Piipahdus mantereella

Maanantaina 18.7.2016 piti lähteä käymään mantereella. Aurinkoa edelleen ja lounaistuuli oli heikentynyt 5-6 m/s. Tunnin staiji luotsiasemalla ja vähän kylällä kuljeskelua. Nähtiin mm. 38 ruokkia, suosirri ja lammashaan reunassa pieni pikkukäpylintuparvi, jossa Markus näki ja kuuli ainakin yhden kirjosiipikäpylinnun. Varesvuon Markus ja Minna lähtivätkin kanssamme samaa matkaa mantereelle. Turussa oltiin klo 19.30 aikoihin.

HAARAPÄÄSKYJÄ PESII MUUTAMA PARI UTÖN VENEVAJOISSA

HAARAPÄÄSKYJÄ PESII MUUTAMA PARI UTÖN VENEVAJOISSA

Tiistaina 19.7.2016 kuvasin aamulla runsaan tunnin ajan tervapääskyjä kaupunkiasuntomme parvekkeelta, edustalla hyöri ajoittain noin 20 tervapääskyä. Mukavaa puuhaa testata uutta runkoa, joka myös päivitettiin tänään.

TERVAPÄÄSKY TULEE KOHTI KOVAA VAUHTIA, HYVÄ KUN KUVAAJA JA KAMERA PYSYVÄT MUKANA...

TERVAPÄÄSKY TULEE KOHTI KOVAA VAUHTIA, HAASTETTA ETTÄ KUVAAJA JA KAMERA PYSYVÄT MUKANA…

"PERUSLENTOKUVA" TERVAPÄÄSKYSTÄ

”PERUSLENTOKUVA” TERVAPÄÄSKYSTÄ

Keskiviikkona 20.7.2016 vierailtiin Outin sukulaisten kesäpaikassa Kustavissa viettämässä lähes 100 muun vieraan kanssa paikan 30-vuotiskesäjuhlia. Hienot juhlat, hyvä orkesteri, upeat ruoat ja juomat, paljon tuttuja ja tietysti meni myöhäiseen ennen kuin oltiin yöllä taas Turussa. Lintuja en kummemmin katsellut mutta ”sivusilmällä” illan aikana näkyi mm. 2 kurkea ja 4 harmaahaikaraa.

KESÄJUHLAVÄKEÄ

KESÄJUHLAVÄKEÄ

Torstaina 21.7.2016 lähdin aamupäivällä takaisin Utöhön – nyt oli pilvinen keli ja Nauvossa vähän satelikin. Kahvi ja kauppa oli toki ohjelmassani. Väkeä oli paljon liikkeellä ja lomalaisia riitti runsaasti m/s Eivorillekin. Ei kummempia lintuhavaintoja matkalla ja ilta Utössä sujui kotosalla mm. kukkia kastellen.

SELKÄLOKKEJA NÄKEE UTÖSSÄ AIKA HARVOIN

SELKÄLOKKEJA NÄKEE UTÖSSÄ AIKA HARVOIN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Piipahdus mantereella

Sadetta ja aurinkoa

Torstaina 14.7.2016 oli edelleen aurinkoinen mutta melko tuulinen (lounas 8-10 m/s) kesäpäivä. Staijailin aamulla tunnin verran luotsiasemalla, muuten kiertelyä lähinnä kyläalueella mutta Outi komppasi kolmisen tuntia Ormskärillä. Päivän havaintoja olivat mm. 9 ruokkia ja jälleen hienosti etelänkiisla lennossa kolmen ruokin kanssa eteläniemen ohi luoteeseen. Pesiiköhän kiisla taas Gropskärillä? Jospa tuuli heikkenisi, että pääsisi siellä käymään… Lisäksi nähtiin 15 pikkukuovia, 2 viitakerttusta ja pihamme eteläreunan isossa koivussa kähmyili aamulla melko pitkään vilkkaasti ”tsilputtanut” idänuunilintu, lauloikin vaimeasti ja näkyi pari kertaa lyhyesti. Satamassa oli veneitä Ranskaa ja Hollantia myöten.

RÄYSTÄSPÄÄSKY AJAA HYÖNTEISTÄ TAKAA

RÄYSTÄSPÄÄSKY AJAA HYÖNTEISTÄ TAKAA

Perjantai 15.7.2016 oli sadepäivä. Kaakosta saapui saderintama aamulla ja paria lyhyehköä taukoa lukuun ottamatta satoi reippaasti myöhäiseen iltaan saakka. Tuuli oli kovaa, koillisesta 12-15 m/s. Retkeily jäi minimiin, eteläniemellä käytiin pikaisesti kävelyllä ja nähtiin valkoviklo ja 2 pikkukuovia.

LUOTOKIRVINEN SULAUTUU KALLIOMAASTOON

LUOTOKIRVINEN SULAUTUU KALLIOMAASTOON

Lauantaina 16.7.2016 sade oli ohi, aurinko paistoi, mutta edelleen oli kovaa tuulta – nyt 12-14 m/s länsilounaasta. Lämpöä oli enimmillään 20 astetta. Staijia tunti aamulla sekä kierrettiin koko etelä- ja itäosa saaresta. Muuten kotona lähinnä maalaushommia. Merellä nähtiin mm. 16 ruokkia, 5 mustalintua ja harmaahaikara ja itärannalla oli kahlaajia 8 suosirriä, kuovisirri, syksyn eka jänkäsirriäinen ja 2 valkovikloa. Luhtakerttunen lauloi vielä itärannalla ja ruovikossa huuteli useita kertoja luhtakana. Olisikohan pesinyt paikalla tänäkin vuonna?

SYKSYN EKA JÄNKÄSIRRIÄINEN

SYKSYN EKA JÄNKÄSIRRIÄINEN

Sunnuntai 17.7.2016 meni vähän eilisistä kesätansseista ”toipuessa”… Aurinko paistoi lähes koko päivän mutta lounaistuuli puhalsi edelleen 10-12 m/s. Merivesi on yhä korkealla. Käytiin itärannalla ja aamulla staijailin vähän aikaa luotsiasemalla. Mainittavimmat havainnot olivat 80 suosirriä, 2 kuovisirriä, valkoviklo, 3 isokuovia, 3 harmaahaikaraa sekä saunallamme satakieli ja ainakin 3 viitakerttusta. Illalla kyläilimme Enskärillä, mukavaa oli..

VIITAKERTTUSPOIKUE VIIHTYY EDELLEEN SAUNALLAMME

VIITAKERTTUSPOIKUE VIIHTYY EDELLEEN SAUNALLAMME

SUOSIRRIEN MUUTTO ON YHÄ HYVÄSSÄ VAUHDISSA

SUOSIRRIEN MUUTTO ON YHÄ HYVÄSSÄ VAUHDISSA

 

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sadetta ja aurinkoa

Kirjoloxioita ja etelänkiisla

Maanantaina 11.7.2016 oli aurinkoista aamulla ja illalla mutta päivällä saatiin vihdoin sadetta, reippaastikin. Tuuli oli etelästä 7 m/s ja lämpöä oli 18 astetta. Pyörittiin kotinurkilla ja kyläalueella, väkeä on saaressa runsaasti. Mainittavin lintuhavainto oli jonkin aikaa kylällä kierrellyt 3 kirjosiipikäpylinnun (1k, 2n-pukuista) parvi, ääntelivät ahkerasti. Sateen takia jäivät kuvat nyt ottamatta. Lisäksi näkyi mm. 2 pikkukäpylintua, valkoviklo ja pikkukuovi.

PENSASKERTTU LIENEE SAAREN YLEISIN PESIVÄ PIKKULINTU

PENSASKERTTU LIENEE SAAREN YLEISIN PESIVÄ PIKKULINTU

Tiistaina 12.7.2016 oli puolipilvistä ja pari saderopaustakin saatiin. Tuuli oli 10-12 m/s lounaasta. Päivä kului mukavien vieraiden parissa, sitä ennen nurmikonleikkuuta ja muita kotihommia. Lintuja ei tullut enemmälti katsottua mutta mainita voi 2 mustavikloa, 3 pikkukuovia ja jälleen n-pukuinen kirjosiipikäpylintu lyhyesti kylällä, ehkä eilisiä.

KESÄINEN NÄKYMÄ PIHALTAMME SATAMAAN

KESÄINEN NÄKYMÄ PIHALTAMME SATAMAAN

Keskiviikkona 13.7.2016 jatkui reipas (9 m/s) länsilounainen tuuli, taivas oli lähes pilvetön ja lämmintä 20 astetta. Tänään katsottiin vähän tarkemmin lintuja – aamulla runsaan tunnin staiji luotsiasemalla ja päälle itäosien komppaus. Kylälläkin vähän kierreltiin. Merellä näkyi mm. 16 merihanhea, 2 mustalintua, 27 ruokkia ja hienosti jp-etelänkiisla, joka laskeutui uimaan myötävaloon luotsiaseman edustalle, heti luotojen ulkopuolelle. Itärannalle oli ilmaantunut kahlaajia – 88 suosirriä, 3 kuovisirriä, valkoviklo ja liro. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 2 luhtakerttusta, kirjokerttu ja törmäpääsky. Saaressa on runsaasti taas väkeä, turisteja tuli tänäänkin kaksi laivallista.

VANHAT KUOVISIRRIT JA SUOSIRRIT MUUTTAVAT NYT

VANHAT KUOVISIRRIT JA SUOSIRRIT MUUTTAVAT NYT

TÄMÄ PURJEVENEEN LIPPU AIHEUTTI PÄÄNVAIVAA - GOOGLETTAMALLA SELVISI ETTÄ KYSESSÄ ON SUOMENRUOTSALAISTEN EPÄVIRALLINEN "MAALIPPU".

TÄMÄ PURJEVENEEN LIPPU AIHEUTTI PÄÄNVAIVAA – GOOGLETTAMALLA SELVISI ETTÄ KYSEESSÄ ON SUOMENRUOTSALAISTEN EPÄVIRALLINEN ”MAALIPPU”.

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kirjoloxioita ja etelänkiisla

Kahlaajat melkein kateissa

Perjantaina 8.7.2016 aamulla oli vielä navakkaa (9-10 m/s) länsituulta mutta illaksi tuuli tyyntyi. Aurinkoista ja lämpöäkin oli 18 astetta. Kierreltiin etelä- ja itäosat saaresta, muuten oltiin kotosalla ja seurattiin vilkasta veneliikennettä saaren satamassa. Lintuja nähtiin mm. 3 töyhtöhyyppää, 2 suokukkoa ja vuoden eka pikkusirri itärannalla, lisäksi 2 kirjokerttua saunalahdella ja yhteensä 11 pikkukäpylintua kyläalueella. Punavarpusia näkyi kiertelemässä kaksi poikuetta.

RÄYSTÄSPÄÄSKYJA PESII MUUTAMA PARI

RÄYSTÄSPÄÄSKYJA PESII MUUTAMA PARI

Lauantaina 9.7.2016 oli aurinkoista ja maltillista (6-8 m/s) lounaistuulta, lämpöä oli 20 astetta. Staijia luotsiasemalla aamulla tunnin verran ja myöhemmin tehtiin venekierros Bokullan ja Örskärin vesille. Viimevuotiset pikkutiirat puuttuivat nyt Bokullaöreniltä, paikalla oli ”vain” 3 ruokkia ja ristisorsa. Utössä näkyi mm. 16 ruokkia, 15 harmaahaikaraa (yhdessä parvessa luoteeseen), 1kv pikkulokki, suosirri ja lapinsirri. Varesvuon Markus ja Minna saapuivat iltapäivällä saareen.

NUORIA PUNAVARPUSIA LIIKKUU SAARESSA

NUORIA PUNAVARPUSIA LIIKKUU SAARESSA

Sunnuntaina 10.7.2016 jatkui lounaistuuli (6-8 m/s) ja puolipilvinen keli, lämpöä oli 18 astetta. Staijia aamulla vajaa tunti plus saaren itäosat kierrettiin. Havaintoja kertyi niukasti mutta mainita kannattanee 16 ruokkia, 12 mustalintua, harmaahaikara, 2 töyhtöhyyppää ja kirjokerttu. Vesi on niin korkealla, että itärannalla ei minkäänlaisia lietteitä ja muuttokahlaajat lähes tyystin kateissa.

HARMAASIEPPOJA PESII YKSI PARI SAARESSA

HARMAASIEPPOJA PESII YKSI PARI SAARESSA

KARIKUKKOJA ON AINAKIN KAKSI PARIA

KARIKUKKOJA ON AINAKIN KAKSI PARIA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kahlaajat melkein kateissa

Pikakäynti mantereella

Maanantaina 4.7.2016 lähdin käväisemään mantereella. Päivä oli aurinkoinen, länsituulta 8 m/s. Aamulla hain runsaan tunnin verran rusorintakerttua mutta lintua ei enää löytynyt vakiopaikoiltaan. On tainnut lähteä. Laivamatkalla mantereelle näkyi hiirihaukka Lohmissa, ei muuta mainittavaa. Turussa olin klo 19.15.

PUNAJALKAVIKLO ON UTÖN YLEISIN PESIVÄ KAHLAAJA

PUNAJALKAVIKLO ON UTÖN YLEISIN PESIVÄ KAHLAAJA

Keskiviikkona 6.7.2016 palattiin Outin kanssa yhtä matkaa takaisin Utöhön. Ajeltiin Nauvoon, kahviteltiin ja käytiin kaupassa, ja tultiin tällä kertaa m/s Aspöllä navakassa (13 m/s) luoteistuulessa ja auringonpaisteessa vauhdikkaasti perille. Matka Pärnäisistä Utöhön kesti vain 2 tuntia 20 minuuttia. Mainittavia lintuhavaintoja ei tänään kirjattu mutta Petri Ahti oli nähnyt Utössä mm. kirjokertun.

HAARAPÄÄSKYPOIKUE VENEVAJAN SISÄLLÄ

HAARAPÄÄSKYPOIKUE VENEVAJAN SISÄLLÄ

Torstaina 7.7.2016 jatkui kova luoteistuuli, joka edelleen voimistui ja oli enimmillään 18 m/s. Taivas oli pilvessä ja ilma kolea. Kovan tuulen takia linnutkin pysyivät piilossa – itäosan ja kyläalueen kierros tuotti mainittavampaa vain 4 pikkukuovia, töyhtöhyypän ja kirjokertun.

MUUTAMA PIKKUKUOVI NÄKYI TUULISELLA RANNALLA

MUUTAMA PIKKUKUOVI NÄKYI TUULISELLA RANNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pikakäynti mantereella

Lintuja ja lintubongareita

Torstaina 30.6.2016 oli puolipilvistä yöllisen sateen jälkeen. Tuuli oli edelleen etelästä (5-6 m/s) ja lämpöä oli 20 astetta. Kompattiin saarta, Saarniot vähän staijailivatkin ja näkivät mm. etelänkiislan. Saaressa nähtiin ylilentävä mehiläishaukka, ristisorsa, 14 suosirriä, valkoviklo, 42 liroa ja pikkulinnuista 2 luhtakerttusta, viitakerttunen, 3 kirjokerttua, kultarinta, mustaleppälintu edelleen sekä edelleen myös rusorintakerttu samalla ”reviirillään” kylän länsireunalla. Lauloi melko ahkerasti ja näyttäytyi kauniisti aamulla klo 06 ja 09 välillä, myöhemmin ei havaittu. Illansuussa saareen saapui rusorintakerttua bongaamaan Leo Wallinmaa, Tarmo Lehtilä, Mika-Ilari Koskinen ja Tittosen Jouni. Utön tämän vuoden lajimäärä on 193 näin kesäkuun lopussa.

VANHOJEN SUOSIRRIEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA. TORAAKIN ESIINTYY...

VANHOJEN SUOSIRRIEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA. TORAAKIN ESIINTYY…

Perjantaina 1.7.2016 jatkui lämmin (20 astetta) ja lähes pilvetön keli, etelätuulta oli 6-7 m/s. Kevyttä saarikomppausta, ei staijia. Nähtiin mm. 2 ristisorsaa, 19 suosirriä, 2 valkovikloa, kirjokerttu, luhtakerttunen, kultarinta, edelleen n-pukuinen mustaleppälintu (meidän kiviaidalla) sekä rusorintakerttu, joka löytyi jo ennen aamuviittä laulamasta kylän länsinurkasta. Myöhemmin lintu näyttäytyi muutaman kerran aiempien päivien tapaan Logi-mökkien tuntumassa. Mantereelle lähtivät bongareiden lisäksi Saarniot ja Hyvärinen.

KULTARINTA ON PESINYT SAARESSA TÄNÄKIN VUONNA

KULTARINTA ON PESINYT SAARESSA TÄNÄKIN VUONNA

Lauantaina 2.7.2016 oli kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä, lämpö kipusi Utössäkin jo 22 asteeseen. Etelätuuli puhalsi 8-10 m/s. Aamu alkoi taas rusorintakertulla, jota oli myöhään eilen illalla saapunut bongaamaan kuusi ornia Lindströmin Jussin ”johdolla”. Mukana olivat lisäksi Järvisen Mikko ja Juha Wallin, jotka jäivät saareen – muut lähtivät tyytyväisinä aamulaivalla mantereelle. Rusorinta näyttäytyi kaikille hienosti varhain aamulla (otin muutamia lisäkuviakin). Lintu lauloi taas useita sarjoja. Saaressa nähtiin myös mm. 2 kirjokerttua, luhtakerttunen, 8 suosirriä, 3 pikkukuovia ja 2 valkovikloa. Illalla saapui lisää bongareita mantereelta, Palmgren vaimoineen, Olkio ja Mäntysalo.

RUSORINTAKERTTU ON HYVIN NÄYTTÄYTYNYT KAIKILLE KIINNOSTUNEILLE

RUSORINTAKERTTU ON HYVIN NÄYTTÄYTYNYT KAIKILLE KIINNOSTUNEILLE

Sunnuntaina 3.7.2016 aamulla vähän sateli mutta nopeasti selkeni ja päivästä tuli mukavan puolipilvinen. Tuuli oli nyt lännestä 4-5 m/s ja lämpöä 17 astetta. Staijia runsas tunti luotsiasemalla plus saaren komppausta. Havaintoja kertyi mm. 26 ruokkia, jälleen sepelhanhi eteläkärjen luodoilla, 13 pikkukuovia, mustaviklo, metsäviklo, 4 valkovikloa, 2 liroa, suokukko, töyhtöhyyppä ja 2 suosirriä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat luhtakerttunen, viitakerttunen, 2 kirjokerttua, kultarinta, naaraspukuinen mustaleppälintu edelleen sekä edelleen myös rusorintakerttu, joka näyttäytyi aamulla kauniisti jo tutulla paikalla. Mantereelle lähtivät iltapäivällä muut lintuihmiset itseäni lukuun ottamatta.

LUOTOKIRVISIÄ PESII 2 PARIA, TÄSSÄ TAUSTANA PUNAINEN MÖKKI

LUOTOKIRVISIÄ PESII KAKSI PARIA, TÄSSÄ TAUSTANA PUNAINEN MÖKKI

MERIHARAKOITA PESII 1 PARI, JOLLA JO ISOT POIKASET

MERIHARAKOITA PESII YKSI PARI, JOLLA ON JO ISOT POIKASET

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lintuja ja lintubongareita

Kesärari – rusorintakerttu!

Maanantaina 27.6.2016 oli kaikenlaista säätä: sumua, pilvistä, sadekuuroja, tyventä ja aurinkoa. Itäosa tuli kunnolla kierrettyä ja näkyi mm. 10 suosirriä, 3 valkovikloa, 2 mustavikloa, 4 liroa, 3 suokukkoa ja ristisorsa. Ruisrääkkä äänteli harvakseen ja raripuskan luona lymyili kirjokerttu. Itärannan ruovikossa on edelleen äänessä 2 luhtakerttusta ja kylällä nähtiin nokkavarpunen. Saareen saapuivat uudelleen Saarnion Japi ja Tarja lintuja katsomaan, Outi puolestaan lähti mantereelle viikoksi töihin.

VANHOJEN SUOSIRRIEN SYYSMUUTTO KÄYNNISTYI TÄNÄ KESÄNÄ EPÄTAVALLISEN AIKAISIN

VANHOJEN SUOSIRRIEN SYYSMUUTTO KÄYNNISTYI TÄNÄ KESÄNÄ EPÄTAVALLISEN AIKAISIN

Tiistaina 28.6.2016 oli pilvetön ja heikkotuulinen (etelälounas 3-4 m/s) kesäpäivä, lämpöä oli nyt Utössäkin 20 astetta. Aamulla vajaa tunti staijia luotsiasemalla, muuten kevyttä tarkkailua kotosalla, kyläalueella ja itäosassa. Mainittavimmat havainnot saaresta olivat 17 ruokkia, ad-pikkulokki, ruskosuohaukka itäniityltä ja pari merikihua mereltä, muuttokahlaajia näkyi 24 suosirriä, pikkukuovi, liro ja valkoviklo sekä pikkulintuja mm. 3 luhtakerttusta, viitakerttunen, 2 kultarintaa ja pikkukäpylintu.

PARI VIITAKERTTUSTA VIIHTYY EDELLEEN SAUNAPUSKASSAMME

PARI VIITAKERTTUSTA VIIHTYY EDELLEEN SAUNAPUSKASSAMME

Aamupäivällä – kuvatessani pikkulintuja saunallamme – huomasin harmaaselkäisen pikkulinnun lentävän saunan länsipuolen mäntyihin ja kiikarilla lintu määrittyi oitis koiras rusorintakertuksi. Onneksi kamera oli jalustalla valmiina ja ehdin ottaa muutaman dokumenttikuvan linnusta, joka kähmyili männyssä n. 30 metrin päässä. Tilanne oli ohi hetkessä, lintu katosi, eikä paikalle hälytetyt Sällylä ja Saarniot sitä ehtineet saunaltamme nähdä. Runsaan puolen tunnin kuluttua Japi ja Tarja soittivat, että rusorinta oli ollut hetken hyvin näkyvissä saunaltamme n. 200 m länteen, luotsimäeltä alas tulevien portaiden tuntumassa. Lintu kuitenkin katosi uudelleen eikä enää löydetty. Yllättävä kesähavis, taitaa olla Suomen myöhäisin cantillans havainto. Kuvan mukaan lähinnä albistriata-alalajia. Illalla eteläkärjen luodolta löytyi vielä sepelhanhi ruokailemasta, mukava kesähavis sekin. Laihon Ilkka lähti aamulla jatkamaan venematkaa.

TÄMÄN PAREMPAA KUVAA RUSORINTAKERTUSTA EN EHTINYT SAUNALTAMME SAADA

TÄMÄN PAREMPAA KUVAA RUSORINTAKERTUSTA EN EHTINYT SAUNALTAMME SAADA

Keskiviikkona 29.6.2016 oli edelleen aurinkoista ja heikkotuulista (S 4-5 m/s) säätä, lämpöä enimmillään 19 astetta. Staijia luotsiasemalla pari tuntia, muuten saari kierrettiin. Mainittavia olivat mm. ruskosuohaukka, 4 ruokkia, pikkukuovi, 3 valkovikloa, 3 suosirriä, liro ja 13 töyhtöhyyppää. Kylän rannassa oli hetken naaraspukuinen mustaleppälintu, lisäksi nähtiin 5 luhtakerttusta, 2 viitakerttusta, 2 laulavaa kirjokerttua ja edelleen rusorintakerttu. Rusorinta lauleli varhain aamulla ajoittain melko innokkaastikin kylän länsiosassa, Logi-mökkien lähellä. Nähtiin useita kertoja ja sain muutaman kuvankin lisää. Sällylän Seppo sai eliksen ja aamupäivällä saareen saapunut Ismo Hyvärinenkin kuittasi lajin. Iltapäivällä lintua ei löytynyt yrityksistä huolimatta. Tittonen (päiväreissulla) ja Sällylä lähtivät illansuussa mantereelle.

TÄNÄÄN RUSORINTAKERTTU OLI PAREMMIN ESILLÄ

TÄNÄÄN RUSORINTAKERTTU OLI PAREMMIN ESILLÄ, JOSKIN AIKA KAUKANA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kesärari – rusorintakerttu!

Juhannus Utössä

Torstaina 23.6.2016 oli aamulla pilvistä ja sateistakin, iltapäivällä selkeni ja lämpeni (18 astetta). Lounaistuulta oli 8 m/s. Kierrettiin Enskär, kyläalue ja itäranta – havaintoja mm. pikkukuovi, 2 valkovikloa, 3 mustavikloa, 9 suokukkoa ja aikaiset 8 suosirriä eli kahlaajamuutto on jo hiukan piristynyt. Itärannalla oli pitkästä aikaa ristisorsa, lisäksi nähtiin tänään 6 ruokkia, 4 pikkukäpylintua ja 2 viitakerttusta. Sällylän Seppo saapui illalla saareen.

RISTISORSAT OVAT PESINEET ITÄRANNAN ULKOPUOLEN SAARILLA

RISTISORSAT OVAT PESINEET ITÄRANNAN ULKOPUOLEN SAARILLA

Juhannusaattona 24.6.2016 aamu ja aamupäivä oli sateinen mutta iltapäivällä kirkastui ja aurinkoakin nähtiin. Lämpöä oli 16 astetta ja tuuli idästä 7-8 m/s. Kierrettiin saaren itäosat, muuten rentoa juhannuksen viettoa – saaressa oli paljon väkeä ja illalla perinteiset vauhdikkaat juhannusjuhlat Hembygdsgårdilla. Lintuja nähtiin mm. 10 pikkukuovia, suokukko, 7 suosirriä, 2 valkovikloa, 3 ristisorsaa (1 juv) ja 2 viitakerttusta.

JUHANNUSTANSSIT SUJUIVAT HIENOSTI SAAREN OMAN JA HYVÄN BÄNDIN - BREDBANDET'IN - TAHDISSA

JUHANNUSTANSSIT SUJUIVAT HIENOSTI SAAREN OMAN JA HYVÄN BÄNDIN – BREDBANDET’IN – TAHDISSA

Juhannuspäivä 25.6.2016 sujui rauhallisesti kotikulmilla ja pienellä veneajelulla, ei saarikierroksia. Utuista mutta pääosin aurinkoista, heikkoa etelätuulta ja lämpöä jo 19 astetta. Lintuja näkyi mm. valkoviklo, mustaviklo, pikkukuovi, 2 viitakerttusta, yllättäen urpiainen ja 2 pikkukäpylintua.

JUHANNUSPÄIVÄNÄ OLI LEPPOISAA PILVIPOUTAA JA HEIKKOA TUULTA

JUHANNUSPÄIVÄNÄ OLI LEPPOISAA PILVIPOUTAA JA HEIKKOA TUULTA

Sunnuntaina 26.6.2016 oli vaihtelevaa keliä, aamu ja ilta poutainen mutta päivällä runsasta sadetta pari tuntia. Tuuli oli heikkoa ja lämpötila 18 astetta. Aamulla vajaa tuntia meristaijia ja itäosat saaresta kierrettiin. Nähtiin mm. harmaahaikara, 2 ristisorsaa, 15 sepelkyyhkyä ja muuttokahlaajia kuovi, pikkukuovi, 2 valkovikloa, 2 mustavikloa, 5 liroa ja 3 suokukkoa. Saaressa näkyi mm. pikkukäpylintu, kirjokerttu sekä viita- ja luhtakerttunen. Koirashaahkoja ja telkkiä muutti aamulla muutamia kymmeniä kohti lounasta. Lintuharrastajista Laihon Ilkka saapui saareen.

KIRJOKERTUT ALKAVAT JO HILJENTYÄ

KIRJOKERTUT ALKAVAT JO HILJENTYÄ

... MUTTA PUNAJALKAVIKLOT PUOLESTAAN "METELÖIVÄT"

… MUTTA PUNAJALKAVIKLOT PUOLESTAAN ”METELÖIVÄT”

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Juhannus Utössä

Kotihommia

Maanantaina 20.6.2016 oli aurinkoista ja melko reipasta (9 m/s) lounaistuulta. Lämpöä oli enimmillään 17 astetta. Kevyttä retkeilyä ja lomailua sekä laskettiin veteen s/y Taivaanvuohi. Lintuja nähtiin mm. valkoviklo, ruokki, 2 viitakerttusta, kirjokerttu ja yllättäen vielä 2 pohjoiseen muuttavaa mehiläishaukkaa. Aika myöhäisiä. Illansuussa majakalla havaittiin mustaleppälintu, Saarnion Japi ja Tarja olivat tulleet saareen lintureissulle.

ITÄRANNAN RUOVIKOSSA LAULAA INNOKKAASTI 2 LUHTAKERTTUSTA

ITÄRANNAN RUOVIKOSSA LAULAA INNOKKAASTI 2 LUHTAKERTTUSTA

Tiistaina 21.6.2016 oli puolipilvistä, muutama vesitippakin saatiin, ja etelätuulta oli 5-7 m/s. Kierreltiin saaren itäosassa ja kylällä – rentoa kesänviettoa enimmäkseen. Aamulla staijailin tunnin luotsiasemalla. Lintuja tänään mm. 24 ruokkia, valkoviklo, 3 isokuovia, 2 kirjokerttua, viitakerttunen ja 2 luhtakerttusta. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät mantereelle.

PARI VIITAKERTTUSTA LYMYILEE MEIDÄN SAUNAPENSAISSA

PARI VIITAKERTTUSTA LYMYILEE MEIDÄN SAUNAPENSAISSA

Keskiviikkona 22.6.2016 oli aurinkoista ja lounaistuulta 6-7 m/s, lämpöä 18 astetta. Tänään teimme koko päivän kotihommia – saunan terassin maalausta, veneiden puuosien kunnostusta jne. Saunalla nähtiin työn lomassa mm. 2 viitakerttusta, kirjokerttu ja koiras mustapääkerttu. Sepelkyyhky oleilee saaressa. Tänään saapui kohtuullisen runsaasti juhannuksen viettäjiä ja kesäutöläisiä mutta huviveneitä on vielä todella vähän.

KIVITASKUJA PESII UTÖSSÄ USEITA PAREJA

KIVITASKUJA PESII UTÖSSÄ USEITA PAREJA

MERIHANHIEN PESINTÄ ON ONNISTUNUT TÄNÄ VUONNA HYVIN, POIKUEITA ON AINAKIN KOLME

MERIHANHIEN PESINTÄ ON ONNISTUNUT TÄNÄ VUONNA HYVIN, POIKUEITA ON AINAKIN KOLME

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kotihommia

Utön kesälintuja

Tiistaina 14.6.2016 oli aika palata Utöhön, Outi jäi vielä töihin kaupunkiin. Päivä oli pilvetön, lämmin ja heikkotuulinen – leppoisa laivamatka. Nauvossa kahvilat olivat vielä kiinni ja kauppakin jäi nyt väliin. Eivorilla ei näkynyt muita lintuihmisiä, kevään muuttosesonki on ohi. Utöhön saavuttiin jo puolilta päivin ja loppupäivä kului kotihommissa: ruohonleikkuuta, kukkien kastelua (Utössä tosi kuivaa), puutavaran kantamista (saunalle kaidetavaraa) ja venehuoltoa. Jospa huomenna kaivaisi kiikarit ja kamerat ”naftaliinista”..

PARI PARIA MUSTAKURKKU-UIKKUJA YRITTÄÄ PESIÄ SAUNALAHDELLA

PARI PARIA MUSTAKURKKU-UIKKUJA YRITTÄÄ PESIÄ SAUNALAHDELLA

Keskiviikko 15.6.2016 oli aurinkoinen kunnes illalla kaakosta alkoi levitä lähestyvä sadealue. Tuuli oli idästä 8-9 m/s ja lämpöä 18 astetta. Saaressa kiertely ja tunnin verran meristaijia tuottivat mm. 6 ruokkia, kaakkurin, 5 etelään muuttanutta töyhtöhyyppää ja suokukon. Itäniityllä raksutti harvakseltaan ruisrääkkä ja niityn reunalla näkyi kirjokerttu ja laulava luhtakerttunen. Saunallamme hiiviskeli satakieli, lienee pesimäpuuhissa. Haahkanpoikasia ei näkynyt hakemallakaan yhtään, eipä merikotkiakaan ollut kuin yksi tänään. Haahkanpoikasia on laskujeni mukaan kuoriutunut Utössä toukokuun loppuun mennessä (vain) noin 75, mutta olimme pari viikkoa poissa kesäkuun alussa. Toisaalta – nyt ei poikasia löytynyt ainoatakaan. Kaikkiko ovat menehtyneet?

RANTASIPI PESII VASTA TOISTA VUOTTA UTÖSSÄ

RANTASIPI PESII VASTA TOISTA VUOTTA UTÖSSÄ

Torstaina 16.6.2016 oli Utössä pitkästä aikaa sadepäivä. Aamun sade muuttui iltapäivällä ajoittaiseksi tihkusateeksi mutta aurinkokin pilkahti pari kertaa. Illalla oli tiheä sumu. Kiertelin jonkin verran saaressa mutta aikaa vierähti viime päivien tapaan jalkapallokisojenkin parissa. Näin itärannalla mm. koiras heinätavin, 6 suokukkoa, 5 töyhtöhyyppää ja laulavan luhtakerttusen sekä kolme merihanhipoikuetta, joissa 4,4 ja 6 poikasta. Kirjokerttuja näyttäytyi kaksi, toinen helikopterikentän luona ja ad-koiras meidän saunalla, jossa lauleli hetken aikaa. Illalla saareen saapuivat mm. Varesvuon Markus ja Minna.

KIRJOKERTTU ON TAAS PARI-KOLME KERTAA VIERAILLUT MEIDÄN SAUNALLA

KIRJOKERTTU ON TAAS PARI-KOLME KERTAA VIERAILLUT MEIDÄN SAUNALLA

Perjantaina 17.6.2016 oli edelleen sumuinen ja tihkusateinen aamu. Lähdin pistäytymään mm. kamera-asioilla mantereella, pian tullaan takaisin. Kotoa lähtiessä klo 05 lauloi kirjokerttu innokkaasti pihallamme, taitaa olla pariutumaton koiras. Lauantaina 18.6.2016 palasimme Outin kanssa Utöhön. Ajelimme Nauvoon, jossa vietettiin pari tuntia markkinoilla ja sataman hulinassa, pilvipoutaisessa kelissä. M/s Eivorille kertyi kohtuullisesti väkeä ja loppumatka kului reippaassa 15 m/s länsituulessa ja vesisateessa. Kotona oltiin klo 18.15.

KAUKAA OTETTU DOKUMENTTIKUVA HEINÄTAVISTA ITÄRANNALLA - HARVINAINEN LAJI TÄÄLLÄ

KAUKAA OTETTU DOKUMENTTIKUVA HEINÄTAVISTA ITÄRANNALLA – HARVINAINEN LAJI TÄÄLLÄ

Sunnuntaina 19.6.2016 sade hiljalleen hiipui ja illalla paistoi jo aurinkokin. Lounaistuuli heikkeni ja lämpötila kohosi 16 asteeseen. Jatkettiin kotihommia (saunan verannan kunnostus) ja tehtiin iltapäiväkierros saaren itäosiin. Mainittavimmat havainnot olivat 2  pikkukuovia, valkoviklo, kesykyyhky (vuoden 2., tälläkin jalat olivat täynnä renkaita eli kirjekyyhky), 2 kirjokerttua, 2 luhtakerttusta, 2 viitakerttusta (meidän saunalla) ja pikkukäpylintu. Satamalahdelle oli ilmestynyt 3 vastakuoriutunutta haahkanpoikasta ja itärannalla oli merihanhipoikue, jossa 3 poikasta.

VUODEN JO TOINEN KIRJEKYYHKY ILMESTYI SAAREEN

VUODEN JO TOINEN KIRJEKYYHKY ILMESTYI SAAREEN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Utön kesälintuja