Kevät kohisee

Torstaina 27.3.2014 tuuli oli rauhoittunut, nyt koillisesta 6 m/s. Päivä oli aurinkoinen ja kevään lämpimin eli +8 astetta. Staijia pitkin päivää ja koko saaren komppaus tuottivat mm. 6 metsähanhea, 49 merihanhea, 2 kanadanhanhea, 9 haapanaa, 84 allia, 18 mustalintua, 3000 haahkaa, 16 ruokkia, 6 tylliä, 8 töyhtöhyyppää, varpushaukan, luhtakanan ja 8 kurkea. Pikkulinnuista mainittakoon 2 kangaskiurua, 4 västäräkkiä, 12 rautiaista, 30 punarintaa, 2 laulurastasta, punakylkirastas, peräti 5 pyrstötiaista ja 4 pulmusta. Mustaleppälintuja oli tänään paikalla 2 ad-koirasta.  Iltapäivällä nähtiin kuinka kettu kierteli Kobbanilla ja sai kimppuunsa 2 huuhkajaa – mahtoiko kettu jo tuhota pesän? Saareen saapui iltapäivällä ainakin kolme ornia, mm. Jorma Knaapi ja Leena Laitinen, sekä kuvaajaporukkaa, mm. Tommi ja Tuomas Heinonen. Tänään meni saaren tämän vuoden lajimäärässä 100 poikki – reilusti maaliskuun puolella!

PULMUSIA ON NÄKYNYT USEANA PÄIVÄNÄ

PULMUSIA ON NÄKYNYT USEANA PÄIVÄNÄ

Perjantaina 28.3.2014 oli taas turistikeliä – aurinkoa, heikko koillistuuli joka tyyntyi kokonaan illaksi, +6 astetta. Stajia kolmisen tuntia ja kompattiin koko saari. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 13 merihanhea, 2 haapanaa, 75 allia, 5 mustalintua, 29 ruokkia ja aikaiset 2 härkälintua (uimassa Pattskärillä). Saaressa nähtiin mm. 10 tylliä, 5 töyhtöhyyppää, varpushaukka, huuhkaja, 3 västäräkkiä, 4 peukaloista, 17 rautiaista, puukiipijä, vuoden eka isolepinkäinen, 2 tikliä ja pulmunen. Vanha koiras mustaleppälintu pyöri edelleen kyläalueella, mm. luotsimäellä. Päivän paras havis oli tumma merikihu, joka saapui aamulla etelästä ja jäi paikalliseksi – Suomesta on vain kolme varhaisempaa keväthavaintoa (Tiiran mukaan). Palviaiset ja Tittosen Jouni lähtivät aamuvarhain mantereelle ja illalla saapui mm. Sällylä sekä Outi.

PEUKALOISIA ON JO USEITA MUUTOLLA

PEUKALOISIA ON JO USEITA MUUTOLLA

Lauantaina 29.3.2014 oli edelleen pilvetöntä ja heikkoa etelätuulta joka illalla kääntyi luoteeseen, lämpöä 5 astetta. Staijia aamulla kolmisen tuntia ja vähän kiertelyäkin. Outin kanssa jatkettiin meidän saunan kunnostusprojektia ja linnut jäivät vähemmälle tänään. Havaintoja kertyi mm. 16 metsähanhea, 5 mustalintua, 6 töyhtöhyyppää, 42 ruokkia, 10 västäräkkiä, 10 rautiaista, 30 punarintaa, vuoden eka kuusitiainen ja määrittämätön suohaukka. Mikko ja Anu lähtivät aamulaivalla mantereelle.

VÄSTÄRÄKITKIN TULIVAT AIKAISIN TÄNÄ KEVÄÄNÄ

VÄSTÄRÄKITKIN TULIVAT AIKAISIN TÄNÄ KEVÄÄNÄ

Sunnuntaina 30.3.2014 tuuli oli luoteesta 7-8 m/s, taivas lähes selkeä ja lämpötila 5 astetta. Ei mikään hyvä kevätmuuttosää, ainakaan täällä ulkosaarilla. Staijia kolmisen tuntia ja saaren itä- ja eteläosien komppaus. Merellä näkyi mm. kanadanhanhi, 31 ruokkia, 6 mustalintua, n. 50 allia, 6 tavia ja jo toinen maaliskuinen merikihu (tumma värimuoto), joka laskeutui muutamaksi minuutiksi länsipuolen luodoille. Katosi länteen mutta Sällylä näki linnun myöhemmin uudelleen lähellä aamuista paikkaa. Aamulla näkyi myös 14 merisirriä lennossa Patteriniemen vierestä kaakkoon, katosivat Kruppskärin suuntaan. Saaressa oli melko niukasti lintuja, näkyi mm. 7 tylliä, metsäviklo, 2 uuttukyyhkyä, tikli, 2 laulurastasta, 7 rautiaista, 20 punarintaa ja 4 västäräkkiä. Knaapi ja Laitinen lähtivät aamupäivällä Jurmoon ”hoitamaan” siellä viihtyvän huippuaikaisen sinipyrstön.

KALLIONKOLOISSA ON HYVÄ KATSELLA MERTA JA LINTUJAKIN

KALLIONKOLOISSA ON HYVÄ KATSELLA MERTA JA LINTUJAKIN

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevät kohisee

Merisirrejä, mustaleppälintuja, muuttohaukka….

Maanantaina 24.3.2014 vallitsi turistikeli – heikkoa lounaistuulta, pitkään ihan tyventäkin, ja aurinkoa sekä lämpöä 6 astetta. Staijia pari tuntia ja koko saaren kierros. Merellä nähtiin mm. 7 metsähanhea, tavi, 2000 haahkaa, 70 allia, mustalintu, 6 ruokkia, 22 riskilää ja 4 muuttavaa harmaahaikaraa. Lisäksi Trattenin luona lenteli 5 merisirriä, pitkästä aikaa niitäkin. Saaresta löytyi mm. 9 tylliä, taivaanvuohi, lehtokurppa, 2 mustavarista, uuttukyyhky, 8 sepelkyyhkyä ja pikkulinnuista mm. kangaskiuru, 10 niittykirvistä, 3 luotokirvistä, kevään eka västäräkki, 6 peukaloista, 30 rautiaista, 50 punarintaa, 2 laulurastasta, punakylki, kulorastas, 15 hippiäistä, hemppo, 8 punatulkkua ja pajusirkku. Mustaleppälintuja oli taas ilmestynyt pari kappaletta: +2kv koiras, joka lauloikin muutaman säkeen sekä n-pukuinen lintu. Huuhkajakin näkyi aamulla Kobbanilla ja luhtakanan ääntä kuului itärannan ruovikosta. Mainittakoon vielä pari isonokkosperhosta tältä päivältä. Uusia orneja paikalla mm. Laitisen Ilkka sekä Petteri Palviainen isänsä Pekan kanssa.

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU ON TOSI HIENO LINTU

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU ON TOSI HIENO LINTU

Tiistaina 25.3.2014 alkoi muuton pysäyttävä pohjoisvirtaus – tuuli aluksi pohjoisesta, myöhemmin koillisesta 8-9 m/s, taivas puolipilvinen ja lämpöä enimmillään 5 astetta. Staijia pari tuntia ja saarikomppaustakin kohtuullisesti mutta lintuja selvästi edellispäiviä niukemmin. Mereltä mainittavaa oli mm. 2 ristisorsaa, 8 haapanaa, harmaasorsapari, 2 tavia, 58 allia, pilkkasiipi ja 9 ruokkia. Saaressa nähtiin mm. 5 tylliä, taivaanvuohi, lehtokurppa ja pikkulinnuista 10 niittykirvistä, 2 luotokirvistä, 2 peukaloista, 15 rautiaista, 22 punarintaa, Loxia ja 2 pulmusta. Mustaleppälintuja oli jälleen 2, varmaan samat kuin eilenkin. Tittosen Jone saapui saareen ja Laitisen Ilkka lähti mantereelle.

MERIKOTKA MEINASI TULLA IHAN KIMPPUUN :-)

MERIKOTKA MEINASI TULLA IHAN KIMPPUUN 🙂

Keskiviikkona 26.3.2014 puhalsi navakka 14 m/s itätuuli. Taivas oli pilvessä puoleenpäivään, lämpöä 5 astetta. Staijia aamulla mutta merellä ei juuri mitään liikettä, vähän haahkoja ja alleja. Paikallisia haahkoja sentään noin 2500. Saari kierrettiin ja itse olin pitkään yrittämässä haahkakuvia. Päivän havaintoja olivat mm. 2kv muuttohaukka, kevään ekat tuulihaukka ja jänkäkurppa, 6 tylliä, 6 merihanhea, 8 haapanaa, edelleen samat 2 mustaleppälintua, 2 kangaskiurua, luotokirvinen, 2 pulmusta, 4 peukaloista, 20 rautiaista ja 10 punarintaa. Toivottavasti tuuli vähän rauhoittuu huomiseksi.

HAAHKOJA UTÖN VESILLÄ

HAAHKOJA UTÖN VESILLÄ

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Merisirrejä, mustaleppälintuja, muuttohaukka….

Kevätmuutto loikkasi ison hypyn eteenpäin!

Torstai 20.3.2014 – kevätpäiväntasaus – valkeni aurinkoisena mutta ilo oli lyhytaikaista, puolenpäivän jälkeen taas lumisadetta koko loppupäivä. Aamulla oli heikko koillistuuli, joka kääntyi etelään ja voimistui 14 m/s, yöllä 3 astetta pakkasta ja päivällä yksi plussaa. Lunta on enemmän kuin koko talvena! Staijia aamulla vajaa tunti – oikein mitään ei liikkunut, johtui ehkä lähestyvästä saderintamasta. Kiersin itäosan ja loppupäivä kuluikin mukavasti kotosalla kirjoitus- ja kuvahommissa. Mainittavimmat havainnot tänään olivat 3 riskilää, 8 allia, n. 1100 haahkaa, lehtokurppa, 3 punarintaa, peukaloinen, rautiainen, punatulkku, 8 kiurua ja 18 kottaraista. Iltahämärissä vielä 4-5 kurkea kierteli äännellen saaren päällä, majakan valoissa, ilmeisesti laskeutumispaikkaa hakien. Iltapäivällä saareen saapui Pekka Topp, avec, lintureissulle.

PUNARINTA IHMETTELEE KUN LUNTTA TULI VIELÄ LISÄÄ

PUNARINTA IHMETTELEE KUN LUNTA TULI VIELÄ LISÄÄ

Perjantai 21.3.2014 oli kevään toistaiseksi vilkkain muuttopäivä! Lounaistuuli puhalsi kovaa (12-16 m/s) koko päivän, aamu oli utuinen ja pilvinen, iltapäivällä selkeää ja lämpöä peräti 6 astetta. Koko saaren komppaus ja parin tunnin staiji majakalla tuottivat mukavasti havaintoja, peräti 57 lajia tänään. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 3 ristisorsaa, 6 metsähanhea, 6+1 kanadanhanhea, 5 merihanhea, 2250 haahkaa, 6 tukkakoskeloa, 4 mustalintua, 3 harmaasorsaa, 2 tavia, ampuhaukka, 9 töyhtöhyyppää, 4 naurulokkia, 13 sepelkyyhkyä, 4 uuttukyyhkyä ja 7 naakkaa. Saaressa ajankohtaan nähden runsaasti muuttolintuja, mm. ainakin 50 peippoa, järripeippo (kevään eka), 35 mustarastasta, 70 kottaraista, 9 räkättiä, 5 punakylkirastasta, laulurastas, mustavaris, 3 pajusirkkua, 2 pulmusta, 3 kangaskiurua, niittykirvinen (kevään eka), 2 hemppoa, tikli, 4 peukaloista, 3 punarintaa, rautiainen ja kevään eka nokkavarpunen (mm. omalla pihalla). Kahlaajiakin nähtiin aikaiset 1+1 meriharakkaa, 4 tylliä ja taivaanvuohi. Hieno kevätpäivä.

RAUTIAISMUUTTO KIIHTYI NOPEASTI

RAUTIAISMUUTTO KIIHTYI NOPEASTI

Lauantaina 22.3.2014 oli aika lailla turistikeli – pilvetöntä, lounaistuulta 7-8 m/s ja lämpöä 5 astetta. Itse olin aika lailla ”kiinni”, aamulla lintuopastus majakalla ja iltapäivällä tunnin kuvaesitys hotellilla purjehdusseuralaisille. Kyllä silti lintujakin ehti vähän nähdä, muuttavana mm. 5 kanadanhanhea, 8 ruokkia, 2 mustalintua, uuttukyyhky, sepelkyyhky ja 2 mustavarista. Saareen oli yöllä tullut taas aimo annos uusia muuttolintuja – mainittavaa mm. jo peräti 24 rautiaista, 15 punarintaa, 12 peukaloista, 3 niittykirvistä, kulorastas, kangaskiuru, 5 hemppoa, punatulkku, pajusirkku ja kaikkiaan 3 mustaleppälintua (ad koiras, 2kv koiras ja naaras). Vanha koiras lauleli mm. meidän telkkariantennilla. Taisivat olla ensimmäiset ”mulelit” Suomen keväässä. Peippoja nähtiin jo n. 110, järrejä vasta yksi. Lisäksi nähtiin 3 tylliä, lehtokurppa ja 2 tavia. Järvisen Mikko ja Anu saapuivat illansuussa saareen.

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU KOMISTI LAJIN SAAPUMISTA

VANHA KOIRAS MUSTALEPPÄLINTU KOMISTI LAJIN SAAPUMISTA

Sunnuntai 23.3.2014 alkoi sumuisena mutta aamupäivällä selkeni, päivällä tunti-pari vesisadetta ja iltapäivästä taas selkeämpää, lämpöä tänään 4 astetta. Tuuli oli aluksi heikkoa etelästä, myöhemmin 7 m/s lounaasta. Staijia pari tuntia, muuten koko saaren komppaus. Merellä/muuttavana nähtiin mm. 2 harmaahaikaraa, 4 metsähanhea, 2 ristisorsaa, 18 ruokkia, 72 allia, 4 mustalintua, naaras jouhisorsa ja 8 töyhtöhyyppää. Saarikierrokset tuottivat mm. 4 tylliä, lehtokurpan, 5 kulorastasta, 6 punakylkeä, kangaskiurun, kevään eka luotokirvisen (itärannalla), 7 niittykirvistä, 2 pulmusta, 2 punatulkkua, 3 hemppoa, 2 mustavarista ja pajusirkun. Peukaloisia oli tänään 6, punarintoja 35 ja rautiaisia ainakin 26 – mm. ruokinnallamme peräti 11 rautiaista yhtä aikaa! Iltapäivällä näin kevään eka metsäviklon hetken aikaa pyörähtävän äännellen itäniityn yllä kunnes jatkoi pohjoiseen päin. Aikaisin tulevat monet lajit tänä vuonna! Toppin Pekka ja Elisabeth lähtivät tänään mantereelle.

KEVÄÄN EKA LUOTOKIRVINEN ITÄRANNALLA

KEVÄÄN EKA LUOTOKIRVINEN ITÄRANNALLA

VIELÄ PARI PÄIVÄÄ SITTEN PUNATULKKUKIN JOUTUI HAKEMAAN RUOKAA LUMEN ALTA

VIELÄ PARI PÄIVÄÄ SITTEN PUNATULKKUKIN JOUTUI HAKEMAAN RUOKAA LUMEN ALTA

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätmuutto loikkasi ison hypyn eteenpäin!

Lunta lisää!

Maanantaina 17.3.2014 meillä oli isohko urakka: saunan seinustan lauta- ja polttopuupinojen sekä muutamien ”romujen” siivouspäivä ja siksi lintujen katsominen jäi kokonaan väliin. No, olin aamulla tunnin staijaamassa luotsiasemalla mutta muutamaa allia ja satoja haahkoja lukuun ottamatta liikettä ei ollut. Lounaispuolen saderintama varmaan esti muuton. Tuuli oli tänään idästä 6 m/s, pakkasta asteen verran ja taivas pilvessä.

KOTTARAISET OVAT NYT HIENOSSA PUVUSSA

KOTTARAISET OVAT NYT HIENOSSA PUVUSSA

Tiistai 18.3.2014 alkoi aurinkoisena ja heikkotuulisena (lounas 6 m/s), aamuyöllä oli satanut lunta ja maa valkoinen. Päivällä lämpeni 3 asteeseen kunnes illalla taas vähän lumisadetta. Staijia vajaat 2 tuntia luotsiasemalla ja lähes koko saaren kierros. Merellä/muuttavana näkyi mm. 28 ruokkia, 15 riskilää, 124 allia, 13 tukkakoskeloa, mustalintu ja arviolta 700 haahkaa (ei laskettu). Saarikierros tuotti mm. uuttukyyhkyn, tiklin, 3 punarintaa, 2 peukaloista, rautiaisen, 9 kottaraista, 7 kiurua ja kevään ensimmäiset 2 taivaanvuohta itärannalta. Outi lähti tänään iltapäivällä mantereelle töihin.

ITÄNIITYLLÄ VIIHTYY PIENI KIURUPARVI

ITÄNIITYLLÄ VIIHTYY PIENI KIURUPARVI

Keskiviikkona 19.3.2014 aamu valkeni kauniina ja vilpoisana (-1 aste), pohjoistuulta 6-7 m/s. Myöhemmin tuuli heikkeni mutta iltapäivästä alkaen taas lumisadetta, ja runsaastikin. Staijia aamulla 1,5 tuntia, sitten saunan seinustan lautasouvia vielä pari tuntia ja päälle itäosan ja kylän kierros. Merellä näkyi mm. 107 allia, 23 ruokkia, 9 riskilää, 6 tukkakoskeloa, 4 haapanaa (kevään ekat) ja noin 1800 haahkaa, valtaosa paikallisina. Naaraita haahkaparvissa oli vain noin neljäsosa, ehkä vähän vähemmänkin. Saarikierroksella näkyi niukasti lintuja, pikkukäpylintu, 8 kiurua, 25 kottaraista, 4 punarintaa ja rautiainen mainittavia. Näin kevätmuuttokauden kynnyksellä on taas syytä muistuttaa Utön retkeilyohjeista, jotka löytyvät Birdlifen veppisivuilta täältä: http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/ohjeita-linturetkeilysta-utossa.pdf. Erityisesti toivon, ettei keväällä täysin avoimelle itärannalle jäädä pitkäksi ajaksi oleskelemaan jolloin tuolta pieneltä rantapätkältä kaikkoavat likimain kaikki lepäilevät muuttolinnut ja – jos ne eivät uskalla tulla takaisin – niin eipä niistä ole kenellekään lintuharrastajalle iloa. Rantahan on mm. ainoa kunnollinen kahlaajien ruokailualue koko saaressa.

KOULUN PIHALLA OLESKELI TÄNÄÄN VALKOPYRSTÖINEN MUSTARASTAS

KOULUN PIHALLA OLESKELI TÄNÄÄN VALKOPYRSTÖINEN MUSTARASTAS

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lunta lisää!

Pohjoistuuli pysäytti

Torstai 13.3.2014 oli kaunis kevätpäivä – länsituulta 5 m/s, aurinkoa ja lämpöä 5 astetta. Staijia vajaat pari tuntia, muuten saarikierros. Merellä näkyi mm. 3+7 laulujoutsenta, 3 merihanhea, 221 allia, 7 tukkakoskeloa, 6 ruokkia ja riskilä. Haahkoja jo sen verran ettei enää tule kaikkia laskettua… Saaressa havaittiin mm. tylli, 3 sepelkyyhkyä, kevään eka lehtokurppa, 3 punarintaa, 2 peukaloista, rautiainen, 2 pikkukäpylintua, 2 tilheä, 2 kottaraista, 5 kiurua, pajusirkku ja 4 keltasirkkua. Iltapäivällä Outi saapui saareen, lisäksi lintuporukkaa ainakin viisi henkeä (mm. Ismo Hyvärinen).

HAAHKOJA ON SAAREN YMPÄRILLÄ JO MUUTAMA SATA

HAAHKOJA ON SAAREN YMPÄRILLÄ JO MUUTAMA SATA

Perjantaina 14.3.2014 oli (vielä) ihan mukava retkisää, tosin lintuja maltillisesti liikkeellä. Aurinkoista, illalla pilvistyi lännestä, ja länsiluoteistuulta vaihtelevasti 6-10 m/s. Staijia kolmisen tuntia ja päälle tehtiin koko saaren kierros. Muuttavana/merellä nähtiin mm. 7 laulujoutsenta, 14 merihanhea, 130 allia, 10 tukkakoskeloa, 6 naurulokkia, 10 ruokkia ja 10 riskilää. Haahkoja laskettiin paikallisina 330 koirasta ja 70 naarasta – koirasvaltaisuus jatkuu! Saaresta löytyi mm. 6 tylliä, töyhtöhyyppä, 5 sepelkyyhkyä, 3 tilheä, peukaloinen, 2 punarintaa, rautiainen (meidän ruokinnalla), kevään eka puukiipijä, 2 mustavarista, 2 pulmusta ja pajusirkku. Kuvaajat lähtivät aamulaivalla mantereelle ja illalla saareen saapui TLY:n retkiporukkaa, 11 henkeä, lintureissulle.

RAUTIAINEN ON VASTA NYT ALKANUT INNOSTUA RUOKINNASTA

RAUTIAINEN ON VASTA NYT ALKANUT INNOSTUA RUOKINNASTA

Lauantaina 15.3.2014 yöllä saapui lännestä syvä matalapaine, joka toi vesi-räntä-lumisateen aamuksi ja aamupäiväksi, iltapäivä oli pilvipoutaista ja lämpöä 1-2 astetta. Päivä oli myrskyisä – luoteis-/pohjoistuuli puhkui enimmillään 19 m/s (puuskat 25) iltaan saakka. Sateen ja tuulen takia havainnointi jäi vähäiseksi, Outin kanssa kierrettiin itäosassa ja kylällä. Saaressa nähtiin tänään mm. 12 ruokkia, 9 tavia, lehtokurppa, 28 töyhtöhyyppää, 7 tylliä, selkälokki, punakylkirastas, 2 punarintaa, 3 peukaloista, rautiainen, puukiipijä, 4 tilheä, pulmunen ja 4 hemppoa. Myös admuuttohaukka havaittiin tänään.

LUMI- JA RÄNTÄSADE PIISKASI IKKUNAMMEKIN MELKEIN UMPEEN

LUMI- JA RÄNTÄSADE PIISKASI IKKUNAMMEKIN MELKEIN UMPEEN

Sunnuntaina 16.3.2014 kova pohjoisluoteinen tuuli jatkui – 16 m/s ja puuskat 21. Lumikuuroja pitkin päivää, välillä vähän aurinkoakin ja lämpötila nollassa. Aamulla staijia pari tuntia, myöhemmin tehtiin etelä- ja itäosan kierros. Pohjoisvirtauksen takia lintuja näkyi niukasti – mainittavia mm. 2 ruokkia, 9 riskilää, 45 allia, 3 mustalintua ja saaressa punarinta, 2 kottaraista, hemppo ja tylli. Lintuporukat lähtivät tänään mantereelle.

MUUTAMA MERIKOTKA NÄKYY PÄIVITTÄIN

MUUTAMA MERIKOTKA NÄKYY PÄIVITTÄIN

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pohjoistuuli pysäytti

Mustajoutsen!

Maanantaina 10.3.2014 aamupäivä oli aurinkoinen ja iltapäivä pilvinen, sateinenkin, ja koko päivän utua/sumua ja huono näkyvyys. Tuuli oli edelleen lounaasta, nyt 11-12 m/s. Jätin staijauksen väliin ja vietin aamun ja päivän kameran kanssa kierrellen. Mereltä näkyi vain 55 haahkaa, merihanhi ja ensimmäinen jp-naurulokki. Saarikierros tuotti mm. pulmusen, 12 kiurua, 3 kottaraista, 2 punarintaa, räkättirastaan ja itärannalla muutaman minuutin piipahtaneet kevään ekat 2 tylliä. Keväälle uusi laji oli myös se puhkiväsynyt hippiäinen, joka putosi aamulla utuiselta Itämereltä aivan eteläkärjen kallioille – taisi olla takana 220 km Gotlannista lounaistuulen tuomana!

ENSIMMÄISET TYLLIT SAAPUIVAT

ENSIMMÄISET TYLLIT SAAPUIVAT

Tiistaina 11.3.2014 tuuli oli kääntynyt luoteeseen ja puhalsi 12 m/s, taivas selkeä ja näkyvyys hyvä, lämpöäkin oli 4 astetta. Aamun ja aamupäivän seikkailin kameran kanssa, iltapäivällä vähän staijiakin. Mereltä löytyi jo 280 haahkaa (pääosin paikallisia), 2 tukkakoskeloa ja merihanhi, saaressa mm. uuttukyyhky, mustavaris, naakka, 2 kottaraista, räkätti ja aamulla mereltä etelästä saapunut kulorastas. Lisäksi löytyi 3 peukaloista, 2 punarintaa, rautiainen (meidän saunan luona), punatulkku, pulmunen, 12 kiurua ja 2 keltasirkkua. Iltapäivällä saareen saapui kolme pitkien putkien kameramiestä, joista tuttuja Murtosaaren Jussi ja Yrjö Kahila. Näkivät illansuussa vielä muuttohaukan itärannan ulkopuolella.

RAUTIAINEN ON PYSYNYT SAARESSA KOKO TALVEN

RAUTIAINEN ON PYSYNYT SAARESSA KOKO TALVEN

Keskiviikkona 12.3.2014 oli kaunis keväinen päivä – lounaistuulta 5-7 m/s, aurinkoista ja lämpöä 4 astetta. Staijailin aamulla majakalla pari tuntia, sitten saarikierrosta kamera kourassa. Merellä/muuttavana näkyi mm. 310 allia, 220 haahkaa, 9 tukkakoskeloa, 10 ruokkia, 4 riskilää ja naurulokki. Laulujoutsenia muutti ensin 4 ja klo 11.08 saapui lounaasta 18 laulujoutsenen parvi, jossa oli joukossa mustajoutsen! Löysin parven Ormskärin päältä (olin itse itäniityn eteläreunalla) ja kiikarilla näin parvessa musta-valkoisen (valkoiset siipisulat) joutsenen. Tykitin kaukaa parikymmentä kuvaa parvesta ja heti sen jälkeen lähetin Helstolan kautta viestin Jurmoon, jossa Kylänpää ja Palomäki ottivat parven vastaan vajaat 10 minuuttia myöhemmin. Mustajoutsen ilahdutti siis naapurisaartakin. Varsinainen jymypaukku – eihän Utö ole kunnolla edes laulujoutsenten muuttoreitillä. Tiedän toki ettei laji ole ”pinnakelpoinen” mutta siitä viis – tilanne oli ikimuistoinen: muuttoparvessa mustajoutsen – täysin odottamaton havis! Muista päivän havainnoista mainittakoon vielä tylli (itärannalla), 9 kiurua, 2 punarintaa, peukaloinen ja rautiainen.

mustajoutsen_02_Korppoo_03_14

MUSTAJOUTSEN PARVEN 4. VIIMEISENÄ ORMSKÄRIN PÄÄLLÄ

MUSTAJOUTSEN PARVEN 4. VIIMEISENÄ ORMSKÄRIN PÄÄLLÄ

Jokunen lisäkuva löytyy vielä ”uusimmat”-kuvakansiosta.

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mustajoutsen!

Tuulta piisaa!

Torstaina 6.3.2014 oli aika palata Utöhön, Outi jäi nyt mantereelle töihin. Aamulla ajo Nauvoon, kahvi ja kauppa, ja m/s Eivorille. Väkeä kohtalaisesti, lisäkseni lintuporukkaa viisi henkeä Jurmoon Aintilan Akin johdolla. Matkalla oli pilvipoutaa mutta myös sumua, lounaistuuli puhalsi 7 m/s. Mainittavimmat havainnot laivalta olivat kesäpukuinen ruokki, 2 riskilää, 4 haahkaa ja pari kiurua. Utöhön saavuttiin klo 15.45, tavarat kotosalle, linturuokinnan kohennus ja kierros itäosassa ennen pimeän tuloa. Mainittavimmat havainnot olivat kangaskiuru, 11 kiurua, 2 pajusirkkua ja rautiainen. Vilenin Jukka oli saaressa ja ”lullula” oli ilmestynyt jo 4.3. ja pajusirkut 5.3.

USEITA PEUKALOISIA ON SELVINNYT SAARESSA TALVEN YLI

USEITA PEUKALOISIA ON SELVINNYT SAARESSA TALVEN YLI

Perjantaina 7.3.2014 oli heikko näkyvyys merelle, alle 4km, ja päivällä paksuakin sumua. Tuuli oli kova koko päivän, illalla jo yli 20 m/s lounaasta. Päivän havainnoista mainittakoon 6+14 muuttavaa laulujoutsenta, 2 töyhtöhyyppää, uuttukyyhky, 2 mustavarista, 13 kiurua, 2 pajusirkkua, keltasirkku, 2 punarintaa ja 2 tilheä.

MUUTAMA PIENI LAULUJOUTSENPOTTI ON TÄNNEKIN OSUNUT

MUUTAMA PIENI LAULUJOUTSENPOTTI ON TÄNNEKIN OSUNUT

Lauantaina 8.3.2014 taivas selkeni yöllisen vesisateen jälkeen ja näkyvyys oli tänään hyvä. Länsilounainen tuuli oli edelleen riuska 12-14 m/s haitaten vähän staijaamista. Suojaa löytyi vain majakan itäkyljeltä. Saari tuli lähes kokonaan kompattua, vain eteläniemi jäi väliin. Haahkoja oli nyt vähän enemmän eli 34 yksilöä, alleja 12, laulujoutsenia 11 (1a), 2 tukkakoskeloa, 3 töyhtöhyyppää ja 69 naakkaa. Kyyhkyjä näkyi tänään 5 sepeliä ja 1 uuttu. Vanha muuttohaukka pyöri aamupäivällä jonkin aikaa Ormskärin yllä pelotellen vesilintuja. Saaressa näkyi mm. 3 pajusirkkua, 2 punarintaa ja 21 kiurua. Vilenin Jukka lähti aamulaivalla mantereelle. Reipasta hanhimuuttoa on ollut parina viime päivänä Ahvenanmaa – Satakunta – Pohjanmaa linjalla mutta tänne tuo muutto ei oikein koskaan keväisin ylety, menevät paljon lännempää.

ALUEELLA TALVEHTINEESTA MUUTTOHAUKASTA EN OLE ONNISTUNUT TÄMÄN PAREMPAA KUVAA SAAMAAN, TÄMÄ TÄLTÄ PÄIVÄLTÄ

ALUEELLA TALVEHTINEESTA MUUTTOHAUKASTA EN OLE ONNISTUNUT TÄMÄN PAREMPAA KUVAA SAAMAAN, TÄMÄ TÄLTÄ PÄIVÄLTÄ

Sunnuntaina 9.3.2014 aamu oli pilvinen mutta aurinko alkoi paistaa jo ennen aamuyhdeksää, lounaistuuli oli taas voimistunut kovaksi (16 m/s) mutta lämpöä oli silti 5 astetta. Staijia kolme tuntia majakan suojassa, muuten kylän ja itäosan kierros. Merellä/muuttavana näkyi mm. 6+4 laulujoutsenta, 10 allia, 97 haahkaa (joista 25 jäi paikallisiksi), 8 tukkakoskeloa ja 4 ruokkia. Lisäksi klo 10.05 saapui eteläkaakosta jäägavia, joka ohitti saaren myötävalosta Patteriniemen länsipuolelta väylää pitkin pohjoisluoteeseen – vähän turhan nopea tilanne kovassa tuulessa jätti tarkemman määrityksen auki. Saarikierroksella näkyi mm. töyhtöhyyppä, 12 kiurua, 3 kottaraista, uuttukyyhky, tilhi ja punarinta.

MERIMETSOPORUKKA ON KOKO TALVEN VIIHTYNYT SATAMAN TUNTUMASSA

MERIMETSOPORUKKA ON KOKO TALVEN VIIHTYNYT SATAMAN TUNTUMASSA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuulta piisaa!

Muutama uusi kevätlaji

Maanantai 3.3.2014 alkoi vesisateella, jota seurasi jälleen paksu sumu. Näkyvyys oli maksimissaan ip:llä vajaat 2 km. Tuuli oli aluksi 10, myöhemmin 5 m/s etelästä ja lämpöä oli 3 astetta. Komppausta saaressa koska nytkään ei merelle nähnyt. Yöllinen sade oli tuonut vähän lisää lintuja mm. uusia lajeja keväälle: harmaahaikara nousi satamalahden rannasta, 4 mustavarista oli ilmestynyt kylälle ja kevään eka kottarainenkin lenteli saaressa. Lisäksi nähtiin jo 27 kiurua, 2 pulmusta ja tutuista talvilajeista 5 peukaloista (lauloivat aamulla), 2 punarintaa, 6 tukkakoskeloa ja 7 räkättiä. Tilhiä oli tänään ainakin 12. Iltapäivällä tehtiin Outin kanssa pihan siivoushommia.

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN HARMAAHAIKARA SUMUISELLA SATAMALAHDELLA

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN HARMAAHAIKARA SUMUISELLA SATAMALAHDELLA

Tiistaina 4.3.2014 oli edelleen utuista ja näkyvyys vain 5 km. Pilvipoutaa ja heikkoa etelätuulta, lämpöä oli 3 astetta. Tehtiin Outin kanssa kierros etelä- ja itäosassa ja nähtiin mm. 3 mustavarista, 24 kiurua, 5 töyhtöhyyppää, kottarainen, närhi ja laulava peukaloinen. Lähdimme päivällä laivalla käymään hetkeksi asioimassa mantereella, tulen pian taas takaisin saareen. Myös Petri Laine lähti mantereelle, saareen saapui lintureissulle Jukka Vilen.

MUSTAVARIKSIA SAAPUI UTÖHÖN

MUSTAVARIKSIA SAAPUI UTÖHÖN

Laivamatkalla havaittiin mm. 3 ruokkia, 5 töyhtöhyyppää ja jälleen admuuttohaukka lähellä Knivskäriä linjataulun päällä.

PULMUNEN ON UTÖSSÄ VÄHÄLUKUINEN MUUTTAJA

PULMUNEN ON UTÖSSÄ VÄHÄLUKUINEN MUUTTAJA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Muutama uusi kevätlaji

Muutto ei oikein etene

Perjantaina 28.2.2014 näkyvyys oli kehno, sumua ja utua, ja siksi meristaiji ei oikein tuottanut tuloksia. Kaakkoistuulta oli 6 m/s ja lämpöä 2 astetta. Staijin puutteessa kompattiin koko saari. Vesilintuja nähtiin 2 uiveloa, 2 allia, 4 haahkaa ja 15 tukkakoskeloa, lisäksi mm. uuttukyyhky ja 4 tilheä edelleen. Pikkulinnuista mainittakoon 3 peukaloista, 2 punarintaa, 3 räkättiä, 12 kiurua ja kevään ensimmäinen keltasirkku sekä varhainen kulorastas, joka viivähti hetken eteläniemessä. Mustarastaita oli jo noin 20 ja sinitiaisia saapui saareen n. 40 yksilön parvi! Kevät etenee hissukseen. Itäniityllä juoksenteli päivällä kettu. Vuoden lajimäärä Utössä nyt helmikuun lopussa on 70.

ITÄRANTA ODOTTELEE VIELÄ MM. TYLLEJÄ JA RISTISORSIA

ITÄRANTA ODOTTELEE VIELÄ MM. TYLLEJÄ JA RISTISORSIA

Lauantaina 1.3.2014 oli parempi näkyvyys ja sää olikin mainio – kaakkoistuulta 6 m/s, puolipilvistä ja +3 astetta. Linnut vain puuttuivat! No, ei kokonaan tietenkään mutta mitään näkyvää muuttoa ei ollut hyvästä säästä huolimatta. Mainittavimmat havainnot olivat 2 haahkaa, 26 allia, 4 tukkakoskeloa, 24 tilheä, 10 räkättiä, 7 kiurua, 2 punarintaa ja peukaloinen. Tuttua lajistoa siis, tilhiä oli sentään tullut lisää. Dahlmanin Marko lähti aamulla mantereelle ja Petri Laine saapui lintuja katsomaan.

MUSTARASTAITA ON SENTÄÄN SAAPUNUT JO RUNSAASTI

MUSTARASTAITA ON SENTÄÄN SAAPUNUT JO RUNSAASTI

Sunnuntaina 2.3.2014 satoi aamulla räntää ja vettä ja loppupäivän saaren yllä leijui paksu ja tiheä sumu. Merelle ei nähnyt ja linnut eivät liikkuneet, teimme parin tunnin kierroksen ja muuten kotihommia. Mainittavia vain 9 kiurua, 2 räkättiä, 8 tilheä ja 2 punarintaa. Tällaista säätä on keväisin melko usein…

LUMIKELLOT ALOITTAVAT KUKINTAANSA

LUMIKELLOT ALOITTAVAT KUKINTAANSA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Muutto ei oikein etene

Pienin askelin kohti kevättä

Maanantaina 24.2.2014 lounaistuuli oli eilistäkin kovempi, 15-16 m/s, ja näkyvyys utuinen. Taivas oli pääosin pilvessä ja lämpöä 4 astetta. Staijasin vajaat pari tuntia luotsiaseman suojassa, ainoat mainittavat olivat komea jp-koirashaahka ja koirasuivelo. Koska merellä liikkui lähinnä vain kala-, harmaa- ja merilokkeja päätin käyttää tämän päivän rästissä olevien kirjoitusten ja kuvien tekemiseen. Ei huono juttu sekään. Huomenna sitten taas enemmän retkeilyä, jos tuuli vähän rauhoittuisi.

PUNARINTA ON PYSYNYT LÄPI TALVEN RUOKINNALLAMME

PUNARINTA ON PYSYNYT LÄPI TALVEN RUOKINNALLAMME

Tiistaina 25.2.2014 aamulla ja aamupäivällä tuuli ainakin yhtä lujaa kuin eilenkin, nyt etelästä ja näkyvyys merelle oli huonohko. Staijasin puolitoista tuntia mutta mitään ei liikkunut isojen aaltojen seassa. Niinpä kiersin lähes koko saaren harmaassa pilvikelissä, lämpöä 3 astetta, iltapäivällä tuuli heikkeni ollen 10 m/s. Saarikierroksella näkyi mm. 6 kiurua, kevään ekat 2 töyhtöhyyppää ja sepelkyyhky, 3 räkättiä, 4 tilheä, 2 punarintaa, peukaloinen ja 15 tukkakoskeloa. Toivottavasti huomenna olisi parempi näkyvyys merelle. Dahlmanin Marko saapui iltapäivällä saareen.

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN TÖYHTÖHYYPPÄ ITÄNIITYN YLLÄ

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN TÖYHTÖHYYPPÄ ITÄNIITYN YLLÄ

Keskiviikkona 26.2.2014 oli vaihteeksi hyvä näkyvyys merelle, ei väreilyä ja sopiva pilvipouta. Tuuli oli aluksi vielä rivakka 11 m/s etelästä mutta heikkeni illaksi. Lämpöä 2 astetta. Staijattiin lähes 5 tuntia plus koko saaren komppaus. Lajeja kertyi mukavasti 37 – aika hyvä luku näin helmikuulle! Merellä nähtiin mm. 7 (5/2) haahkaa, 3 lapasotkaa, 6 allia, 2 mustalintua, 4 uiveloa, 8 tukkakoskeloa, 36 merimetsoa, 2 ruokkia (tp ja jp), riskilä (vp) ja 2 naurulokkia. Eteläpuolen luodoilla ruokaili parvessa 7 merisirriä. Saaresta löytyi mm. uuttukyyhky, 11 kiurua, 4 tilheä, 4 peukaloista, punarinta, jo 11 mustarastasta (useita tullut lisää!), räkätti, närhi, 4 pikkuvarpusta ja 2 peippoa.

VAIHTOPUKUINEN RISKILÄ ETELÄKÄRJEN AALLOILLA

VAIHTOPUKUINEN RISKILÄ ETELÄKÄRJEN AALLOILLA

Torstaina 27.2.2014 paksu pilvimassa roikkui saaren ympärillä, ilma oli kolea (+ 2 astetta) ja tuuli edelleen etelässä, nyt 6-8 m/s. Näkyvyys oli vähän eilistä huonompi. Staijia pari tuntia ja komppausta muualla paitsi eteläniemessä. Merellä nähtiin mm. 4 haahkaa, 23 allia, 25 tukkakoskeloa, 2 uiveloa ja nyt jo 14 merisirriä eteläpuolen luodoilla. Saaresta löytyi mm. uuttukyyhky, 9 kiurua, 8 räkättiä, peukaloinen, punarinta, 4 tilheä ja Kobbanilla 2 huuhkajaa. Talitiaisia oli tänään 90-100, tuntuu kuin niitä olisi tullut lisää kuten mustarastaitakin (tänään ainakin 12 yksilöä). Outikin saapui iltapäivällä saareen  ja lintuja katsomaan tuli myös mm. Erkki Karhu.

SAARESSA ON NYT PALJON TALITIAISIA

SAARESSA ON NYT PALJON TALITIAISIA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pienin askelin kohti kevättä