Limingan lintukuvafestareilla

Torstaina 23.4.2015 lähdin puoliltapäivin ajelemaan rantetietä (tie no 8) kohti pohjoista, tarkoituksena osallistua viikonloppuna Limingan lintukuvafestivaaleille. Navakassa luoteistuulessa puskin illaksi Mustasaareen, jossa yövyin hotelli Valloniassa. Matkalla käväisin kiikaroimassa Närpiön Piolahdella mutta mitään tavanomaista ihmeellisempää ei tuulisella lahdella näkynyt. Vallonia oli ihan ok majapaikka, rauhallinen ja lähellä 8-tietä.

Perjantaina 24.4.2015 lepäilin aamun rauhassa ja lähdin vasta klo 08.30 jatkamaan matkaa, ainoan pidemmän pysähdyksen tein Pattijoen jokisuistossa, jossa on muutaman päivän viihtynyt koiras mandariinisorsa. Lintu löytyikin suhteellisen helposti mutta nukkui ulkopuolella olevan saaren rannassa sen verran etäällä että kuvia oli turha yrittää. Paikalla oli kymmeniä laulujoutsenia ja merihanhia sekä paljon taveja, haapanoita, lapasorsia ja jouhisorsia. Limingan luontokeskukseen saavuin klo 15.30 ja tapasin heti nipun tuttuja. Juotiin kaffet, kävin syömässä ja illaksi ajelin Siikajoen Karinkantaan yrittämään hanhien kuvaamista autosta. Paikalla oli muutama sata metsähanhea sekä jokunen lyhytnokka– ja tundrahanhi. Iltavaloissa jokunen kuvakin syntyi. Yötä olin Lumijoen kirkonkylässä majatalo Sippassa, tuttu paikka jo viime vuodelta.

PARI LYHYTNOKKAHANHEA ILTAVALOISSA

PARI LYHYTNOKKAHANHEA ILTAVALOISSA 

Lauantaina 25.4. 2015 ennen lintukuvafestareitten alkua päätin ajaa Limingan naapuripitäjään eli Tyrnävälle bongaamaan paikalla viihtyvää neitokurkea. Lintu löytyi helpohkosti kurkiparven reunalta ja joitakin dokumenttikuviakin tuli otettua. Aamukahdeksalta lämpöväreily jo haittasi joten mitään kymppikuvia ei syntynyt mutta lajin toki tuntee. Olen muutama vuosi sitten Omanissa saanut neitokurjesta paljon lähikuviakin. Loppupäivä sujuikin lintukuvatapahtumassa – paljon tuttuja, hyvä esityksiä. Esiintyjä- ja näyttelyporukan illanvietto vietettiin minun kannalta sopivassa paikassa eli majatalo Sippassa.

TYRNÄVÄN NEITOKURKI

TYRNÄVÄN NEITOKURKI LÄMPÖVÄREILYSSÄ

Sunnuntaina 26.4.2015 aamupäivä kului edelleen lintukuvafestareilla ja iltapäivällä kävin pokkaamassa Limingan lintukuvakilpailun ”Linnut vauhdissa”-sarjan 2. palkinnon kuvallani ”Tyrskykoskelo”. Kaksi muutakin kuvaani sijoittui kymmenen parhaan joukkoon parissa sarjassa. Turkuun lähdin ajelemaan nyt Jyväskylän ja Tampereen kautta ja tuo reitti oli selkeästi helpompi, nopeampi ja tien kunnon puolesta parempi kuin 8-tie. Yksi kahvitauko matkalla ja ajoaika Turkuun vain 6t40 min. Mukava Limingan vierailu taas!

"TYRSKYKOSKELO"

”TYRSKYKOSKELO”

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Limingan lintukuvafestareilla

Pienin askelin kevät etenee

Maanantaina 20.4.2015 oli aurinkoista, +6 astetta lämmintä ja navakka (10-12 m/s) pohjoistuuli yhä edelleen. Pikkulinnut edelleen tosi vähissä ja merelläkin liikettä aiempia päiviä niukemmin. Staijia kolme tuntia luotsiasemalla ja kepeää komppausta saaressa. Muutolla nähtiin mm.  kuikka, kaakkuri, 23 haapanaa, 120 ruokkia, 24 mustalintua, 14 pilkkasiipeä, 53 allia, lapintiira (+ 2 määrittämätöntä tiiraa), merikihu, 9 meriharakkaa ja 4 punajalkavikloa. Hamnskärin luodoilla oli edelleen merisirrejä, nyt noin 40 yksilöä.

TAVEJA ITÄRANNALLA

TAVEJA ITÄRANNALLA

Saaresta löytyi 3 ristisorsaa, 2 harmaasorsaa, 3 taivaanvuohta, kulorastas, 2 luotokirvistä, urpiainen, tikli ja nokkavarpunen. Illansuussa löytyi kyhmyhaahkakin edelleen uiskentelemasta eteläpuolelta ja itäniityllä lenteli kaksi Asiota, joista ainakin toinen oli suopöllö. Iltapäivällä saareen saapui lisää lintuharrastajia, mm. Kuusiston Kimmo, Vikmanin Reiska, Järvisen Hanna, Salon Harri, Timo ja Pirkko Koskinen, Jukka Rannikko sekä kuvaajia mm. Ilpo Aalto.

JÄRRIPEIPPOJA ON NYT RUNSAASTI

JÄRRIPEIPPOJA ON NYT RUNSAASTI

Tiistaina 21.4.2015 oli aamu pilvinen, myöhemmin pilvetöntä ja rauhallista pohjoisluoteista tuulta (4-8 m/s). Lämpöä oli tänään 8 astetta. Stajia pitkin aamua ja päivää sekä koko saaren kierros tuottivat muuttavana mm. 5 kuikkaa, 2 Gaviaa, härkälinnun, 31 metsähanhea, 10 valkoposkihanhea, 9 haapanaa, 2 lapasorsaa, 92 ruokkia, 632 mustalintua, 42 pilkkasiipeä, 33 allia, 7 merikihua ja 2 kalatiiraa (+2 sp). Kahlaajia nähtiin mm. 142 isokuovia, pikkukuovi, 2 metsävikloa ja kevään eka pikkutylli. Petolintuja muutti tänään 6 piekanaa, 2 tuulihaukkaa, 3 varpushaukkaa ja kalasääski, lisäksi mereltä tuli suopöllö saareen. Eteläkärjen edustalla uiskenteli edelleen jp-koiras kyhmyhaahka ja lounaispuolen luodoilla oli 40 merisirriä, jotka näyttivät lähtevän muutolle kohti pohjoista. Saaressa nähtiin myös mm. 3 mustakurkku-uikkua, 3 ristisorsaa, harmaasorsapari, taivaanvuohi, kangaskiuru, 2 kulorastasta, 2 luotokirvistä, kivitasku, tilhi, 2 urpiaista ja 2 mustavarista.

MERIHANHI PUOLUSTAA JO REVIIRIÄÄN

MERIHANHI PUOLUSTAA JO REVIIRIÄÄN

Keskiviikkona 22.4.2015 piti lähteä muutamaksi päiväksi mantereelle. Sää oli aurinkoinen, länsi-luoteistuulta 6-7 m/s ja edelleen viileää. Aamustaijilla näkyi mustalintujen, allien ja ruokkien lisäksi mm. 3 kuikkaa ja 5 määrittämätöntä Gaviaa (1 iso…), lapintiira, merikihu ja harmaahaikara. Eteläkärjessä uiskenteli edelleen koiras kyhmyhaahka. Ennen laivan lähtöä saaressa havaittiin mm. 5 kivitaskua, tilhi, varpushaukka ja kevään eka käenpiika. Laivamatkalla mantereelle lintuja katsottiin melko niukasti eikä mainittavia haviksia kertynyt. Mantereelle lähti myös Jukka Rannikko, muu lintuväki jäi saareen.

TILHI SYÖMÄSSÄ RUUSUNMARJOJA

TILHI SYÖMÄSSÄ RUUSUNMARJOJA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pienin askelin kevät etenee

Pohjoistuuli jarruttelee

Torstaina 16.4.2015 oli kaunis kevätpäivä – aurinkoista, kohtalaista (6-8 m/s( luoteistuulta ja lämpöä 6 astetta. Staijia luotsiasemalla kolme tuntia plus saarikierros – lintuja oli edelleen aika niukasti saaressa. Merellä/muuttavana nähtiin mm. Gavia sp, mustakurkku-uikku, 20 allia, 66 mustalintua, 6 pilkkasiipeä, 8 ruokkia, 4 haapanaa, 2 lapasorsaa, 16 tavia, kevään eka kalatiira, 2 ristisorsaa, 42 isokuovia ja Patteriniemen edestä pohjoiseen vettä pitkin lentäneet 2 merisirriä. Petolintuja nähtiin merikotkien lisäksi määrittämätön buteo ja 2 tuulihaukkaa. Eteläkärjen haahkaparvessa viihtyi edelleen koiras kyhmyhaahka ja aamulla parvessa oli tunnin verran paikalla myös allihaahka-pari! Siitä onkin aikaa kun täällä on viimeksi ollut jp-koiras stelleri… Saaressa mainittavimmat olivat mustaleppälintu (ad-koiras edelleen), 3 luotokirvistä, 2 tikliä ja käpytikka.  Illansuussa saareen saapui lisää lintuporukkaa, mm. Salosen Kari, Janne ja Mikko Suominen, Jarno Arvola, Antti Fager-Pintilä ja ainakin kolme muuta.

KYHMYHAAHKA VIIHTYI ETELÄKÄRJESSÄ, AIKA LAILLA VASTAVALOSSA TOSIN

KYHMYHAAHKA VIIHTYI ETELÄKÄRJESSÄ, AIKA LAILLA VASTAVALOSSA TOSIN

Perjantaina 17.4.2015 alkoi pohjoinen ilmavirtaus, tuulta 6-10 m/s ja puolipilvistä, pari heikkoa sadekuuroakin. Staijia runsaat 4 tuntia ja koko saaren komppaus. Saaressa edelleen niukasti lintuja mutta merellä sentään jonkin verran liikettä: kuikka, mustakurkku-uikku, 219 mustalintua, 43 pilkkasiipeä, 30 allia, 5 punasotkaa (harvinainen täällä!), lapasotka, 2 ristisorsaa, 52 ruokkia, 4 merikihua, 2 kalatiiraa, 2 räyskää, 18 isokuovia ja metsäviklo. Hamnskärin luodoilla pyöri pitkään 35 merisirriä ja eteläkärjessä uiskenteli edelleen jp-koiras kyhmyhaahka. Muuttavana nähtiin myös vuoden ekat 2 ruskosuohaukkaa ja ampuhaukka. Saaresta löytyi mm. 12 taivaanvuohta, suopöllö, sarvipöllö, käpytikka, nokkavarpunen, 3 luotokirvistä, 4 rautiaista, mustavaris ja edelleen ad-koiras mustaleppälintu. Outi saapui iltalaivalla kuten myös muutamia uusia lintuihmisiä.

PIEKANAT OVAT TULLEET MUKAVAN MATALALLA

PIEKANAT OVAT TULLEET MUKAVAN MATALALLA

Lauantaina 18.4.2015 puhalsi edelleen pohjoistuuli 8-11 m/s, taivas oli puolipilvinen ja lämpötila 6 astetta. Stajia runsaat 3 tuntia plus saarikierrokset. Merellä/muuttavana havaittiin tänään mm. 5 kuikkaa, 2 kaakkuria, Gavia sp, 167 ruokkia, 186 mustalintua, 31 pilkkasiipeä, 53 allia, 12 haapanaa, 4 merikihua, 2 harmaahaikaraa, 3 varpushaukkaa ja admuuttohaukka. Hamnskärin luodoilla viihtyi tänään enimmillään noin 60 merisirriä. Saaressa nähtiin mm. mustavaris, 2 luotokirvistä, 2 punatulkkua ja edelleen mustaleppälintu koiras. Eteläkärjen ja Pattskärin välisellä vesialueella oleskeli yhä koko päivän jp-koiras kyhmyhaahka.

MUUTAMA TIKLI ON VIIHTYNYT SAARESSA

MUUTAMA TIKLI ON VIIHTYNYT SAARESSA 

Sunnuntaina 19.4.2015 oli puolipilvistä, yhä edelleen pohjoisen-luoteen välistä tuulta 8-10 m/s ja lämpöä 6 astetta. Staijattiin luotsiasemalla vajaat 4 tuntia plus kierrettiin koko saari. Mereltä-muutolta kertyi havaintoja mm. 2 valkoposkihanhea, 10 kuikkaa, kaakkuri, 4 härkälintua, mustakurkku-uikku, 101 ruokkia, 10 haapanaa, 188 mustalintua, 6 pilkkasiipeä ja 62 allia. Lisäksi muutti kevään ekat 2 lapintiiraa, harmaahaikara, 2 kurkea, 8 merikihua, 43 isokuovia, 3 pikkukuovia (kevään ekat), kapustarinta, 2 metsävikloa ja 6 varpushaukkaa. Hamnskärin luodoilla piipersi edelleen noin 60 merisirriä ja eteläkärjen ulkopuolella uiskenteli jp-koiras kyhmyhaahka jo viidettä päivää. Saaresta löytyi tänään mm. 2 ristisorsaa, itärannalla hetken käväissyt heinätavi-pari, mustaleppälintu-koiras edelleen, kulorastas, nokkavarpunen, 2 luotokirvistä ja lapinsirkku. Päivällä lähti mantereelle paljon väkeä, mm. kymmenkunta lintuharrastajaa.

HEINÄTAVIKOIRAS ITÄRANNALLA

HEINÄTAVIKOIRAS ITÄRANNALLA

TILTALTTEJA ON OLLUT VIELÄ TOSI NIUKASTI, KUTEN HYSYJÄ YLIPÄÄTÄÄN

TILTALTTEJA ON OLLUT VIELÄ TOSI NIUKASTI, KUTEN HYSYJÄ YLIPÄÄTÄÄN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pohjoistuuli jarruttelee

Kyhmyhaahka, merisirrejä ja mustaleppälintuja – huhtikuun lajistoa

Maanantaina 13.4.2015 puhalsi länsilounainen tuuli, aluksi 10 m/s ja heikkeni myöhemmin. Taivas oli aurinkoinen. Staijattiin aamulla runsaat pari tuntia majakalla ja kierrettiin saarta. Merellä/muutolla havaittiin mm. 2 valkoposkihanhea, 2 ristisorsaa, 40 allia, 333 mustalintua, 4 pilkkasiipeä, härkälintu, 30 ruokkia, kurki ja 2 varpushaukkaa. Mereltä saapui aamulla jälleen suopöllö saareen ja Bådanilla piipersi 5 merisirriä. Saarikierroksella nähtiin mm. 3 peukaloista, 2 mustaleppälintua (ad k ja n-puk), 6 tiltalttia, 2 tikliä ja 2 nokkavarpusta. Sassi, Luokkamäet ja Kiviluoto lähtivät iltapäivällä mantereelle, liikenteessä oli nyt Eivorin sijasta m/s Kökar. Saareen saapui muutamia orneja, mm. Rauno Laine ja Jouni Nummenpää.

HUHTIKUU ON MUSTALEPPÄLINTUJEN AIKAA

HUHTIKUU ON MUSTALEPPÄLINTUJEN AIKAA

Tiistaina 14.4.2015 oli kova (13-15 m/s) luoteistuuli ja pääosin aurinkoista. Lämpöä oli tänään 6 astetta. Stajia noin neljä tuntia luotsiasemalla sekä saarikierros. Merellä/muuttavana nähtiin mm. kuikka, kaakkuri (+ Gavia sp), 78 mustalintua, 16 pilkkasiipeä, 26 allia, 70 ruokkia, valkoposkihanhi, merikihu, 6 isokuovia, 2 lapasorsaa ja 2 varpushaukkaa. Hamnskärin luodoilla ruokaili koko aamun 16 merisirrin parvi. Saaressa nähtiin mm. 2 mustaleppälintua (ad koiras ja naaras), 5 rautiaista, 2 peukaloista, luotokirvinen ja 3 tikliä. Pikkulintuja oli siis niukasti.

MERIKOTKA SAALISTI KOIRASHAAHKAN - JA EHDIN JUURI JA JUURI TILANTEESEEN KAMERALLANI...

MERIKOTKA SAALISTI KOIRASHAAHKAN – JA EHDIN JUURI JA JUURI TILANTEESEEN KAMERALLANI… 

Keskiviikkona 15.4.2015 oli puolipilvistä ja länsituulta, joka oli mukavasti heikentynyt 4-7 m/s. Lämpötila oli 5 astetta. Staijattiin kolme tuntia luotsiasemalla ja kierrettiin koko saari, eikä ihan huono päivä ollutkaan. Merellä/muuttavana nähtiin mm. kaakkuri (+1 Gavia sp), 81 ruokkia, 316 mustalintua, 4 pilkkasiipeä, 39 allia, 2 lapasorsaa, 3 merikihua, 45 isokuovia ja jälleen mereltä saapunut suopöllö.

TYLLIT OVAT JO VALLANNEET REVIIRINSÄ

TYLLIT OVAT JO VALLANNEET REVIIRINSÄ

Päivän laji oli iltapäivällä Mikon plokkaama jp-koiras kyhmyhaahka, joka uiskenteli koko illan pienessä haahkaporukassa eteläkärjen ja Pattskärin välissä. Oli niin lähellä että sain joitakin dokumenttikuviakin. Lisäksi nähtiin muuttava piekana ja saaressa oli mm. vuoden eka käpytikka, tiltaltti, 2 urpiaista, 2 tikliä, 7 rautiaista, naaras nokkavarpunen (kävi mm meidän ruokinnalla) sekä 3 mustaleppälintua (1 ad-koiras ja 2 naaraspukuista, joista molemmilla vähän paneelia siivillä). Laine, Nummenpää ym lähtivät päivällä mantereelle ja ainakin pari uutta ornia saapui saareen.

KYHMYHAAHKAKOIRAS LÖYTYI ETELÄKÄRJESTÄ

KYHMYHAAHKAKOIRAS LÖYTYI ETELÄKÄRJESTÄ

Kommentit pois päältä artikkelissa Kyhmyhaahka, merisirrejä ja mustaleppälintuja – huhtikuun lajistoa

Botte ja muuta mukavaa

Torstaina 9.4.2015 puhalsi lounaistuuli 10 m/s, taivas oli puolipilvinen ja lämpöä oli 6 astetta. Staijia pari tuntia ja koko saaren kierros mutta paikallisia pikkulintuja edelleen tosi niukasti. Merellä nähtiin mm. 13 ruokkia, 37 mustalintua, 2 pilkkasiipeä, 8 allia, selkälokki, 2 harmaahaikaraa, kevään eka isokuovi ja mereltä eteläniemeen saapunut suopöllö. Saarikierros tuotti mm. kanahaukan, 2 taivaanvuohta, mustavariksen, luotokirvisen ja 3 nokkavarpusta, joista yksi piipahti pihallammekin. Illalla saareen tupsahti paljon väkeä, mm. Pekka Vainio kavereineen plus Olli Sassi, Matti-Pekka ja Heikki Luokkamäki sekä Markku Kiviluoto, Antti Karppi ja jo eilen oli saapunut lintureissulle mm. Aila Lukin.

NOKKAVARPUNEN KÄVÄISI SAUNALLAMME

NOKKAVARPUNEN KÄVÄISI SAUNALLAMME

Perjantaina 10.4.2015 saapui ensimmäinen isompi annos lintuja. Yöllä tuuli lähes tyyntyi ja aamukin oli hyvin heikkotuulinen, myöhemmin lounaistuulta 9 m/s. Taivas oli pääosin selkeä ja lämpöä runsas 6 astetta. Staijia aamulla luotsiasemalla vajaat 3 tuntia, myöhemmin kierrettiin koko saari. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, kurki, 8 valkoposkihanhea, 227 mustalintua, 21 pilkkasiipeä, 149 ruokkia, ristisorsa, härkälintu, mustakurkku-uikku (saunalahdella), 24 tavia, 2 haapanaa, varpushaukka, metsäviklo, isokuovi ja Bådanilla 3 merisirriä. Saaresta löytyi jo muutamia kymmeniä pikkurastaita sekä n. 50 punarintaa, rautiainen, 6 peukaloista, puukiipijä, urpiainen, 3 nokkavarpusta, luotokirvinen ja saaressa pyörinyt yksinäinen vuorihemppo – ilmestyi mm. meidän ruokinnalle.

VUORIHEMPPO RUOKINTAMME TUNTUMASSA

VUORIHEMPPO RUOKINTAMME TUNTUMASSA

Päivän ”paras” (ainakin itselleni..) oli luotsiaseman alapuolen kallioilta pikku kataja-koivuryteiköstä lentoon pelottamani kaulushaikara, joka lennähti Patteriniemen eteläpuolella olevalle luodolle piiloon. Ensimmäinen havaintoni tästä lajista Utössä. Lisäksi nähtiin mm. 4 lehtokurppaa, kanahaukka ja huuhkaja. Mukava lintupäivä kaikkineen. Aamulaivalla lähtivät mantereelle mm. Jari ja Outi Mäkinen ja illalla saareen saapui uusia orneja, mm. Kuusiston Kimmo ja Tuomas Meriläinen.

KAULUSHAIKARA ELI BOTTE LENNÄHTI PIENEN MATKAN VIEREISELLE LUODOLLE

KAULUSHAIKARA ELI BOTTE LENNÄHTI PIENEN MATKAN VIEREISELLE LUODOLLE

Lauantaina 11.4.2015 oli kaunis kevätpäivä. Aamulla tyventä – heikkoa tuulenvirettä, myöhemmin lounaistuulta 8 m/s. Pääosin pilvetöntä mutta iltapäivällä tiheää sumua, lämpötila enimmillään 8 astetta. Staijia kolmisen tuntia luotsiasemalla ja koko saaren komppaus. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 2 kaakkuria, kuikka, härkälintu, 3 laulujoutsenta, 6 valkoposkihanhea, harmaahaikara, 3 kurkea, 2 tuulihaukkaa, ampuhaukka, 27 ruokkia, 117 mustalintua, 12 tavia, 5 lapasorsaa (vuoden ekat), 2 merikihua, metsäviklo, 7 isokuovia ja mustavaris. Myös pohjoiseen muuttanut suopöllö nähtiin aamulla. Saaressa niukahkosti lintuja (paitsi punarintoja n. 200), mainittavimmat 2 tiltalttia ja koiras mustapääkerttu (kevään ekat), naaraspukuinen mustaleppälintu, 4 rautiaista, kuusitiainen ja 2 tikliä. Saareen saapui mm. Anu ja Järvisen Mikko.

MERIHANHIPARI VIIHTYY SAAREN ITÄOSASSA

MERIHANHIPARI VIIHTYY SAAREN ITÄOSASSA

Sunnuntaina 12.4.2015 lounaasta saapui saderintama – satamatta oli varhainen aamu ja pari tuntia iltapäivällä. Etelä-lounaistuuli puhalsi 10 m/s, iltapäivällä lännestä 15 m/s ja lämpöä oli vain 6 astetta. Staijia runsas tunti ja saaren komppaus tuottivat kuitenkin muutamia mainittavia havaintoja. Muuttavana nähtiin mm. 19 valkoposkihanhea, piekana, 2 sinisuohaukkaa, tuulihaukka, 2 metsävikloa ja isokuovi. Saaresta löytyi mm. 2 ristisorsaa, punajalkaviklo, itärannalla levähtäneet 3 punakuiria, kevään eka kivitasku, 2 pyrstötiaista, puukiipijä, 3 peukaloista, 2 luotokirvistä  ja 3 urpiaista. Huuhkaja istuskeli taas Kobbanilla. Mantereelle lähti paljon porukkaa, orneja saareen jäi lisäkseni ainakin 5 kpl.

KOLME PUNAKUIRIA VIIVÄHTI JONKIN AIKAA ITÄRANNALLA

KOLME PUNAKUIRIA VIIVÄHTI JONKIN AIKAA ITÄRANNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Botte ja muuta mukavaa

Linturintamalla edelleen rauhallista

Toisena pääsiäispäivänä 6.4.2015 säätila vihdoin alkoi muuttua: aamulla oli heikkoa koillistuulta, päivällä tyventä ja iltapäivällä länsituulta 5 m/s. Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä enimmillään 6 astetta. Staijia aamulla vajaat pari tuntia, myöhemmin saarikierros. Muuttavana/merellä nähtiin mm. peräti 194 ruokkia, 5 mustalintua, 3 pilkkasiipeä, 6 merihanhea, merikihu, kurki ja Bådanilla ainakin 45 merisirriä.

PEUKALOISIA ON NYT VÄHEMMÄN KUIN TALVELLA!

PEUKALOISIA ON NYT VÄHEMMÄN KUIN TALVELLA!

Iltapäivällä muutti petoja saaren yli – 3 hiirihaukkaa, 4 piekanaa ja varpushaukka, Asio laskeutui Pattskäriin ja huuhkaja istuskeli keskellä päivää Kobbanilla. Muita mainittavia olivat 4 meriharakkaa, kangaskiuru, peukaloinen, 2 rautiaista ja 2 pajusirkkua. Iso porukka pääsiäisvieraita, omamme mukaan lukien, lähti mantereelle – lintuharrastajia saareen jäi ainakin Laaksosen Juha sekä Jari ja Outi Mäkinen.

PIEKENAT MUUTTIVAT AIVAN PÄÄLTÄ

PIEKENAT MUUTTIVAT AIVAN PÄÄLTÄ

Tiistaina 7.4.2015 puhalsi aluksi lounais- ja myöhemmin luoteistuuli 7-10 m/s. Aamu oli pilvinen, myöhemmin saatiin aurinkoa ja lämpöä oli +6 astetta. Staijia pari tuntia majakan suojassa sekä tehtiin saarikierros hotellialuetta lukuun ottamatta. Merellä oli liikettä mutta saari on edelleen hyvin tyhjä pikkulinnuista. Muuttavana nähtiin muutama tuhat haahkaa (en alkanut niitä yksin laskea mutta oli kevään kovin haahkamuutto), 177 mustalintua, 41 allia, 39 ruokkia, 2 ristisorsaa, vuoden ensimmäinen kanahaukka ja mereltä eteläniemeen tippunut kevään eka suopöllö. Saaresta mainittavaa olivat vain mustavaris, 2 kulorastasta ja 2 peukaloista – mustarastaita ja hippiäisiä muutama.

PUNATULKKUJA ON EDELLEEN KEVÄTMUUTOLLA

PUNATULKKUJA ON EDELLEEN KEVÄTMUUTOLLA

Keskiviikko 8.4.2015 oli kovan tuulen takia vähän ns. välipäivä. Taivas oli aamua lukuun ottamatta pilvetön ja lämpöäkin oli jo 7 astetta mutta luoteistuuli puhalsi koko päivän 15-17 m/s, puuskissa reilusti yli 20 m/s. Vietin aamulla pari tuntia kamerahommissa eteläniemellä, muuten kevyttä komppailua kyläalueella. Mainittavimmat havainnot olivat  2 ristisorsaa, varpushaukka, 2 luotokirvistä, rautiainen ja 6 punatulkkua. Outi lähti tänään mantereelle.

PARI LUOTOKIRVISTÄ ILMAANTUI PÄÄSAAREEN

PARI LUOTOKIRVISTÄ ILMAANTUI PÄÄSAAREEN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Linturintamalla edelleen rauhallista

Muutto pysähtyi pääsiäiseksi

Kiirastorstaina 2.4.2015 oli huono näkyvyys, lämpöä 2 astetta ja pohjoistuulta 8-10 m/s, muutto täysin seis. Staijailin puoli tuntia melko lailla tyhjää merta (no, paikallisia haahkoja n. 800). Kierrettiin etelä- ja itäosat ja nähtiin tänään mm. 8 allia, 2 tavia, isolepinkäinen (vuoden eka), mustavaris ja 2 rautiaista. Saari oli pohjoistuulessa tyhjentynyt tehokkaasti linnuista. Illalla saareen saapui ainakin 9 lintuharrastajaa/-kuvaajaa, mm. Laaksosen Juha, Pertti Tohmola, Timo Lehesvirta, Minna Mikkola, Paula Niemelä, Annamaria Korhonen ja Sven Forsell.

ISOLEPINKÄINEN PÄIVYSTI KATTRUMPANIN REUNALLA

ISOLEPINKÄINEN PÄIVYSTI KATTRUMPANIN REUNALLA

Pitkäperjantaina 3.4.2015 jatkui pohjoistuuli (6-8 m/s), taivas oli puolipilvinen ja lämpöä 5 astetta – aamupäivällä sumua. Stajasin aamulla 1,5 tuntia luotsiasemalla, muuten kevyttä retkeilyä lähinnä kylä- ja hotellialueella. Väkeä paljon saaressa. Merellä näkyi mm. 10 ruokkia, 2 haapanaa, 2 mustalintua, 5 allia, 2 meriharakkaa ja Trattenin lähiluodoilla 22 merisirriä. Saaressa näkyi mm. kulorastas, laulurastas, 3 rautiaista, kangaskiuru ja 2 pyrstötiaista. Lintuja oli edelleen niukasti saaressa.

JÄRRIPEIPPOJA ON SAAPUNUT VASTA MUUTAMIA

JÄRRIPEIPPOJA ON SAAPUNUT VASTA MUUTAMIA

Lankalauantaina 4.4.2015 jatkui pohjoisvirtaus, nyt 8-10 m/s. Taivas oli pilvessä ja lämpöä 4 astetta. Stajia luotsiasemalla runsaat pari tuntia plus itä- ja eteläosien kierros tuottivat mm. ristisorsan, 29 ruokkia, 8 mustalintua, 14 allia, 3 meriharakkaa ja muuttavan varpushaukan. Lounaispuolen luodoilla ruokaili jälleen merisirrejä, nyt enimmillään 25 yksilöä. Iltalaivalla saapuivat meille pääsiäiskylään Linni poikakaverinsa Nikon kanssa.

TAIVAALTA ON OLLUT VAIKEAA LÖYTÄÄ MITÄÄN KUVATTAVAA

TAIVAALTA ON OLLUT VAIKEAA LÖYTÄÄ MITÄÄN KUVATTAVAA

Pääsiäissunnuntai 5.4.2015 kului vieraiden parissa ja lintujen katsominen rajoittui tunnin staijiin aamulla ja pieneen saarikierrokseen. Pohjoistuulen takia saari oli edelleen lähes tyhjä linnuista, myös merimuutto oli liki olematonta saderintamien takia. Nähtiin mm. ristisorsa, 12 haapanaa, tavi, mustalintu, uuttukyyhky, 2 kangaskiurua ja taivaanvuohi. Kuvaamistilanteet ovat olleet monta päivää tosi vähissä mutta ehkä lähipäivinä muutto käynnistyy uudelleen…? Saareen oli saapunut lintuja katsomaan mm. Jari Mäkinen.

TALVEHTINEISTA TALITIAISISTA SUURI OSA ON JO LÄHTENYT MANTEREELLE

TALVEHTINEISTA TALITIAISISTA SUURI OSA ON JO LÄHTENYT MANTEREELLE

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Muutto pysähtyi pääsiäiseksi

Vaihtelevaa säätä ja muuttoa

Maanantaina 30.3.2015 satoi vettä koko päivän. Tuuli oli kaakosta 10-12 m/s ja lämpöä 4 astetta. Pienet saarikävelyt tuottivat mm. jouhisorsan, 7 lehtokurppaa, 5 niittykirvistä, 6 peukaloista, 3 rautiaista, 10 punarintaa, mustavariksen ja edelleen eiliset 3 mustaleppälintua. Nokkavarpusia oli tänään 2 yksilöä. Teivosen Mika lähti mantereelle ja saareen saapuivat Outin lisäksi lintuporukkaa mm. Ilkka Laiho, Kari Vuorinen ja Kalle Lindeman.

VIHERVARPUSIA ON LIIKKEELLÄ

VIHERVARPUSIA ON LIIKKEELLÄ

Tiistaina 31.3.2015 sade loppui noin klo 9 ja loppupäivä pääosin aurinkoista. Länsituuli noin 10 m/s, heikkeni päivän mittaan. Staijia koko aamupäivä ja koko saaren kierros. Muuttavana/merellä nähtiin mm. kanadanhanhi, 2 valkoposkihanhea, 2 ristisorsaa, 4 haapanaa, 10 tavia, 43 allia, 53 mustalintua, 16 pilkkasiipeä, 10 ruokkia, yhteensä jo 3030 haahkaa, 3 harmaahaikaraa, kurki ja varpushaukka.

KURKI LEVÄHTI ORMSKÄRIN LAELLA

KURKI LEVÄHTI ORMSKÄRIN LAELLA

Saaresta löytyi mm. 3 meriharakkaa, lehtokurppa, 3 taivaanvuohta, jälleen n. 30 merisirriä Bådanilla, sarvipöllö, 14 tilheä, 3 mustavarista, 11 peukaloista, 4 rautiaista, kulorastas, laulurastas, 13 punakylkeä ja nokkavarpunen. Hotellilta löytyi taas naaraspukuinen mustaleppälintu. Mukava lintupäivä taas vaihteeksi! Saaren lajimäärä tänä vuonna näin maaliskuun lopussa on 99.

PUNARINTOJA ON JO MUUTTAVINAKIN

PUNARINTOJA ON JO MUUTTAVINAKIN

Aprillipäivänä 1.4.2015 oli puolipilvistä, ajoittain sumuakin ja heikko itä-koillistuuli, lämpöä oli vain 2 astetta. Staijia pari tuntia luotsiasemalla ja saarikierros tuottivat muuttavana/merellä mm. 70 ruokkia, 5 mustalintua, meriharakan, kevään ensimmäisen merikihun (tumma) sekä länsipuolen luodoilta 16 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. 2 lehtokurppaa, mustavaris, kulorastas, luotokirvinen, 10 niittykirvistä, 3 rautiaista ja mustaleppälintuja 3 – komea ad koiras ja 2 naaraspukuista majakkamäellä aamulla. Muut lintuporukat lähtivät päivällä mantereelle.

SAARESSA ON VIIHTYNYT MUUTAMA MUSTAVARIS

SAARESSA ON VIIHTYNYT MUUTAMA MUSTAVARIS

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vaihtelevaa säätä ja muuttoa

Mulelit saapuivat

Perjantaina 27.3.2015 oli aika jo palata Utöhön. Iltapäivällä oli ensin Paraisten kaupungintalolla kirjani julkistamistilaisuus – leppoisa iltapäivähetki, jossa Outikin oli mukana. Sieltä ajelin Nauvoon, jossa ohjelmassa kauppa ja kahvi, kunnes kurvailin m/s Eivorille. Laiva tulikin tällä kertaa aivan täyteen väkeä, lintuporukoitakin paljon – Utöhön mm. 14 TLYläistä Hellstenin Jorman johdolla, Heidi Tammero, Kurt Taxell sekä Koistinen, Teivonen, Isto Virtanen ym. Saaressa oli jo paikalla mm. Seppo Sarvanne. Matkalla ei tehty havaintoja – pimeää ja vesisadetta.

MUUTTAVAT HIPPIÄISET PALAAVAT NYT SUOMEEN

MUUTTAVAT HIPPIÄISET PALAAVAT NYT SUOMEEN

Lauantai 28.3.2015 oli hyvä retkipäivä – pilvistä mutta kristallinkirkas näkyvyys, lounaistuuli oli heikkoa  ja lämpöä 4 astetta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. kuikka, 2 laulujoutsenta, 19 metsähanhea, 25 merihanhea, 2 kanadanhanhea, 2 ristisorsaa, 3 haapanaa, 3 tavia, 1470 haahkaa, 167 allia, 4 mustalintua, 2 pilkkasiipeä, 65 ruokkia ja kevään ekat 2 selkälokkia. Muita havaintoja olivat mm. 3 harmaahaikaraa, naarasteeri (pitkästä aikaa!), meriharakka, 20 tylliä, 4 taivaanvuohta, lehtokurppa, 65 sepelkyyhkyä, mustavaris ja eteläpuolen luodoilla noin 30 merisirriä.

KOULUN PIHAN PEIPPOPARVESSA OLESKELI OUDOSTI KÄYTTÄYNYT ÄÄNETÖN KIURU

KOULUN PIHAN PEIPPOPARVESSA OLESKELI OUDOSTI KÄYTTÄYTYNYT ÄÄNETÖN KIURU

Pikkulintuja havaittiin mm. 4 niittykirvistä, västäräkki, 10 peukaloista, rautiainen, 7 punarintaa, punakylkirastas, kulorastas, 2 hippiäistä, puukiipijä, 100 peippoa, 2 järriä ja 5 hemppoa. Illalla saapui vielä muutama ornikin lisää ja itse kävin taas hotellilla pitämässä tunnin kuvaesityksen Utön luonnosta ja linnuista.

VÄSTÄRÄKKEJÄ NÄKYY JO PÄIVITTÄIN

VÄSTÄRÄKKEJÄ NÄKYY JO PÄIVITTÄIN

Sunnuntaina 29.3.2015 puhalsi kova (12-15 m/s) etelä-kaakkoistuuli, taivas oli pilvessä ja lämpöä 4 astetta. Tuulen takia meristaiji jäi vähemmälle mutta saari toki kierrettiin. Muuttavana nähtiin mm. 4 laulujoutsenta, 13 merihanhea, 4 ruokkia, 8 kurkea, 99 sepelkyyhkyä ja 2 mustavarista. Saareen oli yöllä tippunut lisää pikkulintuja – mm. 40 hippiäistä, 18 punakylkirastasta, laulurastas, 10 peukaloista, 3 rautiaista, 12 punarintaa, puukiipijä, 3 niittykirvistä, 2 västäräkkiä, 2 pajusirkkua ja ainakin ”mulelia” eli 3 mustaleppälintua (1k, 2 n-puk). Iltapäivällä koulun pihalta löytyi myös kevään eka nokkavarpunen. Tyllejä saaressa oli jo peräti 12 yksilöä, osa jo ikään kuin reviireillä. Päivälaivalla lähti mantereelle paljon väkeä, mm. TLY:n retkiporukka sekä Taxell, Tammero ja Sarvanne. Illalla alkoi vesisade.

YKSI KEVÄÄN ENSIMMÄISISTÄ MUSTALEPPÄLINNUISTA

YKSI KEVÄÄN ENSIMMÄISISTÄ MUSTALEPPÄLINNUISTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mulelit saapuivat

Vaisusti lintuja

Maanantai 23.3.2015 oli ns. välipäivä – reipasta räntä- ja vesisadetta, länsilounaista puhuria 16 m/s ja lämpöä 4 astetta. Sade loppui iltapäivällä ja pieni kierros tuotti mm. 3 tavia, 4 naurulokkia, 2 tylliä, pulmusen, 2 punarintaa ja 3 punatulkkua. Outi lähti iltapäivällä mantereelle ja saareen saapui mm. kolme lintumiestä pääkaupunkiseudulta (Artimo, Julin, Perämäki).

TALVEHTINEISTA RAUTIAISISTA ON ENÄÄ 1-2 JÄLJELLÄ SAARESSA

TALVEHTINEISTA RAUTIAISISTA ON ENÄÄ 1-2 JÄLJELLÄ SAARESSA

Tiistaina 24.3.2015 oli vaihteeksi aurinkoista mutta länsi-luoteistuuli aamulla 12 m/s, heikkeni päivän mittaan. Staijia luotsiasemalla vajaat pari tuntia ja saaren etelä- ja itäosien komppaus. Merellä näkyi mm. 725 haahkaa, 8 ruokkia, 7 mustalintua, 6 merihanhea ja ristisorsa. Saaressa 5 tylliä, 8 sepelkyyhkyä, 2 uuttukyyhkyä, niittykirvinen, 6 kiurua, 3 punatulkkua, pulmunen ja muuttava mustavaris.

HAAHKOJA SAAPUU HILJALLEEN LISÄÄ

HAAHKOJA SAAPUU HILJALLEEN LISÄÄ

TALVEHTINUT NIITTYKIRVINEN ON EDELLEEN SAARESSA

TALVEHTINUT NIITTYKIRVINEN ON EDELLEEN SAARESSA

Keskiviikkona 25.3.2015 piti taas lähteä pistäytymään mantereella. Aamu oli pilvinen ja yöllä oli pakkasta pari astetta – kylmä pohjoistuuli (9 m/s) pysäytti taas muuton. Staijailin puolitoista tuntia luotsiasemalla mutta liikettä merellä oli hyvin vähän. Pikainen kierros itäosassa ja kylällä tuotti mm. 3 merihanhea, 2 kulorastasta, niittykirvisen, 3 hemppoa, 4 sepelkyyhkyä ja 3 punatulkkua. Haahkoja oli saaren rannoille kertynyt noin 450 yksilöä, koiraita n. 2.2-kertaa enemmän kuin naaraita. Kylmän pohjoistuulen takia laivamatkalla staijaaminen jäi tavanomaista vähemmälle, näkyi sentään mm. 3 ruokkia.

LOKKEJA ON OLLUT PALJON LIIKKEELLÄ, PÄÄOSA KALALOKKEJA

LOKKEJA ON OLLUT PALJON LIIKKEELLÄ, PÄÄOSA KALALOKKEJA

MUUTAMA KEVÄTMUUTTAVA PUNATULKKU TUPSAHTI SAAREEN

MUUTAMA KEVÄTMUUTTAVA PUNATULKKU TUPSAHTI SAAREEN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vaisusti lintuja