Muutto piristyy hiljalleen

Torstai 4.9.2014 oli jälleen lämmin (19 astetta!) ja aurinkoinen päivä, lounaistuuli voimistui päivän mittaan 9 m/s. Staijia ja koko saaren kierros tuottivat mm. harmaahaikaran, 4 tuulihaukkaa, 3 varpushaukkaa, ampuhaukan, sinisuohaukan, tundrakurmitsan ja 3 pikkusirriä. Pikkulintuja oli ehkä hieman eilistä enemmän (mutta edelleen vähän), mainittavimmat sirittäjä, 2 sinirintaa, 4 lapinkirvistä ja Utössä kovasti harvalukuinen pohjansirkku. Lintu oleskeli Gamla Postenin ja hotellin alueella, muutaman dokumenttitason kuvankin sain napattua. Illalla saareen saapuivat mm. Veli Puputti, Timo Trogen ja Osmo Lamminen ”linnustamaan”.

UTÖSSÄ HARVINAINEN POHJANSIRKKU PIILOTTELI HOTELLIN LÄHISTÖLLÄ

UTÖSSÄ HARVINAINEN POHJANSIRKKU PIILOTTELI HOTELLIN LÄHISTÖLLÄ

Perjantaina 5.9.2014 sama säätyyppi jatkui – pilvetöntä, lounaistuulta 8 m/s ja lämpöä 18 astetta. Muutto edelleen minimaalisen vähäistä mutta jotain sentään nähtiin: harmaahaikara 5, tuulihaukka 4, sinisuohaukka, ampuhaukka ja illansuussa admuuttohaukka istuskeli Pattskärin kalliolla. Kahlaajia oli vain 3 tylliä ja 1 pikkusirri, pikkulinnuista mainittavimmat 2 pikkusieppoa ja käenpiika. Illansuussa näkyi vielä räyskä. Reiska ja Hanna sekä Järvisen Mikko lähtivät aamulla mantereelle. Illalla saapuivat mm. Lappalaisen Markku nuoren Onni (Rantanen)-kuvaajan kanssa, Varesvuon Markus ja Minna sekä 4-5 muuta ornia.

NUORIA PIKKUSIEPPOJA ON ILMAANTUNUT SAAREEN

NUORIA PIKKUSIEPPOJA ON ILMAANTUNUT SAAREEN, KUVA KOVAAN VASTAVALOON

Lauantaina 6.9.2014 auringonpaiste ja lämmin (18 astetta) sää jatkui, lounaistuuli oli heikkoa. Ilman kosteus oli edelleen korkea. Staiji ja saaren komppaus tuottivat mm. 6 harmaahaikaraa, 3 harmaasorsaa,  4 tuulihaukkaa, 3 nuolihaukkaa, 3 hiirihaukkaa, sinisuohaukka ja 22 varpushaukkaa. Pientä muuton piristymistä! Lisäksi nähtiin mm. törmäpääsky, räystäspääsky, käenpiika, ainakin 7 lapinkirvistä, 6 pikkusieppoa ja illansuussa kehrääjä hotellialueella. Knaapi, Laitinen, Sandell, Eriksson, Haapaniemi jne lähtivät aamulla mantereelle ja Järvisen Mikko tuli illalla takaisin.

VARPUSHAUKKA ON TÄÄLLÄ YLIVOIMAISESTI YLEISIN PETOLINTU

VARPUSHAUKKA ON TÄÄLLÄ YLIVOIMAISESTI YLEISIN PETOLINTU

Sunnuntaina 7.9.2014 aurinko porotti ja lämpöä oli jälleen 18 astetta mutta nyt tuuli oli idästä 4-5 m/s. Petolintuja muutti hiukan edellispäiviä enemmän, mm. 76 varpushaukkaa, 10 tuulihaukkaa, 3 nuolihaukkaa, 1kv muuttohaukka (hotelliniemen yli),  hiirihaukka, mehiläishaukka ja 5 ruskosuohaukkaa. Muuten nähtiin mm. harmaahaikara, 2 meriharakkaa, 2 taivaanvuohta, 2 tylliä, valkoviklo ja kalatiira. Pikkulintujakin oli vähän aiempaan enemmän, mm. 12 punarintaa, 2 rautiaista, 4 laulurastasta, 2 lapinkirvistä, 3 lehtokerttua, 3 mustapääkerttua, tsik-sirkku ja 6 pikkusieppoa. Illalla satamalahden reunalla oli jälleen itämerennorppa, varmaan sama kuin muutama päivä sitten itärannalla, myös etelänpäiväkiitäjiä on näkynyt muutama viime päivinä. Mantereelle lähtivät mm. Puputti, Trogen, Lamminen ym.

NUOLIHAUKAT KIERTELIVÄT KYLÄN YLLÄ

NUOLIHAUKAT KIERTELIVÄT KYLÄN YLLÄ

SURUVAIPPOJA ON NÄKYNYT USEITA

SURUVAIPPOJA ON NÄKYNYT USEITA

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Muutto piristyy hiljalleen

Korkeapaine hyydytti muuton

Maanantaina 1.9.2014 oli kaunis syyspäivä – enimmäkseen aurinkoista ja heikkoa itä-kaakkoistuulta, illalla tyventä. Lämpöä oli 16 astetta. Staijia aamulla pari tuntia, muuten kevyttä komppausta. Muuttavana nähtiin mm. 3 harmaahaikaraa, 21 mustalintua, 2 merikihua, 72 varpushaukkaa, 7 tuulihaukkaa ja sinisuohaukka. Kahlaajia havaittiin mm. 2 pikkusirriä, 4 suosirriä, jälleen pulmussirri (1kv), 11 suokukkoa, 23 tylliä, 3 meriharakkaa ja 5 valkovikloa.

MUUTAMA SUOKUKKO ON VIELÄ NÄKYNYT PÄIVITTÄIN

MUUTAMA SUOKUKKO ON VIELÄ NÄKYNYT PÄIVITTÄIN

Pikkulintuja vielä melko niukasti – lähinnä pajulintuja ja leppälintuja, jokunen harmaasieppo ja yksi sirittäjä sekä koululla syksyn eka pikkusieppo. Aamulla muutti lapinkirvinen luotsiaseman yli. Iltapäivällä Outi lähti töihin mantereelle ja saareen saapui lisää lintuväkeä mm. Ville-Veikko Salonen (marraskuulle asti), Reijo Vikman, Hanna Järvinen, Jorma Knaapi, Leena Laitinen ja Seppo Sandell. Syksy tuo orneja, toivottavasti lintujakin…

TUULIHAUKKOJA RIITTÄÄ, PÄÄOSIN NUORIA LINTUJA

TUULIHAUKKOJA RIITTÄÄ, PÄÄOSIN NUORIA LINTUJA

Tiistai 2.9.2014 oli kovin hiljainen lintupäivä – varmaan paikalla vaikuttavan korkeapaineen takia. Taivas oli puolipilvinen, aamulla tyventä ja päivällä heikkoa lounaistuulta, lämpöä oli 18 astetta. Mainittavimpia havaintoja olivat harmaahaikara, 5 tuulihaukkaa, 17 varpushaukkaa, ruskosuohaukka, metsäviklo, 2 meriharakkaa, 6 tylliä, 2 taivaanvuohta, 3 valkovikloa, törmäpääsky, peltosirkku ja 2 lapinkirvistä. Reiska näki etelänpäiväkiitäjän ja aamupäivällä teimme Reiskan ja Hannan kanssa meidän veneellä ulkomerikierroksen reitillä Hamnskär-Svartbådan-Lillharun-Alunskär-Kruppskär-Pattskär (ei maihinnousuja). Harmaahylkeitä oli kuvattavissa, muuten ”vain” muutama sata haahkaa, kalalokkia ja merimetsoa. Mukava reissu.

MERIRETKEN KUVASATOA

MERIRETKEN KUVASATOA

MONILLA LUODOILLA ON NYT KYMMENIÄ MERIMETSOJA

MONILLA LUODOILLA ON NYT KYMMENIÄ MERIMETSOJA

Keskiviikko 3.9.2014 oli edelleen hiljainen lintujen suhteen, muutto lähes täysin seis. Sää oli kuten eilen, aurinkoa ja heikkoa lounaistuulta sekä lämmintä. Staijia ja kiertelyä mutta saalis oli ajankohtaan nähden vaatimaton, nähtiin mm. 3 harmaahaikaraa, vaalea merikihu, pikkusirri, 3 suokukkoa, meriharakka ja petolintuja näin itse vain yhden tuuli- ja yhden varpushaukan! Pikkulinnuista mainittakoon 2 sirittäjää, lapinkirvinen, luotokirvinen ja saunamme lähellä hetken pyörähtänyt koiras-kirjosiipikäpylintu. Pajulintuja on jonkun verran saaressa mutta muuten kovin niukasti muuttavia hysyjä. Iltapäivällä saareen saapui pari ornia lisää, ainakin Vesa Haapaniemi ja Pauli Eriksson. Käytin taas suuren osan päivästä kirjoitus- ja kuvahommiin, hyvä ajankohta niihin.

AMIRAALEJA ON NYT RUNSAASTI LIIKKEELLÄ

AMIRAALEJA ON NYT RUNSAASTI LIIKKEELLÄ

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Korkeapaine hyydytti muuton

Petolinnut liikkeellä

Torstaina 28.8.2014 sade piiskasi jo neljättä päivää. Reippaita kuuroja saatiin pitkin päivää navakan (12-14 m/s) pohjoisluoteisen tuulen saattelemana. Aamulla yritin meristaijia mutta jäi lyhyeksi, iltapäivällä kierrettiin saaren itäosa sadekuuroista huolimatta. Havaittiin mm. 3 harmaahaikaraa, 24 varpushaukkaa, 2 tuulihaukkaa, nuori ruskosuohaukka, 5 suosirriä, 4 suokukkoa, 2 töyhtöhyyppää, tundrakurmitsa ja sirittäjä. Illalla mm. Meri Öhman saapui saareen. Sisäikkunoiden maalausprojekti jatkui. Illansuussa saksalainen sukellusvene ohitti Patteriniemen matkallaan Turkuun, otti Utöstä luotsin kyytiin.

PENSASKERTTU VIERAILI JUOMA-ALTAALLAMME

PENSASKERTTU VIERAILI JUOMA-ALTAALLAMME

SAKSALAINEN SUKELLUSVENE OHITTAA PATTERINIEMEÄ

SAKSALAINEN SUKELLUSVENE OHITTAA PATTERINIEMEÄ

Perjantaina 29.8.2014 vihdoin matalapaine alkoi hellittää – ei enää sadetta mutta tuuli oli edelleen pohjoisessa 6-7 m/s. Staijia aamulla pari tuntia ja samoin iltapäivällä omalla pihalla kolmisen tuntia. Saaren itäosassakin käytiin. Muuttavana nähtiin mm. 15 kuikkaa, harmaahaikara, 20 mustalintua ja kahlaajia mm. 3 suosirriä, 4 suokukkoa, liro ja 2 taivaanvuohta.

MUUTAMA LIRO ON VIELÄ NÄKYNYT

MUUTAMA LIRO ON VIELÄ NÄKYNYT

Tänään oli petolintujen päivä, varsinkin iltapäivällä oli mukavaa muuttoa: 11 tuulihaukkaa, 2 mehiläishaukkaa, 2 hiirihaukkaa, 3 ruskosuohaukkaa ja 57 varpushaukkaa. Hienoin havainto oli saaren yli lounaaseen muuttanut 1kv koiras arosuohaukka, josta Mikko ehti ottaa muutaman hyvän dokumenttikuvankin. Pikkulinnuista mainittakoon 4 hippiäistä ja sirittäjä, myös leppälintuja oli useita. Kahvilla kävi Peter Johansson Jurmosta ja illalla saapuivat vieraaksi Outin sisko Helena miehensä Svenin kanssa. Myös Öhmanin Ossi saapui saareen plus pari muuta lintuihmistä.

NUORI AROSUOHAUKKA MUUTTI LOUNAASEEN (Kuva: Mikko Järvinen)

NUORI AROSUOHAUKKA MUUTTI LOUNAASEEN (Kuva: Mikko Järvinen)

Lauantai 30.8.2014 oli kaunis, puolipilvinen ja heikkotuulinen (NE 5 m/s) päivä. Staijattiin pitkin päivää mutta vieraiden yms takia tarkkailu ei läheskään aukotonta. Kierrettiin myös pääosa saaresta. Hyvä petolintumuutto jatkui – tänään nähtiin mm. 271 varpushaukkaa, 19 tuulihaukkaa, 5 hiirihaukkaa, 4 sinisuohaukkaa, 4 ruskosuohaukkaa, nuolihaukka ja mehiläishaukka eli yli 300 petolintua. Ihan hyvin Utön mittakaavassa! Muita muuttajia olivat mm. 15 kuikkaa, 4 Gaviaa, 4 harmaahaikaraa, 41 mustalintua, 18 uuttukyyhkyä ja kahlaajia mm. 5 suosirriä, peräti 11 pikkusirriä (varmaankin Utön ennätyslukema), isokuovi, 11 suokukkoa ja 8 valkovikloa. Saaressa pyöri käki ja jo mm. 15 hippiäistä sekä punarinta – syysmuutto siis hyvässä vauhdissa. Itärannalla oli illansuussa itämerennorppa, ensimmäinen jonka koskaan näen täällä pääsaarella.

VARPUSHAUKKAMUUTTO ON VAUHDISSA!

VARPUSHAUKKAMUUTTO ON VAUHDISSA!

2kv KOIRAS SINISUOHAUKKA ITÄNIITYLLÄ

2kv KOIRAS SINISUOHAUKKA ITÄNIITYLLÄ

Sunnuntai 31.8.2014 oli puolipilvinen, tuuli idästä 6-8 m/s ja ilma vähän viilentynyt. Staijia aamulla pari tuntia, myöhemmin kompattiin lähes koko saari. Muuttavana nähtiin mm. 11 kuikkaa, 24 mustalintua, jouhisorsa, 36 varpushaukkaa, mehiläishaukka, ruskosuohaukka, 7 tuulihaukkaa ja illansuussa itäniityllä ja eteläniemellä kierteli jonkin aikaa +1kv naaras arosuohaukka. Maastomääritys varmistui vielä kuvista, jotka eivät ole ihmeellisiä laadultaan mutta riittäviä dokumenteiksi. Jo aamulla nähtiin nuori sirosuohaukka, jonka määritys jäi vähän auki – siitä saimme tiedon Jurmosta Helstolalta (kiitos!) mutta sielläkin lintu meni hiukan kaukaa ajatellen lopullista lajimääritystä. Kahlaajia nähtiin mm. valkoviklo, 13 suokukkoa, 4 suosirriä, 3 pikkusirriä ja ”parhaana” 2 pulmussirriä (vp ad ja 1kv), jotka ruokailivat majakan ja eteläniemen edustan luodoilla. Vieraamme lähtivät tänään mantereelle, samoin Meri ja Ossi Öhman. Tämä on muuten blogipäivitys numero 700, not bad… Kiitos lukijoille, jatkoa seuraa!

HEIKKO DOKUMENTTIKUVA +1kv NAARAS AROSUOHAUKASTA, MUITAKIN KUVIA ONNEKSI SAATIIN

HEIKKOTASOINEN DOKUMENTTIKUVA +1kv NAARAS AROSUOHAUKASTA, MUITAKIN KUVIA ONNEKSI SAATIIN

PAJULINTUJEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

PAJULINTUJEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Petolinnut liikkeellä

Sadetta piisaa

Maanantaina 25.8.2014 saaressa oli niukasti pikkulintuja. Aamu oli puolipilvinen, myöhemmin vesisadetta ja tuuli oli heikentynyt ja kääntynyt itäkoilliseen. Aamulla runsaan tunnin staiji luotsiasemalla ja myöhemmin koko saaren kierros eteläniemeä lukuun ottamatta. Mainittavimpia havaintoja olivat 24 mustalintua, 4 harmaahaikaraa, 3 tuulihaukkaa, nuolihaukka, 13 varpushaukkaa, ruskosuohaukka ja kahlaajista suokukko, 6 liroa, 3 valkovikloa ja 5 muuttavaa isosirriä. Aamulla laskin ulkomeren puolen luodoilta noin 260 harmaahyljettä – suurin määrä tänä kesänä. Järvisen Mikko saapui takaisin saareen.

SUOSIRRIEN MUUTTO ON NYT KÄYNNISSÄ JA ENEMMISTÖ ALKAA OLLA NUORIA

SUOSIRRIEN MUUTTO ON NYT KÄYNNISSÄ JA ENEMMISTÖ ALKAA OLLA NUORIA

SADETTA ON RIITTÄNYT (Kuva: Outi Sarjakoski)

SADETTA ON RIITTÄNYT (Kuva: Outi Sarjakoski)

Tiistaina 26.8.2014 sateinen sää jatkui. Tuuli oli pohjoisesta 7-8 m/s ja lämpötila 16 astetta. Staijia aamulla runsas tunti sateiden välillä, samoin itäosa kierrettiin mutta lintuja oli kovin vähän. Iltapäivä kului mukavasti Markuksen ja Minnan kanssa. Havaintoja tänään mm. 9 varpushaukkaa, tuulihaukka, nuolihaukka, 2 sirittäjää, valkoviklo, 2 taivaanvuohta, 5 suosirriä ja  jp-tundrakurmitsa.

TÖYHTÖHYYPPIEN MUUTTO ALKAA JO HIIPUA

TÖYHTÖHYYPPIEN MUUTTO ALKAA JO HIIPUA

Keskiviikko 27.8.2014 oli sadepäivä – aamusta iltaan kovia sadekuuroja navakan (15 m/s) pohjoistuulen ryydittämänä. Lintujen tarkkailu jäi olemattoman vähälle ja keskityin kirjoitus- ja kuvahommiin, Outi maalasi ikkunoiden sisäpuitteita. Sadekuurojen välissä olin vajaan tunnin luotsiasemalla mutta hiljaista on. Illansuussa kierrettiin vielä saaren itäosa, merivesi tosi korkealla. Linnuista voinee mainita 2 tuulihaukkaa, 14 varpushaukkaa, tundrakurmitsa, 4 suokukkoa ja 4 suosirriä. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät päivällä mantereelle.

KÄENPIIKOJA ON SAARESSA PARI-KOLME

KÄENPIIKOJA ON SAARESSA PARI-KOLME

PENSASTASKUJEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

PENSASTASKUJEN MUUTTO ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sadetta piisaa

Keräkurmitsa ja muuta mukavaa

Keskiviikkona 20.8.2014 oli aika palata Utöhön. Sadetta tuli pitkin päivää, välillä rankastikin, ja lounaistuuli puhalsi 15-17 m/s. Syksyinen fiilis! Ajelin aamulla Pärnäisiin, jonne väkeä kertyi aika niukasti. Kuoppaisen laivamatkan jälkeen rantauduimme Utöhön klo 12.45, tavarat tupaan ja ulos. Kierros kylällä ja itärannalla osoitti, että hysyjä on saapunut jo runsaasti, mm. pajulintuja, harmaasieppoja, sirittäjä, mustapääkerttu, 2 satakieltä ja kirjokerttu näyttäytyivät. Kahlaajia oli itärannalla mm. 18 suosirriä, nuori kuovisirri, 2 mustavikloa, valkoviklo, rantasipi, n. 15 liroa, taivaanvuohi, 5 suokukkoa ja kylällä lenteli 2 tuulihaukkaa.

1kv MUSTAPÄÄKERTTUJA ON VIERAILLUT SAUNAPUSKASSAMME

1kv MUSTAPÄÄKERTTUJA ON VIERAILLUT SAUNAPUSKASSAMME

Torstaina 21.8.2014 puhalsi edelleen navakka lounaistuuli, 11-14 m/s mutta sadetta ei tänään saatu, taivas oli kauniin puolipilvinen. Mikon kanssa staijattiin aamulla pari tuntia majakalla, myöhemmin kompattiin saarta ja illansuussa olin kuvaamassa itärannalla. Lintuja näkyi mm. 2 kuikkaa, mustalintu, harmaahaikara, käki, 3 pikkukäpylintua ja sirittäjä.

SAARESSA OLEILEE KORPPI, JOLLA ON YLÄNOKKA PAHASTI VIOTTUNUT

SAARESSA OLEILEE KORPPI, JOLLA ON YLÄNOKKA PAHASTI VIOTTUNUT

Kahlaajia oli tänään mukavan monipuolisesti liikkeellä: 12 kapustarintaa, 2 tundrakurmitsaa, isokuovi, 8 suokukkoa, 4 punakuiria, 15 valkovikloa, 11 liroa, metsäviklo, 25 suosirriä, kuovisirri, jänkäsirriäinen ja parhaana keräkurmitsa, joka lensi äännellen (pehmeän rullaava hyrrr…rr) itäniityn yli klo 11.30, havaittiin yhdessä Mikon kanssa. Itselleni saarilaji (261) ja vasta viides havis Utöstä (Mikolle jo toinen). Hysyjä taas aika runsaasti – pajulintuja jo satakunta ja runsaasti kirjo- ja harmaasieppoja.

SATAKIELI ON VIELÄ NÄYTTÄYTYNYT SAUNALLAMME

SATAKIELI ON VIELÄ NÄYTTÄYTYNYT SAUNALLAMME

Perjantai 22.8.2014 oli jälleen tuulinen (SW 12 m/s) ja puolipilvinen päivä, lämpöä oli 16 astetta. Staijia aamulla majakalla pari tuntia, myöhemmin itäosan kierros. Lintuja oli selvästi eilistä vähemmän, mainittavimpia harmaahaikara, 2 merikihua, tuulihaukka, 3 varpushaukkaa, käki, 3 pikkukäpylintua ja 3 törmäpääskyä. Kahlaajia nähtiin mm. kapustarinta, 8 tundrakurmitsaa, 3 punakuiria, 2 isokuovia, 12 suosirriä, 13 liroa, 2 valkovikloa ja 5 mustavikloa. Hilkkeen Hannu, Varesvuon Markus ja Minna sekä Outi saapuivat illalla saareen.

MUUTAMA PUNAKUIRI ON MUUTTANUT VIIME PÄIVINÄ

MUUTAMA PUNAKUIRI ON MUUTTANUT VIIME PÄIVINÄ

Lauantaina 23.8.2014 jatkui sadekuurojen ja ukkosen sävyttämä säätyyppi, lounaistuuli oli heikentynyt 4-7 m/s ja sää oli viileä. Staijia aamulla majakalla pari tuntia, myöhemmin itäosan kierros piti keskeyttää kovan sateen takia ja päivästä tulikin monien tuttujen kyläilypäivä. Lintuhavaintoja olivat mm. 2 kuikkaa, harmaahaikara, 3 tuulihaukkaa, 4 varpushaukkaa, 2 käkeä, 2 isokuovia, 2 punakuiria, 13 kapustarintaa ja 6 suokukkoa (itärannalla ei käyty). Saunapuskassamme lymyili taas satakieli ja acro, joka oli ilmeinen viitakerttunen. Järvisen Mikko ja Holvitien Mikko lähtivät aamulla mantereelle.

OUTI OTTI PANORAAMAKUVAN SATAMASTA SADEPILVINEEN (photo: Outi Sarjakoski)

OUTI OTTI PANORAAMAKUVAN SATAMASTA UHKAAVINE SADEPILVINEEN (photo: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 24.8.2013 jatkui epävakainen sää, pari reipasta sadekuuroa mutta paljon aurinkoakin. Lounaistuulta 7-8 m/s. Aamulla tunnin staiji majakalla ja myöhemmin itäosan kierros ja staijia kotinurkilla. Havaintoja kertyi tänään mm. 7 varpushaukkaa, tuulihaukka, 3 käkeä, 3 suosirriä, 6 liroa, metsäviklo, tundrakurmitsa ja meidän saunan kulmalla kävi mm. 2 mustapääkerttua, 1kv kirjokerttu, rytikerttunen ja 2 sirittäjää. Aamulla pihamme reunalla käväisi 3 kirjosiipikäpylintua (1k, 2n), joista ehdin muutaman kuvankin räpsäistä. Hilkkeen Hannu lähti tänään mantereelle.

AAMUKAHVIA JUODESSAMME LÄHEISEEN OMENAPUUHUN TUPSAHTI KOLME KIRJOSIIPIKÄPYLINTUA, JOISTA TÄSSÄ YKSI NAARAS

AAMUKAHVIA JUODESSAMME LÄHEISEEN OMENAPUUHUN TUPSAHTI KOLME KIRJOSIIPIKÄPYLINTUA, JOISTA TÄSSÄ YKSI NAARAS

TUNDRAKURMITSOJA MUUTTAA NYT

TUNDRAKURMITSOJA MUUTTAA NYT

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Keräkurmitsa ja muuta mukavaa

Syysmuutto piristyy

Torstai 14.8.2014 alkoi kovalla ukkosella – aamuyöllä ja aamulla rajua salamointia, vettä ja rakeita sekä ankaria tuulenpuuskia. Sade hellitti aamupäivällä ja loppupäivä pääosin pilvinen, illemmalla uudelleen heikompaa vesisadetta.

RÄNNEISTÄ VALUI LUMI/RAE-KASOJA TALON NURKKIIN

RÄNNEISTÄ VALUI LUMI/RAE-KASOJA TALON NURKKIIN

Kiersin itäosassa ja kylällä ja lintuja näkyi mm. 7 harmaahaikaraa, pikkukuovi, 3 töyhtöhyyppää, 2 mustavikloa, 8 liroa, 12 suosirriä ja 1 paikallinen + 41 (1a) muuttavaa tundrakurmitsaa. Itäniityn pohjoisreunassa oli nyt peräti 4 kirjokerttua yhtä aikaa näkyvillä – 1 ad-naaras ja 3 1kv lintua. Hyvärisen Ismo lähti tänään kohti mannerta. Utön majakan 200-vuotisjuhlia vietettiin tänään jollakin ”hienolla” kutsuvierasporukalla, jotka tuotiin (ja vietiin) mantereelta, outoa ettei saaren omaa väkeä harvaa poikkeusta lukuun ottamatta noteerattu…

VALKOVIKLOJA NÄKYY MUUTAMA PÄIVITTÄIN

VALKOVIKLOJA NÄKYY MUUTAMA PÄIVITTÄIN

Perjantaina 15.8.2014 oli pääosin aurinkoista, länsituulta enimmillään 9 m/s ja lämpöä 21 astetta – mukava ulkoiluilma. Staijia aamulla majakalla Mikon kanssa pari tuntia, vähän saarikomppausta ja illalla itäosassa kuvausta. Mikko ja Anu asustelevatkin täällä Utössä ainakin vuoden verran tästä eteenpäin eli lisää ”vakiorneja”. Lintuja näkyi tänään mm. 2 harmaahaikaraa, tuulihaukka, varpushaukka, luhtakana edelleen itärannalla, 2 kirjosiipikäpylintua, satakieli ja 2 kirjokerttua, joista toinen (1kv) meidän saunapuskassa satakielen seurana.

NUORI KIRJOKERTTU SAUNAN KULMALLA - VIELÄ TODELLA KUVIOTON JA TUMMASILMÄINEN

NUORI KIRJOKERTTU SAUNAN KULMALLA – VIELÄ TODELLA KUVIOTON JA TUMMASILMÄINEN

Muuttokahlaajiakin oli melko monipuolisesti, mm. tundrakurmitsa, 2 kapustarintaa, 26 suosirriä, 2 kuovisirriä, isosirri, lapinsirri, nuori pikkutylli, 13 suokukkoa, 3 töyhtöhyyppää, 16 liroa, 4 mustavikloa, 5 valkovikloa ja taivaanvuohi. Hyönteissyöjä- eli ”hysy”muutto on jo myös selvästi käynnissä, saapunut mm. kirjo- ja harmaasieppoja, pajulintuja ja ruokokerttunen. Hyvärisen Ismo lähti aamulla mantereelle, Outi saapui illalla saareen.

ITÄRANNALLA RUOKAILI PARI KAPUSTARINTAA, VANHA JA NUORI

ITÄRANNALLA RUOKAILI PARI KAPUSTARINTAA, VANHA JA NUORI

NUORI PIKKUTYLLI RUOKAILI ITÄRANNALLA

NUORI PIKKUTYLLI RUOKAILI ITÄRANNALLA

Lauantaina 16.8.2014 oli aamulla tyventä ja puolipilvistä kunnes lounaasta saapui muutaman tunnin ukkossade. Iltapäivästä taas aurinkoa ja pohjoistuulta 7 m/s. Parin tunnin staiji ennen sadetta, myöhemmin tehtiin koko etelä- ja itäosan kierros. Havaintoja mm. 3 kuikkaa, mustalintu, heinätavi-naaras (harvinainen laji Utössä!), 13 harmaahaikaraa, tuulihaukka, 5 varpushaukkaa, luotokirvinen, peltosirkku ja itärannalla luhtakana ja nyt 3 poikasta.  Kahlaajia eilistä niukemmin, nyt 12 suosirriä, lapinsirri, jänkäsirriäinen, 6 suokukkoa, 4 valkovikloa, mustaviklo, 11 liroa, taivaanvuohi, pikkukuovi ja isokuovi. Kuuselan Arska ja Haukilan Mervi lähtivät aamulaivalla mantereelle.

LAPINSIRREJÄ NÄKEE SILLOIN TÄLLÖIN

LAPINSIRREJÄ NÄKEE SILLOIN TÄLLÖIN

Sunnuntaina 17.8.2014 oli liki kuukauden ”putken” jälkeen mentävä hetkeksi pistäytymään mantereella, Outin kanssa matkattiin nyt m/s Aspöllä Pärnäisiin. Päivä oli aurinkoinen ja heikkotuulinen, lämpöäkin vielä 20 astetta. Staijattiin aamulla pari tuntia ennen laivan lähtöä ja nähtiin mm. 5 mustalintua, 3 harmaahaikaraa, 2 varpushaukkaa, tuulihaukka, nuolihaukka, käki, 3 suosirriä, 13 suokukkoa, valkoviklo ja 2 liroa. Hysyjä oli tullut vähän lisää, mm. pensastaskuja näkyi luotsiasemalta ainakin 5. Laivamatka sujui leppoisassa säässä ja Turussa olimme klo 17. Kohta takaisin saareen…

VANHAT KUOVISIRRIT OVAT JO REIPPAASTI VAIHTAMASSA PUKUA

VANHAT KUOVISIRRIT OVAT JO REIPPAASTI VAIHTAMASSA PUKUA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Syysmuutto piristyy

Hellejakso loppui

Maanantaina 11.8.2014 säätyyppi (vihdoin..) vaihtui – nyt pääosin pilvistä ja iltapäivällä reipastakin sadetta. Tuuli oli etelänpuolelta, enimmillään jopa 15 m/s, lämpöä vielä 23 astetta. Aamulla parin tunnin staiji ja itäosan kierros tuottivat mm. 3 kuikkaa, 6 harmaahaikaraa, syksyn ekan nuoren ruskosuohaukan, 2 tuulihaukkaa, luhtakanan, kirjokertun ja 22 keltavästäräkkiä. Kahlaajia näin mm. 3 tundrakurmitsaa, kapustarinta, 8 suosirriä, 7 liroa, 8 rantasipiä, 5 valkovikloa, 5 mustavikloa, metsäviklo, 2 suokukkoa, pikkukuovi  ja taivaanvuohi. Illalla näkyi kylätiellä 2 rupikonnaa – pitkästä aikaa! Toivoa kannan elpymisestä? Saareen saapuivat tänään mm. Järvisen Mikko ja Anu sekä Holvitien Mikko ja Leena.

VANHA KAPUSTARINTA KÄYSKENTELI ITÄRANNALLA

VANHA KAPUSTARINTA KÄYSKENTELI ITÄRANNALLA

VESISATEESSA HAARAPÄÄSKYJÄ SATAMASSA, JOUKOSSA TÖRMÄPÄÄSKYKIN

VESISATEESSA HAARAPÄÄSKYJÄ SATAMASSA, JOUKOSSA TÖRMÄPÄÄSKYKIN

Tiistaina 12.8.2014 sää oli pääosin aurinkoinen, lounaistuuli aika reipas 9 m/s ja lämpöä 22 astetta. Aamulla parin tunnin staiji luotsiasemalla, vähän saarikomppausta ja illalla pari tuntia kuvaamassa itärannalla. Päivän havaintoja olivat mm. 2 tuulihaukkaa, ruskosuohaukka, käki ja kirjosiipikäpylintu (naaraspukuinen), lisäksi kahlaajia mm. kapustarinta, tundrakurmitsa, 31 suosirriä, 2 kuovisirriä, nuori isosirri, 18 liroa, 3 valkovikloa, 5 mustavikloa, 8 suokukkoa ja 2 töyhtöhyyppää. Etelänpäiväkiitäjiä on viime päivinä näkynyt yhteensä 7-8 yksilöä.

LIRO KYLPEE

LIRO KYLPEE

Keskiviikkona 13.8.2014 oli ns. välipäivä, staijasin aamulla tunnin mutta loppupäivän pyörin kotinurkilla omissa askareissa, lähinnä kuvahommia. Sää oli puolipilvinen ja tuulinen (lounaasta 12 m/s), lämpöä 21 astetta. Lintuja oli saaressa niukasti – mainittavaa itärannalla nähdyt 2 kuovisirriä, tuulihaukka ja meidän pihalla pitkästä aikaa pistäytynyt nokkavarpunen. Varesvuon Markus ja Minna lähtivät mantereelle ja päivällä saapuivat saareen mm. Kuuselan Arska ja Haukilan Mervi.

NUORI TYLLI

NUORI TYLLI

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Hellejakso loppui

Melkein rareja

Torstaina 7.8.2014 lounaasta saapui ukkosrintama, joka pudotti muutaman roiman sadekuuron Utöhön – iltapäivästä alkaen oli kuitenkin jo aurinkoista. Aluksi tyventä, myöhemmin lounaistuulta 8 m/s. Lämpöä oli 24 astetta ja ilma kosteaa. Aamulla lyhyt staiji ja illansuussa käynti itärannalla, muuten viihtymistä vieraiden (Varrelan Juha ja Vallitun Pekka) kanssa, jotka saapuivat Pekan veneellä iltapäivällä. Lintuja oli tänään mm. 8 harmaahaikaraa, tuulihaukka, käki, luhtakana itärannalla, satakieli ja kirjokerttu saunapuskassamme sekä kahlaajia 12 liroa, 6 valkovikloa, mustaviklo, 2 suokukkoa ja 2 isosirriä. Illalla näimme suopayrteillä 2 etelänpäiväkiitäjää, itselleni vuoden ensimmäiset.

KIRJOKERTTU KURKISTELEE SAUNAPENSAASTAMME

KIRJOKERTTU KURKISTELEE SAUNAPENSAASTAMME

Perjantaina 8.8.2014 oli jälleen pilvetön ja kuuma (25 astetta) päivä, lounaistuulta oli 7 m/s. Aamupäivällä tehtiin vieraiden kanssa itäosan kierros ja illalla olin vajaa kolme tuntia kuvaamassa itärannalla. Lintuja näkyi tänään mm. tuulihaukka, räyskä, käki, 3 pikkukuovia, 8 valkovikloa, 6 mustavikloa, 17 liroa, 11 suosirriä ja 2 kirjokerttua (ad ja 1kv). Luhtakana näyttäytyi illalla pariin otteeseen, kävi taas meressä kylpemässäkin.

LUHTAKANA OLI HIENOSTI NÄYTILLÄ

LUHTAKANA OLI HIENOSTI NÄYTILLÄ

Päivällä kylällä näkyi hyvin lyhyesti kahteen otteeseen erittäin todennäköinen nuori punajalkahaukka mutta molemmat tilanteet olivat niin nopeita että kaikkia oleellisia tuntomerkkejä en ehtinyt havaita. Kuvaakaan en ehtinyt saada. Naapuri kaatoi tänään osan (noin 1/3) saunamme kulmalla olevasta ”raripuskasta”, saa nähdä miten vetää jatkossa lintuja puoleensa… Pyry lähti aamulaivalla mantereelle veljensä Klausin kanssa.

NUORIA MUSTAVIKLOJA ITÄRANNALLA

NUORIA MUSTAVIKLOJA ITÄRANNALLA

Lauantaina 9.8.2014 oli jälleen hellepäivä (25 astetta), pilvetön taivas ja heikko (5 m/s) länsituuli. Auringossa oli edelleen aika tukalaa eikä nyt paljon tuulikaan auttanut. Kävin päivällä itärannalla, muuten staijailua kotinurkilla kuva- ja kirjoitustöiden lomassa. Tänään näkyi mm. 5 mustavikloa, 12 liroa, valkoviklo, 6 suokukkoa, pikkukuovi, tundrakurmitsa, 3 töyhtöhyyppää, räyskä ja luhtakana jälleen. Kylällä mm. satakieli meidän saunalla, 3 törmäpääskyä ja käki.

RÄYSTÄSPÄÄSKYJÄ ON VIELÄ RUNSAASTI

RÄYSTÄSPÄÄSKYJÄ ON VIELÄ RUNSAASTI

Sunnuntaina 10.8.2014 aamu näytti jo lupaavan pilviseltä mutta aurinkoinen ja lämmin (24 astetta) päivä tästä kuitenkin tuli, heikko länsilounainen tuuli hiukan helpotti. Aamulla tunti luotsiasemalla staijia ja illansuussa itäosaan. Lintuja näkyi mm. tuulihaukka, käki, rytikerttunen (saunapuskassamme), kirjokerttu, 7 suosirriä, 15 liroa, 4 valkovikloa, mustaviklo, 5 suokukkoa, 4 töyhtöhyyppää, isokuovi, kapustarinta ja 2 jp-tundrakurmitsaa. Itärannalla nähtiin eka kertaa myös himmeämmän värinen naaras-luhtakana. Iltapäivällä kuului meidän saunalle länsipuolen metsiköstä 4-5 sarjaa aivan tyypillistä turturikyyhkyn turinaa mutta en löytänyt mistään ääntelijää. Miten voin olla varma ettei kuulunut nauhalta – paikalla on näin kesällä ihmisiä, taloja, avoimia ikkunoita, radioita jne? Taas tällainen ”pikkurari, määritys melkein varma”… Luultavasti turturi istui varjossa jossain monista lehtipuista. Hyvärisen Ismo tuli iltapäivällä saareen ja näki mm. kirjosiipikäpylinnun itäniityn männyissä.

hernekerttu_01_Korppoo_08_14HERNEKERTTU KUIVANA (YLLÄ) JA MÄRKÄNÄ (ALLA) - MÄRKÄNÄ KÄYTYÄÄN JUOMASSA JA PESEYTYMÄSSÄ LINTUJEN VESIALTAALLA, JONKA TEIMME SAUNAN NURKALLE

Hernekerttu kuivana (yllä) ja märkänä (alla) – jälkimmäinen käytyään uudessa juoma-altaassamme juomassa ja peseytymässä

 

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Melkein rareja

Kotihommia – ja vähän lintuja

Maanantaina 4.8.2014 sama säätyyppi jatkui – hellettä mutta onneksi napakka 10 m/s itätuuli. Taivas oli lähes pilvetön mutta ilma kostea. Aamulla taas tunnin staiji luotsilla mutta loppupäivä kului tänään Outin kanssa mattoja pestessä – en käynyt missään oman tontin ulkopuolella. Kahlaajia nähtiin mm. 8 liroa, 3 valkovikloa, mustaviklo, 2 metsävikloa, 4 suokukkoa, 2 töyhtöhyyppää, 4 pikkukuovia, 35 suosirriä ja ylilentävä tundrakurmitsa. Kylällä lenteli tuulihaukka, syksyn eka varpushaukka sekä käki.

TÖYHTÖHYYPPIÄ NÄKYY MUUTOLLA PÄIVITTÄIN

TÖYHTÖHYYPPIÄ NÄKYY MUUTOLLA PÄIVITTÄIN

VENÄLÄINEN PURJELAIVA "MIR" OHITTI ILTAHÄMÄRISSÄ UTÖN (Kuva: Outi Sarjakoski)

VENÄLÄINEN PURJELAIVA ”MIR” OHITTI ILTAHÄMÄRISSÄ UTÖN (Kuva: Outi Sarjakoski)

Tiistaina 5.8.2014 sama meno jatkui – itätuulta 8 m/s, pilvetöntä ja +25 astetta. Aamulla lounaisella merellä liikkui pari ukkospilveä mutta tänne ne eivät (vielä) yltäneet. Staijia tunti aamulla, kylän kierros päivällä ja illansuussa itäosassa. Nähtiin mm. harmaahaikara, varpushaukka, 3 käkeä,  naaras kirjokerttu raripuskan luona ja ad-koiras kirjosiipikäpylintu lammashaan puissa. Kirjoloxia oli kuitenkin liian arka kuvattavaksi ja katosi pian saaresta. Kahlaajia nähtiin mm. pikkukuovi, 5 suokukkoa, töyhtöhyyppä, 7 liroa, 2 valkovikloa ja 10 suosirriä. Outi lähti tänään mantereelle töihin.

YKSINÄINEN TÖRMÄPÄÄSKY PYÖRII SAARELLA

YKSINÄINEN TÖRMÄPÄÄSKY PYÖRII SAARELLA

Keskiviikkona 6.8.2014 oli edelleen pilvetöntä ja helteistä (26 astetta), kaakkoistuuli enimmillään 8 m/s mutta lopahti illansuussa. Tänään pidin ”työpäivän” eli tein koko päivän kirjoitus- ja kuvahommia artikkeleihin, jotka olen luvannut työstää kesän loppuun mennessä. Kotinurkillakin tarkkailu jäi vähäiseksi, valko- ja mustaviklon ääntä kuului taivaalta ja sirittäjä kävi saunan luona. Markus näki itärannalla mm. metsäviklon, 3 valkovikloa, 2 töyhtöhyyppää ja adluhtakanan, jolla 2-3 pientä poikasta.

LIRO ON YLEISIMPIÄ SYKSYISIÄ MUUTTOKAHLAAJIA

LIRO ON YLEISIMPIÄ SYKSYISIÄ MUUTTOKAHLAAJIA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kotihommia – ja vähän lintuja

Helle jatkuu

Torstaina 31.7.2014 aamu oli poutainen mutta lounaasta saapui ukkosrintama, joka sateli klo 9-12. Loppupäivä oli aurinkoinen ja lämmin, tuulta lounaasta 7 m/s. Aamulla tunnin staiji ja iltapäivällä tehtiin itäosan kierros. Havaintoja tänään olivat mm. tuulihaukka, töyhtöhyyppä, 6 pikkukuovia, valkoviklo, 12 liroa, 35 suosirriä ja 4 lapinsirriä. Luhtakerttunen lauloi edelleen katkonaisesti itärannalla ja kylällä lenteli nyt pikkukäpylintu. Järvisen Mikko saapui saareen. Vuoden lajimäärä Utössä nyt heinäkuun lopussa on tasan 200.

KÄENPIIKOJA ON SAARESSA PESINYT PARI PARIA

KÄENPIIKOJA ON SAARESSA PESINYT PARI PARIA

Perjantaina 1.8.2014 aurinkoinen ja lämmin (23 astetta) sää jatkui, lounaistuuli (9-10 m/s) sentään vähän vilvoitti. Aamulla tunnin staiji, muuten kierros eteläniemellä ja kyläalueella. Linnuista mainittakoon mm. 25 ruokkia, tuulihaukka, käki, isokuovi, 26 pikkukuovia, 6 suosirriä, 6 muuttavaa isosirriä, 7 liroa ja kylällä näkynyt ja tööttäillyt naaraspukuinen kirjosiipikäpylintu. Peltolat – Juha, Sara ja Leena – saapuivat tänään veneellä vieraiksi.

VANHOJA SUOSIRREJÄ ON VIELÄ MUUTTOMATKALLA

VANHOJA SUOSIRREJÄ ON VIELÄ MUUTTOMATKALLA

Lauantaina 2.8.2014 oli jälleen helteisen kuuma (25 astetta) päivä – heikkoa etelätuulta ja jatkuvaa auringonporotusta. Staijia aamulla tunti, myöhemmin kylän ja itäosan kierros. Nähtiin mm. 4 harmaahaikaraa, tuulihaukka, 2 käkeä, kirjokerttu (meidän saunalla), sirittäjä ja muuttokahlaajista 37 suosirriä, kuovisirri, lapinsirri, 4 töyhtöhyyppää, 2 isokuovia, pikkukuovi, 2 valkovikloa ja 6 liroa. Koulun pihalla pyörähti 8 kirjosiipikäpylinnun parvi – vaellus piristyy. Päivä kului muuten paljolti vieraiden seurassa, illalla satamaan saapui ankkuriin liki 60-jalkainen upea purjevene, jossa iso Kiinan lippu perälippuna. Mistä lienee saapunut? Englantilaisia veneitä on viime päivinä ollut useita. Saareen saapuivat mm. Varesvuon Markus ja Lumijärven Pyry.

HULPPEA KIINALAISVENE SATAMALAHDELLA, MISTÄ LIE SAAPUNUT...?

HULPPEA KIINALAISVENE SATAMALAHDELLA, MISTÄ LIE SAAPUNUT…? NIMI ON WHIMBREL ELI PIKKUKUOVI.

Sunnuntaina 3.8.2014 itäkaakkoinen tuuli oli voimistunut 10 m/s mutta auringonpaahde ja lämpö (25 astetta) jatkuivat. Ilma tuntui kostealta. Aamulla tunti staijia ja itärannalla käynti mutta lintuja melko niukasti. Mainittavimpia 6 mustalintua, 4 harmaahaikaraa, tuulihaukka, 35 suosirriä, 4 töyhtöhyyppää, isokuovi, 23 muuttavaa meriharakkaa ja 3 liroa. Vieraamme lähtivät tänään mantereelle, ehkä lähipäivinä ehtisi vähän paremmin kierrellä saaressa… Laaksosen Juhakin lähti nyt mantereelle.

HARMAAHAIKARAT LIIKKUVAT TÄHÄN AIKAAN KESÄSTÄ

HARMAAHAIKARAT LIIKKUVAT TÄHÄN AIKAAN KESÄSTÄ

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Helle jatkuu