Lämmintä loppusyksyä

Maanantaina 2.11.2015 oli puolipilvistä, kohtalaista (9-10 m/s) länsituulta ja 11 astetta lämmintä – marraskuista Föhn-ilmiötä! Staijia ja koko saaren komppausta – merellä nähtiin mm. 4 mustalintua, 3 pilkkasiipeä, riskilä, haahka ja Bådanilla jälleen
25 merisirriä. Saaressa viihtyi edelleen lyhytnokkahanhi ja kivitasku, lisäksi nähtiin mm. kanahaukka, varpushaukka, harmaahaikara, taivaanvuohi, 6 kottaraista, 6 tilheä, punarinta, rautiainen, tiltaltti, 2 punakylkirastasta, 3 tikliä, 2 kangaskiurua, 3 niittykirvistä, kiuru ja pajusirkku. Dahlmanin Marko ja Salosen Ville-Veikko lähtivät iltapäivällä mantereelle.

VIHERVARPUSIA ON OLLUT NIUKASTI KOKO SYKSYN

VIHERVARPUSIA ON OLLUT NIUKASTI KOKO SYKSYN

Tiistaina 3.11.2015 oli edelleen puolipilvistä ja poutaa, länsi-lounaistuulta 6-8 m/s ja lämpöä vielä 11 astetta. Staijia ja komppausta (ei eteläniemeä) plus tänään nostettiin veneemme talvihuoltoa varten. Merellä nähtiin mm. 145 allia, 7 mustalintua, 3 riskilää, 11 naurulokkia ja avomeren puoleisilla luodoilla 3+24+5 (=32) merisirriä. Saaressa havaittiin edelleen lyhytnokkahanhi, lisäksi mm. 3 taivaanvuohta, varpushaukka, 2 luhtakanaa ja pikkutikka. Pikkulinnuista mainittavimpia olivat lapinsirkku, 2 pulmusta, 4 niittykirvistä, 2 tikliä, rautiainen, 6 tilheä, 2 kangaskiurua ja 4 peukaloista. Illalla leiskui taas revontulia pohjoistaivaalla.

LYHYTNOKKAHANHI UIMASSA RANNASSAMME, KUVATTUNA PIHALTAMME (Kuva: Outi Sarjakoski)

LYHYTNOKKAHANHI UIMASSA RANNASSAMME, KUVATTUNA PIHALTAMME (Kuva: Outi Sarjakoski)

Keskiviikkona 4.11.2016 puhalsi lännestä 9 m/s. taivas oli lähes pilvetön ja lämpöä vielä 10 astetta. Pari tuntia staijia ja kevyttä komppausta mutta päivä kului enemmänkin venehommissa ja Juhan uuden dekkarikirjan ”avajaisissa” hotellilla. Havaintoja mereltä olivat mm. 2 kaakkuria, 2 allia, 2 mustalintua, riskilä, 2 tavia ja lounaispuolen luodoilla nyt 20+1 merisirriä. Saaressa nähtiin mm. 4 taivaanvuohta, 24 tilheä, 14 räkättiä, kuusitiainen, 2 keltasirkkua ja pikkukäpylintu. Kymmenkunta päivää Utössä viihtynyttä lyhytnokkahanhea ei tänään enää löydetty. Päivällä lähtivät mantereelle mm. Outi, Anu ja Lumiarot.

MUUTAMA KOTTARAINEN PYÖRII VIELÄ SAAREN MAISEMISSA

MUUTAMA KOTTARAINEN PYÖRII VIELÄ SAAREN MAISEMISSA

ETELÄNIEMESTÄ, KESNÄSISTÄ, LÖYTYY VIELÄ VÄHÄN PIHLAJANMARJOJA

ETELÄNIEMESTÄ, KESNÄSISTÄ, LÖYTYY VIELÄ VÄHÄN PIHLAJANMARJOJA (Kuva: Outi Sarjakoski)

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lämmintä loppusyksyä

Utön toinen mustakaularastas

Torstaina 29.10.2015 oli puolipilvistä, lämpöä lähes 10 astetta ja tuuli vaihteeksi lounaasta 4-6 m/s. Staijia pari tuntia ja taas kierrettiin koko saari. Linnut eivät juurikaan nyt liiku. Merellä nähtiin mm. kaakkuri, ruokki, 22 haahkaa, 5 allia, 2 pilkkasiipeä ja 2 riskilää. Lyhytnokkahanhi oleskeli edelleen koko päivän jo tutulla paikallaan, lisäksi nähtiin ampuhaukka, taivaanvuohi ja pikkulinnuista mm. 2 kangaskiurua, 4 peukaloista, rautiainen, kuusitiainen, 2 pikkuvarpusta ja tristis-tyyppinen tiltaltti hotellilla (ei kuvia). Outi saapui illalla saareen ja lintuporukkaa saapui myös Järvisen Mikko ja Anu sekä Lumiaron Riku ja Päivi.

PEUKALOISIA ON VIELÄ USEITA PÄIVÄSSÄ

PEUKALOISIA ON VIELÄ USEITA PÄIVÄSSÄ

Perjantaina 30.10.2015 oli pilvistä ja aika hämärää mutta lähes tyventä koko päivän. Lämpöä oli 9 astetta ja näkyvyys hyvä. Staijia pari tuntia ja lähes koko saari kompattiin. Merellä nähtiin mm. 520 allia, 11 mustalintua, 11 pilkkasiipeä, 7 riskilää ja 2 haahkaa. Saaressa tutulla paikalla oleskeli edelleen lyhytnokkahanhi, lisäksi nähtiin mm. varpushaukka, 8 peukaloista, rautiainen, 35 tilheä ja itärannalla myöhäinen kivitasku. Aamulla mantereelle lähtivät Åket sekä Tittosen Jouni ja illalla saareen saapuivat mm. Ville-Veikko Salonen ja Marko Dahlman.

KIVITASKU VIIHTYY VIELÄ ITÄRANNALLA

KIVITASKU VIIHTYY VIELÄ ITÄRANNALLA

Lauantaina 31.10.2015 oli puolipilvistä ja lounaistuulta 6-8 m/s, illalla voimistui. Lämpötila oli 10 astetta. Aamun staiji majakalla keskeytyi kun Ville-Veikko näki mitä ilmeisimmän mustakaularastaan koulun lähellä – lintu katosi mutta löytyi myöhemmin uudelleen itäniityn reunalta varmistuen +1kv koiras mustakaularastaaksi. Järvisen Mikko ehti saada dokumenttikuvat ennen kuin lintu lensi niityn yli kohti eteläniemeä eikä yrityksistä huolimatta löydetty enää uudelleen. Toinen mustakaularastas Utössä, edellinen oli marraskuussa 2009.

mustakaularastas_01_mikko_jarvinen_10_2015

MUSTAKAULARASTAS KATTRUMPANIN PORTIN LUONA (KUVAT: MIKKO JÄRVINEN)

MUSTAKAULARASTAS KATTRUMPANIN PORTIN LUONA (KUVAT: MIKKO JÄRVINEN)

Päivän muita havaintoja olivat mm. lyhytnokkahanhi edelleen samalla paikalla, kivitasku edelleen itärannalla, 12 tilheä, 2 kangaskiurua, 6 peukaloista, punarinta, 2 punakylkirastasta, 40 räkättiä ja merellä 5 mustalintua ja haahka. Saaren tämän vuoden lajimäärä näin lokakuun lopussa on 220.

TILHIÄ LIIKKUU VIELÄ PIENIÄ PARVIA

TILHIÄ LIIKKUU VIELÄ PIENIÄ PARVIA

Sunnuntaina 1.11.2015 oli hämärää alhaalla roikkuvan (sumu)pilven takia. Näkyvyys oli huono ja siksi meristaiji jäi heikoksi. Puuskainen länsituuli puhalsi navakasti 12-15 m/s mutta heikkeni illalla. Saaresta löytyi mm. taivaanvuohi, lyhytnokkahanhi edelleen, 6 peukaloista, kivitasku edelleen itärannalla, tiltaltti, 4 tilheä, 4 kuusitiaista, punarinta, kiuru ja 2 pajusirkkua. Mantereelle lähti tänään paljon väkeä mutta lintuporukka jatkaa vielä.

JOKUNEN JÄRRIPEIPPO KÄY MEIDÄN RUOKINNALLA

JOKUNEN JÄRRIPEIPPO KÄY MEIDÄN RUOKINNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Utön toinen mustakaularastas

Syysmuutto alkaa hiipua

Maanantaina 26.10.2015 puhalsi navakka luoteistuuli, 12-15 m/s, ja taivas oli puolipilvinen. Lämpötila oli pudonnut 9 asteeseen ja saari oli aika tyhjä pikkulinnuista. Tunti aamulla staijia mutta merelläkin oli hiljaista, saari toki kierrettiin taas kokonaan. Nähtiin mm. haahka, riskilä, alli, 2 piekanaa, ampuhaukka ja varpushaukka sekä saaressa oleskeli edelleen koko päivän eilinen nuori lyhytnokkahanhi. Lintu viihtyi lammashaan alueella, taas nurmikoilla. Pikkulinnuista voi mainita 2 pikkuvarpusta, 30 tilheä, tiltaltin ja syksyn ensimmäiset 4 pulmusta. Tittosen Jouni saapui saareen ja Helstolakin käväisi pikaisesti lyhytnokkahanhea katsomassa.

NUORI LYHYTNOKKAHANHI RUOKAILEE AHKERASTI MUUTTOMATKANSA LOPPUOSAA VARTEN

NUORI LYHYTNOKKAHANHI RUOKAILEE AHKERASTI MUUTTOMATKANSA LOPPUOSAA VARTEN

Tiistaina 27.10.2015 tuuli kääntyi pohjoiseen ja puhalsi 10-12 m/s, taivas oli selkeä ja lämpöä oli enimmillään 11 astetta. Runsas tunti staijia luotsiasemalla plus tehtiin koko saaren kierros. Merellä nähtiin mm. kuikka, 110 allia, 4 haahkaa, 3 mustalintua, pilkkasiipi, 3 riskilää, 2 lapasorsaa, 4 tavia ja 4 haapanaa. Bådanilla pyöri 15 merisirrin parvi ja lyhytnokkahanhi oleskeli edelleen samalla pihanurmikolla kuin eilenkin mutta illansuussa siirtyi rantakiville aivan meidän talon edustalle. Mukava pihapinna. Muita havaintoja olivat mm. piekana, sinisuohaukka, varpushaukka, taivaanvuohi ja 2 lehtokurppaa. Pikkulintuja oli hyvin niukasti mutta räkättejä muutti tänään noin 180, lisäksi mainittavia mm. tiltaltti, kiuru ja 22 tilheä.

CABARET-TYYPIN RUSKOURPIAINEN KÄVÄISI SAUNALLAMME

CABARET-TYYPIN RUSKOURPIAINEN KÄVÄISI SAUNALLAMME, TÄMÄN VOISI NOPEALLA VILKAISULLA SOTKEA JOPA VUORIHEMPPOON!

Keskiviikkona 28.10.2015 oli kaunis syyspäivä. Tuuli oli heikkoa (4-5 m/s) ja kääntynyt etelään, taivas oli selkeä ja ilma viileä (8 astetta). Staijia vajaat pari tuntia ja kevyttä komppausta. Merellä näkyi mm. 450 allia, 3 pilkkasiipeä, 3 mustalintua, 4 riskilää ja Bådanilla pyöri 35 merisirrin parvi. Saaressa havaittiin mm. 2 piekanaa, varpushaukka, luhtakana, taivaanvuohi ja edelleen koko päivän lyhytnokkahanhi eilisillä paikoilla. Pikkulinnuista mainittavia olivat mm. pulmunen, 2 kuusitiaista, 2 pikkuvarpusta, 2 rautiaista, 18 tilheä ja hotellialueella käväissyt vuorihemppo. Hilditchin Kai perheineen lähti iltapäivällä mantereelle ja Esa ja Ulla Åke tulivat saareen lintureissulle.

PARI PIEKANAA VIIHTYY EDELLEEN SAAREN ITÄOSISSA

PARI PIEKANAA VIIHTYY EDELLEEN SAAREN ITÄOSISSA

UTÖSSÄ ON VAIN MUUTAMASSA PUUSSA PIHLAJANMARJOJA JA NE HUPENEVAT NYT NOPEASTI MM TILHIEN SUUHUN

UTÖSSÄ ON VAIN MUUTAMASSA PUUSSA PIHLAJANMARJOJA JA NE HUPENEVAT NYT NOPEASTI MM TILHIEN SUUHUN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Syysmuutto alkaa hiipua

Loppusyksyn pikkurareja

Torstaina 22.10.2015 puhalsi kova lounaistuuli, 15-20 m/s, koko päivän ja sadekuuroja pyyhki pitkin päivää. Lämmintä oli silti 12 astetta. Kovan tuulen ja huonon näkyvyyden takia staijia ja ylipäätään retkeilyäkin varsin vähän. Merellä näkyi mm. 9 allia, pilkkasiipi ja vähän kalalokkiliikehdintää, saaressa mainittavimmat olivat 2 taivaanvuohta, ampuhaukka, tiltaltti, pikkuvarpunen ja kylän hiekkatiellä hetken näyttäytynyt vuorihemppo. Saareen saapui illalla uusia orneja, mm. Jukka J Nurmi ja Kai Hilditch.

JOKUNEN TILTALTTI ON VIELÄ MUUTTOMATKALLA

JOKUNEN TILTALTTI ON VIELÄ MUUTTOMATKALLA

Perjantaina 23.10.2013 tuuli kääntyi luoteeseen (7-9 m/s) ja pilvisen aamun jälkeen taivas selkeni. Lämpöä oli tänäänkin 12 astetta. Staijia aamulla pari tuntia ja koko saaren komppaus. Merellä nähtiin mm. ruokki, 14 haahkaa, 4 mustalintua, 2 pilkkasiipeä ja 3 allia, petolintuja oli tänään piekana, sinisuohaukka, 3 varpushaukkaa, 2 ampuhaukkaa ja muutama merikotka.

ITÄNIITTY ON SINISUOHAUKKOJEN MIELEEN

ITÄNIITTY ON SINISUOHAUKKOJEN MIELEEN

Itärannalla ruokaili peloton nuori kapustarinta ja niityltä nousi 2 taivaanvuohta. Pikkulinnuista mainittakoon pikkutikka, 2 tiltalttia, kulorastas, 8 peukaloista, 18 tilheä, 5 tikliä ja tunturikiuru, joka kierteli äännellen kirkon luona häviten Mörttilän suuntaan.

NUORET KAPUSTARINNAT OVAT USEIN PELOTTOMIA

NUORET KAPUSTARINNAT OVAT USEIN PELOTTOMIA

Lauantaina 24.10.2015 oli kaunista, aurinkoista ja melko heikkoa (4-8 m/s) länsituulta. Lämpötila oli päivällä taas 12 astetta. Staijia aamulla runsas tunti ja päälle koko saaren kierros. Saaressa oli lintuja selvästi eilistä vähemmän. Merellä nähtiin mm. kuikka, 4 pilkkasiipeä, 125 allia ja muuttava harmaahaikara. Hamnskärin luodoilla oli aamulla 4+2 merisirriä. Saaressa viihtyi piekana ja aamulla hetken aikaa sinisuohaukka, lisäksi 2 varpushaukkaa ja taivaanvuohi. Pikkulinnuista mainittavimmat olivat 4 tikliä, 2 kuusitiaista, 11 Loxiaa, 50 tilheä, lapinsirkku ja myöhäinen kivitasku. Nisulat lähtivät aamulla mantereelle.

PIEKANA ON VIIHTYNYT MUUTAMAN PÄIVÄN SAAREN ITÄOSASSA, TÄSSÄ NIITYLLÄ ILTAVALOISSA

PIEKANA ON VIIHTYNYT MUUTAMAN PÄIVÄN SAAREN ITÄOSASSA, TÄSSÄ NIITYLLÄ ILTAVALOISSA

Sunnuntaina 25.10.2015 oli hyvä lintupäivä – ehkä johtuen ”huonosta” säästä. Aamulla oli pilvistä, päivällä sadetta noin 4 tuntia, illalla taas selkeää. Länsituuli puhalsi 10-13 m/s ja lämpöä oli 11 astetta. Staijia aamulla pari tuntia majakalla ja lähes koko saari kierrettiin. Merellä nähtiin vain 4 allia, 2 mustalintua, 3 haahkaa ja muutamia kymmeniä kalalokkeja. Saaresta löytyi edelleen piekana, lisäksi taivaanvuohi, 2 tikliä, tiltaltti, 24 kottaraista, 15 tilheä, kuusitiainen ja +1kv koiras mustaleppälintu. Iltapäivällä löysin jalkapallokentältä ruokailemasta nuoren lyhytnokkahanhen, jonka olimme jo aamulla lyhyesti nähneet lennossa. Ensimmäinen paikallinen ”lynoha” Utön lintuhistoriassa.

JALKAPALLOKENTÄLTÄ LÖYSIN NUOREN LYHYTNOKKAHANHEN

JALKAPALLOKENTÄLTÄ LÖYSIN NUOREN LYHYTNOKKAHANHEN

Päivän kruunasi vielä hotellilta iltapäivällä löytynyt pikkusirkku, joka näyttäytyi hotellin rannan puissa ja hävisi sitten tiksutellen kyläalueelle päin. Mukava lintupäivä vaikka välillä satelikin ihan kunnolla. Mantereelle lähtivät Holvitien Mikko ja Nurmen Jukka.

VESISATEESSA OTETTU HUONO DOKUMENTTI TÄMÄN PÄIVÄN PIKKUSIRKUSTA

VESISATEESSA OTETTU DOKUMENTTI TÄMÄN PÄIVÄN PIKKUSIRKUSTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Loppusyksyn pikkurareja

Takaisin saareen – hipö ja merisirrejä

Maanantaina 19.10.2015 oli aika palata Utöhön, Outi jäi Turkuun töihin. Ajelin kirkkaassa aamuauringossa Nauvoon, jossa totutusti kauppa ja kahvit kunnes tavarat m/s Eivorille. Lintuporukkaa kertyi kohtuullisen monta, Jurmoon kolme ja Utöhön lisäkseni mm. Lumion Rauli, Nurmen Tarppi, Tittosen Jouni ja Marita, Kirsi ja Timo Nisula, Sällylä ja Jurmosta kyytiin tullut Helstolan Jari. Matkalla nähtiin mm. hiirihaukka, piekana, sinisuohaukka, merikihu sekä muutama riskilä.

MERIMETSOISTA PÄÄOSA ON JO MUUTTANUT ETELÄMMÄKSI

MERIMETSOISTA PÄÄOSA ON JO MUUTTANUT ETELÄMMÄKSI

Utöhön saavuttiin klo 15.30 puolipilvisessä ja heikkotuulisessa (S 4 m/s) kelissä ja illansuun aikana kertyi vielä ihan mukavasti havaintojakin, mm. piekana, luhtakana, 3 peukaloista, tiltaltti, sarvipöllö ja kompostorin puihin jostain lennähtänyt hiiripöllö (”hipö”). Jonkinmoinen yllätys kun ei niilläkään mitään ihmeempää vaellusta kai ole. Saaresta lähtivät mantereelle Kuusiston Kimmo, Metsärannan Rami, Petri Ahti ja Ilkka Laitinen – aiemmin päivällä oli näkynyt mm. ruisrääkkä, suopöllö ja syksyn ekat 8 merisirriä.

HIIRIPÖLLÖ - TUTTAVALLISEMMIN HIPÖ - PÄIVYSTI TOLPAN NOKASSA KOMPOSTORILLA

HIIRIPÖLLÖ – TUTTAVALLISEMMIN HIPÖ – PÄIVYSTI TOLPAN NOKASSA KOMPOSTORILLA

Tiistaina 20.10.2015 oli puolipilvistä ja itä-kaakkoistuulta 6-8 m/s, melko viileää (9 astetta). Staijia aamupäivä, myöhemmin saari koluttiiin aika tarkkaan. Muuttavana nähtiin mm. 55 valkoposkihanhea, 11 lapasotkaa, Gavia, 116 naakkaa, tuulihaukka ja 7 varpushaukkaa. Eteläkärjessä uiskenteli ruokki ja taivaanvuohia löytyi 5 yksilöä. Muita havaintoja olivat mm. pikkutikka, 2 västäräkkiä, 45 tilheä, 13 peukaloista, 11 kulorastasta, 8 tiltalttia, 3 tikliä, 9 pikkuvarpusta, nokkavarpunen (koululla) ja 450 urpiaista. Illansuussa saunalahden perukassa oli hetken tristis-tyyppinen tiltaltti.

ISOLEPINKÄISIÄ ON TÄNÄ SYKSYNÄ OLLUT USEITA

ISOLEPINKÄISIÄ ON TÄNÄ SYKSYNÄ OLLUT USEITA

Keskiviikkona 21.10.2015 lounaistuuli voimistui, illalla jo 10 m/s. Taivas oli puolipilvinen ja lämpöä jopa 12 astetta. Näkyvyys oli mainio. Staiji ja koko saaren kierros tuottivat mm. 2 kuikkaa, 6 lapasotkaa, 4 mustalintua, 4 pilkkasiipeä, 18 allia ja 2 varpushaukkaa. Lounaispuolella, Hamnskärin luodoilla, pyöri pitkin päivää merisirrejä, enimmillään noin 50 yksilön parvi. Saaresta löytyi mm. suopöllö, luhtakana (saunalahden perukassa), 3 taivaanvuohta, 3 västäräkkiä, 4 tiltalttia, 15 peukaloista, 55 tilheä ja eilinen nokkavarpunen, nyt meidän ruokinnalla. Kirsi näki ja kuuli illansuussa kaupan luona tristis-tyyppisen tiltaltin. Helstola, Nurmi, Lumio, Tittonen ja Kari lähtivät päivälaivalla mantereen suuntaan.

NAARAS NOKKAVARPUNEN VIERAILI MEIDÄN SAUNALLA

NAARAS NOKKAVARPUNEN VIERAILI MEIDÄN SAUNALLA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Takaisin saareen – hipö ja merisirrejä

Ruisrääkkä

Lauantaina 17.10.2015 jatkui kaunis sää – Turussa yöllä pikkupakkasta mutta päivä oli pilvetön ja heikkotuulinen, lämminkin. Aamupäivällä lähdin Vikmanin Reiskan ja Järvisen Hannan kanssa Turun Rauvolaan katsomaan, josko paikalla useita päiviä ollut nuori ruisrääkkä olisi vielä kuvattavissa. Ja olihan se, kauniisti näytillä. Peloton yksilö, jota eivät häirinneet paikalla käyneet toistakymmentä lintuharrastajaa. Ruovikossa huuteli luhtakana, lähimetsikössä kimitti pikkutikka ja vanha kanahaukka lensi yli. Jatkoimme tunnin päästä matkaa Kaarinan Kuusistoon, jossa kartanonmäen suojelualueella on havaittu sekä pohjan- että valkoselkätikkoja. Haimme toista tuntia mutta saldo jäi pariin etäämpää kuuluvaan tikan koputukseen. Toisella kerralla sitten. Aamupäiväretki päätettiin maittaviin päiväkahveihin lähistön huoltoasemalla. Kiitos Reiskalle ja Hannalle taas mukavasta seurasta ja objektiivin lainasta!

ruisraakka_02_Turku_10_15

Mainittakoon vielä, että ruisrääkkä oli WP-alueella kuvaamiini lintulajeihin uusi lisäys, kuvalaji no 531. Näistä olen Suomessa kuvannut tähän mennessä 310 lajia. Jälkimmäistä lukua pystyisi toki nostamaan jos alkaisi bongata rareja kotimaassa… Enpä taida alkaa kuitenkaan.

ruisraakka_04_Turku_10_15

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Ruisrääkkä

Mantereelle

Torstai 15.10.2015 oli samankaltainen päivä kuin edellisetkin – aurinkoista, heikkoa tuulta (nyt lounaasta 3-7 m/s) ja lämmintä 13 astetta. Lintujen muutto oli erittäin heikkoa ajankohtaan nähden. Muuttavana nähtiin vain kuikka, piekana, varpushaukka ja sinisuohaukka ja saaressa viihtyi edelleen eilinen varpuspöllö, nyt meidän talon lähistöllä ja pihallammekin jonkin aikaa.

VARPUSPÖLLÖ KILLISTELI AAMULLA LEHTIPUIDEN VARJOSSA

VARPUSPÖLLÖ KILLISTELI AAMULLA LEHTIPUIDEN VARJOSSA

Lisäksi nähtiin pikkutikka, sarvipöllö, 2 taivaanvuohta, isolepinkäinen, haarapääsky, luotokirvinen, 10 kangaskiurua, 9 tiltalttia ja eilinen pikkusieppo edelleen.

NUORI PIKKUSIEPPO VIIVYTTELEE EDELLEEN KOULUN LÄHISTÖLLÄ

NUORI PIKKUSIEPPO VIIVYTTELEE EDELLEEN KOULUN LÄHISTÖLLÄ

Perjantaina 16.10.2015 lähdin varhain aamulla lyhyelle keikalle mantereelle asioita hoitamaan ja sukulaisia treffaamaan. Saaresta poistuivat myös Aleksanteri Mikkola, Seppo Sällylä, Seppo Sandell, Jukka Vilen ja Ilkka Vatanen.

TILTALTTEJA ON EDELLEEN PÄIVITTÄIN

TILTALTTEJA ON EDELLEEN PÄIVITTÄIN

HIPPIÄISET OVAT AINA YHTÄ HAUSKOJA

HIPPIÄISET OVAT AINA YHTÄ HAUSKOJA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mantereelle

Kauniita lokakuun päiviä

Maanantai 12.10.2015 oli melkein ”kesäinen” päivä – 10 astetta lämpöä, aurinkoa ja hyvin heikko länsituuli. Vähän staijia ja enemmän komppausta tuottivat muuttavana mm. 2 härkälintua, silkkiuikun, 12 kuikkaa, 81 Gaviaa, 4 mustalintua, 2 varpushaukkaa ja sinisuohaukan. Luotsiaseman edustalla ui 2 lapasotkaa ja itärannalla oli jälleen luhtakana. Saaresta löytyi myös mm. jänkäkurppa, 2 pikkutikkaa, 5 kangaskiurua, 2 pikkusieppoa, 10 tiltalttia, haarapääsky, 70 punarintaa, 40 mustarastasta, 90 kulorastasta, mustapääkerttu, 8 tikliä ja 2 isolepinkäistä.

KANGASKIURU TANKKAA MUUTTOMATKAN LOMASSA

KANGASKIURU TANKKAA MUUTTOMATKAN LOMASSA

Kuusiston Kimmo näki Ormskärillä hetken ajan sepelrastaan ja Varesvuon Markus löysi venereissullaan Gropskärin rannasta virtavästäräkin! Huuhkaja istuskeli taas illalla Kobbanilla. Mantereelle lähtivät mm. Meriläisen Tuomas ja Jouni Lehtola ja saareen saapuivat ainakin Jukka Vilen, Ilkka Vatanen, Rami Metsäranta, Jukka Rannikko, Aleksanteri Mikkola, Seppo Sandell, Leena Laitinen ja Jorma Knaapi.

MUUTAMA KÄPYTIKKA NÄKYY PÄIVITTÄIN, USEIMMAT NUORIA LINTUJA

MUUTAMA KÄPYTIKKA NÄKYY PÄIVITTÄIN, USEIMMAT NUORIA LINTUJA

Tiistaina 13.10.2015 oli jälleen mukava retkisää – tyventä koko päivän, pilvistä ja lämpöä 10 astetta. Staijia ja koko saaren kierros tuottivat mm. härkälinnun, silkkiuikun, 11 Gaviaa, 2 ruokkia, sinisuohaukan, luhtakanan, 2 pikkutikkaa, harmaahaikaran, 4 taivaanvuohta ja noin 100 tilheä. Pikkulintupuolta oli mm. 100 punarintaa, luotokirvinen, pikkusieppo, 5 tiltalttia, 16 puukiipijää, 2 isolepinkäistä, 3 kangaskiurua, 5 tikliä, kivitasku, 2 haarapääskyä ja 6 pikkuvarpusta. Tein veneellämme ulkomerikierroksen aamupäivällä, mainittavia olivat tp ruokki, lisäksi vähän alleja, riskilöitä ja harmaahylkeitä.

TALVIPUKUUN VAIHTAVA RUOKKI LÖYTYI ULKOLUODOLTA

TALVIPUKUUN VAIHTAVA RUOKKI LÖYTYI ULKOLUODOLTA

MUUTAMA HARMAAHYLJE KÖLLÖTTELI ULKOKIVILLÄ

MUUTAMA HARMAAHYLJE KÖLLÖTTELI ULKOKIVILLÄ

Keskiviikkona 14.10.2015 oli pilvetöntä, heikkoa (5 m/s) luoteistuulta ja lämpöä peräti 12 astetta. Staijia ja koko saaren komppausta. Merellä nähtiin mm. 3 kuikkaa, 2 Gaviaa, 6 mustalintua ja noin 5000 allin suurparvi ulkomerellä. Saaressa oli mm. ampuhaukka, sinisuohaukka, varpushaukka, isolepinkäinen, 3 taivaanvuohta, 3 pikkutikkaa ja yllätyksenä koulun läheltä pöntön suulta löytynyt varpuspöllö! Yllätys sillä mitään erityistä vaellusta ei liene käynnissä. Varpuspöllö siirtyi myöhemmin lammashaan isoihin leppiin. Saaren edellinen varpuspöllö oli syksyllä 2011. Pikkulinnuista mainittakoon mm. kivitasku, lapinsirkku, nokkavarpunen, pikkusieppo, 2 kangaskiurua, 7 tiltalttia ja myöhäinen ruokokerttunen. Tilhiä oli nyt jo noin 170. Varesvuon Markus ja Minna sekä Tammelinin Hannu lähtivät mantereelle.

VARPUSPÖLLÖ ILMESTYI SAAREEN!

VARPUSPÖLLÖ ILMESTYI SAAREEN!

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kauniita lokakuun päiviä

Pro ja pikkutikkoja

Torstaina 8.10.2015 oli edelleen pilvetöntä ja viileää (+7 astetta), tuuli oli koillisesta 5 m/s. Mukava ulkoilusää mutta näkyvä muutto oli lähes seis. Mainittavaa kirjattiin mm. 25 mustalintua, sinisuohaukka, 6 haarapääskyä ja saaressa käyneet 3 närheä. Pikkulinnuista mainittakoon 5 kangaskiurua, 16 peukaloista, 100 kulorastasta, 6 tiltalttia, pikkusieppo, 16 puukiipijää ja koulun läheltä löytynyt hippiäisuunilintu. Pro’ta katseltiin useampaan otteeseen ja jokunen dokumenttikuvakin syntyi. Lintu äänteli myös kymmenkunta kertaa, äänestä se löytyikin. Liikkui löyhästi hippiäisten seurassa. Edellisestä hippiäisuunilinnusta Utössä olikin jo kaksi vuotta… Illalla saareen saapuivat mm. Tuomas Meriläinen, Kaisa Kivinen, Sällylä ja Varesvuon Markus ja Minna.

HIPPIÄISUUNILINTU ELI TUTTAVALLISEMMIN PRO HYÖRI LAMMASHAAN REUNALLA

HIPPIÄISUUNILINTU ELI TUTTAVALLISEMMIN PRO HYÖRI LAMMASHAAN REUNALLA

Perjantai 9.10.2015 oli sään puolesta edellisten päivien toistoa. Pilvetöntä, koillistuulta 5-6 m/s ja koleaa (6 astetta). Staijia melko niukasti (merellä kovaa väreilyä) mutta saari toki kompattiin. Nähtiin muuttavana mm. 935 hanhea, 9 merikotkaa, 3 varpushaukkaa, 400 naakkaa ja 3 haarapääskyä. Paikallisina nähtiin mm. tp ruokki eteläkärjessä, jänkäkurppa, 4 taivaanvuohta, pikkutikka, 2 närheä ja 4 isolepinkäistä. Muista mainittakoon vielä 7 kangaskiurua, luotokirvinen, 90 kulorastasta, 6 tiltalttia, pikkuvarpunen, 10 peukaloista, isokäpylintukoiras, 2 Loxiaa ja syksyn eka tilhi. Kompostorin luona lenteli illalla suopöllö. Aamulla mantereelle lähtivät Saarnio, Tittonen, Kruuna, Halttunen, Kivinummi ja Ruokonen ja illalla saapui saareen mm. V-V Salonen.

PUNATULKKUJA ON NYT RUNSAASTI MUUTOLLA

PUNATULKKUJA ON NYT RUNSAASTI MUUTOLLA

Lauantaina 10.10.2015 oli edelleen hyytävän viileä pohjoisvirtaus – tuulta 6-9 m/s ja taivas puolipilvinen, lämpöä enimmillään 6 astetta. Lintuja niukasti. Muuttavana nähtiin mm. mustalintu 25, kuikka 9, Gavia 21, kanahaukka, 4 varpushaukkaa, 2 muuttohaukkaa (ad ja 1kv) ja ampuhaukka. Saaressa oli mm. 2 suopöllöä, jänkäkurppa, lehtokurppa, 3 taivaanvuohta, 11 käpytikkaa, pikkutikka, 5 kangaskiurua, 3 tilheä, 5 tiltalttia, 2 isolepinkäistä ja närhi. Saareen saapui illalla lintureissulle mm. Hannu Tammelin perheineen ja Jouni Lehtola.

RUSKEITA URPIAISIA, EI KUITENKAAN "KUNNOLLISIA" CABAREITA ON HYÖRINYT MUUTAMA SAARESSA

RUSKEITA URPIAISIA, EI KUITENKAAN ”KUNNOLLISIA” CABAREITA, ON HYÖRINYT MUUTAMA SAARESSA

Sunnuntai 11.10.2015 oli pilvetön mutta nyt pohjoistuuli alkoi heiketä ja illansuussa enää 2 m/s, lämpöäkin jo 8 astetta. Linnut lähtivät pitkästä aikaa vähän liikkeelle, josta osoituksena mm. vaelluslintujen ”invaasio”: närhi, ainakin 10 pikkutikkaa ja 2 pähkinähakkia. Muuttavana nähtiin 78 kuikkaa, kaakkuri ja 193 Gaviaa, härkälintu, silkkiuikku, lapasotka ja petolintuja 10 merikotkaa, 3 sinisuohaukkaa, kanahaukka, 4 varpushaukkaa ja 2 muuttohaukkaa (ad ja 1kv, ehkä samat kuin eilen). Saaresta löytyi mm. 2 jänkäkurppaa, 5 taivaanvuohta, 9 tiltalttia, luotokirvinen, kivitasku, 11 tikliä, 4 haarapääskyä, 4 kangaskiurua, 110 kulorastasta, 16 peukaloista, 2 isolepinkäistä ja syksyn ekat 2 nokkavarpusta. Mantereelle lähtivät mm. Outi sekä Kaisa Kivinen kavereineen.

KAUKAINEN DOKUMENTTI TOISESTA PÄHKINÄHAKISTA

KAUKAINEN DOKUMENTTI PÄIVÄN TOISESTA PÄHKINÄHAKISTA

UTÖSSÄKIN NÄKYI JOKUNEN PÄIVÄ SITTEN REVONTULIA, OUTI KÄVI KUVAAMASSA

UTÖSSÄKIN NÄKYI JOKUNEN PÄIVÄ SITTEN UPEITA REVONTULIA, OUTI KÄVI KUVAAMASSA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pro ja pikkutikkoja

Korkeapaineen kourissa

Maanantaina 5.10.2015 tuuli (8-10 m/s) kääntyi pohjoiseen, jopa koilliseen, ja ilma kylmeni 10 asteeseen. Taivas oli pilvetön. Staijattiin pitkin päivää ja saarikin kierrettiin. Kaukana merellä oli reipasta haahka-, alli- ja merimetsomuuttoa mutta lähempää meni mm. laulujoutsen, 25 Gaviaa, 95 metsähanhea, 150 Anseria, 2 kanadanhanhea, 72 valkoposkihanhea, 50 sepelhanhea ja 151 kurkea. Petojakin oli mukavasti liikkeellä, mm. 8 sinisuohaukkaa, 30 hiirihaukkaa, 2 piekanaa, 26 varpushaukkaa, ampuhaukka, 1kv muuttohaukka ja ”parhaana” 1kv maakotka komeasti eteläkärjen ohi länteen.

JOKUNEN TUULIHAUKKA ON VIELÄ MUUTOLLA

JOKUNEN TUULIHAUKKA ON VIELÄ MUUTOLLA

Tänään nähtiin myös mm. huuhkaja, mustavaris ja 32 käpytikkaa. Pikkulintujakin oli liikkeellä mm. kangaskiuru, 10 haarapääskyä, 11 peukaloista, leppälintu, mustapääkerttu, pikkusieppo, 7 tiltalttia, pajulintu, 51 kulorastasta, 400 hippiäistä, 240 talitiaista, 4 isolepinkäistä, 12 puukiipijää ja 138 punatulkkua. Mantereelle lähtivät Casagrande, Hynninen ja Kecskeméti ja saareen saapui muutama lintuharrastaja ja –kuvaaja lisää, mm. Arto Halttunen, Leevi Kivinummi, Roope Ruokonen, Rauno Laine ja Jouni Nummenpää.

PEUKALOISIA ON NYT RUNSAASTI

PEUKALOISIA ON NYT RUNSAASTI

Tiistaina 6.10.2015 oli päällä korkeapaine eli kirkas ja kylmä yö. Itätuuli puhalsi 5-7 m/s ja lämpöä oli päivällä enimmillään vain vajaa 8 astetta. Korkeapaine tapansa mukaan vähensi lintumääriä saaressa. Muuttavana nähtiin mm. 535 valkoposkihanhea, 9 metsähanhea, 33 Anseria ja 248 A/B:tä, lisäksi petolintuja muutti mm. 14 merikotkaa, 4 sinisuohaukkaa, kanahaukka, 20 varpushaukkaa, 9 hiirihaukkaa, 2 piekanaa ja 1kv muuttohaukka. Muuttavia olivat myös 520 naakkaa, 3 haarapääskyä ja 80 kulorastasta. Saaresta löytyi mm. jänkäkurppa, 4 kangaskiurua, luotokirvinen, 20 peukaloista, 6 tiltalttia, pikkusieppo, 4 isolepinkäistä, tikli ja syksyn ensimmäinen pikkuvarpunen.

KUUSITIAISTEN LIIKE ON HIIPUNUT

KUUSITIAISTEN LIIKE ON HIIPUNUT

Keskiviikkona 7.10.2015 jatkui heikohko itätuuli ja selkeä sää, aamupäivällä tosin tunnin verran vesisadetta. Lämpöä oli tänään enimmillään 9 astetta ja illalla leiskuivat revontulet pohjoisella taivaalla. Muutto oli edelleen vaatimatonta mutta jotain kuitenkin, mm. 105 valkoposkihanhea, 3 sepelhanhea, 12 Anseria, sinisuohaukka, ampuhaukka ja 9 varpushaukkaa. Saareen saapui 8+1 närheä, joista yksi jäi paikalliseksi, muut lähtivät pohjoiseen, ja tänään näkyi myös vuoden eka pikkutikka. Saaressa oli mm. 5 kangaskiurua, 170 kulorastasta, 2 isolepinkäistä, 2 haarapääskyä, 16 peukaloista, 2 leppälintua, 8 tiltalttia, mustapääkerttu, 23 puukiipijää, lapinsirkku ja naaraspukuinen mustaleppälintu, syksyn ensimmäinen. Huuhkajakin näyttäytyi illalla. Mantereelle lähtivät tänään Jauhiainen, Laine ja Nummenpää ja saareen saapui lintureissulle mm. Tittosen Jouni ja Olli Kruuna.

SYKSYN EKA PIKKUVARPUNEN

SYKSYN EKA PIKKUVARPUNEN

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Korkeapaineen kourissa