ylilentävä jouhihietakyyhky. Lämpötila nousi nopeasti tyvenessä ja pilvettömässä kelissä ja päivällä lähenteli taas jo 30 astetta. Siirryttiin Laguna del Tarelolle, jossa oli aika mukavasti lajeja – mm. 4 marmorisorsaa (mulle elis..), punapäänarsku, 8 valkopääsorsaa, 2 kruununokikanaa, 5 yöhaikaraa, kuovisirri ja 3 avosettiä. Seuraavaksi käytiin kahvilla viereisessä Bonanzan pikkukylässä – kahvin aikana yli lensi adiberiankeisarikotka. Siirryttiin staijaamaan läheisille suola-altaille ja myöhemmin vielä kalasataman kupeeseen – nähtiin vielä mm. 25 kapustahaikaraa, paljon flamingoja, 5 tundrakurmitsaa, 3 mustapyrstökuiria, 3 punakuiria, 2 räyskää ja etäämpänä 6 Chlidonias-tiiraa.

KÄÄRMEKOTKIA NÄHTIIN MUUTAMA LÄHES JOKA PÄIVÄ

KÄÄRMEKOTKIA NÄHTIIN MUUTAMA LÄHES JOKA PÄIVÄ

Seuraavaksi ajettiin El Puerto Cadiz’iin eli Cadizin satamaan, jossa pitkään oleillutta kaunotiiraa emme nyt löytäneet. Paikalla oli muutama kuovisirri ja retken ekat 2 harakkaa. Matkalla takaisin hotellille pysähdyimme vielä joksikin aikaa Vejer de la Fronteraan mutta emme löytäneet alueella jo useamman vuoden pesineitä töyhtöiibiksiä. No, joskus toiste sitten. Illalla hotellin yli muutti noin 120 mehiläissyöjää parissa isossa parvessa. Päivän havainnoista mainittakoon vielä 17 mustahaikaraa, 14 pronssi-iibistä, 6 isohaarahaukkaa, niittysuohaukka, kanahaukka, 2 riuttatiiraa, 2 kuningaskalastajaa, 2 harjalintua, käpytikka, 2 pikkukiurua, 10 ruostepääskyä ja 3 etelänpuukiipijää. Erinomainen illallinen viinien kera nautittiin taas tutulla hotellin terassilla.

MEHILÄISSYÖJIEN MUUTTOPARVET OVAT ÄÄNEKKÄITÄ MUTTA MENEVÄT PÄÄOSIN KORKEALLA

MEHILÄISSYÖJIEN MUUTTOPARVET OVAT ÄÄNEKKÄITÄ MUTTA MENEVÄT PÄÄOSIN KORKEALLA

Maanantaina 19.9.2016 oli pääosin pilvistä ja kohtalaista itätuulta, lämpöä oli 25 astetta. Aamulla vähän staijia hotellin rannassa ja lähialueella kiertelyä. Nähtiin mm. noin 200 baleaarienliitäjää, 3 keltanokkaliitäjää ja 3 suulaa sekä 2 tulipäähippiäistä ja pensassirkku. Kello 10 siirryimme Cazallalle staijaamaan muuttoa vajaaksi kahdeksi tunniksi. Meni etupäässä pikkukotkia, käärmekotkia ja haarahaukkoja, lisäksi nähtiin mm. niittysuohaukka, 2 pikkukorppikotkaa, 5 isohaarahaukkaa ja 70 mustahaikaraa.

CAZALLA USEIN TUULEE

CAZALLA, JOSSA USEIN TUULEE

Jatkettiin päiväkahville läheiselle Miradorille ja sieltä edelleen vuoristoon lähelle Rondaa, Montejaquen alueelle. Parin tunnin kävely tuotti mm. komean nuoren maakotkan, muuttohaukan, 6 mustataskua, 4 alppikiitäjää, 2 kivikkotöyhtökiurua, 4 pensassirkkua ja vuorisirkun.

MONTEJAQUEN ALUE OLI IHAN HYVÄ LINTUPAIKKA, OLISI VIIHTYNYT VÄHÄN PIDEMPÄÄNKIN

MONTEJAQUEN ALUE OLI IHAN HYVÄ LINTUPAIKKA, OLISI VIIHTYNYT VÄHÄN PIDEMPÄÄNKIN

Illaksi ajettiin vielä Rondaan, jossa majoituttiin Hotelli Poloon. Jäi myös aikaa vähän kävellä kauniissa kaupungissa ennen yhteistä illallista, havaintoina mm. 6 alppivarista. Päivän muita haviksia olivat myös 9 sinirastasta ja 4 etelänpuukiipijää.

NUORI MAAKOTKA LENTELI MONTEJAQUESSA

NUORI MAAKOTKA LENTELI MONTEJAQUESSA

Tiistaina 20.9.2016 lähdimme liikkeelle pimeän aikaan, klo 06.30, jotta ehtisimme auringonnousun aikoihin Osunan laajoille peltolakeuksille trappeja etsimään. No, matkaan menikin odotettua enemmän aikaa ja lämpöväreily jo värisi pelloilla kun saavuimme paikalle. Nähtiin kuitenkin mm. 4 isotrappia (kaukana), noin 30 punapyytä, 4 paksujalkaa, 2 etelänisolepinkäistä, 4 lyhytvarvaskiurua, 10 arokiurua, rusotasku, 8 harjalintua ja minervanpöllö.

MINERVANPÖLLÖ KATSELI VÄHÄN PELOKKAAN NÄKÖISENÄ RYHMÄÄMME

MINERVANPÖLLÖ KATSELI VÄHÄN PELOKKAAN NÄKÖISENÄ RYHMÄÄMME

Vajaan parin tunnin jälkeen jatkettiin matkaa Laguna Fuente del Piedraan, jossa harmiksemme lähes koko järvi oli kuivunut loppukesän helteissä. Flamingoja oli yhdessä nurkassa vielä noin 450 mutta alueella viihtyneistä pikkuflamingoista ei havaittu jälkeäkään. Juotiin kahvit ja siinä lomassa nähtiin mm. 15 pitkäjalkaa, 2 avosettiä, 2 alppikiitäjää ja 4 vaaleakiitäjää.

LAGUNALLA OLI PÄÄASIASSA LOKKEJA JA JONKIN VERRAN FLAMINGOJA, MUUTEN HILJAISTA

LAGUNALLA OLI PÄÄASIASSA LOKKEJA JA JONKIN VERRAN FLAMINGOJA, MUUTEN HILJAISTA

Vähän vaisun lintukohteen ja helteisen liki 30 asteen paahteen uuvuttamina jatkoimme matkaa kohti Malagaa. Tarkoituksemme oli vielä pistäytyä Guadalhorce-joen suistoalueella mutta sinne ei enää päässytkään suiston länsipuolelta kuten aiemmin. Niinpä meidän piti tyytyä pieneen meristaijiin puiston lounaiskulmassa – tuloksena oli mm. noin 50 baleaarienliitäjää, suula ja 2 pikkutiiraa. Läheisissä puissa metelöivät munkkiaratit. Iltapäivän lämmössä ajoimme kaupungin keskustaan hotelliimme Don Curroon purkamaan tavaroitamme. Loppupäivä kului kaupungilla, vähän lepäillen ja porukan yhteisen maittavan illallisen söimme Bodega Bar El Pimpi’ssä. Väkeä riitti niin kaupungilla kuin ruokapaikassakin, jopa niin että iltahuuto oli jätettävä huomiseen. Illansuussa nähtiin kaupungilla mm. noin 10 kauluskaijaa, lehtokerttu, 2 kuusitiaista ja punarinta.

RONDAN KALLIOJYRKÄNTEILLÄ PYÖRÄHTI 6 ALPPIVARISTA

RONDAN KALLIOJYRKÄNTEILLÄ PYÖRÄHTI 6 ALPPIVARISTA

Keskiviikkona 21.9.2016 oli aika palata Suomeen. Lähdimme hotellilta klo 08 kohti Malagan lentokenttää ja Norwegianin lentomme Helsinkiin lähti aikataulun mukaisesti klo 10.35. Ennen lentoa pidettiin eilen väliin jäänyt iltahuuto, jonka lopuksi ynnäsimme Lounais-Espanjan kierroksemme yhteislajimääräksi 153 lajia. Lajimääräveikkauksessa suljettuihin lappuihin eka päivänä oma arvioni (152) osui tällä kertaa lähimmäs… Helsinkiin laskeuduttiin klo 16.20 ja hyvästijättöjen jälkeen käytiin Outin kanssa syömässä maukkaat Pasta Carbonarat lentoaseman bistrossa ennen ajomatkaa Turkuun. Perille kaupunkiasuntoon saavuttiin klo 19.10.

Epilogi.

Lounais-Espanja on tuttua aluetta, onhan meille Outin kanssa Espanjan lintumatkoja kertynyt jo yhteensä lähes 15 kappaletta. Syksyinen (peto)muutto oli meille kuitenkin vielä pääosin kokematta mutta sen suhteen ei nytkään osunut ihan parhaita päiviä. Määrät olivat alueelle melko vaatimattomia, mm. mehiläishaukkojen pääjoukot olivat jo menneet. Toki katsottavaa silti riitti. Itselleni ja Outille kuvaaminen oli retken päätarkoitus ja siinä suhteessa saalis jäi niukaksi. Voimakas lämpöväreily ja pitkät etäisyydet tekivät kuvaamisesta haasteellista vaikka käytin pääosin viisisataamillistä tuplarilla eli 1000 mm objektiivia. Myöskin monet Lounais-Espanjan mielenkiintoiset lajit jäivät näkemättä – petolinnuista mm. liitohaukka, vuorikotka, munkkikorppikotka ja pikkutuulihaukka ja iberiankeisarikotkankin ehti vain kaksi nähdä pikaisesti. Toki vastaavasti hienoja olivat suomukorppikotka ja maakotka. Muista ”odotuslistan” lajeista jäivät puuttumaan mm. pikkuhaikara, ruskohaikara, sulttaanikana, pääskykahlaaja, hietakyyhky, ruosteniskakehrääjä, vihertikka, vuorikirvinen, kalliovarpunen, töyhtöibis ja siniharakka. Iso- ja pikkutrappi nähtiin vain huomattavan kaukaa. Monet em lajeista ovat meille tuttuja jo aiemmilta talviretkiltä Espanjaan mutta ryhmämme monille jäsenille huomattava osa tällä retkellä havaitusta lajistosta oli kuitenkin uutta ja mielenkiintoista ja hienoa niin!

OUTI KUVASI HIENOSTI PIKKUKOTKAN OHITTAMASSA TARIFAN MAJAKKAA, MATKALLAAN AFRIKKAAN

OUTI KUVASI HIENOSTI PIKKUKOTKAN OHITTAMASSA TARIFAN MAJAKKAA, MATKALLA AFRIKKAAN

Varmaan parasta reissussa olikin nyt mukava seura, hienot maisemat, Tarifan majapaikka ja leppoisat illalliset! Omia rajoitteitaan lintujen tarkkailuun ja kuvaamiseen toi se, että kuljettajamme vaihtuivat päivittäin, kieliongelmien takia reittivalinnat eivät menneet aina nappiin ja ennen kaikkea ulkopuolisten kuljettajien työaika rajoitti lintupaikoilla olon ajoittain turhan kiireiseksi. Emme me Outin kanssa kyllä vieläkään saaneet Espanjasta kylliksi – hieno lintumaa, johon varmaan mennään taas uudelleen!

ILTAHETKI TARIFAN HIEKKARANNOILLA, TAUSTALLA MAROKKOA

ILTAHETKI TARIFAN HIEKKARANNOILLA, TAUSTALLA MAROKKOA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta, Matkaraportit | Kommentit pois päältä artikkelissa Lounais-Espanjan lintumailla

Syksyn toinen haarahaukka

Maanantaina 12.9.2016 oli edessä lähtö mantereelle mutta vasta klo 16.30. Päivä oli kauniin aurinkoinen, tuuli oli heikkoa pohjoisluoteesta (2-5 m/s) ja lämpöä oli liki 18 astetta. Pakkailin tavaroita reissua varten mutta staijattuakin tuli aamulla tunti luotsiasemalla ja päivällä useita tunteja kylällä. Petolintuja oli taas ihan mukavasti liikkeellä – mm. 51 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, 2 ampuhaukkaa, 2 mehiläishaukkaa ja jälleen haarahaukka. Tämä oli höyhenpuvun perusteella vanha lintu eli uusi yksilö, jo toinen nyt syyskuussa Utössä. Lintu saapui koillisesta Kobbanien päältä klo 13.15, tuli aina majakalle saakka ja otti mehiläishaukan kanssa hiljalleen korkeutta kadoten kaakkoon päin. Milkkari oli harmillisesti koko ajan vastavalon puolella ja vaikeassa lämpöväreilyssä mutta toki pari dokumenttitason kuvaa syntyi.

haarahaukka_30_Korppoo_09_16

VASTAVALOHAARAHAUKKA

VASTAVALOHAARAHAUKKA

Päivän muita havaintoja olivat mm. 55 mustalintua, 16 suosirriä, isosirri, kapustarinta ja 6 tylliä. Pikkulintuja oli saaressa niukasti. Matkalla mantereelle ei mainittavia havaintoja, jokunen merikotka.

NAARAS NIITTYHEPOKATTI MUNI HIEKALLE

NAARAS NIITTYHEPOKATTI MUNI HIEKALLE

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Syksyn toinen haarahaukka

Haarahaukka ja vähän muitakin petoja

Keskiviikkona 7.9.2016 oli aika palata Utöhön, Outi jäi nyt kaupunkiin. Päivä oli kesäisen lämmin mutta kirkas taivas ja navakka (12 m/s) länsituuli ennakoivat, että lintuja ei saaressa juurikaan ole. Iltapäivällä kiertelin yli kolme tuntia saaren itäosia ja lintuja oli tosiaan niukasti. Mainittavaa oli vain 3 varpushaukkaa, 4 tuulihaukkaa, 4 valkovikloa, tylli ja muutama keltavästäräkki.

PUNARINTOJEN MUUTTO ON JO VAUHDISSA

PUNARINTOJEN MUUTTO ON JO VAUHDISSA

Torstaina 8.9.2016 oli pilvetöntä ja 17 astetta lämmintä. Tuuli oli kääntynyt pohjoisluoteeseen, voimaa 6-8 m/s. Staijia aamulla tunti ja pitkin päivää useita tunteja, itäosassa ja kylällä. Petolintuja liikkui jonkin verran – mm. 4 tuulihaukkaa, nuori muuttohaukka, hiirihaukka, ruskosuohaukka ja 56 varpushaukkaa. Lisäksi näkyi mm. 3 kuikkaa, kapustarinta, tylli, lapinkirvinen itäniityllä ja noin 300 vaihtopukuista koirashaahkaa länsipuolella uimassa. Pikkulintuja oli saaressa niukasti.

RUSKOSUOHAUKKA ON UTÖSSÄ MELKO VÄHÄLUKUINEN MUUTTAJA

RUSKOSUOHAUKKA ON UTÖSSÄ MELKO VÄHÄLUKUINEN MUUTTAJA

Perjantaina 9.9.2016 oli puolipilvistä ja tuuli oli kääntynyt etelään (2-5 m/s), lämpöä oli edelleen 17 astetta. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja päivällä useita tunteja itäosassa ja kylällä. Merellä/muuttavana näkyi mm. 7 kuikkaa, 52 mustalintua, noin 1600 haahkaa (80% koiraita), 4 tuulihaukkaa, 19 varpushaukkaa, 2 sinisuohaukkaa ja hiirihaukka. Kahlaajia näkyi kapustarinta, 2 tylliä, valkoviklo ja isokuovi. Pikkulintuja oli yöllä tullut aika paljon – eka isompi aalto mm. punarintoja (n. 80) ja hippiäisiä (n. 60), lisäksi näkyi mm. 35 vihervarpusta, pikkusieppo, lehtokerttu, syksyn eka peukaloinen ja muutama harmaasieppo ja leppälintu.

SYKSYN EKA PEUKALOINEN

SYKSYN EKA PEUKALOINEN

Lauantaina 10.9.2016 tiheä sumu verhosi saarta iltapäivään saakka, näkyvyys oli alle 500 m. Iltapäivällä selkeni ja aurinko paistoi, tuuli oli etelälounaasta 5-7 m/s ja lämpöä oli runsaat 17 astetta. Olin päivän kotikulmilla hoitamassa syysflunssaani kuntoon, tosin ”rehkin” leikkaamalla nurmikot. Kuvasin vähän pikkulintuja saunalla, mm. 2 lehtokerttua ja 2 mustapääkerttua, ja iltapäivällä vähän staijailin mahdollisia petoja. Näkyi 4 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa ja klo 16.20 saapui koillisesta Kobbanien yli 1kv haarahaukka, joka oli välillä kateissa Ormin takana mutta näkyi lähes 15 min kunnes lähti Ormskäriä pitkin länteen ja katosi Enskärin taakse. Vasta kymmenes haarahaukkahavis Utöstä mutta jo kolmas tänä vuonna.

haarahaukka_02_Korppoo_09_16

LEVITTÄESSÄÄN PYRSTÖNSÄ HAARAHAUKAN LOVIPYRSTÖSTÄ EI OLE TIETOAKAAN!

LEVITTÄESSÄÄN PYRSTÖNSÄ HAARAHAUKAN LOVIPYRSTÖSTÄ EI OLE TIETOAKAAN!

Sunnuntaina 11.9.2016 aamulla oli hetken aikaa aurinkoista kunnes taas levisi paksu sumu ja myöhemmin saapuivat matalalla roikkuvat tummat pilvet. Tuuli oli lounaasta 7-10 m/s ja lämpöä 17 astetta. Staijia luotsiasemalla aamulla tunnin verran, muuten itäosan ja kylän komppausta mutta nyt pikkulintuja oli kovin niukasti. Mainittavaa tänään oli mm. 25 allia (syksyn ekat), 15 suosirriä, kuovisirri, 6 tylliä, 4 tuulihaukkaa, vain 3 varpushaukkaa, hiirihaukka ja eilinen haarahaukka edelleen, nyt aamulla muutaman minuutin lennossa ja laskeutuneena Pattskärillä – ilmeisesti oli yöpynyt siellä. Myöhemmin en milkkaria enää nähnyt mutta sääkin oli kehno. Pikkulinnuista voinee mainita lehtokertun, kirjosiepon ja muutaman harmaasiepon.

HARMAASIEPPO PYYDYSTI AMIRAALIN

HARMAASIEPPO PYYDYSTI AMIRAALIN

JOKUNEN LEHTOKERTTU LYMYILEE VIELÄ PENSAISSA

JOKUNEN LEHTOKERTTU LYMYILEE VIELÄ PENSAISSA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Haarahaukka ja vähän muitakin petoja

Pikkusiepot muuttavat

Torstaina 1.9.2016 oli puolipilvistä ja navakkaa (11-12 m/s) lounaistuulta, joka ilmeisesti edelleen pidätti muuttoa. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja päivällä useampi tunti itäosassa ja pihalla. Mainittavia olivat mm. 2 kaakkuria, harmaahaikara, 4 tuulihaukkaa, vain 3 varpushaukkaa, valkoviklo, 2 tylliä ja 3 nuorta isosirriä. Pihamme yli lensi nokkavarpunen, syksyn eka käpytikka putosi lammashaan leppiin ja sirittäjä hyöri Disan puissa. Outi tuli illalla saareen, samoin Timo Trogen saapui lintuja kuvaamaan.

JOKUNEN PIKKULEPINKÄINEN VIIHTYY VIELÄ SAARESSA

JOKUNEN PIKKULEPINKÄINEN VIIHTYY VIELÄ SAARESSA

Perjantaina 2.9.2016 oli pääosin aurinkoista mutta edelleen reipasta (10 m/s) ja puuskaista länsituulta. Lämpöä oli 17 astetta. Muutto oli edelleen tosi heikkoa. Staijia pitkin päivää ja koko saaren komppaus eteläniemeä lukuun ottamatta. Nähtiin mm. ruskosuohaukka, 6 tuulihaukkaa, 4 varpushaukkaa, ampuhaukka, 3 tylliä, 2 valkovikloa, rantasipi ja Loxia sp. Pikkulintuja, lähinnä harmaasieppoja ja pajulintuja, oli kohtuullisesti, lisäksi mm. pikkusieppo ja 1kv nokkavarpunen. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät aamulaivalla mantereelle ja Sintosen Antti saapui iltalaivalla saareen.

KÄKIEN MUUTTO EI OLE VIELÄ OHI

KÄKIEN MUUTTO EI OLE VIELÄ OHI

Lauantai 3.9.2016 oli sateinen päivä – taukoja sateessa oli aikaisin aamulla ja puolenpäivän jälkeen. Tuuli oli heikentynyt 4 m/s etelälounaasta ja lämpöä oli 17 astetta. Staijia tunti merelle, lisäksi kierrettiin kyläalue ja itäosat. Yöllä oli saapunut isohko annos pikkulintuja – harmaasieppoja, leppälintuja, pajulintuja, hernekerttuja – lisäksi mm. peräti 7 pikkusieppoa, 35 vihervarpusta, pari hippiäistä ja pikkulepinkäinen. Muita havaintoja olivat 2 käkeä, 4 tuulihaukkaa, nuolihaukka, 2 varpushaukkaa, 2 suosirriä, 3 tylliä, kapustarinta, isokuovi ja 2 rantasipiä. Näkyvä muutto oli sateen takia liki olematonta.

PIKKUSIEPOT OVAT NYT MUUTOLLA

PIKKUSIEPOT OVAT NYT MUUTOLLA

Sunnuntaina 4.9.2016 oli pitkästä aikaa mentävä käymään mantereella. Pilvistä, reipasta (10 m/s) länsituulta ja lämpöä vain 13 astetta, siinä aamun kuva. Staiji ja lyhyt kierros saaressa tuottivat 3 tuulihaukkaa, 3 varpushaukkaa, 4 suosirriä, 4 tylliä, isokuovin, käpytikan ja Loxian. Hyönteissyöjät olivat paljon vähentyneet eilisestä. Laivamatkalla mantereelle ei näkynyt ihmeempiä ja Utöhön ei tietääkseni jäänyt ketään lintuja komppaamaan.

HERNEKERTTUJA ON NYT RUNSAASTI

HERNEKERTTUJA ON NYT RUNSAASTI

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pikkusiepot muuttavat

Edelleen rauhallista linturintamalla

Maanantai 29.8.2016 oli sadepäivä. Vettä tuli ajoittain runsaasti pitkin päivää, muutaman tauon aikana tunnin staiji merelle aamulla ja iltapäivällä vajaa 2 tuntia majakalla. Lämpöä oli 15 astetta ja tuuli kaakosta 7 m/s. Kirjatut havainnot olivat 11 varpushaukkaa, 5 tuulihaukkaa, 2 käkeä, 3 töyhtöhyyppää ja 2 valkovikloa. Koululla oli naaraspukuinen pikkusieppo. Muuten aika hiljaista. Saareen saapui Esa Kallio vaimonsa kanssa mm. lintukuvausreissulle.

HARMAASIEPOT MUUTTAVAT NYT

HARMAASIEPOT MUUTTAVAT NYT

Tiistai 30.8.2016 alkoi sateisena mutta sade loppui aamun aikana ja taivas selkeni iltapäiväksi. Staijia tunti luotsiasemalla ja retkeilyä pitkin päivää saaren itäosissa. Petolintuja edelleen niukasti – nähtiin 12 varpushaukkaa, 5 tuulihaukkaa, ampuhaukka ja nuori ruskosuohaukka, lisäksi 2 käkeä ja kahlaajia mm. kapustarinta, suosirri, 3 meriharakkaa, 8 valkovikloa, liro ja taivaanvuohi.

NUORI AMPUHAUKKA JAHTASI TUULIHAUKKOJA ITÄNIITYLLÄ

NUORI AMPUHAUKKA JAHTASI TUULIHAUKKOJA ITÄNIITYLLÄ

Keskiviikko 31.8.2016 alkoi auringonpaisteisena mutta puolen päivän aikaan lännestä saapui matalalla roikkuvaa harmaata pilveä, joka vei valot. Tuuli oli lännestä 5-7 m/s ja lämpöä oli 17 astetta. Staijia tunti aamulla ja päivällä vajaa kolme tuntia saaren itäosassa. Lintuja on tosi niukasti edelleen – harmaahaikara, tuulihaukka 4, varpushaukka 5, taivaanvuohi, suosirri 2, tylli 8 ja mustapääkerttu ainoat mainittavat. Kalliot lähtivät tänään mantereelle. Mielestäni koko elokuun ollut täällä saaressa vaisu lintujen suhteen – kahlaajia ja petolintuja niukasti, hysyjäkin vielä vähän ja vaelluslinnut lähes tyystin kateissa. Saaren lajimäärä tänä vuonna on nyt 198, sekin alakanttiin verrattuna muihin vuosiin. No, syksystä tulee sitten varmaan kova…

MUUTAMA HARMAAHAIKARA SILLOIN TÄLLÖIN

MUUTAMA HARMAAHAIKARA SILLOIN TÄLLÖIN

KORPEILLA EI NÄYTÄ TÄNÄ VUONNA OLEVAN LENTOPOIKASIA

KORPEILLA EI NÄYTÄ TÄNÄ VUONNA OLEVAN LENTOPOIKASIA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Edelleen rauhallista linturintamalla