Kovia tuulia, myrskyäkin

Torstaina 19.11.2020 oli aika palata takaisin Utöhön. Luvattiin lounaismyrskyä ja aika kova keli tulikin. Tänään lähdettiin ensimmäistä kertaa matkaan Nauvon kirkonkylän vierasvenesatamasta, jossa m/s Baldur jo odotteli, kun saavuimme aamupäivällä paikalle. Tavarat laivaan, kahvilla käynti ja matkaan. Väkeä kertyi varsin paljon ollakseen marraskuun loppupuoli. Lounaistuuli puhkui 17-19 m/s, puuskat 22-24 m/s, välillä vähän heikkoa sadetta, mutta lämpöä oli yhä 10 astetta. Pidemmän reitin ja kovan vastatuulen takia merimatka Utöhön kesti peräti 7,5 tuntia ja perille rantauduttiin vasta n. klo 18.40. Jurmoon tultaessa tuuli heikkeni ja kääntyi luoteeseen, samalla lämpötila putosi 7 asteella! Matkalla staiji ei tuottanut ihmeempää, mutta Nauvon sataman tuntumassa oli vielä 9 harmaahaikaraa. Utössä oli lintuväkeä paikalla mm. Markku Heinonen sekä Kirsi Nisula ja Mikko Järvinen, jotka olivat iltapäivällä nähneet 1kv pikkukajavan. Mainittakoon vielä, että Aluehallintovirasto ja laivayhtiö edellyttävät edelleen huononevan koronatilanteen takia kaikilta maskin käyttöä m/s Baldurin sisätiloissa. Asiasta muistutetaan mm. Baldurin fb-sivuilla sekä itse laivassa monin alla näkyvin kyltein.

maski

Perjantaina 20.11.2020 puhalsi kova luoteistuuli, 10-16 m/s, ja lämpöä oli aamulla vain 1,5 astetta, päivällä enimmillään 5 astetta. Sade- ja räntäkuuroja saatiin pitkin päivää. Staijia yhteensä n. 3 tuntia luotsiaseman suojassa ja saari kompattiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 47 kanadanhanhea (3a), myöhäinen merihanhi, 3 haahkaa, 8 mustalintua, haapana ja 5 tavia. Eteläkärjen luodoilla piipersi koko päivän 41 merisirriä. Saarikierroksella havaittiin mm. jänkäkurppa, taivaanvuohi, sepelkyyhky, luhtakana, 16 tilheä, 3 punarintaa, 7 peukaloista, niittykirvinen, luotokirvinen ja itärannalla tiltaltti. Laitoin tänään oman talvilinturuokinnan kuntoon.

SEPELKYYHKY OLESKELEE GAMLA POSTENIN MÄNNIKÖSSÄ

SEPELKYYHKY OLESKELEE GAMLA POSTENIN MÄNNIKÖSSÄ

Lauantaina 21.11.2020 oli aamu puolipilvinen, lounaistuulta 8 m/s, mutta pian pilvistyi ja klo 13 alkoi jatkuva vesisade. Tuuli nousi ja illansuussa tuuli jo taas 19 m/s, puuskat 23 m/s. Sähkötkin pätkivät. Staijia aamulla n. 3 tuntia ja kierrettiin saarta Kesnäsiä lukuun ottamatta.

AURINGONNOUSU OLI KOMEA TÄNÄÄN

AURINGONNOUSU OLI KOMEA TÄNÄÄN

Merellä/muuttavana nähtiin mm. Gavia, 30 laulujoutsenta, 213 allia, 13 pilkkasiipeä, 83 mustalintua, haahka, lapasotka ja 4 ruokkia. Mukavaa pientä liikettä. Merisirrejä nähtiin yhteensä 29 yksilöä lähiluodoilla. Saaresta löytyi mm. harmaahaikara, haapana, 5 tavia, 2 taivaanvuohta, jänkäkurppa, käpytikka, sepelkyyhky, 18 tilheä, niittykirvinen, luotokirvinen, 2 luhtakanaa (äänessä), punarinta, 3 peukaloista, tundraurpiainen, tikli ja itärannalla 2 tiltalttia.

TIKLI ON PITKÄÄN VIIHTYNYT SAARESSA

TIKLI ON PITKÄÄN VIIHTYNYT SAARESSA

Sunnuntaina 22.11.2020 kovat tuulet jatkuivat – nyt oli länsituulta 14-17 m/s koko päivän. Lämpöä oli 8 astetta ja taivas puolipilvinen. Staijia taas n. 3 tuntia majakalla ja koko saari kierrettiin. Staijilla nähtiin mm. 3 laulujoutsenta, 14 kanadanhanhea (+1 A/B), 67 allia, 17 mustalintua, pilkkasiipi, ruokki ja tukkakoskelo. Saaresta löytyi mm. 2 haahkaa, harmaahaikara, 2 taivaanvuohta, käpytikka, luhtakana, 21 tilheä ja pikkulintuja mm. 7 peukaloista, rautiainen, punarinta, luotokirvinen, tundraurpiainen ja edelleen 2 tiltalttia itärannalla. Mikko näki ja kuvasi aamulla itärannalla naaras viiksitimalin, jota ei myöhemmin päivällä enää löydetty. Harvalukuinen laji Utössä. Heinonen ja isohko joukko turisteja lähti päivällä mantereelle.

MIKON AAMULLA NÄKEMÄ JA KUVAAMA VIIKSITIMALI

MIKON AAMULLA NÄKEMÄ JA KUVAAMA VIIKSITIMALI

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kovia tuulia, myrskyäkin

Lintu- ja luontokuvia Lauttasaaressa

Outilla ja minulla on lintu- ja luontokuvia nähtävillä pienessä ikkunagalleriassa Lauttasaaressa, Isokaari 6 (katutaso). Vaihdamme tauluja sopivin väliajoin, miten nyt mantereella tulee käytyä. Saaresta saareen.

ikkuna_01

logo

Kommentit pois päältä artikkelissa Lintu- ja luontokuvia Lauttasaaressa

Taas pikkusirkku

Torstaina 12.11.2020 jatkui paksupilvinen etelävirtaus, tuuli oli 8-10 m/s, lämpöä 8 astetta. Valot niukat. Staijia aamulla pari tuntia, mutta muuttoa oli hyvin vähän. Saari kompattiin, mutta linnut olivat vähentyneet. Mainittavia havaintoja olivat 7 haapanaa, lapasotka, taivaanvuohi, käpytikka, tilhi ja 4 punakylkirastasta. Rivaston Ari näki Kobbanin takana, Sundskärissä, myöhäisen suosirrin. Paikka ei näy pääsaarelle. Pikkulintuja havaittiin mm. 7 peukaloista, punarinta, kuusitiainen, tikli, 2 tiltalttia ja itärannalla edelleen myös idäntiltaltti.

1-2 TRISTIS-TYYPPISTÄ TILTALTTIA PYSYTTELEE EDELLEEN ITÄRANNALLA

1-2 TRISTIS-TYYPPISTÄ TILTALTTIA PYSYTTELEE EDELLEEN ITÄRANNALLA

Vaisuhko lintupäivä ja niinpä tänään tehtiin muutakin eli vaihdettiin veneeseen uusi kierrosluku- ja trippimittari, vanha mittari lähtee mantereelle vaihdossa menneen Hondan kylkiäiseksi. Vanhalle moottorillemme on kuulemma jo löytynyt ostaja. Järvisen Mikko saapui illalla Jurmosta takaisin Utöhön, lisäksi lintureissulle saapuivat Petri Ahti, Rami Metsäranta ja Jussi Jauhiainen.

TUNDRAURPIAISIA ON NÄKYNYT MUUTAMA

TUNDRAURPIAISIA ON NÄKYNYT MUUTAMA

Perjantaina 13.11.2020 jatkui eteläinen virtaus, taivas oli pilvessä ja aamulla ja illalla ripsi vähän sadetta. Lämpöä oli 7 astetta ja tuuli oli eteläkaakosta 8-10 m/s. Staijia pari tuntia, mutta pääosa päivästä kului saarta kompatessa. Merellä/muutolla nähtiin mm. 4 tavia, 50 allia, 20 mustalintua, 30 pilkkasiipeä, sinisuohaukka, varpushaukka ja Svartbådanilla n. 60 merisirriä koko päivän. Saarikomppaus tuotti mm. lehtokurpan, käpytikan, 20 tilheä, 2 laulurastasta, 2 punakylkirastasta ja Rivaston Ari näki suosirrin edelleen Sundskärissä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 2 niittykirvistä, luotokirvinen, 9 peukaloista, 3 rautiaista, 4 punarintaa, tikli, 2 tiltalttia ja idäntiltaltti edelleen itärannalla.

LUOTOKIRVINEN KESNÄSIN RANNALLA

LUOTOKIRVINEN KESNÄSIN RANNALLA

Rami ja Pete löysivät päivällä Kesnäsin länsirannalta pikkusirkun – sama paikka missä koko viime talven talvehti pikkusirkku. Sama yksilökin? Katsotaan jääkö tämäkin pidemmäksi aikaa.

PIKKUSIRKUSTA SAIN VAIN EPÄTARKAN DOKUMENTIN - OLI HANKALASTI PUUN TOISELLA REUNALLA. ONNEKSI LEO SAI HYVÄN KUVAN.

PIKKUSIRKUSTA SAIN VAIN EPÄTARKAN DOKUMENTIN – OLI HANKALASTI PUUN TOISELLA REUNALLA. ONNEKSI LEO SAI HYVÄN KUVAN.

Mutta, itselläni (ja Lindroosin Leolla) on huomenaamulla, 14.11., lähtö mantereelle. Minulla on edessä mm. auton siirto Pärnäisistä Nauvon kirkonkylään, koska m/s Baldurin lähtö-/paluusatama siirtyy Nauvon keskustaan useaksi kuukaudeksi, varmaankin ainakin ensi kesään saakka. Jo ennestään pitkä matka-aika pitenee vielä lähes tunnilla ja laivavuorot harvenevat, mm. lauantai putoaa kokonaan pois matkapäivistä. Harmi. Uudet aikataulut löytyvät täältä:
https://meritie.fi/wp-content/uploads/2020/10/Baldur-poikkeusaikataulu-20-21.pdf.

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Taas pikkusirkku

Syysmuutto alkaa hiipua

Maanantaina 9.11.2020 oli puolipilvistä, luoteistuulta 7-9 m/s ja lämpöä 9 astetta. Aamulla 1,5 tuntia staijia, mutta merellä oli utua ja varsin hiljaista. Saari kompattiin kokonaan. Merellä nähtiin mm. ruokki, 10 mustalintua, 4 pilkkasiipeä ja tavi. Saaressa havaittiin mm. harmaahaikara, varpushaukka, 2 taivaanvuohta, käpytikka, 2 kulorastasta, 45 räkättirastasta, 2 laulurastasta ja 2 punakylkirastasta. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat kiuru, 5 niittykirvistä, 4 punarintaa, rautiainen, 12 peukaloista, 2 tiltalttia, tikli ja itärannalla vuorihemppo. Iltapäivällä tehtiin vähän kotihommia, mm. uimaportaiden poisto ja pesu. Rivaston Ari saapui työviikolleen saareen.

JOKUNEN RAUTIAINEN ON VIELÄ SAARESSA

JOKUNEN RAUTIAINEN ON VIELÄ SAARESSA

Tiistaina 10.11.2020 oli pääosin aurinkoista ja heikkoa (3-5 m/s) luoteistuulta, mutta illalla tuuli kääntyi lounaaseen, voimistui ja taivas meni paksuun pilveen. Lämmintä oli 8 astetta. Staijia aamulla pari tuntia luotsiasemalla ja koko saari kompattiin Kesnäsiä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. 5 laulujoutsenta, 6 pilkkasiipeä, 30 mustalintua, 2 tavia ja Hamnskärin lähiluodolla 26 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. tuulihaukka, varpushaukka, harmaahaikara, käpytikka ja pikkulintuja mm. 2 niittykirvistä, luotokirvinen, 2 punarintaa, 11 peukaloista, rautiainen, vielä kaikkiaan 5 tiltalttia, isokäpylintu, tikli ja tundraurpiainen.

TILTALTIT VIIHTYVÄT ITÄRANNAN LEVÄVALLEILLA

TILTALTIT VIIHTYVÄT ITÄRANNAN LEVÄVALLEILLA

Keskiviikkona 11.11.2020 oli pilvistä, lounaistuulta 7-8 m/s ja lämmintä 9 astetta. Päivällä saatiin muutama tippa vettä, mutta muuten näkyvyys oli hyvä. Staijia runsaat 3 tuntia majakalla ja koko saari kompattiin. Merellä nähtiin mm. 5 haahkaa, 2 ruokkia, 34 pilkkasiipeä, 68 mustalintua, 105 allia ja eteläkärjen ulkopuolella uimassa ollut myöhäinen tp mustakurkku-uikku. Saaressa havaittiin mm. harmaasorsa, tavi, haapana, 2 varpushaukkaa, 3 lehtokurppaa, 25 tilheä, käpytikka, kulorastas, 2 punakylkirastasta, laulurastas ja ääntelevä luhtakana itärannan ruovikossa. Mainittavimmat pikkulinnut olivat niittykirvinen, 3 punarintaa, rautiainen, 9 peukaloista, 4 pulmusta, 2 tundraurpiaista ja itärannalla havaitut vuorihemppo, 3 tiltalttia ja 1 idäntiltaltti, joka jopa lauloi muutaman säkeen. Outi lähti iltapäivällä mantereelle asioita toimittamaan.

TILHIEN LIIKEHDINTÄ ALKAA JO HIIPUA

TILHIEN LIIKEHDINTÄ ALKAA JO HIIPUA

PEUKALOISIA ON SAARESSA VIELÄ MELKO PALJON

PEUKALOISIA ON SAARESSA VIELÄ MELKO PALJON

Uusimmat kuvat löytyvät isompina tiedostoina täältä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Syysmuutto alkaa hiipua

Kovia tuulia – lintujakin

Torstaina 5.11.2020 oli pääosin aurinkoista, mutta kovaa länsilounaista tuulta: 14-17 m/s, illalla tuuli vähän heikkeni. Lämpöä oli 10 astetta. Staijia pitkin päivää luotsiasemalla ja/tai majakalla, saarikin kompattiin ihan eteläkärkeä lukuun ottamatta. Merellä nähtiin mm. 2 kaakkuria, 4 kuikkaa (+1 sp), 5 haahkaa, 218 allia, 38 mustalintua, 25 pilkkasiipeä, 5 ruokkia ja 7 pikkulokkia. Koillispuolen hiekkasaarella lenteli 15 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. sarvipöllö, kangaskiuru, tunturikiuru edelleen itärannalla, 3 niittykirvistä, västäräkki, 21 tilheä, 5 peukaloista, tiltaltti ja edelleen myös idäntiltaltti.

TUNTURIKIURU VIHHTYI EDELLEEN ITÄRANNALLA

TUNTURIKIURU VIIHTYI EDELLEEN ITÄRANNALLA

Perjantaina 6.11.2020 puhalsi lämmin föhn-tuuli lännestä, voimaa oli 9-11 m/s. Päivä oli aurinkoinen ja lämpöä oli 11-12 astetta. Staijia pitkin päivää, aluksi luotsiasemalla ja ip:llä majakalla. Saari kompattiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 34 laulujoutsenta, 25 sepelhanhea, 6 kaakkuria, 2 kuikkaa, 6 Gaviaa, lapasotka, 45 haahkaa, 290 allia, 58 mustalintua, 25 pilkkasiipeä, 11 riskilää, peräti 26 ruokkia ja talvipukuinen etelänkiisla (eteläpuolelta länsilounaaseen). Lisäksi muutti ad koiras sinisuohaukka ja 4 varpushaukkaa, luodoilla piipersi yhteensä 36 merisirriä. Saaressa havaittiin mm. 2 harmaasorsaa, käpytikka, sarvipöllö, 4 tilheä, isokäpylintu, 10 peukaloista, 8 punarintaa, ad koiras mustaleppälintu (luotsiasemalla), tikli, tundraurpiainen, 3 tiltalttia ja edelleen 2 idäntiltalttia – toinen mukavasti taas kuvattavissa itärannalla. Myös tunturikiuru oli edelleen itärannalla. Aamulaivalla lähtivät mantereelle Tittosen Jouni ja Juha Mälkönen.

KANGASKIURUJEN MUUTTO ALKAA OLLA OHI

KANGASKIURUJEN MUUTTO ALKAA OLLA OHI

Lauantaina 7.11.2020 oli aamu aurinkoinen ja heikkotuulinen (SW 4 m/s), mutta pian lounaasta vyöryi matalalla roikkuvaa paksua pilveä ja lounaistuuli voimistui 14-16 m/s saakka. Lämpöä oli 9 astetta. Staijia aamulla pari tuntia ja lisää iltapäivällä, saariin kierrettiin, mutta nyt oli aika hiljaista. Merellä nähtiin mm. 3 Gaviaa, 180 allia, 33 mustalintua, 18 pilkkasiipeä, 5 haahkaa, 5 ruokkia, 4 ad pikkulokkia ja Svartbådanilla n. 150 merisirriä. Saarikierros tuotti mm. 2 harmaasorsaa, 6 tavia, varpushaukan, käpytikan, 11 peukaloista, 11 tilheä, 4 punarintaa, 2 tiltalttia ja edelleen 2 idäntiltalttia itärannalla. Aamulla lähtivät mantereelle Helstola ja Nisulan Timo ja illalla saareen saapui lintureissulle Leo Lindroos.

TRISTIS-TILTALTIT VIIHTYVÄT YHÄ SAARESSA, TÄSSÄ TOINEN ITÄRANNAN YKSILÖISTÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

TRISTIS-TILTALTIT VIIHTYVÄT YHÄ SAARESSA, TÄSSÄ TOINEN ITÄRANNAN YKSILÖISTÄ (Kuva: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 8.11.2020 tuuli oli kääntynyt pohjoiseen, voima oli 6-8 m/s. Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä 7-8 astetta. Staijia aamulla pari tuntia, myöhemmin kompattiin saari likimain kokonaan. Merellä/muutolla nähtiin mm. valkoposkihanhi, 10 mustalintua, 16 haahkaa, Gavia sp, ruokki ja petolintuja kanahaukka, 4 varpushaukkaa ja hienosti iltapäivällä saaren yllä pyörähtänyt 1kv maakotka. Harvinainen vieras täällä. Myös laulujoutsenten muutto oli käynnistynyt pohjoistuulen myötä – tänään nähtiin 86 yksilöä kuudessa parvessa. Svartbådanilla hyöri aamulla n. 80 merisirriä. Saaressa nähtiin mm. 2 harmaasorsaa, 2 taivaanvuohta, luhtakana (äänessä itärannalla), tavi, punakylkirastas, laulurastas, 30 räkättirastasta, 7 tilheä ja pikkulintuja mm. 11 peukaloista, 7 punarintaa, mustapääkerttu, pikkukäpylintu, tikli, 3 tiltalttia ja itärannalla edelleen 2 idäntiltalttia. Järvisen Mikko siirtyi aamupäivällä Jurmoon ja mantereelle lähti paljon väkeä, mutta paljon jäi vielä saareenkin. Ei tunnu korona huolettavan isojen ryhmämatkojen järjestäjiä.

NUORI MAAKOTKA KÄVÄISI SAAREN YLLÄ

NUORI MAAKOTKA KÄVÄISI SAAREN YLLÄ

Uusimmat kuvat exif-tietoineen näkyvät isompina täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kovia tuulia – lintujakin

Mukavaa marraskuun lajistoa

Maanantaina 2.11.2020 oli aika palata Outin kanssa takaisin Utöhön. Päivä oli mitä syksyisin – pilvistä, ajoittain heikkoa sadetta ja lähes myrskyisää etelätuulta, keskituuli ajoittain 18-19 m/s ja puuskat 25 m/s. Lämpöä oli kuitenkin vielä 12 astetta. Ajeltiin aamuvarhaisella Nauvoon ja edelleen Pärnäisiin, jossa laivalle kertyi kohtalaisesti väkeä. Lintuporukkaa tuli Utöhön lisäksemme mm. Timo Nisula, Jouni Tittonen, Jukka Rannikko ja Marko Järvenpää (kyytiin Jurmosta). Matkalla staijattiin paljon kannella, mutta ei nähty mitään kummempaa kovatuulisella merellä. Utöhön saavuttiin klo 13 ja iltapäivän aikana näimme mm. 2 mustaleppälintua, 5 sepelhanhea ja sarvipöllön. Saaressa oli paikalla Järvisen Mikko sekä Varesvuon Markus ja Minna.

HARMAAHAIKAROITA ON VIELÄ JOKUNEN LIIKKEELLÄ

HARMAAHAIKAROITA ON VIELÄ JOKUNEN LIIKKEELLÄ

Tiistaina 3.11.2020 oli matalapaine väistynyt, mutta navakka (12-15 m/s) lounaistuuli jatkui. Taivas oli pääosin aurinkoinen ja lämpöä oli 11 astetta. Staijia koko aamupäivä majakalla & luotsiasemalla, myös saari kompattiin. Muutolla/merellä nähtiin mm.9 kaakkuria, 8 kuikkaa, 8 Gaviaa, 5 haahkaa, 300 allia, 26 mustalintua, 10 pilkkasiipeä, 2 ruokkia, merisirri ja 2 ad pikkulokkia. Saaresta löytyi mm. harmaahaikara, varpushaukka, luhtakana, 35 tilheä, isolepinkäinen ja pikkulintuja mm. 2 kangaskiurua, 8 peukaloista, 12 punarintaa, 2 tiltalttia ja itärannan ruovikosta idäntiltaltti – ollut paikalla jo joitakin päiviä.

ITÄRANNAN TRISTIS PITÄÄ TYYPILLISTÄ VOIMAKASTA HIIT-ÄÄNTÄ, SIIVELLÄ MELKEINPÄ SIIPIJUOVAKIN

ITÄRANNAN TRISTIS PITÄÄ TYYPILLISTÄ VOIMAKASTA HIIT-ÄÄNTÄ, SIIVELLÄ MELKEINPÄ SIIPIJUOVAKIN

Outin kanssa löydettiin itärannan levävalleilta myös tunturikiuru, ensimmäinen koskaan havaitsemamme saareen laskeutunut ere meidän aikanamme, aiemmat olleet vain muuttolennossa. Olipa mukava päivä maastossa ja iltapäivä vietettiin Markuksen ja Minnan kanssa meillä.

VIHDOINKIN TUNTURIKIURU LASKEUTUNEENA

VIHDOINKIN TUNTURIKIURU LASKEUTUNEENA

Keskiviikkona 4.11.2020 oli pääosin pilvistä ja iltapäivällä saatiin jonkin aikaa reipasta sadettakin. Tuuli oli lounaasta 8-10 m/s ja lämpöä oli 9 astetta. Staijia pitkin päivää luotsiasemalla ja kyllä koko saarikin tutkittiin, lintuväkeä kuitenkin edelleen riittää. Merellä/muutolla nähtiin mm. valkoposkihanhi, 7 kuikkaa, 7 kaakkuria, 2 Gaviaa, lapasotka, 8 haahkaa, 10 haapanaa, 2 ruokkia, varpushaukka ja 2 kanahaukkaa. Länsi- ja lounaispuolen luodoilla oli yhteensä 35 merisirriä. Saaresta löytyi mm. harmaahaikara, käpytikka, 2 sarvipöllöä, taivaanvuohi ja 28 tilheä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat kangaskiuru, västäräkki, 12 peukaloista, rautiainen, 15 punarintaa, 3 tiltalttia, itärannalla edelleen idäntiltaltti, puukiipijä, pulmunen ja 2 pikkukäpylintua. Luotsiaseman lähistöllä oleskeli peräti 3 mustaleppälintua ja itärannalla pysytteli koko päivän eilinen tunturikiuru.

RAUTIAISIA ON ENÄÄ NIUKASTI

RAUTIAISIA ON ENÄÄ NIUKASTI

Tänään käytin eka päivää uutta kiikariani, Swarovskin 12 x 42 NL Pure, ja hyvältä tuntui – verrattuna aiempaan 12 x 50 Swarooni tämä on lähes 200g kevyempi, käteen paljon sopivampi ja näkökenttä n. 15% laajempi. Mantereelle lähtivät iltapäivällä mm. Marko Järvenpää, Jukka Rannikko sekä Varesvuon Markus ja Minna, saareen saapui Helstolan Jari ja lintuja kuvaamaan Juha Mälkönen.

VASEMMALLA 7 VUOTTA AHKERASSA KÄYTÖSSÄ OLLUT 12 X 50 EL SWAROVSKIN KIIKARINI JA OIKEALLA UUSI 12 X 42 SWAROVSKIN NL PURE KIIKARI

VASEMMALLA 7 VUOTTA AHKERASSA KÄYTÖSSÄ OLLUT 12 X 50 EL SWAROVSKIN KIIKARINI JA OIKEALLA UUSI 12 X 42 SWAROVSKIN NL PURE KIIKARI

Uusimpia kuvia isompina tiedostoina löytyy täältä: https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mukavaa marraskuun lajistoa

Linnut tyrskyssä ja myrskyssä

Viimeisessä Suomen Luonnonvalokuvaajien julkaisemassa LUONTOKUVA-lehdessä (5/2020) ilmestyi meikäläisen 5-sivuinen juttu ”Linnut tyrskyssä ja myrskyssä” – ajankohtainen aihe näin syysmyrskyjen aikaan. Vähän pohdiskelen siinä myös lintukuvausta yleisemminkin. Kiitos kaikille, joilta olen saanut palautetta jutusta ja sen kuvista – toistaiseksi ainakin kaikki posiitivisia!

luontokuva_kansiluontokuva_aukeama

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Linnut tyrskyssä ja myrskyssä

Muuttuvia käytäntöjä

Utössä käy vuosittain jopa muutamia satoja lintuharrastajia eri puolilta Suomea, yksin tai pikku porukoissa, usein on myös järjestettyjä yhdistysretkiä. Saari on monestakin syystä suosittu linturetkikohde ja yksi ilmiselvä syy on retkeilyn helppous ja ”vapaus” – ei ole lintuasemasaarien velvoittavia rutiineja, vaan voi harrastaa omaan tahtiin ja omien mielihalujen mukaan. Joku keskittyy kuvaamiseen, joku staijaamiseen, joku komppaa saarta ristiin rastiin jne. Tieto mielenkiintoisimmista havainnoista kulkee nykyään saaressa kätevästi radiopuhelimilla lintuporukoiden kesken. Kaikki hyvin?

Itse koen kuitenkin jonkinmoiseksi ongelmaksi havaintojen raportoinnin Tiiraan ja toisaalta myös harvinaisuushavaintojen osalta alue- tai valtakunnallisille rarikomiteoille. Havaintopäivän päätteeksi on mahdotonta järjestää mitään yhteisiä iltahuutoja – jotkut ovat saunassa, jotkut syömässä, jotkut vaan ihan ymmärrettävästi haluavat levätä ja olla omissa majoitustiloissaan. Usein on perhettäkin mukana. Utössä ympärivuotisesti asuvana minäkin haluan viettää iltoja rauhassa kotona puolisoni Outin kanssa ja päivän lintukuvien parissa kuluu hyvin usein osa illasta. Aika harvat laittavat saaresta havaintojaan Tiiraan, mm. siksi että läheskään kaikki eivät kuljeta läppäriä tms mukanaan ja puhelimella isomman havaintokertymän syöttäminen on työlästä. Iltaisin on muutenkin saariretkellä mukavampi tehdä kavereiden kanssa jotain muuta tai vaikka mennä ajoissa pehkuihin. Niinpä tilanne on pitkälti ajautunut siihen, että minä (tai joskus joku muu ”vapaaehtoinen”) olen jo päivän kuluessa ja varsinkin illalla puhelimella, tekstareilla ja/tai sähköpostilla kerännyt päivän havaintoja ja syöttänyt ne koko porukan puolesta Tiiraan. Kun saaressa on keväällä ja syksyllä usein 5-10 eri lintuporukkaa samaan aikaan, niin lähes jokailtainen rumba havisten keräämisessä ja Tiiraan naputtamisessa on kaamea homma. Tuntuu sittenkin lintuasematyöltä, mutta vielä paljon vaikeammalta, kun kaikki havainnoitsijat ovat saaressa hujan hajan.

Olen nyt yli 14 vuotta yrittänyt raportoida täältä suositulta Utön lintusaarelta koottuja havaintoja paitsi Tiiraan niin myös blogini välityksellä. Kun em. syistä johtuen lähes kaikki illat kuluvat puhelimen ja tietokoneen ääressä, niin olen päättänyt omalta osaltani lopettaa kokonaan näiden Tiirakoosteiden tekemisen. Jos joku muu haluaa joskus hommaa tehdä niin hieno juttu. Lausunkin erityiskiitokseni Ismo Hyväriselle, Mika Teivoselle ja Mikko Järviselle, jotka ovat saaressa käydessään usein jo tehneetkin tätä koontihommaa. Mutta, tästä eteenpäin, pääosan vuodesta mahdollinen raportointi jää jokaisen Tiiran käyttäjän omalle vastuulle. Totta kai kuka vaan voi Utöstä (tai viiveellä kotiin palattuaan mantereelta) halutessaan laittaa omia havaintojaan Tiiraan. Kovin suositeltavaakin! Se varmaan johtaa siihen, että samat linnut voivat tulla useampaan kertaan Tiiraan, mutta haitanneeko tuo. Näinhän käy usein mantereenkin suosituilla lintumestoilla. Itsekin saatan jatkossa laittaa jonkin oman havaintoni Tiiraan, mutta en enää muiden. Näin välttyy myös siltä, että ikään kuin ottaa ”vastuuta” toisten tekemistä havainnoista, niiden oikeellisuudesta, raportoiduista lukumääristä jne. Kun saaressa on paljon väkeä, niin en myöskään ole aina muistanut tai tunnistanut kaikkia paikalla olleita, heidän nimiään jne ja helposti tulee noottia perään. Itselläni on Tiiran muistissa jo peräti 383 ”omaa kaveria”, joiden joukosta täytyy yrittää poimia iltaisin juuri ne, jotka sinä päivänä ovat olleet saaressa. Aikaa vievää hommaa. Kritiikkiä tulee myös siitä, etten ole yleensä syöttänyt Tiiraan kaikkia lajeja (kuten lintuasemilla), mutta jo nyt keräämishomma on – ainakin minulle – tullut liian raskaaksi. Harrastus ei saa maistua työltä.

Haittapuoliakin on tietysti – koosteet huomattavalta osin loppunevat, samoja havaintoja ilmoitetaan useamman kerran, ja havistietoja tulee vähän vähemmän ja ehkä hitaammin. Lintutiedotuksen viestit tietysti hoituvat heti kuten tähänkin saakka. Edellä mainittu muutos koskee myös harvinaisuushavaintoja – kaavakkeet TLY:n ARK:lle tai valtakunnalliselle RK:lle tekee toivottavasti aina löytäjä/löytäjät, enkä minä, vaikka olisin linnun havainnutkin. Jos minulla sattuu olemaan kelvollisia kuvia, niin totta kai niitä mielelläni luovutan käyttöön. Blogini pitämistä jatkan edelleen, mutta luonnollisesti aiempaa enemmän omiin haviksiin keskittyen.

Uskon, että kaikki ymmärtävät tilanteen(i) ja muutoksen raportoinnissa – eihän tämä mikään elämää suurempi asia ole. Maailmassa, myös lintumaailmassa, on sentään paljon tärkeämpiäkin asioita. Harrastetaan lintuja edelleen yhdessä tässä hienossa saaressa!

sinitiainen_01_Korppoo_09_20

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Muuttuvia käytäntöjä

Sadetta, tuulta ja samoja lintuja

Torstaina 22.10.2020 oli jälleen sadepäivä, iltapäivällä oli vain pari tuntia satamatta. Lämpöä oli 11 astetta ja tuuli puhalsi etelästä 6-9 m/s, illalla tuuli voimistui ja kääntyi luoteeseen. Iltapäivällä hiukan staijia, muuten sateen lomassa saarikomppausta. Nähtiin mm. kuikka (+1 sp), 3 lapasotkaa, 15 haapanaa, 2000 allia, 30 mustalintua, 2 pikkulokkia, harmaahaikara, 5 lehtokurppaa, taivaanvuohi, 2 sinisuohaukkaa ja isolepinkäinen. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 7 mustapääkerttua, 6 tiltalttia, naaraspukuinen mustaleppälintu edelleen eteläkärjessä, 4 kangaskiurua, pulmunen, västäräkki, 200 mustarastasta, 11 kulorastasta, luotokirvinen, 5 tikliä ja tundraurpiainen. Pensaskerttu kähmyili edelleen itärannalla ja myös koiras mustapäätasku oli koko päivän tutulla paikallaan itärannan ruovikon tuntumassa. Saareen saapui illalla lintureissulle Jouko Olkio.

PEUKALOISIA ON EDELLEEN MUUTAMA PÄIVÄSSÄ

PEUKALOISIA ON EDELLEEN MUUTAMA PÄIVÄSSÄ

Perjantaina 23.10.2020 oli pääosin pilvistä ja jälleen ajoittain vähän sadetta. Tuuli oli nyt luoteesta 9-12 m/s ja aamun 11 asteen lämpötila putosi illaksi 6 asteeseen. Staijia koko päivän ajan luotsiaseman suojassa, mutta kyllä koko saarikin kompattiin. Merellä/muutolla nähtiin mm. 4 kuikkaa, 2 kaakkuria, 2 Gaviaa, 5 sepelhanhea, 26 pilkkasiipeä, 25 haahkaa, 21 haapanaa, 4 ruokkia ja 3 lapasotkaa, lisäksi 2 varpushaukkaa ja 2 sinisuohaukkaa. Saaressa havaittiin mm. harmaasorsa, jouhisorsa, 3 harmaahaikaraa, isolepinkäinen, 15 merisirriä Pattskärin pohjoisluodoilla, 4 lehtokurppaa, 120 tilheä, suopöllö ja ääntelevä luhtakana.

MERISIRREJÄ PATTSKÄRIN POHJOISLUODOILLA

MERISIRREJÄ PATTSKÄRIN POHJOISLUODOILLA

Vielä mainittakoon 200 räkättirastasta, 3 kulorastasta, 70 mustarastasta, 3 tiltalttia, 2 mustapääkerttua, 3 kangaskiurua, lapinsirkku, 4 pulmusta, västäräkki ja itärannalla edelleen pensaskerttu sekä vakiopaikallaan koiras mustapäätasku. Aika monipuolinen lintupäivä tämäkin. Aamulla lähtivät mantereelle Tammelinin Hannu ja Hilkka sekä Juha Laaksonen, illalla saareen saapui mm. Tuula Granroth, Liisa Kilpeläinen ja Jouni Koivuneva.

MELKO MYÖHÄINEN PENSASKERTTU KÄHMYILEE ITÄRANNALLA

MELKO MYÖHÄINEN PENSASKERTTU KÄHMYILEE ITÄRANNALLA

Lauantaina 24.10.2020 jatkui epävakainen sää – aamu oli pääosin pilvinen ja puolelta päivin alkoi sade, ei onneksi kovin voimakas. Lämpöä oli 7-8 astetta ja tuuli puhalsi aluksi lounaasta 5-6 m/s, illalla idästä 10-12 m/s. Staijia aamulla n. 3 tuntia, muuten saarikomppausta sateen lomassa. Merellä/muutolla nähtiin mm. 4 Gaviaa, valkoposkihanhi, 4 lapasotkaa, 4 ruokkia, sinisuohaukka, kanahaukka ja 4 varpushaukkaa. Vähän myös paikallista alli-, mustalintu-, pilkkasiipi- ja haahkaliikennettä. Saaressa havaittiin mm. harmaasorsa, lapasorsa, suopöllö, huuhkaja Kobbanilla, käpytikka, taivaanvuohi ja uuttukyyhky. Pikkulinnuista mainittavimpia olivat 11 tiltalttia, 4 mustapääkerttua, 5 kangaskiurua, pyrstötiainen, 2 isokäpylintua, 5 pikkukäpylintua, 2 tikliä, pikkuvarpunen, tundraurpiainen ja luotsiasemalla hyörinyt ad koiras mustaleppälintu. Itäniityllä oleskeli edelleen koiras mustapäätasku ja illansuussa Järvisen Mikko näki ja kuuli rivitaloalueella etelään päin muuttaneen tunturikiurun – harvinainen laji täällä. Aamulla mantereelle lähtivät Knaapi, Laitinen, Nisulat ja Olkio, illalla saareen saapui uutta lintuväkeä mm. Jukka Vilen, Hannele Vaahtila ja Marjatta Suominen.

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU LUOTSIASEMAN TUNTUMASSA

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU LUOTSIASEMAN TUNTUMASSA

Sunnuntaina 25.10.2020 oli aamu ja aamupäivä pilvipoutaista ja maltillista (4-7 m/s) etelälounaista tuulta, mutta iltapäivällä saatiin jälleen vähän vettä, matalalla roikkuvaa pilveä ja navakkaa (12-14 m/s) eteläkaakkoista tuulta. Lämpöä oli enimmillään 11 astetta. Staijia n. 4 tuntia luotsiasemalla ja koko saaren komppausta. Merellä/muutolla nähtiin mm. 58 valkoposkihanhea, 2 kuikkaa, 4 kaakkuria, 4 Gaviaa, ruokki ja 3 varpushaukkaa. Aika niukkaa. Saaressa nähtiin mm. harmaasorsa, harmaahaikara, uuttukyyhky, huuhkaja Kobbanilla, yhteensä 3 suopöllöä, taivaanvuohi, 2 merisirriä Pattskärin takana, käpytikka, isolepinkäinen ja 35 tilheä. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 8 kangaskiurua, 7 tiltalttia, 2 mustapääkerttua, luotokirvinen, 2 isokäpylintua, tundraurpiainen ja majakalla aamulla hyörinyt eilinen ad koiras mustaleppälintu. Kimmo näki päivällä luotsiasemalla ohilentävän tunturikiurun ja itäniityn ranta-alueella päivysti edelleen koiras mustapäätasku. Säät eivät ole oikein suosineet kuvaamista ja linnutkin ovat koko ajan pääosin samoja, vaihtuvuus on aika pientä. Päivällä mantereelle lähti paljon väkeä, lintuporukoista mm. Kuusisto, Ansku Lehto, Nieminen, Granroth, Kilpeläinen, Taimisto ja Pekka Topp.

NUORIA JA TALVIPUKUISIA VANHOJA NAURULOKKEJA NÄKYY USEITA PÄIVÄSSÄ

NUORIA JA TALVIPUKUISIA VANHOJA NAURULOKKEJA NÄKYY USEITA PÄIVÄSSÄ

Maanantaina 26.10.2020 piti pitkästä aikaa lähteä käymään mantereella. Sää oli pilvinen, näkyvyys 8 km, etelätuuli puhkui 14-15 m/s ja lämpöä oli 11 astetta. Staijattiin Mikon kanssa koko aamupäivä luotsiasemalla ja osin majakalla, mutta saalis oli varsin laiha. Havaintoja ennen laivan lähtöä olivat mm. 17 valkoposkihanhea, kuikka, 4 kaakkuria, naaras uivelo, harmaahaikara ja kylällä lehtokurppa, 4 mustapääkerttua ja 2 isokäpylintua. Laivamatkalla ei mainittavia havaintoja, väkeä laivassa onneksi varsin vähän. Maskit kasvoilla silti lähes kaikilla, koronatilannehan pahenee edelleen.

HARMAAHAIKAROITA ON EDELLEEN NÄHTY PÄIVITTÄIN

HARMAAHAIKAROITA ON EDELLEEN NÄHTY PÄIVITTÄIN

Uusimmat kuvat ovat nähtävänä isompina tiedostoina täällä:
https://jtenovuo.1g.fi/kuvat/UUSIMMAT+-+LATEST+PHOTOS/

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Sadetta, tuulta ja samoja lintuja

Edelleen monipuolista syyslajistoa

Maanantaina 19.10.2020 jatkui kova luoteistuuli, 14 m/s (puuskat 20 m/s), ja viileä (4-6 astetta) syyssää. Sadekuuroja tuli pitkin päivää, vähän välillä näkyi aurinkoakin. Merellä oli reipasta näkyvyyttä haittaavaa väreilyä. Staijia luotsiasemalla muutama tunti ja koko saari kompattiin. Mainittavia havaintoja olivat mm. 14 valkoposkihanhea, 3 Gaviaa, lapasotka, harmaahaikara, sinisuohaukka, varpushaukka, Asio sp, 2 taivaanvuohta ja syksyn ekat 2 merisirriä. Pikkulintuja nähtiin mm. 3 tiltalttia, pulmunen, luotokirvinen, 2 pikkuvarpusta ja edelleen koiras mustapäätasku itärannalla. Kimmo näki päivällä eteläpuolen kovatuulisella merialueella todennäköisen nokiliitäjän, muut emme tilanteeseen ehtineet. Saareen saapui tänään kovassa tuulessa paljon uutta lintuväkeä, mm. Jorma Knaapi, Leena Laitinen, Ansku Lehto, Petri Helminen, Reijo Nieminen, Hannu Tammelin, Hilkka Rämänen, Pekka Topp vaimonsa Elisabetin kanssa sekä Varesvuon Markus ja Minna.

TILTALTTEJA ON EDELLEEN USEITA PÄIVÄSSÄ

TILTALTTEJA ON EDELLEEN USEITA PÄIVÄSSÄ

Tiistaina 20.10.2020 voimakas pohjoisvirtaus vihdoin hellitti – nyt tuulta oli vain 3-6 m/s. Päivä oli pääosin aurinkoinen, illalla lännestä saapui sadealue. Lämpöä oli vain 5 astetta, näkyvyys kohtalainen – parempi kuin eilen. Staijia n. 5 tuntia luotsiasemalla ja isohkolla joukolla koko saaren komppausta. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 4 kuikkaa, 3 Gaviaa, härkälintu, 166 valkoposkihanhea, 174 sepelhanhea, 140 A/B, 2 ruokkia, 2000 allia, 35 mustalintua, tundrakurmitsa, 8 varpushaukkaa, 2 kanahaukkaa ja 2 sinisuohaukkaa. Saaresta löytyi mm. harmaasorsa, jänkäkurppa, 2 taivaanvuohta, harmaahaikara, ääntelevä luhtakana, 3 isolepinkäistä ja 150 tilheä.

SEPELHANHISTA EN SAANUT PAREMPAA KUVAA - TÄSSÄ 3 VANHAA JA 1 NUORI LINTU

SEPELHANHISTA EN SAANUT PAREMPAA KUVAA – TÄSSÄ 3 VANHAA JA 1 NUORI LINTU

Pikkulinnuista mainittakoon edelleen 2 mustaleppälintua (ad k, n-puk), 4 mustapääkerttua, 11 tiltalttia, 24 peukaloista, kangaskiuru, luotokirvinen, 20 kulorastasta, 5 pikkuvarpusta, tundraurpiainen, 9 pyrstötiaista, 7 pikkukäpylintua, 2 tikliä ja itärannan ruovikossa yhä viihtyvä koiras mustapäätasku. Monta silmäparia löytää vielä monenlaista.

MUSTAPÄÄTASKU PYSYTTELEE SITKEÄSTI ITÄRANNALLA

MUSTAPÄÄTASKU PYSYTTELEE SITKEÄSTI ITÄRANNALLA

Keskiviikko 21.10.2020 alkoi sateisena, myöhemmin oli pilvistä ja ”hämärää”. Tuuli oli etelästä 13-15 m/s, heikkeni iltaa kohden. Lämpötila oli noussut 11 asteeseen. Saaressa kiertelyä ja kevyttä staijiakin päivällä. Nähtiin mm. 2 sepelhanhea, 3 Gaviaa, 6 harmaahaikaraa, 4 varpushaukkaa, 2 sinisuohaukkaa, suopöllö, ääntelevä luhtakana, taivaanvuohi, 11 lehtokurppaa, 2 isolepinkäistä ja 140 tilheä. Pikkulinnuista mainittavia olivat 4 kangaskiurua, 5 mustapääkerttua, 5 tiltalttia, 2 tikliä, edelleen itärannalla viihtyvä koiras mustapäätasku, peräti n. 400 mustarastasta (”kaikkialla”), hotellialueen ruderaatilla 2 vuorihemppoa ja Järvisen Mikon illansuussa itärannalla näkemä myöhäinen pensaskerttu. Mantereelle lähtivät iltapäivällä Ossi Öhman, Petri Helminen sekä Outi, saareen saapuivat mm. Järvisen Mikko ja Anu sekä Paavo Taimisto.

VUORIHEMPOT OLIVAT TAPANSA MUKAAN VARSIN KESYJÄ

VUORIHEMPOT OLIVAT TAPANSA MUKAAN VARSIN KESYJÄ

SAARI OLI TÄNÄÄN PULLOLLAAN MUSTARASTAITA

SAARI OLI TÄNÄÄN PULLOLLAAN MUSTARASTAITA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Edelleen monipuolista syyslajistoa