Kunkkubongaus Turussa

Maanantaina 28.12. ja tiistaina 29.12.2020 kävimme Outin kanssa päiväkävelyllä Aurajokirannassa, Koroisten-Halisten alueella. Sää oli molempina päivinä pimeää, tuulista ja lämpötila nollan kieppeillä. Kävelyn tarkoituksena oli löytää alueella jo pidemmän aikaa oleskellut kuningaskalastaja, jota Outi ei ollut Suomessa vielä nähnyt – ulkomailla toki usein. Maanantaina ei ”kunkku” tärpännyt, mutta tiistaina lintu näkyi 4-5 kertaa runsaan tunnin aikana ja jokunen pimeän päivän dokumenttikuvakin saatiin. Muutakin lintuväkeä kävi paikalla ahkerasti, monia tuttujakin.

kuningaskalastaja_03_Turku_12_20

KORISTON KUNKKU

KORISTON KUNKKU

Kommentit pois päältä artikkelissa Kunkkubongaus Turussa

Joulu Lohjan Nummella

Joulun aikaan olimme vanhan tavan mukaan Nummella Outin kotitalossa, mutta normaalin n. 30 hengen sijasta meitä oli nyt vain neljä. Outin ja minun lisäksi Outin sisko Helena miehensä Svenin kanssa. Säät olivat nollan molemmin puolin, kevyttä sadetta ja poutaa. Jouluaattona 24.12.2020 näin Nummella lähellä moottorien risteystä ylilentävän +1 kv maakotkan ja Hyvelänjärven tulvalla 10 laulujoutsenta. Joulupäivänä 25.12.2020 oli lämpötila nollassa ja yöllä oli satanut ohut kerros lunta. Outin kanssa tehtiin pieni retki alueella Hyvelänjärvi – Pusulan Tölli – Nummenjärvi – Nummenjoki ja nähtiin mm. koskikara (Töllillä), 3 käpytikkaa, 130 keltasirkkua ja 8+3 laulujoutsenta.

KOSKIKARA TÖLLILLÄ

KOSKIKARA TÖLLILLÄ

Tapaninpäivänä 26.12.2020 oli pilvistä ja ajoittain tuli muutama lumihiutale, pakkasta oli 1-2 astetta. Tein eilistä selvästi pidemmän retken, nyt reitillä Nummi – Lohjan Osuniemi – Mustion Ruukki – Fiskars – Karjalohja – Sammatti – Nummi. Mainittavimmat havainnot olivat Osuniemessä jo pitkään oleskellut naaras morsiosorsa, Osuniemessä harmaapäätikka ja käpytikka, sekä Fiskarsissa koskikara ja talvehtiva koiras tavi.

KOIRAS TAVI FISKARSISSA

KOIRAS TAVI FISKARSISSA

Fiskarsin lähellä oleillutta kurkea en löytänyt, vaikka vähän haeskelinkin. Mustion Ruukin virtavästäräkkikin on ollut jo pidempään kateissa, kuten tänäänkin. Morsiosorsa on E-kategorian karkulainen, mutta en ole koskaan ennen naarasta nähnyt enkä lajia kuvannut ja siksi kannatti käydä katsomassa. Nummelle takaisin tulin klo 16.30 aikoihin.

MORSIOSORSA LOHJALLA

MORSIOSORSA LOHJALLA

Sunnuntaina 27.12.2020 oli aika palata Turkuun. Ilma oli lämmennyt plussalle ja vettä satoi koko päivän. Nykyjoulujen säätyyppiä. Kohta lähdetäänkin taas Utöhön.

HYVELÄNJÄRVI ON HYVÄ LAULUJOUTSENPAIKKA

HYVELÄNJÄRVI ON HYVÄ LAULUJOUTSENPAIKKA

Reissun kuvat isompina tiedostoina exif-tietoineen ovat nähtävissä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Joulu Lohjan Nummella

Viiden hanhilajin reissu joulukuussa

Sunnuntaina 20.12.2020 – vuoden pimeimpään aikaan ja vieläpä pilvipäivän niukoissa valoissa – päätin tehdä vuoden toistaiseksi ainoan bongausreissuni, tähtäimenä Porissa jo pitkään oleskellut pikkukanadanhanhi (Branta hutchinsii, ssp hutchinsii). Jos havis hyväksytään, se on vasta toinen Suomesta – eka oli vuonna 2013 Parikkalassa. Ajelin yksikseni (korona-aika!) aamulla kohti Poria, jonne saavuin klo 10.20. Maaviikin pelloilla oli vilskettä: n. 700 laulujoutsenta ja peräti 5 lajia hanhia. Paikalla oli merihanhi, taigametsähanhi, kiertelevä ad-tundrahanhi (ei laskeutunut), n. 20 kanadanhanhea ja niiden joukossa pikkukanadanhanhi. Aika komea hanhisetti näin joulukuussa!

VANHA TUNDRAHANHI PYÖRÄHTI PAIKALLA

VANHA TUNDRAHANHI PYÖRÄHTI PAIKALLA

Kanadanhanhiporukassa oli myös hyvin tumma occidentalis-tyyppinen kanadanhanhi, joten katsottavaa riitti. Lintuporukkaa oli runsaan tunnin aikana vajaa 10 kpl, mm. pikkukanukkia jo paljon kuvannut Esa Mäkelä sekä porilaistunut retkikaverini vuosien ajalta, Jukka J Nurmi. Pikkukanadanhanhi oli kyllä kaukoputkella nähtävissä, mutta harmillisesti koko ajan sen verran hankalassa paikassa ja etäällä, ettei kelvollisia kuvia lyhyehkön käyntini aikana syntynyt. Tumma kanukki ja tundrahanhi tulivat sentään jotenkin dokumentoitua. Turussa olin takaisin jo klo 13.50. Ihan ok keikka, vaikka päätähden kuvaaminen ei natsannutkaan.

TUMMA OCCIDENTALIS-TYYPPINEN KANADANHANHI PORISTA

TUMMA OCCIDENTALIS-TYYPPINEN KANADANHANHI MAAVIIKISSÄ

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Viiden hanhilajin reissu joulukuussa

Vesisadetta ja lisää vesisadetta..

Maanantaina 14.12.2020 oli vesisadepäivä. Pieni taukojakin oli, mutta aika märkiä oltiin saarikierroksen jälkeen. Tuuli oli kaakossa 5-7 m/s ja lämpöä oli 3 astetta. Staijailin aamulla runsaan tunnin luotsiasemalla ja kierrettiin Outin kanssa saaren etelä- ja itäosat. Nähtiin mm. 12 laulujoutsenta, 2 tavia, 14 pilkkasiipeä, 3 tukkakoskeloa ja Öröbådanilla yksinäinen merisirri. Saaresta löytyi mm. 2 taivaanvuohta, lehtokurppa, kottarainen ja pikkulintuja 4 peukaloista, rautiainen, punarinta, kiuru, niittykirvinen, luotokirvinen ja jälleen vuorihemppo itärannalla.

KOTTARAISIA ON SAARESSA VIELÄ PIENIÄ MÄÄRIÄ

KOTTARAISIA ON SAARESSA VIELÄ PIENIÄ MÄÄRIÄ

Tiistaina 15.12.2020 oli jälleen sadepäivä. Pieniä taukoja vesisateessa ja siksi n. 30 min staijia luotsiasemalla, muuten kierrettiin lähinnä vain itäosa saaresta. Etelätuuli puhalsi 11-13 m/s ja lämpöä oli 6 astetta. Nähtiin mm. 4 pilkkasiipeä, mustalintu, alli, 12 laulujoutsenta, 3 taivaanvuohta ja jänkäkurppa. Muita mainittavia vesisateessa olivat 3 peukaloista, punarinta, laulurastas, niittykirvinen, kottarainen ja kiuru.

PARI PUNATULKKUA ON NÄKYNYT SILLOIN TÄLLÖIN

PARI PUNATULKKUA ON NÄKYNYT SILLOIN TÄLLÖIN

Keskiviikkona 16.12.2020 oli edessä käynti mantereella, pitkästä aikaa. Koko aamupäivä satoi taas reippaasti vettä ja lämpöä oli runsaat 6 astetta. Ennen laivan lähtöä ei kierrelty saaressa, mainittava havainto oli omalla ruokinnalla näkynyt rautiainen ja Tom Jalas näki vähän ennen laivan lähtöä koiras sinisuohaukan lentävän kylän yli itäniityn suuntaan. Puolen tunnin staiji majakalla sateen tauottua puoliltapäivin tuotti mm. 2 kaakkuria. Matkalla mantereelle ei näkynyt mainittavaa, Jurmon jälkeen alkoi jo pimentyäkin. Nauvon kirkonkylään saavuttiin klo 18.30 aikoihin ja Turussa oltiin klo 20.

LAULUJOUTSENIA RUOKAILEE ITÄRANNALLA

LAULUJOUTSENIA RUOKAILEE ITÄRANNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vesisadetta ja lisää vesisadetta..

Korkeita joulukuun lajimääriä

Torstaina 10.12.2020 oli pilvistä, kaakkoistuuli puhalsi 6-9 m/s ja lämpöä oli 1 aste. Staijia aamulla tunti luotsiasemalla ja koko saari kompattiin Enskäriä lukuun ottamatta. Lintuja oli taas varsin monipuolisesti. Nähtiin mm. 27 laulujoutsenta (2a), 4 tavia, harmaahaikara, sarvipöllö ja kahlaajia myöhäinen töyhtöhyyppä (lennossa itäniityn päällä), jänkäkurppa, 2 lehtokurppaa ja 4 taivaanvuohta, joista yksi löytyi juuri kuolleena ja pää syötynä. Aamustaijilla Kökarin suunnasta saapui naaras sinisuohaukka, joka jäi saareen – kierteli iltapäivällä vielä itäniityllä. Muita havaintoja olivat mm. rautiainen, 2 punarintaa, 4 peukaloista, luotokirvinen, 6 räkättirastasta, 22 kottaraista ja koulun lähellä vuorihemppo, varmaankin sama joka on jo pidempään ollut saaressa. Itärannan tiltaltteja ei tänään löydetty. Iltapäivällä saareen saapui lintureissulle Ismo Hyvärinen.

ITÄRANNAN LEVÄVALLIEN TILTALTIT OVAT NYT POISTUNEET

ITÄRANNAN LEVÄVALLIEN TILTALTIT OVAT NYT POISTUNEET

Perjantaina 11.12.2020 oli edelleen pilvistä ja ”talvisen” hämärää. Kaakkoistuulta oli 8 m/s ja lämpötila oli aamulla nollassa, myöhemmin 2 astetta plussaa. Staijia runsas tunti aamulla luotsiasemalla ja koko saari kompattiin. Nähtiin mm. haapana, 2 allia, 4 mustalintua, 4 pilkkasiipeä, töyhtöhyyppä (varmaankin sama kuin eilen) ja edelleen naaras sinisuohaukka, joka lähti aamulla takaisin kohti Kökaria. Huuhkaja päivysti Kobbanilla ja Brita näki 2 sarvipöllöä. Saaresta löytyi myös mm. luhtakana, harmaahaikara, 3 lehtokurppaa, 2 taivaanvuohta, jänkäkurppa, käpytikka, kulorastas, laulurastas, kiuru, 2 luotokirvistä, 8 peukaloista, 2 rautiaista, 2 punarintaa, 18 kottaraista, 47 tilheä, 2 järripeippoa ja itärannalla jälleen vuorihemppo. Monipuolinen lintupäivä tuotti 44 lajia.

MYÖHÄINEN TÖYHTÖHYYPPÄ NÄHTIIN PARINA PÄIVÄNÄ

MYÖHÄINEN TÖYHTÖHYYPPÄ NÄHTIIN PARINA PÄIVÄNÄ

Lauantaina 12.12.2020 jatkui hämärän pilvinen sää ja vähän ripautti aamulla sadettakin. Kaakkoistuuli jatkui, nyt 7-9 m/s, ja lämpötila oli runsas 4 astetta. Staijia pari tuntia luotsiasemalla ja likimain koko saari kierrettiin. Merellä nähtiin mm. 12 laulujoutsenta, haapana, 4 tavia, 5 allia, 2 pilkkasiipeä ja ruokki. Länsipuolen luodoilla ruokaili pitkästä aikaa 30 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. huuhkaja (Kobbanilla), sarvipöllö, luhtakana, harmaahaikara, 2 lehtokurppaa, 2 taivaanvuohta, käpytikka, 20 tilheä, kulorastas, laulurastas, punakylkirastas ja 11 kottaraista. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat kiuru, luotokirvinen, 11 peukaloista, 2 rautiaista, 3 punarintaa ja itärannalla vuorihemppo. Lajimäärä oli tänään 47 – hyviä lukuja näin joulukuussa.

SARVIPÖLLÖ TUIJOTTELI MEITÄ HÄMMÄSTYNEENÄ

SARVIPÖLLÖ TUIJOTTELI MEITÄ HÄMMÄSTYNEENÄ

Sunnuntaina 13.12.2020 oli yhä pilvistä ja niukkaa valoa. Kaakkoistuuli jatkui edelleen, nyt 4-6 m/s. Lämpötila oli aluksi +1, myöhemmin -1 aste. Staijattiin pari tuntia ja koko saari kompattiin, Enskär jäi tosin vähän vähemmälle. Nähtiin mm. 22 laulujoutsenta, 2 kanadanhanhea, mustalintu, 8 pilkkasiipeä, tukkakoskelo ja ruokki. Saaressa oli myös huuhkaja (Kobbanilla), sarvipöllö, harmaahaikara, luhtakana, 3 lehtokurppaa, 2 taivaanvuohta, käpytikka, laulurastas, punakylkirastas, kulorastas, 8 tilheä ja 18 kottaraista. Pikkulintuja havaittiin mm. kiuru, luotokirvinen, 8 peukaloista, rautiainen, 2 punarintaa ja järripeippo. Hyvärisen Ismo lähti päivällä mantereelle. Turistimäärät ovat nyt pudonneet, taitavat joulun läheisyys, hotellin lähestyvä sulkeminen ja suositukset matkustusrajoituksissa alkaa näkyä. Yhteysaluksella onkin ollut ruuhkaa, lehtitietojen mukaan m/s Baldurilla on tänä vuonna ollut jo n. 40.000 matkustajaa!

LAULUJOUTSENIA MUUTTAA LÄHES PÄIVITTÄIN

LAULUJOUTSENIA MUUTTAA LÄHES PÄIVITTÄIN, USEIN POIKUEITTAIN

GAMLA POSTENIN LÄHELTÄ LÖYTYI TUORE TAIVAANVUOHEN RAATO, JOLTA PÄÄ OLI SYÖTY POIS. MIKÄHÄN OLI ASIALLA?

GAMLA POSTENIN LÄHELTÄ LÖYTYI TUORE TAIVAANVUOHEN RAATO, JOLTA PÄÄ OLI SYÖTY POIS. MIKÄHÄN OLI ASIALLA?

Uusimmat kuvat ovat nähtävissä exif-tietoineen isompina täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Korkeita joulukuun lajimääriä

Valot ja näkyvyys vähissä

Maanantaina 7.12.2020 taivas vihdoin selkeni! Aurinkoa ja edelleen kovaa (13-16 m/s) eteläkaakkoista tuulta ja lämpöä oli 5 astetta. Aamustaiji luotsiasemalla oli kuitenkin lähes tulokseton, tuuli taisi olla vieläkin liian kova. Kierrettiin Kesnäs ja saaren itäosat ja nähtiin mm. laulujoutsen, tavi, 6 naurulokkia, harmaahaikara, taivaanvuohi ja räkättirastas. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat luotokirvinen, rautiainen, punarinta, 5 peukaloista ja 2 tiltalttia. Viihdyttiin melko pitkään eteläkärjessä meren myllerrystä kuvaamassa. Iltapäivällä saareen saapui lintureissulle Timo Nisula. Timo näki laivalta 10 merisirriä Bokullan luona.

ETELÄKÄRJESSÄ OLI KOMEITA TYRSKYJÄ

ETELÄKÄRJESSÄ OLI KOMEITA TYRSKYJÄ

Tiistaina 8.12.2020 oli taas varsin ankea keli – pilvistä, kovaa (12-16 m/s) eteläkaakkoista tuulta ja lämpöä vain 3 astetta. Staijia tunti aamulla, mutta merellä oli yhä hyvin hiljaista. Kierrettiin kyläalue, Kesnäs ja saaren itäosat ja mainittavia havaintoja olivat mm. 19 muuttavaa laulujoutsenta, 3 tavia, taivaanvuohi, kottarainen ja käpytikka sekä pikkulintuja mm. luotokirvinen, niittykirvinen, rautiainen, 3 peukaloista ja tiltaltti. Rivaston Ari yhytti illalla vielä sarvipöllön itäniityn reunalta.

PARI-KOLME PUNARINTAA VIIHTYY VIELÄ SAARESSA

PARI-KOLME PUNARINTAA VIIHTYY VIELÄ SAARESSA

Keskiviikkona 9.12.2020 jatkui eteläkaakkoinen tuuli, aluksi 10 m/s ja iltapäivällä 5 m/s. Taivas oli jälleen paksussa pilvessä, pimeää ja lämpöä oli vain 1-2 astetta. Tunnin staiji aamulla oli tulokseton, myöhemmin kierrettiin koko saari Enskäriä lukuun ottamatta. Havaittiin mm. 13 laulujoutsenta, tavi, luhtakana, 3 taivaanvuohta, lehtokurppa (lammashaassa), jänkäkurppa (Mörttilän lähellä), käpytikka, 10 räkättirastasta, laulurastas, 9 tilheä ja 7 kottaraista.

LAULUJOUTSENIA MUUTTAA SILLOIN TÄLLÖIN KOHTI RUOTSIA (kuva: Outi Sarjakoski)

LAULUJOUTSENIA MUUTTAA SILLOIN TÄLLÖIN KOHTI RUOTSIA (kuva: Outi Sarjakoski)

Pikkulintuja löytyi mm. 2 rautiaista, 7 peukaloista, punarinta, 2 tiltalttia, niittykirvinen, 2 luotokirvistä ja järripeippo. Yllättävän monipuolinen lintupäivä, vaikka merilajit jäivätkin näkemättä. Nisulan Timo lähti iltapäivällä mantereelle.

KAIKKI VAALEAT URPIAISET EIVÄT OLE TUNDRAURPIAISIA

KAIKKI VAALEAT URPIAISET EIVÄT OLE TUNDRAURPIAISIA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Valot ja näkyvyys vähissä

Samoja lintuja, vaihtuvuus vähäistä

Torstaina 3.12.2020 sama säätyyppi jatkui – pilvistä, navakkaa (12-15 m/s) etelätuulta ja lämpöä oli nyt vain 3 astetta. Staijia tunti aamulla luotsiaseman pohjoispäässä, mutta merellä oli hyvin hiljaista. Väreilyäkin aika lailla. Saaren itäosat ja kyläalue kierrettiin, muuten minulla aika lailla sisähommia. Havaittiin mm. harmaahaikara, 5 pilkkasiipeä, mustalintu, luhtakana, kottarainen ja 10 tilheä sekä pikkulintuja mm. 4 peukaloista, 3 rautiaista, 2 punarintaa, niittykirvinen, luotokirvinen, järripeippo, tundraurpiainen, 3 tiltalttia ja edelleen vuorihemppo itärannalla. Outi saapui iltapäivällä saareen.

RAUTIAISIA ON SAARESSA VIELÄ 2-3 YKSILÖÄ

RAUTIAISIA ON SAARESSA VIELÄ 2-3 YKSILÖÄ

Perjantaina 4.12.2020 oli sadepäivä – vesisadetta ropisi koko ”valoisan” ajan. Lämpöä oli 4 astetta ja kaakkoistuuli puhalsi kovaa: 13-17 m/s. Ankea keli, mutta sateiden vähän heikommassa vaiheessa käytiin runsaan tunnin kierros itäosassa ja vähän kyläalueellakin. Mainittavat havainnot olivat harmaahaikara, taivaanvuohi, jänkäkurppa, räkättirastas, rautiainen, järripeippo, 3 peukaloista, luotokirvinen ja 2 tiltalttia. Petri Laine lähti aamulaivalla mantereelle.
Sain myös tiedon, että Utön Havshotelli suljetaan 17.12. alkaen helmikuun alkuun saakka.

HARMAAHAIKARA ON JO PITKÄÄN VIIVYTELLYT SAARESSA

HARMAAHAIKARA ON JO PITKÄÄN VIIVYTELLYT SAARESSA

Lauantaina 5.12.2020 oli todella pimeä päivä. Matalaa ja paksua pilveä, merelle huono näkyvyys ja eteläkaakkoista tuulta 11-13 m/s. Lämpötila kipusi jo yli 7 asteeseen. Puolen tunnin staiji ei tuottanut oikein mitään ja siksi kompattiin etelä- ja itäosat saaresta vähän tarkemmin. Nähtiin Outin kanssa mm. 3 tavia, tukkakoskelo, 2 taivaanvuohta, käpytikka, 12 tilheä ja pikkulintuja mm. luotokirvinen, 4 peukaloista, 2 rautiaista, punarinta, 2 tiltalttia, järripeippo ja itärannalla edelleen muutaman urpiaisen seurassa taitavasti kähmyilevä vuorihemppo.

TILTALTIT LÖYTYVÄT PARHAITEN ITÄRANNAN LEVÄVALLEILTA

TILTALTIT LÖYTYVÄT PARHAITEN ITÄRANNAN LEVÄVALLEILTA

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2020 sama hämäryys jatkui – paksua matalaa pilveä, eteläkaakkoista tuulta 10-14 m/s ja lämpöä 6-7 astetta. Näkyvyys oli huono, ei meristaijia. Päivällä kierrettiin itäosat, kyläalue ja Enskär, mutta lintuja oli niukasti ja samoja, jotka ovat olleet täällä jo pitkään. Näillä keleillä eivät linnut oikein liiku – kylmänpurkaus pohjoisesta voisi tuoda jotain vielä mantereelta. Nähtiin mm. taivaanvuohi, luhtakana (lennähti pienen matkan itärannan ruovikon reunalla), niittykirvinen, rautiainen, 6 peukaloista, tiltaltti ja itärannalla yhä vuorihemppo.

MUUTAMA NAURULOKKI NÄKYY VIELÄ PÄIVITTÄIN

MUUTAMA NAURULOKKI NÄKYY VIELÄ PÄIVITTÄIN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Samoja lintuja, vaihtuvuus vähäistä

Lämmintä ja kosteaa

Maanantaina 30.11.2020 jatkui pilvipoutainen sää – tuuli oli eteläkaakosta 3-6 m/s ja lämpöä 3-4 astetta. Mukava ulkoilusää ja näkyvyyskin oli hyvä. Staijattiin n. 3 tuntia ja kompattiin koko saari. Merellä nähtiin mm. 2 kuikkaa, haahka, 3 tukkakoskeloa, 18 allia, 75 mustalintua, 3 pilkkasiipeä ja 5 riskilää. Merisirrejä oli yhteensä n. 85 yksilöä alueella Svartbådan-Hamnskär. Saaresta löytyi mm. harmaahaikara, luhtakana, taivaanvuohi, käpytikka ja 35 tilheä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat luotokirvinen, niittykirvinen, 10 peukaloista, rautiainen, 3 punarintaa, 2 tiltalttia, järripeippo ja hemppo. Hautausmaan luona ylitsemme lensi äännellen tunturikiuru, joka näytti laskeutuvan Saunalahden lähelle, mutta lintua ei löytynyt uudelleen. Luultavasti sama tunturikiuru, jonka ilmoitettiin eilen lähteneen Jurmosta kauas lounaaseen, eli juuri Utötä kohti. Koistinen ja Kuusisto lähtivät iltapäivällä mantereelle ja Petri Laine saapui saareen lintureissulle.

PEUKALOISIA ON SAARESSA EDELLEEN TOISTAKYMMENTÄ

PEUKALOISIA ON SAARESSA EDELLEEN TOISTAKYMMENTÄ

Tiistaina 1.12.2020 oli edelleen pilvipoutaa, tosin muutama auringonpilkahduskin. Lämpöä oli 6 astetta ja lounaistuuli puhalsi 7-9 m/s. Staijia runsaat 2 tuntia majakalla ja luotsiasemalla, saarikin kierrettiin. Nähtiin mm. 38 allia, 19 mustalintua, 5 pilkkasiipeä, haahka, 2 ruokkia ja 16 merisirriä. Muita olivat mm. harmaahaikara, käpytikka, 14 tilheä ja pikkulintuja 5 peukaloista, 2 rautiaista, punarinta, 3 tiltalttia, niittykirvinen, pajusirkku, tundraurpiainen ja 3 pulmusta.

OUTIN OTTAMA HIENO VASTAVALOKUVA MERIKOTKASTA (Kuva: Outi Sarjakoski)

OUTIN OTTAMA HIENO VASTAVALOKUVA MERIKOTKASTA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Keskiviikkona 2.12.2020 oli jälleen pilvistä ja sateista – kyllä tätä epävakaata säätä tänä syksynä piisaa. Sadekuurojen lomassa staijia vajaa 2 tuntia ja itäosa & kyläalue kierrettiin. Lämpöä oli 6 astetta ja aamun heikko (3-4 m/s) etelätuuli voimistui iltapäivällä 10-12 m/s. Lintuja nähtiin tänään niukasti, mainittavia olivat mm. 2 kuikkaa, 2 tukkakoskeloa, 63 mustalintua ja 8 tilheä. Pikkulinnuista löydettiin mm. 5 peukaloista, 3 punarintaa, rautiainen, 3 tiltalttia, tundraurpiainen ja itärannalla jälleen vuorihemppo – ehkä sama kuin viikonloppuna.

HEIKKOTASOINEN KUVA ITÄRANNAN VUORIHEMPOSTA TÄNÄÄN

HEIKKOTASOINEN KUVA ITÄRANNAN VUORIHEMPOSTA TÄNÄÄN

Eilen ilmoitettiin Varsinais-Suomen uusista koronarajoituksista, joista täällä Utössä merkittäviä lienevät mm. maksimi 10 hengen kokoontumisrajoitus (hotellivieraat?) ja suositus että ns. leviämisvaiheessa olevista maakunnista (Uusimaa, Kanta-Häme ym) vältettäisiin kaikkea ei-välttämätöntä matkustamista Varsinais-Suomeen ja vastaavasti myös toisinpäin.

TELKKIÄ ALKAA HILJALLEEN KERÄÄNTYÄ UTÖN VESILLE TALVEA VIETTÄMÄÄN

TELKKIÄ ALKAA HILJALLEEN KERÄÄNTYÄ UTÖN VESILLE TALVEA VIETTÄMÄÄN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lämmintä ja kosteaa

Lajirikasta marraskuuta

Torstaina 26.11.2020 oli jälleen sadepäivä – vesisade loppui vasta klo 12. Tuuli oli aluksi lännestä, myöhemmin pohjoisluoteesta 3-6 m/s ja lämpöä oli 8 astetta. Sateen jälkeen oli mukava ulkoilusää, mutta staiji jäi tänään väliin. Mainittavia havaintoja olivat 9 tavia, harmaahaikara, huuhkaja, 3 sarvipöllöä (illalla lennossa), käpytikka, sepelkyyhky, 22 tilheä, kottarainen ja 27 räkättirastasta. Svartbådanilla piipersi iltapäivällä 12 merisirriä. Pikkulintuja havaittiin mm. 2 luotokirvistä, 11 peukaloista, rautiainen, tundraurpiainen ja itärannalla edelleen 3 tiltalttia. Iltapäivällä saareen saapui lisää väkeä, lintuporukkaa mm. Ismo Hyvärinen, Kimmo Kuusisto ja Jarmo T. Koistinen.

HUUHKAJA KÄVÄISI PÄÄSAARELLA

HUUHKAJA KÄVÄISI PÄÄSAARELLA

Perjantaina 27.11.2020 tuuli kääntyi pohjoiseen (8-10 m/s) ja ilma kylmeni (1-2 astetta). Taivas oli pilvessä. Staijia aamulla n. 3 tuntia luotsiasemalla ja iltapäivällä majakalla pari tuntia, muuten komppausta. Pohjoisvirtaus pisti muuttoon vähän vauhtia ja niinpä merellä/muutolla nähtiin mm. kuikka, kaakkuri, 83 laulujoutsenta, 38 kanadanhanhea, myöhäinen valkoposkihanhi (muuttavana kanukkiparvessa), 50 A/B, 61 allia, 70 mustalintua, 29 pilkkasiipeä ja 18 tavia. Merisirrejä oli Pattskärin reunoilla 15 yksilöä.

TÄNÄÄN MUUTTI USEITA PARVIA LAULUJOUTSENIA

TÄNÄÄN MUUTTI USEITA PARVIA LAULUJOUTSENIA

Saaresta löydettiin mm. harmaahaikara, taivaanvuohi, sepelkyyhky, 23 tilheä, kottarainen ja punakylkirastas sekä pikkulintuja kiuru, luotokirvinen, rautiainen, 4 punarintaa, 7 peukaloista, 4 tiltalttia, tundraurpiainen ja saunalahden perukassa piilotellut vuorihemppo. Päivän lajimäärä oli 50 – varsin hyvä näin marraskuun lopulla!

VUORIHEMPPO PIILOTTELI RANNAN KASVUSTON SEASSA

VUORIHEMPPO PIILOTTELI RANNAN KASVUSTON SEASSA

Lauantaina 28.11.2020 oli pilvistä ja koillistuuli maltillista (5-7 m/s), lämpöä oli 2-3 astetta. Staijia pitkin päivää luotsiasemalla, ainakin n. 4 tuntia, ja koko saari taas kompattiin. Merellä nähtiin mm. kuikka, kaakkuri, haahka, 132 allia, 89 mustalintua, 18 pilkkasiipeä, tukkakoskelo, haapana ja 3 tavia. Svartbådanilla pyörähti n. 50 merisirriä. Saarikierros tuotti mm. 3 harmaahaikaraa, huuhkajan, taivaanvuohen ja 41 tilheä. Pikkulintuja nähtiin mm. 2 luotokirvistä, 8 peukaloista, rautiainen, 3 punarintaa, 2 tiltalttia, tundraurpiainen, hemppo ja edelleen vuorihemppo.

RAUTIAISIA ON VIELÄ MUUTAMA SAARESSA

RAUTIAISIA ON VIELÄ MUUTAMA SAARESSA

Sunnuntaina 29.11.2020 oli edelleen pilvistä ja ajoittain tuli vähän tihkusadettakin. Tuuli oli itäkaakosta 3-7 m/s ja lämpöä oli 4 astetta. Staijattiin taas runsaat 3 tuntia luotsiasemalla ja kompattiin likimain koko saari. Lintuja on edelleen varsin monipuolisesti tämän lämpimän marraskuun lopulla, tänäänkin nähtiin 47 lajia. Merellä havaittiin mm. 2 kuikkaa, kaakkuri, Gavia sp, 2 laulujoutsenta, 111 allia, 132 mustalintua, 5 pilkkasiipeä, 2 haahkaa, 3 ruokkia, 4 riskilää, haapana ja Svartbådanilla ja Trattenin N-puolen luodoilla yhteensä n. 155 merisirriä. Saaressa nähtiin mm. harmaahaikara, huuhkaja, varpushaukka, taivaanvuohi, 2 luhtakanaa ja pikkulintuja mm. luotokirvinen, 3 rautiaista, 2 punarintaa, 11 peukaloista, 4 tiltalttia, järripeippo ja vuorihemppo. Päivällä lähti kohtalaisesti väkeä mantereelle, lintuporukasta Hyvärisen Ismo.

YKSI JÄRRIPEIPPO JA MUUTAMA PEIPPO KÄYVÄT RUOKINNOILLA

YKSI JÄRRIPEIPPO JA MUUTAMA PEIPPO KÄYVÄT RUOKINNOILLA

Uusimmat kuvat isompina tiedostoina ovat nähtävissä täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lajirikasta marraskuuta

Ada ja timali

Maanantaina 23.11.2020 jatkui koko päivän navakka länsiluoteinen tuuli, 12-16 m/s. Aurinkoista, vasta illalla pilvistyvää, ja tänään oli lämpöä 7 astetta. Staijia aamulla luotsiasemalla vajaa 3 tuntia ja iltapäivällä pari tuntia majakalla. Koko saari kompattiin. Merellä/muutolla nähtiin Mikon kanssa mm. 5 riskilää, 5 allia, 3 mustalintua ja tp jääkuikka, joka muutti komeasti melko läheltä lounaispuolitse luoteeseen, laivaväylää pitkin, klo 09.48 (ohitus). Mukava myötävalo siivitti adan menoa kaukoputkissamme. Merisirrejä nähtiin tänään yhteensä 81, osa Pattskärin luodoilla ja osa Trattenilla. Saaressa nähtiin mm. 26 tavia, luhtakana, taivaanvuohi, käpytikka, sepelkyyhky, 27 tilheä ja punakylkirastas. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat punarinta, rautiainen, 9 peukaloista, kangaskiuru, luotokirvinen, tundraurpiainen, tikli ja edelleen 2 tiltalttia. Itärannan ruovikossa piilotteli eilinen naaras viiksitimali, päivällä onnistuimme mekin Outin kanssa sen näkemään ja muutama kuvakin saatiin. Hyvä lintupäivä taas. Iltapäivällä saareen saapui lintuporukkaa Jouko Olkio, Jarmo Lehtonen ja Mauno Niskanen.

NAARAS VIIKSITIMALI NÄYTTÄYTYI MEILLEKIN

NAARAS VIIKSITIMALI NÄYTTÄYTYI MEILLEKIN

Tiistaina 24.11.2020 oli mukava ulkoilusää – tuuli oli vähän rauhoittunut (länsi 5-8 m/s), lämpöä oli 6 astetta ja aamu oli aurinkoinen, päivällä pilvistyi ja illalla saatiin vähän sadetta. Staijia runsaat 3 tuntia luotsiasemalla ja koko saari kierrettiin. Merellä/muuttavana nähtiin mm. laulujoutsen, kuikka, kaakkuri, 5 Gaviaa, 5 haahkaa, tukkakoskelo, 103 allia, 54 mustalintua, 5 pilkkasiipeä, 3 lapasotkaa ja 5 ruokkia. Merisirrejä nähtiin lähiluodoilla yhteensä 74 yksilöä. Saaressa havaittiin mm. 2 harmaahaikaraa, varpushaukka, huuhkaja (illalla Kobbanilla), luhtakana, sepelkyyhky, käpytikka, 8 tilheä ja 30 räkättiä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat luotokirvinen, 2 niittykirvistä, tundraurpiainen, 3 punarintaa, 7 peukaloista, pikkukäpylintu ja itärannalla 3 tiltalttia.

PIKKUKÄPYLINTU GAMLA POSTENILLA

PIKKUKÄPYLINTU GAMLA POSTENILLA

Keskiviikkona 25.11.2020 oli sadepäivä. Vesisade alkoi aamun valjetessa ja jatkui koko päivän, lämpötila nousi 8 asteeseen. Aamulla oli lähes tyventä, mutta myöhemmin lounaistuulta 10 m/s. Näkyvyys oli heikko, ei staijia. Sateessa vähän kylän ja itäosan komppailua ja nähtiin mm. luhtakana (äänessä itärannalla), huuhkaja (aamuhämärissä Kobbanilla), käpytikka, sepelkyyhky, punakylkirastas ja 7 tilheä. Pikkulintuja havaittiin mm. 2 punarintaa, 3 peukaloista, 2 niittykirvistä, tundraurpiainen, hippiäinen, pikkukäpylintu ja edelleen 3 tiltalttia itärannalla. Päivällä lähtivät mantereelle Olkio, Lehtonen, Niskanen ja Järvisen Mikko.

KOIRAS KÄPYTIKKA ON JO PITKÄÄN VIIHTYNYT SAARESSA

KOIRAS KÄPYTIKKA ON JO PITKÄÄN VIIHTYNYT SAARESSA

ÖSTRERÄNGIÄ ELI ITÄNIITTYÄ KOMPPAAMASSA (Kuva: Outi Sarjakoski)

ÖSTERÄNGIÄ ELI ITÄNIITTYÄ KOMPPAAMASSA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Ada ja timali