Sumua, tuulta ja futista – jokunen lintukin

Torstai 12.6.2014 alkoi vesisateella ja tiheällä sumulla, joka roikkui ympärillä iltapäivään saakka. Tuuli oli aluksi etelästä mutta kääntyi luoteeseen ja voimistui, ilma viilentynyt. Tein pari pientä kierrosta, näkyi mm. mustaviklo, valkoviklo, 2 luhtakerttusta, rytikerttunen ja saunalahden perukassa 7 mustakurkku-uikkua. Illansuussa osallistuin palomiesten johdolla tapahtuneeseen saaren palokalustoon tutustumiseen.

KYLÄ JA MAJAKKA SUMUSSA

KYLÄ JA MAJAKKA SUMUSSA

Perjantai 13.6.2014 alkoi puolipilvisenä ja 5 m/s länsituulisena mutta iltapäivällä alkoi vesisade ja luoteistuuli voimistui 12-14 m/s. Aamulla staijia ja kylän sekä itäosan kierros. Lintuja näkyi mm. 18 mustalintua (mihin päin mahtavat tähän aikaan muuttaa – pohjoiseen vai etelään?), 17 ruokkia, 9 tavia, laulujoutsen, nuolihaukka, itärannalla syksyn eka suokukko, 2 luhtakerttusta ja rytikerttunen. Pattskärillä jolkotteli aamulla kettu, sellainenkin siis on vielä jäljellä. Iltapäivällä istuttiin pitkään kahvilla Sundelinin Raimon kanssa; saaristoluonnosta ja sen kuvaamisesta riittää yhteisiä intressejä… Illalla saareen saapui paljon porukkaa, mm. 35 kameraseuralaista.

HARMAALOKKI NAPPAA SINISORSAN POIKASEN EMON RAJUSTA PUOLUSTUKSESTA HUOLIMATTA

HARMAALOKKI NAPPAA SINISORSAN POIKASEN EMON RAJUSTA PUOLUSTUKSESTA HUOLIMATTA

Lauantaina 14.6.2014 pohjoistuuli puhkui enimmillään puuskissa 17-18 m/s ja hiukan sadettakin hetkittäin. Iltapäivällä selkeni ja tuulikin vähän rauhoittui. Staijailin runsaan tunnin ja kiertelin itäosassa, enemmän kotona kuva- ja kirjoitushommissa sekä futiksen MM-kisojen parissa. Mainittavimmat havikset olivat 2 suokukkoa, 2 mustavikloa, 6 ruokkia ja 2 luhtakerttusta. Sällylän Seppo saapui saareen.

SUOKUKOT MUUTTAVAT JO ETELÄÄN

SUOKUKOT MUUTTAVAT JO ETELÄÄN

Sunnuntaina 15.6.2014 tuuli oli hellittänyt ja aurinko paistoi, lämpöä kuitenkin vain 15 astetta. Staijia aamulla pari tuntia ja kylän sekä itäosan kierroksia. Merellä nähtiin mm. 16 mustalintua, koirasalli, 48 ruokkia ja yllättävä 8 nuoren kuikan parvi. Muuttokahlaajia matkasi etelään pikkukuovi, 2 töyhtöhyyppää, mustaviklo ja 4 suokukkoa. Saaressa nähtiin mm. norjalainen (rengas jalassa) kirjekyyhky (kesykyyhky) aamulla kylällä, mereltä lounaasta saapunut turkinkyyhky, törmäpääsky, 2 kirjokerttua ja 3 luhtakerttusta. Kamerakerholaiset ja monet muut lähtivät tänään mantereelle.

KIRJOKERTTUJA LIENEE TAAS VAIN YKSI PARI SAARESSA

KIRJOKERTTUJA LIENEE TAAS VAIN YKSI PARI SAARESSA

MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON NELJÄ PARIA, JOISTA AINAKIN KAKSI YRITTÄÄ VAKAVISSAAN PESIÄ

MUSTAKURKKU-UIKKUJA ON NELJÄ PARIA, JOISTA AINAKIN KAKSI YRITTÄÄ VAKAVISSAAN PESIÄ

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sumua, tuulta ja futista – jokunen lintukin

Kevätmuutto hiipui

Maanantaina 9.6.2014 oli aurinkoista ja heikkoa tuulta, aluksi etelästä ja myöhemmin lännestä. Kevätmuutto alkaa hiipua, tänään nähtiin mm. kuikka, 21 ruokkia, 49 mustalintua, 2 nuolihaukkaa, tuulihaukka, käki ja isokuovi (syysmuuttava). Pikkulinnuista mainittavimmat olivat kirjokerttu, 2 luhtakerttusta, viitakerttunen ja nokkavarpunen. Outi sekä Kuusiston Kimmo ja Laaksosen Juha lähtivät mantereelle.

PUNAVARPUSIA LAULAA SAARESSA 3-4 YKSILÖÄ

PUNAVARPUSIA LAULAA SAARESSA 3-4 YKSILÖÄ

Tiistaina 10.6.2014 tuuli puhalsi navakasti pohjoisesta, enimmillään 13 m/s. Aamulla oli ajoittain sumupilveä mutta päivä oli aurinkoinen, lämpöä oli 16 astetta. Aamulla pari tuntia staijia, muuten kevyttä komppausta mutta kevätmuutto tuntuu olevan nyt käytännössä ohi. Nähtiin mm. 108 mustalintua, alli, 2 Gaviaa, ruokki, 2 mustavikloa ja luhtakerttunen, 2 viitakerttusta sekä nokkavarpunen. Ville-Veikko lähti tänään perheineen mantereelle.

LAPASORSIA PESII SAARESSA 3-4 PARIA

LAPASORSIA PESII SAARESSA 3-4 PARIA

Keskiviikkona 11.6.2014 korkeapaine piti tuulen heikkona, taivaan pilvettömänä ja lämpöäkin oli 17 astetta. Aamulla staijailin pari tuntia luotsiasemalla, myöhemmin itäosan kierros. Lintuja niukasti, mainittavimmat 7 ruokkia, 14 mustalintua, 3 haapanaa ja 3 luhtakerttusta sekä paikallisena 2 ad-laulujoutsenta.

OHDAKEPERHOSIA NÄKEE PÄIVITTÄIN JOPA KYMMENIÄ

OHDAKEPERHOSIA NÄKEE PÄIVITTÄIN JOPA KYMMENIÄ

Merikotkia on ollut koko loppukevään tavallista vähemmän (maksimi 12 per päivä) ja haahkanpoikasten saalistustilanteitakin vain murto-osa aiemmista loppukeväistä. Syynä on mitä ilmeisimmin se, että haahkanpoikasia on Utöstä tänä keväänä kuoriutunut todella vähän – laskujeni mukaan vain 180-200 poikasta kun aiempina keväinä poikastuotto on ollut noin 900 poikasta! Näyttää siltä, että suuri(n) osa haahkoista on siirtynyt (saalistuspaineen takia?) pesimään sisemmäs saaristoon.

MERIKOTKIA ON EPÄTAVALLISEN VÄHÄN

MERIKOTKIA ON EPÄTAVALLISEN VÄHÄN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätmuutto hiipui

Meriretkellä plus kevään kahdeksas sepelsieppo

Torstaina 5.6.2014 oli aluksi pilvistä ja sateistakin, iltapäivällä selkeni ja ilma lämpeni 15 asteeseen. Tuuli oli idästä 11 m/s, myöhemmin heikkoa etelätuulta. Vähän staijia ja saaren kiertelyä, lintuja oli varsin niukasti. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 89 sepelhanhea, 3 kuikkaa, 14 Gaviaa, 37 mustalintua, 11 ruokkia, tuulihaukka ja 24 tervapääskyä. Saaresta löytyi mm. turkinkyyhky edelleen (turturia ei enää nähty), pikkukuovi, taivaanvuohi, 2 törmäpääskyä, 5 nokkavarpusta, 2 luhtakerttusta ja kirjokerttu. Illalla saapuivat mantereelta mm. V-V Salonen ja Outi.

KOIRASHAAHKAT MATKAAVAT JO POIS SUOMESTA

KOIRASHAAHKAT MATKAAVAT JO POIS SUOMESTA

Perjantaina 6.6.2014 oli kaunis ja lämmin päivä – puolipilvistä, lähes tyventä koko päivä ja lämpöäkin oli peräti 19 astetta. Vähän staijia mutta enemmän komppausta. Muuttavana nähtiin mm. 50 sepelhanhea (2a), kaakkuri, 34 mustalintua, nuolihaukka, hiirihaukka ja mehiläishaukka. Saaressa oli mm. turkinkyyhky edelleen, renkaallinen kesykyyhky (kirjekyyhky), 19 sepelkyyhkyä, myöhäinen kulorastas ja pikkulinnuista mm. 6 nokkavarpusta, pikkusieppo, 2 kirjokerttua, 5 pikkukäpylintua, naaraspukuinen mustaleppälintu, urpiainen ja aamulla Ville-Veikon löytämä renkaallinen 2kv sepelsieppo, joka oleskeli kaupan ja museon nurkilla pääosan päivästä. Lauloi pari kertaa. Kevään jo 8. sepelsieppo saaressa!

UUSI 2kv KOIRAS SEPELSIEPPO KAUPAN TAKANA

UUSI 2kv KOIRAS SEPELSIEPPO KAUPAN TAKANA

Outin kanssa tehtiin veneretki reitillä Hamnskär – Svartbådan – Lillharun – Alunskär – Kruppskär (ei käyty missään maissa) ja nähtiin mm. n 80 ruokkia, 90 mustalintua, 3 allia ja vajaa kymmenkunta harmaahyljettä. Kuviakin syntyi mukavasti hienossa kelissä.

AVOMERELLÄ KELLUI TYYLIKKÄITÄ RUOKKIPARVIA

AVOMERELLÄ KELLUI TYYLIKKÄITÄ RUOKKIPARVIA

HARMAAHYLJE VESIKIVELLÄ LILLAHARUNIN LUONA

HARMAAHYLJE VESIKIVELLÄ LILLAHARUNIN LUONA

Lauantai 7.6.2014 alkoi sateisena mutta aamupäivällä jo selkeni ja päivä oli kauniin kesäinen. Heikkoa etelätuulta. Outin ja mun päivä kului koti- ja venehommissa (laskettiin s/y Taivaanvuohi) mutta jotain sentään saaressa nähtiin vaikka lintupäivä olikin varsin vaisu. Mainittavimpia olivat pikkulokki, turkinkyyhky ja kesykyyhky edelleen, naaras ruskosuohaukka ja pikkulinnuista pikkusieppo, 2 kirjokerttua, tikli, 2 luhtakerttusta, 4 nokkavarpusta ja tosi myöhäinen tilhi. Japi ja Tarja lähtivät aamulla mantereelle, Holvitien Mikko oli puolestaan saapunut saareen eilen illalla.

PIENIÄ MUSTALINTUPARVIA LIIKKUU VIELÄ MERELLÄ

PIENIÄ MUSTALINTUPARVIA LIIKKUU VIELÄ MERELLÄ

Sunnuntaina 8.6.2014 oli aamulla taas utua ja sumuakin mutta päivä oli aurinkoinen ja lämmin (16 astetta). Tyventä ja myöhemmin heikkoa kaakkoistuulta. Staiji ja saarikomppaus tuottivat muuttavana mm. 2 kuikkaa, 2 Gaviaa, mehiläishaukan, nuoren muuttohaukan, valkoviklon, 3 töyhtöhyyppää, isokuovin, räyskän, myöhäisen mustavariksen ja kahden kuikan seurassa koilliseen muuttaneen jäägavian, aivan ilmeisen jp-jääkuikan. Saaressa nähtiin mm. kesykyyhky edelleen, 6 nokkavarpusta, luotokirvinen, tilhi, 3 kirjokerttua, pikkusieppo, viitakerttunen, 2 luhtakerttusta, sarvipöllö, keltavästäräkki, 5 pikkukäpylintua ja aamulla hetken kiertelevänä 2 kirjosiipikäpylintua, joista toinen oli punainen koiras ja toinen naaraspukuinen. Holvitien Mikko lähti ip:llä mantereelle.

KEVÄÄN VIIMEISIÄ MUSTALEPPÄLINTUJA

KEVÄÄN VIIMEISIÄ MUSTALEPPÄLINTUJA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Meriretkellä plus kevään kahdeksas sepelsieppo

Vielä iso annos hyönteissyöjiä

Maanantaina 2.6.2014 ei vaihteeksi ollut sumua – aurinko porotti ja koillistuuli puhalsi 4-7 m/s. Lämpöä oli 15 astetta. Staijia runsaat pari tuntia ja koko saaren komppaus. Merellä nähtiin mm. 5 kuikkaa, 4 kaakkuria, 13 Gaviaa, 14 ruokkia, etelänkiisla, 27 mustalintua, 11 (1a) muuttavaa meriharakkaa, suosirri ja 2kv pikkulokki. Saaressa havaittiin mm. laulujoutsen (joka luppoillut täällä jo useita viikkoja), tuulihaukka, 17+2 sepelkyyhkyä sekä edelleen turturikyyhky ja turkinkyyhky koululla. Pikkulinnuista mainittakoon 3 idänuunilintua, 2 pikkusieppoa, kirjokerttu, 2 viitakerttusta, luhtakerttunen, 6 kultarintaa ja nokkavarpunen. Iltapäivällä saareen saapuivat mm. Kuusiston Kimmo ja Laaksosen Juha.

YKSI VIITAKERTTUNEN ON LAULELLUT SAUNAMME NURKALLA

YKSI VIITAKERTTUNEN ON LAULELLUT SAUNAMME NURKALLA

Tiistaina 3.6.2014 taivas oli pilvessä ja päivällä sateli jonkin aikaa vettä. Tuuli oli heikkoa mutta illemmalla itätuuli voimistui 10-11 m/s, lämpöä oli tänään vain 13 astetta. Staijia hiljaiselle merelle plus saarikierros – merellä vain kuikka, 2 valkoposkihanhea, 2 ristisorsaa, 5 ruokkia, mustalintu, lisäksi 8 suosirriä, isokuovi, mustaviklo, liro, 3 töyhtöhyyppää ja 2 nuolihaukkaa. Turkin– ja turturikyyhky olivat edelleen paikalla. Pikkulintuja oli yöllä tullut tosi runsaasti, mm. 3 pikkusieppoa, 5 sirittäjää, 4 idänuunilintua, 2 viitakerttusta, 3 luhtakerttusta, 18 pikkulepinkäistä, 17 pikkukäpylintua, 2 nokkavarpusta ja 60 hernekerttua, 50 lehtokerttua, 12 mustapääkerttua, 100 fyllaria, 40 harmaasieppoa, 30 punavarpusta, 16 kultarintaa jne. Japi näki aamulla itäniityllä lennossa naaraspukuisen kuhankeittäjän. Ville-Veikko ja Sällylä lähtivät mantereelle, Tittosen Jone puolestaan saapui saareen.

KUVASIN NAARAS PIKKULEPINKÄISEN, JOKA SELÄSTÄ JA PÄÄSTÄ HYVIN KOIRASMAINEN - NÄITÄ ESIINTYY VARSIN HARVOIN

KUVASIN NAARAS PIKKULEPINKÄISEN, JOKA SELÄSTÄ JA PÄÄSTÄ HYVIN KOIRASMAINEN – NÄITÄ ESIINTYY VARSIN HARVOIN

Keskiviikkona 4.6.2014 paksu sumu roikkui saaren päällä puoleenpäivään asti, myöhemmin oli aurinkoa ja heikkoa kaakkoistuulta, lämpöäkin 15 astetta. Kompattiin saarta kun merelle ei oikein nähnyt mutta pikkulintuja oli paikalla vain murto-osa eilisestä. Mainittavimpia tänään olivat pikkukuovi, turkin– ja turturikyyhky edelleen, nuolihaukka sekä pikkulinnuista 2 kirjokerttua, idänuunilintu, 4 luhtakerttusta, viitakerttunen, 5 ruokokerttusta, 4 rytikerttusta, 5 leppälintua ja nokkavarpunen. Tittonen lähti iltapäivällä mantereelle.

KIRJOKERTTU ON SAAPUNUT ITÄNIITYN REUNALLE

KIRJOKERTTU ON SAAPUNUT ITÄNIITYN REUNALLE

LAPINTIIROJA ON RUNSAS PESIMÄKANTA KESNÄSISSÄ

LAPINTIIROJA ON RUNSAS PESIMÄKANTA KESNÄSISSÄ

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vielä iso annos hyönteissyöjiä

”Streppuleita”

Torstaina 29.5.2014 oli puolipilvistä, illalla vähän sadettakin, ja edelleen pohjoistuulta (6-10 m/s). Lämpötila oli tänään 12 astetta. Merellä nähtiin vain 3 Gaviaa ja muuttavana ruskosuohaukka, mehiläishaukka ja etelään mennyt töyhtöhyyppä. Saaresta löytyi mm. 6 jänkäsirriäistä, 2 tundrakurmitsaa, lehtokurppa, 2 harmaasorsaa ja 2 käkeä. Aamulla löytyi saunalahden reunalta turturikyyhky, joka myöhemmin näkyi pariin otteeseen koululla yhdessä saaressa jo monta päivää viihtyneen turkinkyyhkyn kanssa. Saareen saapui orneja mm. Ville-Veikko Salonen, Ismo Hyvärinen, Arto Keskinen, Tarja Nykänen ja Saarnion Japi.

TURTURIKYYHKY ON HIENO LINTU

TURTURIKYYHKY ON HIENO LINTU

TURKINKYYHKY KOULUN HIEKKATIELLÄ

TURKINKYYHKY KOULUN HIEKKATIELLÄ 

Perjantaina 30.5.2014 käväisin pikaisesti Turussa. Lähdettiin Outin kanssa aamulaivalla mantereelle, ehdin hoitaa asioita kaupungissa runsaat 3 tuntia ja takaisin iltalaivalla, joka oli perillä Utössä reilusti myöhässä – vasta klo 00.20.

RÄYSTÄSPÄÄSKYT RAKENTAVAT INNOLLA PESIÄ

RÄYSTÄSPÄÄSKYT RAKENTAVAT INNOLLA PESIÄ

Lauantaina 31.5.2014 lähdin sumuisena ja pilvisenä aamuna runsaaksi pariksi tunniksi kuvaamaan koululla viihtyvää ”streppulipariskuntaa”  eli turkinkyyhkyä ja turturikyyhkyä. Huonossa valossa syntyi jonkin moiset kuvat molemmista. Aamupäivällä vähän sadetta, myöhemmin lähes koko päivä sumua. Muita havaintoja olivat mm. 17 sepelhanhea, 6 kuikkaa, 2kv pikkulokki, 4 ruokkia, 2 tundrakurmitsaa, liro ja isokuovi (etelään). Mainittakoon vielä käki, nokkavarpunen ja 3 pikkukäpylintua. Tämänvuotinen lajimäärä saaressa on nyt toukokuun lopussa 194 – vähän ollaan jäljessä esimerkiksi viime vuoden tahtia.

JOKUNEN TUNDRAKURMITSA ON PYSÄHDELLYT SAAREN RANNOILLE

JOKUNEN TUNDRAKURMITSA ON PYSÄHDELLYT SAAREN RANNOILLE

Sunnuntai 1.6.2014 alkoi jälleen tiheässä sumussa, joka hälveni klo 11 maissa. Loppupäivä aurinkoa ja pohjoistuulta 6-9 m/s, lämpöä oli tänään 13 astetta. Päivällä vähän staijattiin mutta lähinnä saaren komppausta ja kuvaamista. Havainnoista mainittavia mm. 3 sepelhanhea, 2 valkoposkihanhea, 16 Gaviaa (kaikki etelään!), 7 suosirriä, tundrakurmitsa ja koululla edelleen sekä turkinkyyhky että turturikyyhky. Turkinkyyhky on aika aggressiivinen turturia kohtaan muttei ole sitä vielä onnistunut kartoittamaan. Pikkulinnuista mainittakoon mm. naaraspukuinen mustaleppälintu Kattrumpanin tornilla, pikkusieppo, 1-2 kirjokerttua, 3 kultarintaa, 3 rytikerttusta, luhtakerttunen, 2 nokkavarpusta ja pikkukäpylintu. Iltapäivällä kylän yli lensi variksien seurassa nokivaris, joka laskeutui Kobbanin luodoille. Lintua seurattiin pitkään ja V-V sai hyvät lentokuvat, joista lajimääritys varmentui. Iltapäivällä mantereelle lähti paljon porukkaa, myös lintuväkeä, ja saareen jäi lisäkseni Ville-Veikko, Japi ja Sällylä.

RYTIKERTTUSILLE KELPAAVAT PIHAPENSAATKIN

RYTIKERTTUSILLE KELPAAVAT PIHAPENSAATKIN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa ”Streppuleita”

Pohjoisvirtaus pysäytti muuton

Maanantaina 26.5.2014 säätyyppi vaihtui – tuuli kääntyi lännen kautta luoteeseen ja alkoi hiljalleen voimistua (11 m/s), aurinkoa mutta myös sumua ja pilveä ja lämpöä oli enimmillään 14 astetta. Staijia mutta merellä oli hiljaista, mainittavaa mm. 5 kuikkaa, 2 kaakkuria, 19 Gaviaa, 10 ruokkia ja 5 punakuiria. Saaressa pikkulintumäärät olivat pudonneet reippaasti mutta jotain sentään – kirjokerttu, pikkusieppo, 2 luhtakerttusta, viitakerttunen, nokkavarpunen, 2 pikkukäpylintua ja naaraspukuinen mustaleppälintu Kattrumpanilla. Lisäksi nähtiin mm. turkinkyyhky (varmaan sama kuin 24.5.), kevään ensimmäiset 2 mehiläishaukkaa, varpushaukka, lapinsirri ja paikallinen koiras jouhisorsa.

SAARESSA VIIHTYY PARI NOKKAVARPUSTA - TAITAVAT PESIÄ

SAARESSA VIIHTYY PARI NOKKAVARPUSTA – TAITAVAT PESIÄ

TÄMÄ SIRITTÄJÄ LAULOI LAPINUUNILINTUMAISESTIJA SIIVELLÄ OLI JOPA SIIPIJUOVAN HÄIVETTÄ JOSTAIN KULMASTA

TÄMÄ SIRITTÄJÄ LAULOI LAPINUUNILINTUMAISESTIJA SIIVELLÄ OLI JOPA SIIPIJUOVAN HÄIVETTÄ JOSTAIN KULMASTA

Tiistaina 27.5.2014 kylmä tuuli (10-12 m/s) puhalsi pohjoisesta, taivas oli pääosin pilvessä ja lämpöä vain 9 astetta. Vähän staijailtiin ja komppailtiin mutta lintuja oli niukasti, kuten odotettuakin pohjoisvirtauksessa. Mainittavimmat olivat nuolihaukka, kalasääski,  turkinkyyhky edelleen, harmaasorsakoiras ja koulun lähellä kähmyillyt pensassirkkalintu. Pohjoistuuli oli pudottanut joitakin kahlaajia: saunalahdella käväisi vesipääsky ja majakan edustan luodoilla ruokaili koko iltapäivän ajan 8 jänkäsirriäistä. Kärpijoki ja Varesvuot lähtivät päivällä mantereelle.

LUOTOKIRVISPARI PITÄÄ SAARELLA REVIIRIÄ

LUOTOKIRVISPARI PITÄÄ SAARELLA REVIIRIÄ

Keskiviikkona 28.5.2014 navakka, 10-13 m/s, pohjoistuuli jatkui, taivas oli pääosin pilvinen ja lämpöä enimmillään 11 astetta. Pari tuntia katseltiin aika tyhjää merta ja saarta komppailtiin lämpimikseen – pikkulinnut olivat tosi vähissä. Havainnoista voi mainita mm. sepelhanhen, 25 mustalintua, 25 ruokkia, 2 nuolihaukkaa, tuulihaukka, mehiläishaukka, kirjokerttu ja käki. Saunalahdella viihtyi (eilinen?) vesipääsky ja 8 jänkäsirriäistä olivat nyt siirtyneet itärannalle. Keskityttiin kotihommiin ja Outi kunnosti s/y Taivaanvuohta.

JÄNKÄSIRRIÄISET ODOTTAVAT POHJOISTUULEN RAUHOITTUMISTA

JÄNKÄSIRRIÄISET ODOTTAVAT POHJOISTUULEN RAUHOITTUMISTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pohjoisvirtaus pysäytti muuton

Utön arktikaa ja sepelsieppoja lisää

Torstaina 22.5.2014 korkeapaine jatkui – pilvetöntä, heikkoa lounaistuulta (5 m/s) ja lämmintä 16 astetta. Näkyvyys oli kohtalainen ja niinpä staijattiin aamulla merelle noin 4 tuntia. Saldona oli mm. 86 kuikkaa, kaakkuri, 158 Gaviaa, 1042 sepelhanhea, 1892 valkoposkihanhea ja 2320 Anser/Brantaa eli yhteensä 5254 hanhea. Ihan näyttävää menoa tämäkin. Muita muuttajia olivat 51 punakuiria, 15 tundrakurmitsaa (+25 IK), 4 ruokkia ja ristisorsa. Saaressa oli kohtuuhyvin pikkulintuja, etenkin sieppoja, kerttuja ja fyllareita, ja mainittavimmat olivat 2 pikkusieppoa, 4 kultarintaa ja kevään jo kuudes sepelsieppo – nyt 2kv koiras, joka ensin löytyi Patteriniemen tyveltä mutta siirtyi sitten pitkiksi ajoiksi laulamaan ahkerasti meidän saunan lähelle. Pihamaina siirtyi varhain aamulla Utöstä Jurmoon. Saareen saapuivat tänään mm. Varesvuon Markus ja Minna sekä Sällylä ja Vienonen.

2kv KOIRAS SEPELSIEPPO LAULOI AHKERASTI SAUNAMME LÄHELLÄ

2kv KOIRAS SEPELSIEPPO LAULOI AHKERASTI SAUNAMME LÄHELLÄ

Perjantaina 23.5.2014 kaunis sää jatkui, tosin etelätuuli oli vähän voimistunut eli nyt 6-8 m/s, lämpöä oli tänään 17 astetta. Staijia vajaat 3 tuntia aamulla, muuten saarikomppausta. Muuttavana nähtiin mm. harmaahaikara, 60 valkoposkihanhea, 300 sepelhanhea (illalla), 6 kuikkaa, 50 Gaviaa, 4 ruokkia, etelänkiisla (vettä pitkin kaakkoon), ristisorsa, 2 lapasotkaa, töyhtöhyyppä, 150 punakuiria ja n. 500 isoa kahlaajaa. Saaressa vähän edellispäiviä vähemmän hysyjä mutta kultarintoja oli runsaasti – noin 15 yksilöä. Pikkusieppoja nähtiin 2, luotokirvisiä 1 ja viitakerttusia 2.

KULTARINTOJEN MUUTTO ON NYT HUIPUSSAAN

KULTARINTOJEN MUUTTO ON NYT HUIPUSSAAN

Päivän yllätys oli 3kv koiras arosuohaukka, joka ilmestyi kylälle hetkeksi iltapäivällä ja löytyi illansuussa uudelleen muutamaan otteeseen itäniityltä. Kovassa lämpöväreilyssä kuvistani ei tullut kummoisiakaan mutta jotain dokumentteja kuitenkin.

3KV AROSUOHAUKKA VIIHTYI PUOLI PÄIVÄÄ SAARELLA

3KV AROSUOHAUKKA VIIHTYI PUOLI PÄIVÄÄ SAARELLA

Lauantaina 24.5.2014 sää oli entistä lämpimämpi, nyt hetken jopa 19 astetta. Etelätuuli puhalsi 5-6 m/s ja taivas oli pilvetön. Aamun runsaan tunnin staiji tuotti mereltä vain 3 kuikkaa ja 3 ruokkia ja niinpä keskityttiin saaren pikkulintuihin. Niitä olikin runsaasti – mm. 20 kultarintaa, peräti 11 idänuunilintua, 2 luhtakerttusta, 2 viitakerttusta, 2kv koiras mustaleppälintu (laulava), 4 pikkusieppoa ja kevään jo seitsemäs sepelsieppo – nyt ad-koiras telttapaikalla. Onpa hyvä sepelsieppokevät näiden lempeiden etelätuulien ansiosta! Kun kaikki sepelsiepot on valokuvattu niin on melko helppo erottaa että eri yksilöitä on tosiaan jo seitsemän.

+2KV KOIRAS SEPELSIEPPO TELTTAPAIKAN PIHLAJASSA

+2KV KOIRAS SEPELSIEPPO TELTTAPAIKAN PIHLAJASSA

Muita mainittavia lajeja olivat turkinkyyhky hotellilla, nuolihaukka, tuulihaukka, kapustarinta, 2 luotokirvistä, 2 pikkukäpylintua, nokkavarpunen ja järripeippo. Kevään toinen ruisrääkkä raksutti aamulla lammashaassa. Illansuussa saaren saapui lisää väkeä, mm. Holvitien Mikko, Salon Markku sekä Erkki Kallio isohkon retkiseurueensa kera.

HAARAPÄÄSKYT KERÄÄVÄT INNOKKAASTI PESÄMATERIAALIA

HAARAPÄÄSKYT KERÄÄVÄT INNOKKAASTI PESÄMATERIAALIA

Sunnuntaina 25.5.2014 oli puolipilvistä, tuuli nyt lounaasta 4-5 m/s ja aamupäivällä vajaan tunnin ukkoskuuro. Lämpöä oli nyt 16 astetta. Vietin aamun rannalla kallionkolossa kameran kera, pari sepelhanhiparvea (yht 76 yksilöä) meni kohtuuetäisyydeltä. Pikkulintuja oli saaressa edelleen melko hyvin, mm. 4 idänuunilintua, 3 pikkusieppoa, 10 rytikerttusta, pensassirkkalintu, 15 kultarintaa, 2 nokkavarpusta, 2 pikkukäpylintua, kevään eka kirjokerttu ja 2kv koiras mustaleppälintu (laulava hotellilla). Luotokirvispari pitää reviiriä saarella ja 2 tuulihaukkaa ja varpushaukka lenteli, tundrakurmitsa muutti. Paljon väkeä lähti tänään mantereelle, lintuporukkaa mm. Ville-Veikko perheineen sekä Erkki Kallio ja iltalaivalla saapui mm. Ilkka Laiho, Petri Ahti, Rami Metsäranta sekä Outi.

SEPELHANHIPARVIA ON OLLUT MUUTOLLA

SEPELHANHIPARVIA ON OLLUT MUUTOLLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Utön arktikaa ja sepelsieppoja lisää

Mistä pihamaina mahtoi tulla Utöhön?

Pihamaina on kotoisin Etelä- ja Kaakkois-Aasiasta mutta on sittemmin levinnyt – osin ihmisten auttamana – laajalle alueelle mm. Tyynen meren saarille, Australiaan ja Euroopan rajoille asti. Euroopassa lajia esiintyy pieni populaatio Ranskassa ja Turkissa sekä Etelä-Venäjällä, Moskovan eteläpuolella. Pihamaina on jatkuvasti runsastuva laji ja leviäminen on osin ihmisen aiheuttamaa, osin varmaan myös luonnollista pesimäalueen ekspansiota populaatiokoon koko ajan kasvaessa. Pihamaina on melko yleinen häkkilintu koska se voi oppia matkimaan mm. ihmisen puhetta. Onko pihamainoja Suomessa häkkilintuina, en tiedä (kuulemma ei ole, tieto Oskari Härmä).

pihamaina_04_Korppoo_05_14

Mistä pihamaina tuli Utöhön? Täyttä varmuutta ei tietenkään ole mutta yleinen (ennakko)käsitys lienee se, että kyseessä on häkkilintu. Tämä käsitys pohjautunee siihen, että lajia pidetään häkeissä ja toisaalta siihen, että luonnonvaraiset populaatiot ovat ns. paikkalintuja. Pihamainalla tosin tunnetaan laajaakin itä-länsi suuntaista liikehdintää Aasian pesimäalueillaan. Jos miettii Utön sijaintia niin on aika epätodennäköistä, että lintu olisi tullut pohjoisista suunnista.

Paljon todennäköisempänä itse pidän vaihtoehtoa, että lintu on saapunut meren yli Virosta tai mahdollisesti laivan mukana kauempaa. Tarkistin jälkimmäistä vaihtoehtoa tiedustelemalla havaintoa edeltäneistä laivoista Utön reitillä. Moneen vuorokauteen ei yhtään laivaa ollut tullut Utöhön idän suunnasta (Suomenlahdelta), ei myöskään Baltian satamista, vaan harvat laivat olivat tulleet kaikki Gotlannin suunnasta. Sinällään mahdollinen laivalla tulo vaikkapa kaukaakin (jota ei voi oikein mitenkään osoittaa) ei ole este lajin hyväksymiselle luonnonvaraisena – tulevathan monet pohjoisamerikkalaisetkin lajit Eurooppaan osin laivojen kansilla ja niitä silti hyväksytään luonnonvaraisina harhailijoina. Näihin hyväksyttyihin amerikanvieraisiin kuuluvat mm. Utössä havaitut viirukerttuli ja kettusirkku. Vasta jos voidaan osoittaa, että lintu on ”tuotu” laivalla ja sitä on mm. ruokittu laivalla niin luonnonvarainen harhautuminen on kyseenalaistettu.

Itse pidän kaikkein todennäköisimpänä, että pihamaina on lentänyt Utöhön ihan omin siivin Virosta – suunnasta, jossa lajin esiintymisalueet ovat. Miten se on Viroon joutunut, sitä en tiedä mutta joko häkkilintuna tai pesimäpopulaatiostaan ”eksyneenä” harhailijana. Laji on ns. paikkalintu mutta olettaen että lintu on lentänyt tänne Virosta niin matkaa manner-Virosta kertyy yli 120 km ja Hiidenmaaltakin 100 km. Utöstä pihamaina – tämä ns. ”paikkalintu” – jatkoi heti seuraavana aamuna omin siivin Jurmon itäosaan n. 15 km päähän ja sieltä jonnekin muualle meren yli taas edelleen. Paikkalintuko täällä lentelee pitkiä matkoja ulkomeren reunalla? Mainittakoon, että Utön pihamainalla ei ollut renkaita jaloissa eikä mitään muutakaan merkkiä ihmisen vaikutuksesta ja lintu oli pihamainaksi yllättävän arka, pakoetäisyys noin 50 metriä. On myös varsin luontevaa ajatella, että monen päivän helleputki kaakosta on suosinut tämän kaakkoisen lajin harhautumista Itämeren rannalle.

Onko em valossa syytä itsestään selvästi pitää pihamainaa ”häkkikarkulaisena”? Minusta asiaa kannattaa pohtia ainakin  hetken verran koska kyseessä on kaakosta kohti Eurooppaa leviävä laji, jonka populaatio kasvaa ja josta on jo syntynyt erillispopulaatioita mm. Lähi-Itään, Turkkiin ja Venäjälle. Sieltä meille harhautuu monia muitakin lajeja, toki lähinnä muuttolintulajeja, mutta miksei sattumalta myös ekspansiivinen pihamaina? Vai onko jossain jo ”etukäteen” päätetty mitkä lajit ovat aina ehdottomasti häkkikarkulaisia?

Jos ja kun varmaan Utön pihamaina luokitellaan (häkki)karkulaiseksi niin se tekee seuraa Utössä toukokuun lopulla – kesäkuun alussa havaituille niittysirkulle (1987) ja kiinankottaraiselle (1995) – onko tosiaan niin, että häkkilinnut karkaavat omistajiltaan tänne Utöhön vain loppukevään kaakkoisilla hellevirtauksilla? En kuitenkaan itsekään usko Rariteettikomitean päätyvän pitämään pihamainaa muuna kuin  häkkilintuna, niin vankkoja jo ennakkokäsitykset näyttävät olleen ainakin bongaripiireissä. Kun itse en (enää) bongaa, en eliksiään, niin minulle ei ole edes tärkeää mihin kategoriaan lintu sijoitetaan – parhaaltahan tuntui kokea hieno löytö hyvien lintukavereiden seurassa!

pihamaina_03_Korppoo_05_14

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mistä pihamaina mahtoi tulla Utöhön?

Pihamaina!

Maanantaina 19.5.2014 aamu oli pilvetön ja heikkotuulinen (E 4 m/s) mutta puoliltapäivin saapui voimakas ukkonen sateineen Viron sunnalta. Ukkosen jälkeen taas lämmintä (16 astetta) ja tuuli kääntyi etelään. Staijia niukasti mutta saari komppailtiin aika tarkasti. Merellä nähtiin mm. 9 kuikkaa, 32 Gaviaa, 4 ruokkia ja laulujoutsen. Saaressa oli paljon pikkulintuja – etenkin kerttuja, fyllareita ja sieppoja. Mainittavimmat olivat luhtakerttunen, 3 viitakerttusta, pensassirkkalintu, 4 sinirintaa, pikkusieppo, jo 4 idänuunilintua ja lammashaasta aamulla löytynyt 2kv koiras sepelsieppo – ulkonäön perusteella eri yksilö kuin toissapäivänä. Koululla näkyi 2 nokkavarpusta ja kehrääjä, turkinkyyhkykin oli edelleen saaressa. Itärannalla oli kahlaajia 9 liroa, suokukko, lapinsirri, taivaanvuohi ja edelleen eiliset 2 lampivikloa koko päivän. Tuulihaukka pyöri saarella.

KEVÄÄN NELJÄS SEPELSIEPPO, 2kv KOIRAS

KEVÄÄN NELJÄS SEPELSIEPPO, 2kv KOIRAS

Tiistaina 20.5.2014 oli utuista ja puolipilvistä, heikkoa etelätuulta ja lämmintä enimmillään 15 astetta. Pikkulintuja oli edellispäiviä vähemmän mutta päivä sujui hanhimuuton merkeissä. Staijattiin luotsiasemalla klo 06.30-11 ja muuttavana nähtiin mm. 2226 valkoposkihanhea (17a) ja 3215 Anser/Brantaa (14a), nekin varmaan lähes kaikki valkkareita. Hanhia oli siis yhteensä 5441, joka on täällä näin lännessä ihan kohtuumäärä. Gavioita nähtiin 115, kuikkia 20, ruokkeja 3, lapinsirrejä 3, ruskosuohaukka ja pikkulokki. Saaressa mainittavimpia olivat 3 pikkusieppoa, 2 rytikerttusta, viitakerttunen, kultarinta, lapinkirvinen, naaraspukuinen mustaleppälintu ja 2 peltosirkkua. Nisula, Perttula ja jyväskyläläiset lähtivät mantereelle, tilalle tulivat mm. Tittonen, Rurik Baarman, Rolle Karlsson, Hannu Hilke ja Ismo Lahtonen, lisäksi Tuukkasen Martti ja muutama muu.

KAKSI LAMPIVIKLOA VIIHTYI ITÄRANNALLA PARI PÄIVÄÄ

KAKSI LAMPIVIKLOA VIIHTYI ITÄRANNALLA PARI PÄIVÄÄ

JOKUNEN VIITAKERTTUNEN ON JO SAAPUNUT

JOKUNEN VIITAKERTTUNEN ON JO SAAPUNUT

Keskiviikkona 21.5.2014 oli lämmin, puolipilvinen ja utuinen päivä – aamulla oli tyventä ja myöhemmin heikkoa (4 m/s) lounaistuulta. Staijattiin kolmisen tuntia mutta merellä hiljaista, mainittavaa mm. 23 kuikkaa, kaakkuri, 24 Gaviaa, 12 valkoposkihanhea, 4 ruokkia, pikkukuovi, 3 suosirriä ja lapinsirri. Saaressa kohtuullisesti hysyjä, mm. 2 pikkusieppoa, 2 idänuunilintua, sinirinta, 4 satakieltä ja jälleen sepelsieppo, nyt ad-koiras. Taas lammashaan – Gamla Postenin alueella, kevään jo viides sepelsieppo. Lisäksi nähtiin kehrääjä, 2 luotokirvistä, 2 nokkavarpusta ja yllättäen 2 närheä.

TÄMÄ LUSCINIA LAULOI HYVIN ETELÄNSATAKIELIMÄISESTI, LIENEE KUITENKIN TAVALLINEN SATAKIELI

TÄMÄ LUSCINIA LAULOI HYVIN ETELÄNSATAKIELIMÄISESTI, ON KUITENKIN TAVALLINEN SATAKIELI

Vielä suurempi yllätys oli Hilkkeen Hannun aamupäivällä kappelin luota löytämä eksoottinen pihamaina, joka oleskeli saaressa koko loppupäivän. Uusi lintulaji Suomelle joskin luokiteltaneen karkulaiskategoriaan, koska lajia pidetään melko yleisesti myös häkkilintuna. Toisaalta pihamaina on viime vuosina nopeasti levittäytynyt Aasiasta Euroopan kaakkoisosiin ja voi myös teoretisoida, että viime päivien erittäin lämmin kaakkoisvirtaus on tuonut linnun tänne kaukaa uusilta pesimäalueiltaan (lähimmät kai jo lähellä Moskovaa). Ainakin se on omin siivin tänne lentänyt. Todellinen superyllätys, joka sai puhelimet soimaan koko loppupäiväksi..

pihamaina_02_Korppoo_05_14

pihamaina_01_Korppoo_05_14

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pihamaina!

Raria pukkaa

Torstaina 15.5.2014 oli aika palata kotiin Utöhön, Outi jäi nyt Turkuun töihin. Ajelin kauniina ja heikkotuulisena aamuna Nauvoon kahville ja kauppaan, m/s Eivorille kertyi aika paljon porukkaa. Lintuväkeä Utöhön tulossa noin 10 henkeä, tuttuja mm. Janne Suominen ja Pauli Eriksson. Saaressa oli paikalla ainakin Jauhiaisen Jussi, Nisulan pariskunta ja Linjaman Tero jyväskyläläisporukan kera. Matkalta ei kummempia haviksia kertynyt – tuulihaukan Bokullassa voinee mainita. Utössä ehdin tehdä pienen kierroksen kylällä, näkyi mm. 2 pikkusieppoa (toinen ad-koiras), 2 satakieltä ja 4 sinirintaa – pikkulintuja näytti olevan ihan mukavasti maastossa. Itärannalla oli kevään eka lapinsirri. Muuten ilta sujui pihanurmikon leikkuussa.

KUN LEIKKASIN PIHANURMIKON NIIN HETI SIIHEN SAAPUI PARI SINIRINTAA

KUN LEIKKASIN PIHANURMIKON NIIN HETI SIIHEN SAAPUI PARI SINIRINTAA

Perjantai 16.5.2014 alkoi pilvisenä ja napakalla 11-13 m/s etelätuulella, jokunen vesipisarakin saatiin. Aamupäivästä alkaen kuitenkin jo selkeää ja tuulikin heikkeni. Staijia luotsiasemalla runsaat kolme tuntia, muuten saarikierros. Muuttavana nähtiin mm. 139 kuikkaa, 323 Gaviaa, 2 merikihua ja 9 A/B. Etäällä meni useita isojakin vesilintuparvia, ehkä lähinnä melaniittoja. Saaressa havaittiin mm. tuulihaukka, ampuhaukka, lapinsirri, suokukko, tilhi ja pikkulintuja mm. 5 satakieltä, 12 sinirintaa, 4 pikkusieppoa, 2 punavarpusta, naaraspukuinen mustaleppälintu, luotokirvinen ja ilmeinen naaras sepelsieppo. Viimemainitun löysin saunamme kulmalta mutta lintu siirtyi saman tien loppupäiväksi hankalaan paikkaan kylän länsireunan yläpihoille. Pikaisesti roiskimani muutamat kuvat viittaavat sepelsieppoon. Lammashaassa oleskeli – ja huhuili – tänään aamusta alkaen turkinkyyhky. Laaksosen Juha saapui illalla saareen.

SIEPPO JOSTA MÄÄRITYSTÄ EI SAATU, EI NORMAJAN JYRKIKÄÄN USKALTANUT SANOA ONKO SEPEL- VAI KIRJOSIEPPO....

TEIN KAAVAKKEEN TÄSTÄ LINNUSTA JA ARK HYVÄKSYI SEN +1KV NAARAS SEPELSIEPPONA

KOMEITA KOIRAS PIKKUSIEPPOJA ON OLLUT SAARESSA PARI PÄIVÄÄ

KOMEITA KOIRAS PIKKUSIEPPOJA ON OLLUT SAARESSA PARI PÄIVÄÄ

Lauantaina 17.5.2014 oli pilvetön ja heikkotuulinen (SE 4-5 m/s) päivä, lämpöäkin jo lähes 12 astetta. Staijia kolmisen tuntia mutta merellä oli niukasti liikettä ja siksi enemmän komppausta. Merellä nähtiin mm. 17 kuikkaa, kaakkuri, 64 Gaviaa, 6 ruokkia ja luotsiaseman alapuolella pyörähti 5 vesipääskyn parvi. Suopöllöjä muutti tänään 2, lisäksi nuolihaukka, valkoviklo ja 2 suokukkoa. Pikkulintuja oli eilistä niukemmin, mainittavimmat olivat kevään eka kultarinta, 2 rytikerttusta, 2 punavarpusta, 5 sinirintaa, satakieli, 2 pikkusieppoa, 3 keltavästäräkkiä ja lammashaasta aamulla Linjaman Teron löytämä 2kv koiras sepelsieppo. Lintu liikkui aika levottomasti alueella ja kaikki sen ehtivät nähdä mutta katosi jo melko aikaisin aamulla, löytyi tosin illalla uudestaan. Tero lähti aamulaivalla mantereelle.

KEVÄÄN KOLMAS SEPELSIEPPO

KEVÄÄN KOLMAS SEPELSIEPPO

Sunnuntai 18.5.2014 oli vuoden lämpimin päivä toistaiseksi – Utössäkin lähes 17 astetta. Aurinko porotti ja meri oli lähes tyven. Aamulla staijattiin kolmisen tuntia mutta liikettä oli niukasti. Mainittavaa mm. 42 kuikkaa, 147 Gaviaa ja 2 pikkulokkia. Ensimmäinen haahkanpoikue uiskenteli tänään saunalahdella. Saaressa oli pikkulintuja eilistäkin vähemmän, kuitenkin mm. 2 kultarintaa, 2 sinirintaa, pikkusieppo, 2 ruokokerttusta, naaraspukuinen mustaleppälintu ja itärannalla kaunis kevätpukuinen lapinkirvinen.

KEVÄINEN LAPINKIRVINEN ON TÄÄLLÄ HARVINAISUUS

KEVÄINEN LAPINKIRVINEN ON TÄÄLLÄ HARVINAISUUS

Kylällä oleskeli aamulla taas turkinkyyhky – ehkä sama yksilö kuin toissapäivänä. Laaksosen Juha näki iltapäivällä hotellialueen yli lentävän sirosuohaukan. Kahlaajia oli yllättävän monipuolisesti vaikkakin lukumääriltään niukasti eli paikallisten lisäksi 2 liroa, valkoviklo, suokukko, lapinsirri ja sokerina saaren kautta aikain vasta toinen lampiviklo. Löysin lampiviklon itärannalta iltapäivällä – laskeutui yhtäkkiä lähelleni vilkkaasti äännellen kjui-ääntään kun kuvasin lapinkirvistä – ja oli rannalla runsaat kymmenen minuuttia. Hälytin saaren ornit mutta levoton ”stagna” ehti lähteä ennen kuin muut ehtivät paikalle, onneksi kuitenkin palasi myöhemmin takaisin niin että kaikki näkivät ja lintu oli paikalla vielä illalla. Itsellenikin tämä oli eka havainto lajista Utössä (laji 259). Eikä tässä vielä kaikki: hämmästykseni oli suuri kun vasta kuvasta huomasin, että lampivikloja olikin kaksi! Aamupäivällä mantereelle lähti joukko orneja, mm. Jauhiaisen Jussi ja Suomisen Janne, illalla saapui mm. Ville-Veikko Salonen, Kirsi Nisula ja Heli Perttula.

LAMPIVIKLO ITÄRANNALLA

LAMPIVIKLO ITÄRANNALLA

SELÄN VALKEA KIILA ULOTTUU LÄHES NISKAAN JA KOIVET OVAT PITKÄT

SELÄN VALKEA KIILA ULOTTUU LÄHES NISKAAN JA KOIVET OVAT PITKÄT

YLLÄTTÄEN LAMPIVIKLOJA OLIKIN KAKSI

YLLÄTTÄEN LAMPIVIKLOJA OLIKIN KAKSI

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Raria pukkaa