Kevätmuuton ensi askeleita Utössä

Torstaina 20.2.2014 pääsin taas takaisin kotiin Utöhön, Outi jäi kaupunkiin töihin. Ajelin aamulla Nauvoon, kahvit huoltiksella ja m/s Eivorille saapui melko niukasti väkeä – lintuporukkaa Airikkala, Lukin, Ropponen, Tunturi ja Salonoja Utöhön. Taivas oli pilvessä ja vähän räntääkin satoi mutta meri oli lähes tyven, lämpötila nollassa. Jäätä ei matkalla ollut. Nähtiin laivalta mm. ruokki, 8+2 lapasotkaa, 18 riskilää ja 14 merikotkaa. Utöhön saavuttiin klo 15.45 ja loppu valoisasta ajasta meni aika lailla kotihommissa. Illansuussa nähtiin kuitenkin mm. ampuhaukka, muuttohaukka, ruokki, rautiainen ja huuhkaja eli ihan mukavia lajeja. Täytin ruokinnat ja paikalle ehti rautiaisen lisäksi mm. 4 pikkuvarpusta – ensimmäinen talvi kun Utössä talvehtii pikkuvarpusia. Saaressa oli lintuharrastajia Ville ja Leo Wallinmaa sekä Järvisen Mikko.

TALVEHTINEET TELKÄT OVAT SELVÄSTI VÄHENTYNEET, LÄHTENEET POHJOISEEN?

TALVEHTINEET TELKÄT OVAT SELVÄSTI VÄHENTYNEET, LÄHTENEET POHJOISEEN?

Perjantaina 21.2.2014 puhalsi kova (12-16 m/s) kaakkoistuuli ja puolen päivän aikoihin alkoi lumisade, joka muuttui vetiseksi iltaa kohden. Lämpötila oli nollassa, illemmalla 1 lämpöaste. Staijia luotsiasemalla runsaat pari tuntia ja keveää komppausta, iltapäivä meni vähän jääkiekon tuijottelussa. Mainittavia havaintoja olivat mm. 120 allia, 2 mustalintua, 2 pilkkasiipeä, 4 tukkakoskeloa, 9 lapasotkaa, 4 (2/2) uiveloa, 4 tilheä, 3 pikkukäpylintua ja punarinta. Myös muuttohaukka näyttäytyi jälleen ja huuhkaja istuskeli aamulla naapurisaarella. Wallinmaat lähtivät aamulla mantereelle.

JOKUNEN LAPASOTKA VIIHTYY VIELÄ UTÖSSÄ

JOKUNEN LAPASOTKA VIIHTYY VIELÄ UTÖSSÄ

Lauantaita 22.2.2014 vasten yöllä satoi vettä ja aamullakin saatiin vielä heikkoa sadetta. Myöhemmin kirkastui ja päivä oli keväinen, +3 astetta ja lounaistuulta 5-8 m/s. Staijia ja koko saaren komppaus tuottivat mm. kuikan (tp uimassa Patteriniemen edustalla), merihanhen (muutti itään), 26 tukkakoskeloa, 7 lapasotkaa, naakan ja admuuttohaukan hotellin yllä. Pikkulinnuista mainittakoon jo yhteensä 6 kiurua, 2 punarintaa, rautiainen, 7 räkättiä ja 4 tilheä. Järvisen Mikko lähti aamulaivalla mantereelle.

TILHET LÖYSIVÄT NOPEASTI MARJARUOKINTANI

TILHET LÖYSIVÄT NOPEASTI MARJARUOKINTANI

Sunnuntaina 23.2.2014 oli puolipilvistä mutta kova (13-15 m/s) lounaistuuli jonkin verran häiritsi havainnointia. Lämpöä oli enimmillään 4 astetta. Staijia majakan suojassa noin 3 tuntia, muuten itäosan ja kylän komppausta ja iltapäivällä lätkäfinaalin tuijotusta. Merellä näkyi mm. ruokki, 72 allia, 2 pilkkasiipeä, 8 lapasotkaa ja koilliseen korkealla muuttanut ad-laulujoutsen (saapui Gotlannin suunnasta). Saaressa havaittiin mm. 2 kiurua, 2 uuttukyyhkyä, 2 räkättiä, punarinta, 4 tilheä ja 2 naakkaa. Hiljalleen kevät edistyy vaikka ollaan vielä reilusti helmikuulla. Muut lintuharrastajat lähtivät päivällä mantereelle.

USEITA KIURUJA ON JO NÄKYNYT UTÖSSÄ

USEITA KIURUJA ON JO NÄKYNYT UTÖSSÄ

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Kevätmuuton ensi askeleita Utössä

Bulgarian lintumailla

Sunnuntaina 9.2.2014 lähdimme Outin kanssa ajelemaan kohti Helsingin lentoasemaa, matka kohti Bulgarian lintumaita oli alkanut. Illansuussa majoituimme Glo Airport-hotelliin, kävimme juomassa lasillisen kuohuviiniä ja painuimme nukkumaan koska herätys oli aikainen.

Maanantaina 10.2.2014 Lufthansan lentomme lähti aikataulun mukaan klo 06.30 Müncheniin, jossa oli pikainen koneenvaihto Lufthansan lennolle Sofiaan. Bulgarian pääkaupungin kentälle laskeuduttiin klo 12.00, taivas oli pilvetön ja lämpöä jo +12 astetta! Ei tämä oikein talvelta tunnu. Kentällä meitä oli vastassa Assen Ignatov ja hänen kyydissään lähdimme n. 320 km matkalle kohti Topologradin pikkukylää Sakar-vuorille. Matkalla nähtiin autosta mm. tuulihaukka ja n. 30 hiirihaukkaa, kymmeniä mustavariksia sekä pari isoa merimetsoparvea. Perille saavuttiin klo 16.30 ja vastassa oli ”vanha” tuttavani Dimiter Georgiev, jonka kanssa liikumme loppuajan Bulgarian ressustamme. Illansuussa teimme kylän reunalla vielä pienen kävelylenkin ja näimme mm. 8 harmaasirkkua, vihertikan ja innokkaasti laulavan kangaskiurun. Maittava illallinen bulgarialaisen punaviinin kera nautittiin pikku hotellissamme ja suunniteltiin seuraavien päivien ohjelmaa.

LINTUKUVAUSMATKAMME REITTI BULGARIASSA

LINTUKUVAUSMATKAMME REITTI BULGARIASSA

DIMITERIN KANSSA ILTAKÄVELYLLÄ SAKAR-KUKKULOILLA

DIMITERIN KANSSA ILTAKÄVELYLLÄ SAKAR-KUKKULOILLA (photo: Outi Sarjakoski)

Tiistaina 11.2.2014 oli Outilla ja minulla kojupäivä Sakar-kukkuloilla. Aamulla oli sumuista mutta aamupäivällä selkeni ja päivä oli lähes pilvetön, lämpöä oli peräti 16 astetta! Ehkä juuri keväisestä lämmöstä (ja lumen puuttumisesta!) johtuen kojun edustan ruokinnalla oli hiljaista – kuvia syntyi vain hiirihaukoista (2), kulorastaista (3) ja närhistä (n. 10). Paikalla näimme myös mm. adkeisarikotkan, hanhikorppikotkan ja koiras-sinisuohaukan mutta mikään niistä ei laskeutunut. Aika kului kuitenkin ihan mukavasti ja illansuussa lähdimme ajelemaan Dimiterin kyydissä kohti Burgasia, jossa asetuimme kodikkaaseen pieneen Hotel Miranaan. Matkalla nähtiin mm. arohiirihaukka sekä kultasakaali. Taas hyvä illallinen punaviinin kera, toki.

NÄRHET OLIVAT KUVAUKSELLISIA

NÄRHET OLIVAT KUVAUKSELLISIA

PARI HIIRIHAUKKAA KÄVI KOJULLA

PARI HIIRIHAUKKAA KÄVI KOJULLA

Keskiviikko 12.2.2014 oli retkeilypäivä Burgasin alueella, lähinnä järvien ympäristössä. Taivas oli puolipilvinen, tuuli heikko ja lämpöä 15 astetta, ilmassa vähän utua. Kierreltiin koko valoisa aika kuvausmielellä ja jotain toki syntyikin sillä lintuja oli mukavasti. Havainnoista mainittakoon mm. n. 600 kiharapelikaania, 26 pelikaania, 16 jalohaikaraa, 3 silkkihaikaraa, 20 laulujoutsenta, yli 100 ristisorsaa, 200 pikkumerimetsoa ja lentokentän lähellä pellolla minimi 6000 tundrahanhea ja 800 punakaulahanhea. Hieno parvi joka lenteli levottomasti mm. lentokoneiden pelottamana. Petolintuja nähtiin mm. 30 hiirihaukkaa, arohiirihaukka, 12 ruskosuohaukkaa, sinisuohaukka, 2 tuulihaukkaa ja 3 minervanpöllöä. Vielä mainittakoon n. 400 avosettiä, isolepinkäinen ja 4 europaeus-alalajin pyrstötiaista. Hyvä lintupäivä ja komea sää! Illallinen syötiin hotellimme ravintolassa, tällä kertaa haita viinin kera.

KIHARAPELIKAANEJA NÄHTIIN HIENOSTI

KIHARAPELIKAANEJA NÄHTIIN HIENOSTI

ERISKUMMALLISEN HIENON NÄKÖISIÄ LINTUJA!

ERISKUMMALLISEN HIENON NÄKÖISIÄ LINTUJA!

RETKEEN MAHTUI MAHTAVIA HANHIPARVIA - TÄSSÄ TUNDRAHANHIA BURGASIN LENTOKENTÄN REUNALLA

RETKEEN MAHTUI MAHTAVIA HANHIPARVIA – TÄSSÄ TUNDRAHANHIA BURGASIN LENTOKENTÄN REUNALLA (photo: Outi Sarjakoski)

Torstaina 13.2.2014 matkamme jatkui Mustanmeren rannikkoa pitkin pohjoiseen. Kävimme ensin tutustumassa Unescon maailmanperintökohteeseen eli Nessebarin vanhaan kaupunkiin pienellä saarella. Kaunis paikka ja tähän aikaan (onneksemme) turistimassat puuttuivat. Jatkettiin Balkanvuorten itäosan yli mutta matkalla pysähdyimme vajaan 5 tunnin ajaksi tarkoituksena kuvata balkanintiainen. Ja sehän onnistui kovalla yrittämisellä hienosti! Ruokinnan lähellä oli 2 balkanintiaista, jotka harvakseltaan kävivät ruokinnalla salamannopeasti (kesto 1-2 sekuntia) nappaamassa siemeniä – todella haastavia. Retken ehkä tärkein kohdelaji tuli kuitenkin mukavasti ”vangittua” kortille, samalla laji jota en ollut koskaan ennen edes nähnyt.

BALKANINTIAINEN

BALKANINTIAINEN

RUOKINTAPAIKAN KOJULLA DIMITERIN KANSSA

RUOKINTAPAIKAN KOJULLA DIMITERIN KANSSA (photo: Outi Sarjakoski)

Kahvin jälkeen jatkoimme kohti Varnaa, matkalla syötiin maittavat keitot ja juotiin jogurttijuomaa. Varnassa vartin pysähdys ja jatkettiin Cape Kaliakralle katsomaan auringonlaskua. Matkalla nähtiin kymmeniä hiirihaukkoja ja yksi arohiirihaukka, Kaliakralla mm. pari karimetsoa ja 3 mustakaulauikkua. Illaksi jatkettiin aiemmalta reissulta tuttuun Dolphin-hotelliin Tyulenovon kylään meren rannalle. Illallinen ja viinilasillinen maistui taas!

CAPE KALIAKRAN HIENOJA ILTAMAISEMIA

CAPE KALIAKRAN HIENOJA ILTAMAISEMIA (photo: Outi Sarjakoski)

Perjantaina 14.2.2014 kierreltiin Durankulakin järven ympäristössä ja Shablan alueella, illansuussa käytiin vielä pienessä laaksossa ja satamassa Kaliakrasta n. 4 km pohjoiseen. Aamu oli utuinen ja myöhemminkin paljon sumua mutta onneksi myös pitkiä aurinkoisia jaksoja. Tuuli oli olematonta ja lämpöä edelleen 10 astetta. Talvehtivia hanhia on maisemissa edelleen huikeat määrät – tänään näimme noin 15.000 tundrahanhea ja n. 12.000 punakaulahanhea! Luvut ovat minimejä nähdyistä. Aamulla koimme mahtavan näytelmän kun aamu-usvassa pääosa hanhista lähti Durankulakin järviltä pelloille, myöhemmin löysimme joitain parvia pelloilta mutta lämpöväreilyn ja sumun takia kuvat jäivät niistä tänään ottamatta.

MINERVANPÖLLÖJÄ NÄHTIIN USEASSA PAIKASSA

MINERVANPÖLLÖJÄ NÄHTIIN USEASSA PAIKASSA

Keskityimmekin aamupäivän ajan toivomuksestamme arokiuruihin (n. 40 yks) ja harmaasirkkuihin (n. 100 yks) aroalueella, kuvia syntyi mukavasti. Muita päivän havaintoja olivat mm.  151 merihanhea, muuttohaukka, 32 sinisuohaukkaa, n. 20 ruskosuohaukkaa, varpushaukka, kymmeniä hiirihaukkoja, 2 minervanpöllöä, 2 punapäänarskua, 4 jalohaikaraa ja 2 karimetsoa. Nähtiin ja kuvattiin myös aito villikissa – wild cat. Illallinen maistui taas mukavasti punaviinin kera.

AROKIURUJA OLI KYMMENIÄ

AROKIURUJA OLI KYMMENIÄ

HARMAASIRKUT LAULOIVAT JO INNOKKAASTI

HARMAASIRKUT LAULOIVAT JO INNOKKAASTI

Lauantaina 15.2.2014 keskityimme hanhiin ja niiden kuvaamiseen. Aluksi näytti huonolta koska puoleenpäivään saakka oli paksua pilveä ja tiheää sumua, pimeää ja kylmä pohjoistuuli, lämpöäkin vain kolme astetta. Hanhia löytyi kyllä runsaasti – tänään näimme n. 18.000 tundrahanhea ja n. 8000 punakaulahanhea. Iltapäivällä taivas selkeni ja alkoi syntyä parempia kuvia…

PUNAKAULAHANHET OVAT UPEITA LINTUJA

PUNAKAULAHANHET OVAT UPEITA LINTUJA

HANHIA RIITTI, TUNDRAHANHIA JNK VERRAN ENEMMÄN KUIN PUNAKAULOJA

HANHIA RIITTI, TUNDRAHANHIA JONKIN VERRAN ENEMMÄN KUIN PUNAKAULOJA

Aamulla löysin Durankulakin järven pohjoispuolelta hanhiparvesta 2 valkoposkihanhea, jotka ovat Bulgariassa aikamoisia rareja – maasta on vasta kolmisenkymmentä havaintoa. Dimiter soittikin heti muutaman puhelun ja valkkareita saapui ihmettelemään kymmenkunta bongaria, joukossa pari englantilaista. Hauskaa. Päivän muita mainittavia havaintojamme olivat mm. muuttohaukka, piekana ja 56 punapäänarskua. Hyvä kuvauspäivä päätettiin taas hotellin maittavaan illalliseen ja bulgarialaiseen punaviiniin.

BULGARIASSA HARVINAISET VALKOPOSKIHANHET HOUKUTTELIVAT BONGAREITA SUMUISEN PELLON REUNAAN

BULGARIASSA HARVINAISET VALKOPOSKIHANHET HOUKUTTELIVAT BONGAREITA SUMUISEN PELLON REUNAAN (photo: Outi Sarjakoski)

Sunnuntaina 16.2.2014 oli aika lähteä paluumatkalle. Aamu oli erittäin sumuinen, iltapäivällä selkeni ja ilmakin lämpeni reilusti yli 10 asteeseen. Ajettiin aamiaisen jälkeen Varnan alueelle, jossa projektoitiin kuvausmielessä tikkoja vanhassa metsässä. Löydettiin sekä tammitikka että vihertikkapari, joista jälkimmäisiä onnistuimme (tosin aika hankalissa valoissa) pitkään kuvaamaan, etupäässä niiden ruokaillessa lajityypillisesti maassa. Aika hienoa! Paikalla näkyi myös jalohaikara.

VIHERTIKAT RUOKAILIVAT LAJITYYPILLISEEN TAPAAN PALJON MAASSA

VIHERTIKAT RUOKAILIVAT LAJITYYPILLISEEN TAPAAN PALJON MAASSA

Jatkettiin matkaa Varnan keskustan kautta kohti Sofiaa, jonne saavuttiin illalla klo 18. Matkalla (lähes 600 km) pysähdyttiin syömään Arbanasin pikkukylässä maittava lounas ja tutustuttiin myös lähellä olevaan Veliko Turnovon historialliseen kaupunkiin, Bulgarian entiseen pääkaupunkiin. Dimiter löysi Sofian hotellimme (Hotelli Niky) pienen etsimisen jälkeen ja oli aika jättää hyvästit loistavalle matkaseurallemme. Illallinen nautittiin hotellin tunnelmallisessa ravintolassa, punaviinin kera.

REITILLEMME OSUI JOKUNEN AROHIIRIHAUKKA

REITILLEMME OSUI JOKUNEN AROHIIRIHAUKKA

Maanantaina 17.2.2014 tutustuttiin Outin kanssa Sofian kaupunkiin ennen lähtöämme lentokentälle klo 15. Sää oli kauniin aurinkoista ja lämmintä (n. 14 astetta) tehden kaupungilla kulkemisen nautittavaksi. Tutustuimme neljään kirkkoon – venäläiseen kirkkoon, Sveta Sofiaan, Rotundaan ja päänähtävyyteen eli Aleksanteri Nevskin muistokirkkoon. Kirkko on pystytetty Ottomaanien ajasta vapautumisen kunniaksi ja muistotauluissa kiitettiin myös suomalaisia sotilaita, jotka olivat vapautustaistelussa mukana. Kävimme myös kauppahallissa ja toreilla sekä istuskelimme lämpimässä auringonpaisteessa katukahvilassa. Leppoisaa! Iltapäivällä lähdettiin lentokentälle ja Lufthansan lento Münchenin kautta Helsinkiin oli aikataulun mukaisesti perillä klo 23.30. Nollakelissä ajeltiin yöllä vielä Turkuun, jonne saavuimme klo 02 aikoihin jälleen leppoisan lintu(kuvaus)matkan päätteeksi.

SOFIAN KÄVELYKADUILLA OLI KEVÄISEN LÄMMINTÄ KUTEN OUTIN ILMEKIN KERTOO

SOFIAN KÄVELYKADUILLA OLI KEVÄISEN LÄMMINTÄ KUTEN OUTIN ILMEKIN KERTOO

 

Epilogi

Bulgaria on hieno lintumaa ja tämä oli toinen matkani sinne, edellinen oli helmikuussa 2010 ja siitä matkakertomus löytyy täältä. (klikkaa auki)

Talven erikoisuutena ovat tietysti punakaulahanhien massat – Varnan pohjoispuolinen alue on lajin päätalvehtimisalue Euroopassa. Määrät vaihtelevat vuosittain riippuen talven ankaruudesta. Paras aika kuvaamiseen on helmikuu, koska tundrahanhien metsästysaika päättyy tammikuun lopussa ja helmikuussa hanhet vähän rauhoittuvat ennen kuin aloittavat muuttomatkansa helmi-maaliskuun vaihteessa. Toki Bulgariassa on paljon muutakin nähtävää, me keskityimme kuvaamiseen ja lajimäärä oli siksi maltillisempi. Liikkuminen on helppoa mutta omasta mielestämme oppaan apu on lähes korvaamaton, varsinkin kuvaajalle. Autosta on usein hyvä kuvata ja on tärkeää ettei itse tarvitse silloin ajaa. Oma kokemukseni Neophron Tours’in retkijärjestelyistä on erinomainen. Bulgaria on suomalaisittain edelleen erittäin edullinen maa – mm. ruoka ja juomat maksoivat 30-40% Suomen hinnoista ja majoitushinnat ihan hyvissä hotelleissa olivat vain 25-50 euroa per kaksi henkeä. Eiköhän Bulgariaan tule mentyä vielä uudelleenkin, seuraavaksi ehkä muuttoaikaan… Meidän matkamme lintukuvia löytyy parin päivän sisällä veppisivujeni kansiosta ’Uusimmat ulkomailta’.

SINISUOHAUKKOJA NÄHTIIN KYMMENIÄ

SINISUOHAUKKOJA NÄHTIIN KYMMENIÄ

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta, Matkaraportit | Kommentit pois päältä artikkelissa Bulgarian lintumailla

Lumisadetta mutta lauhtuvaa

Perjantaina 31.1.2014 taivas oli paksussa pilvessä ja koko päivän satoi lunta, näkyvyys merelle oli huono. Kaakkoistuuli oli edelleen navakka, 12-14 m/s, ja pakkasta 6 astetta. Pidin ns. kotipäivän – kirjoitushommia ja sain valmiiksi mm. pari keväällä eteen tulevaa lintukuvaesitystä… Toki tsekkasin satamalahden muutamaan kertaan, paikalla mm. 2 lapasotkaa (k,n) ja naarasuivelo, lisäksi kuului useaan otteeseen laulujoutsenten huutoa. Ruokinnallamme oli jälleen mm. 2 punarintaa sekä pari peippoa.

TUKKASOTKA, JOLLA LAPASOTKAMAISESTI PALJON VALKEAA NOKAN YMPÄRILLÄ, OLESKELEE SATAMALAHDELLA

SATAMALAHDELLA OLESKELEE TUKKASOTKA, JOLLA ON LAPASOTKAMAISESTI PALJON VALKEAA NOKAN YMPÄRILLÄ

Lauantaina 1.2.2014 oli aluksi edessä lumihommia – yöllä oli kinostanut reilusti lunta. Päivä oli pilvinen ja alas tuli ajoittain alijäähtynyttä vettä tehden kivet ja kalliot erittäin liukkaiksi. Pakkanen hellitti vähän ja etelätuulikin asettui hiukan eilisestä. Kiersin kylän ja itäosan ja mainittavimmat havainnot näin helmikuun alkuun olivat 5 laulujoutsenta, 3 tukkakoskeloa, 3 lapasotkaa, 6 naurulokkia ja jälleen lähti huuhkaja Gamla Postenin männiköstä. Pikkulinnuista mainittakoon 4 punarintaa (3 yhtä aikaa ruokinnallamme), 2 peukaloista, 4 räkättiä, 3 mustarastasta ja 4 pikkuvarpusta. Niittykirvistä en nyt itärannalta löytänyt.

MUSTARASTAAT PITÄVÄT MARJARUOKIINNASTANI

MUSTARASTAAT PITÄVÄT MARJARUOKINNASTANI

Sunnuntaina 2.2.2014 aamupäivä oli pilvipoutainen, iltapäivällä alkoi taas lumisade. Tuuli oli yhä etelästä 11 m/s ja lämpötila nollassa. Staijailin puolitoista tuntia luotsilla, muuten kylän ja itäosan kierros. Merellä liike oli edelleen hyvin heikkoa (paitsi muutama kymmenen kala- ja harmaalokkia), mainittavimmat 5 laulujoutsenta, 5 tukkakoskeloa, 3 lapasotkaa, uivelo, 3 naurulokkia ja länsikärjessä uiskennellut talvipukuinen ruokki. Saaressa näkyi jälleen närhi sekä 3 räkättiä, 4 mustarastasta, 3 punarintaa ja 2 peukaloista. Huomenna on varhainen lähtö mantereelle.

MERIMETSOPORUKKA ON ASETTUNUT ORMSKÄRIN BETONILAITURILLE

MERIMETSOPORUKKA ON ASETTUNUT ORMSKÄRIN BETONILAITURILLE

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lumisadetta mutta lauhtuvaa

Tuulta ja pakkasta riittää

Tiistaina 28.1.2014 oli aika palata Utöhön, Outi jäi Turkuun töihin. Aamuvarhain ajelin Pärnäisiin (kahvipaikat vielä kiinni…) ja laivaan saapui niukasti väkeä, ei lintuihmisiä. Koska oli kova kaakkoistuuli (15 m/s) ja pakkasta 5 astetta niin kannella olo jäi niukaksi eikä matkalla mainittavaa näkynytkään. Jäätä ei reitillä vielä ole kuin jossain lahdenpohjukoissa. Utöhön saavuttiin klo 12.45, tavarat kotiin ja staijaustuokio satamalahdelle. Paikalla telkkien, isokoskeloiden, kyhmyjoutsenten ja merimetsojen lisäksi mm. 5 laulujoutsenta, 3 lapasotkaa (k, 2n), 25 tukkasotkaa, uivelo ja 8 naurulokkia. Ruokinnallamme punarinta. Hain kaupalta talven kolmannen auringonkukkasäkin ja loppu iltapäivä menikin taas kirjoitushommissa. Ville-Veikko ja Sällylä lähtivät mantereelle.

MUUTAMA LAPASOTKA ON ILMAANTUNUT SATAMALAHDELLE

MUUTAMA LAPASOTKA ON ILMAANTUNUT SATAMALAHDELLE

Keskiviikkona 29.1.2014 puhalsi edelleen kova (15-18 m/s) kaakkoistuuli, pakkasta oli 5 astetta mutta taivas oli selkeä. Staijailin vajaan tunnin mutta lokkeja lukuun ottamatta merellä ei ollut mitään liikettä. Valoisan ajan käytinkin vesilintujen kuvaamiseen satamalahdella, jotain mukavaa materiaalia syntyikin. Lintuja tuli muuten katseltua niukasti ja ainoat mainittavat olivat alli, 2 lapasotkaa, 9 naurulokkia ja 3 räkättiä.

TUKKASOTKISTA OSA ON JO JUHLAPUVUSSA

TUKKASOTKISTA OSA ON JO JUHLAPUVUSSA

Torstaina 30.1.2014 taivas oli pääosin pilvessä, pakkasta peräti 8 astetta ja kaakkoistuuli edelleen navakkaa (12-14 m/s). Staijia tunnin verran luotsiasemalla, muuten jonkin verran komppausta ja kuvaamista. Ei uutta, mainittavimmat 2 tukkakoskeloa, 11 naurulokkia, lapasotka, 7 laulujoutsenta (3ad4juv) ja 5 räkättiä. Lokkeja oli tänään melko runsaasti liikkeellä, kalalokkeja laskin n. 145, harmaalokkeja 22 ja merilokkeja 7. Itärannalla sinnitteli edelleen niittykirvinen ja omalla ruokinnalla kävi mm. 2 punarintaa.

KALALOKKEJA ON RUNSAASTI LIIKKEELLÄ

KALALOKKEJA ON RUNSAASTI LIIKKEELLÄ

ISOKOSKELO SATAMALAHDEN AALLOISSA

ISOKOSKELO SATAMALAHDEN AALLOISSA

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuulta ja pakkasta riittää

Pihabongausta ja saarikomppausta

Torstai 23.1.2014 oli jälleen lumikuurojen päivä, vasta iltapäivällä vähän selkeni. Pakkasta oli 5 astetta ja tuuli sitkeästi itäkaakossa, nyt 10 m/s. Komppailtiin saaressa ja kuvattiin lintuja omalla ruokinnalla kunnes tuli vilu… Päivän mainittavimmat olivat 5 laulujoutsenta edelleen, 270 telkkää, 22 tukkasotkaa, 7 tukkakoskeloa, 33 merimetsoa (satamalahdella), 3 naurulokkia, 3 räkättiä, 2 punarintaa ja 17 tilheä. Luhtakana oli jälleen tepastellut itärannalla, äänikin kuultiin pari kertaa, ja illansuussa 2 huuhkajaa kävi Gamla Postenin takana. Ruovikon komppaamisesta on syytä pidättäytyä, jotta luhtakana saa yrittää rauhassa talvehtimista! Satamalahti ja saunalahti alkavat jo reunoiltaan jäätyä.

TILHET PITÄVÄT MARJARUOKINNASTAMME

TILHET PITÄVÄT MARJARUOKINNASTAMME

Perjantai 24.1.2014 alkoi taas kevyellä lumisateella, iltapäivä oli puolipilvinen ja heikkotuulinen. Pakkasta oli tänään 5 astetta. Staijia tunnin verran luotsiasemalla, muuten vain kevyt kyläalueen komppaus koska päivään kuului kyläilyjuttuja. Mainittavat havainnot 2 allia, naaras-uivelo ilmestynyt satamalahden telkkäparveen, 5 naurulokkia, 3 räkättiä ja 6 tilheä.  Päivällä kyläalueella vieraili hetken harakka, kova harvinaisuus täällä – edellisestä on jo useita vuosia! Iltalaivalla saareen saapui orneja mm. Kari Laamanen, Tuula Suihko, Pertti Rasp, Vuokko Jernström, V-V Salonen ja Seppo Sällylä.

KALALOKIT OVAT KAIKKI TALVIPUKUISIA

KALALOKIT OVAT KAIKKI TALVIPUKUISIA

Lauantaina 25.1.2014 oli mukava ulkoilusää – pilvipoutaa, näkyvyys edellispäiviä parempi, lounaistuuli 5-6 m/s ja pakkasta vain 3 astetta. Staijia ja komppausta ja itse osallistuin tänään myös pihabongaukseen omalla pihallamme – tunnin aikana kertyi 25 lajia ja 475 yksilöä. Ei huono! Päivän haviksia saaresta olivat merilinnuista mm. 5+2 laulujoutsenta, 7 pilkkasiipeä, 11 tukkakoskeloa, 6 uiveloa, lapasotka, 400 telkkää, ruokki, 6 naurulokkia ja talvipukuinen silkkiuikku (Eivorin satamassa). Muita lajeja olivat mm. varpushaukka, huuhkaja, 2 peukaloista, 4 punarintaa, rautiainen jälleen, 50 räkättiä ja 5 tilheä. Outi lähti aamulaivalla mantereelle.

MUUTAMA URPIAINEN VIIHTYY SAARESSA

MUUTAMA URPIAINEN VIIHTYY SAARESSA

Sunnuntaina 26.1.2014 oli aika meikäläisenkin lähteä käymään mantereella, kohta taas takaisin. Sää oli pilvinen, tuuli etelästä 9 m/s ja pakkasta runsaat 3 astetta. Ennen laivan lähtöä stajia tunnin verran luotsiasemalla. Havaintoja mm. 5 allia, pilkkasiipi, riskilä, 5 tukkakoskeloa, 6 uiveloa, lapasotka, 2 naurulokkia, 12 tilheä ja punarinta. Matkalla mantereelle ei havaittu ihmeempiä – pari riskilää ja Berghamnissa isolepinkäinen. Saareen jäivät orneista ainakin Ville-Veikko ja Sällylä.

PUNARINNAT OVAT POISTAISEKSI SELVINNEET PAKKASISTA

PUNARINNAT OVAT TOISTAISEKSI SELVINNEET PAKKASISTA

MERIKOTKIA NÄKEE 1-3 PÄIVÄSSÄ

MERIKOTKIA NÄKEE 1-3 PÄIVÄSSÄ

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Pihabongausta ja saarikomppausta

Yhä kylmenee

Maanantai 20.1.2014 oli pilvinen ja kylmä (-5 astetta) päivä ja ilmaa kylmensi navakka (10-12 m/s) kaakkoistuuli. Staijia tunnin verran aamulla luotsiaseman suojassa ja päälle kierrettiin suurin osa saaresta. Merellä nähtiin mm. eiliset 5 laulujoutsenta, pilkkasiipi, lapasotka, 2 tukkakoskeloa, n. 350 telkkää ja 5 naurulokkia. Enskärin männyissä oli tänään 2 huuhkajaa päiväunilla ja itärannalla nähtiin edelleen niittykirvinen ja peukaloinen. Tilhiä havaittiin 16 ja räkättejä 6 yksilöä.

LAULUJOUTSENPERHE VIIHTYY SAAREN RANNOILLA

LAULUJOUTSENPERHE VIIHTYY SAAREN RANNOILLA

Tiistaina 21.1.2014 oli mukavampi ilma – puolipilvistä, kaakkoistuuli vain 5 m/s ja pakkasta 4 astetta. Staijia tunnin verran ja koko saaren kierros. Mainittavia havaintoja tänään mm. pilkkasiipi, 14 tukkakoskeloa, n. 270 telkkää, taivaanvuohi, närhi, 2 punarintaa, 3 tilheä ja 7 räkättirastasta. Itärannan tuoreesta lumesta löytyivät aivan tuoreet (ei ollut eilen) luhtakanan jäljet, oli käynyt rantalevällä ja kulkenut takaisin ruovikon koloihin. Lonka, Jäntti, Nieminen ja Järvenpää lähtivät päivällä mantereelle.

TUOREET LUHTAKANAN JÄLJET ITÄRANNALLA

TUOREET LUHTAKANAN JÄLJET ITÄRANNALLA

Keskiviikko 22.1.2014 oli ainakin toistaiseksi talven kylmin päivä. Pakkasta oli -9 astetta, taivas oli pääosin pilvessä ja kylmä koillistuuli puhalsi suoraan kylään. Rannat jäässä ja saunalahdellakin alkaa jäätyminen. Tunnin staiji väreilevälle merelle ja itäosan ja kylän kierros. Mainittavia havaintoja kertyi niukasti: 5 laulujoutsenta edelleen, tukkakoskelo 3, naurulokki 5, tukkasotka 22, punarinta, peukaloinen ja 3 räkättirastasta. Itärannan niittykirvinen on ehkä lähtenyt/menehtynyt mutta tammikuun pakkasesta huolimatta sinisorsapari jo paritteli innokkaasti majakan edustalla.

MUUTAMA MUSTARASTAS VIIHTYY SAARESSA

MUUTAMA MUSTARASTAS VIIHTYY SAARESSA

VIHERPEIPPO ON NYT SAAREN YLEISIN LINTU

VIHERPEIPPO ON NYT SAAREN YLEISIN LINTU

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Yhä kylmenee

Lumi maassa, meri auki

Torstai 16.1.2014 oli aurinkoinen ja kaunis päivä, pakkasta tosin vielä 5 astetta ja koillistuuli 7-9 m/s. Parin tunnin staiji luotsiasemalla, muuten lähes koko saaren kierros. Mainittavimmat havainnot olivat mm. 3 allia, riskilä, 2 naurulokkia ja saaressa niittykirvinen, 2 punarintaa, 8 räkättiä ja 35 tilheä. Iltapäivällä löysin Gamla Postenin takaa nukkuvan huuhkajan, joka oli niin männynoksien kätköissä että mitään kunnon kuvaa siitä ei saanut. Skouppasin bubosta jonkun kuvan päälaiturin suunnasta mutta ilman voimakas väreily heikensi taas ratkaisevasti kuvalaatua. Illansuussa saareen saapui joukko orneja (Hannu Kianen ym) ja luontokuvaajia (Jaakko Ruola ym).

HUUHKAJA NUKKUU MÄNNIKÖSSÄ

HUUHKAJA NUKKUU MÄNNIKÖSSÄ

Perjantai 17.1.2014 oli jälleen kylmempi päivä (-7) ja 10 m/s itätuuli oli aika pureva. Taivas oli puolipilvinen, ei lumisadetta. Staijia ja koko saaren komppaus tuottivat muutamia mainittavia havaintoja. Merellä nähtiin mm.  alli, riskilä, ruokki, 3 tukkakoskeloa ja 3 naurulokkia, saaressa närhi ja niittykirvinen edelleen, 4 punarintaa, 2 peukaloista, 12 räkättiä, 9 tilheä ja vähän yllättäen ainakin 2, ehkä jopa 3, taivaanvuohta. Ilmeisesti ovat saapuneet vasta nyt mantereelta sillä edellisestä ”pukista” on jo lähes pari viikkoa. Illalla saareen saapui lisää lintuharrastajia (mm. Pertti Uusivuori).

NIITTYKIRVINEN JAKSAA VIELÄ

NIITTYKIRVINEN JAKSAA VIELÄ

Lauantaina 18.1.2014 pyrytti lunta koko päivän reippaan (10-12 m/s) itätuulen avittamana. Näkyvyys oli heikko ja tuulen ja -5 asteen pakkasen yhdistelmä ei oikein innostanut meikäläistä komppailemaan. Käytinkin pääosan päivästä kirjoitteluun ja runsaan tunnin kuvaussessioon ruokinnallamme – mainittavampaa vain närhi ja punarinta. Saaressa oli pitkälti toistakymmentä lintuharrastajaa ja muut näkivät mm. taivaanvuohen, niittykirvisen ja peukaloisen. Illansuussa saapui Outi ja ainakin neljä ornia lisää saareen.

RÄKÄTTIRASTAS JA ENSILUMI

RÄKÄTTIRASTAS JA ENSILUMI

Sunnuntai 19.1.2014 oli vaihteeksi ihan kelpo päivä. Aamupäivällä lumikuuroja mutta myöhemmin puolipilvistä, pakkasta oli 3-4 astetta. Tuuli oli kääntynyt kaakkoon, voimaa 4-7 m/s. Vähän staijia ja koko saaren kierros tuottivat joukon ihan mukavia havaintoja. Merellä näkyi mm. 5 laulujoutsenta (1ad4juv), 3 tukkakoskeloa, riskilä, 4 naurulokkia ja telkkiä jo n. 220. Saaressa nähtiin mm. närhi, 2 taivaanvuohta, 4 punarintaa, 13 räkättiä, 6 tilheä, 2 vihervarpusta ja Gamla Postenilla aamulla 2 huuhkajaa, joista toinen jäi koko päiväksi nukkumaan männikköön. Aamupäivällä alueella talvehtiva admuuttohaukka istuskeli pitkään Kobbanin korkeimmalla kalliolla. Mantereelle lähti tänään isohko joukko väkeä, myös muutamia lintuporukoita.

VASTAVALOKUVA TAIVAANVUOHESTA JOKA VAIHTAA PAIKKAA

VASTAVALOKUVA TAIVAANVUOHESTA JOKA VAIHTAA PAIKKAA

JOKUNEN TILHI VIIPYY VIELÄ SAARESSA

JOKUNEN TILHI VIIPYY VIELÄ SAARESSA

 

 

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Lumi maassa, meri auki

Vesilintuja lisää – ja pikkukajava

Maanantaina 13.1.2014 pohjoisvirtaus kiristi edelleen otettaan – pakkasta jo peräti 8 astetta ja tuuli aluksi 11 m/s mutta heikkeni hiljalleen. Taivas oli tänään puolipilvinen. Merellä entistä kovempi väreily ja lisäksi hienoa merisavua, vesilintujen tunnistus onnistui vain saaren rantavesistä. Staijia pari tuntia ja kiersin itä- ja eteläosat saaresta kylmässä viimassa. Merellä näkyi mm. 4 laulujoutsenta, 26 mustalintua, 51 allia, 2 naurulokkia ja 3 merikotkaa. Saaresta löytyi mm. merisirri (Pattskärin rannalla), 3 punarintaa, 4 peukaloista, niittykirvinen, punatulkku, 37 räkättiä, laulurastas (Mörttilässä) ja 42 tilheä, lisäksi ohilentävä harmaahaikara iltapäivällä. Pakkanen on alkanut tuoda lisää vesilintuja Utön satamalahdelle, jossa oli tänään mm. 140 telkkää, 7 tukkasotkaa (talven ekat!), jo 70 isokoskeloa ja 16 merimetsoa. Degerstedtin Kari oli saapunut eilen iltalaivalla saareen.

AURINGONSÄTEET VALAISIVAT MERISAVUA ETELÄPUOLELLA - KUIN MERI OLISI TULESSA!

AURINGONSÄTEET VALAISIVAT MERISAVUA ETELÄPUOLELLA – KUIN MERI OLISI TULESSA!

Tiistaina 14.1.2014 oli puolipilvistä, koillistuuli heikkoa (4 m/s) ja pakkasta 7 astetta – mukava ulkoiluilma. Merellä edelleen kova väreily ja staiji jäi siksi lyhyeksi. Kevyt kierros itäosassa tuotti mm. 2 pulmusta, niittykirvisen, 7 räkättiä ja 21 tilheä. Rantaviivat alkavat jo jäätyä, eivät taida merisirritkään enää oikein löytää ravintoa… Keskityin tänään vähän enemmän kotihommiin kun linnut tuntuivat liikkuvan niukasti.

TELKKÄPARVET KASVAVAT PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ JA TUKKASOTKIAKIN ILMAANTUU

TELKKÄPARVET KASVAVAT PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ JA TUKKASOTKIAKIN ILMAANTUU

PARI PUNARINTAA SINNITTELEE VIELÄ PAKKASISSA

PARI PUNARINTAA SINNITTELEE VIELÄ PAKKASISSA

Keskiviikkona 15.1.2014 oli edelleen puolipilvistä, iltapäivällä lumikuuroja, ja kylmä itätuuli puhalsi 8-10 m/s, pakkasta 6 astetta. Staijia lähes 3 tuntia ja komppaustakin saaressa – nähtiin mm. 4 laulujoutsenta (jäivät paikallisiksi), vuoden ensimmäinen haapana, tukkakoskelo, naurulokki,  ampuhaukka,  2 pulmusta, 12 räkättiä ja tukkasotkia peräti 166 yksilöä, useimmat muuttavina länsilounaaseen. Sinisorsien, isokoskeloiden, tukkasotkien ja telkkien määrät ovatkin edelleen kasvussa, jäätyminen mantereella ja sisäsaaristossa näkyy täällä hiljalleen lisääntyvinä vesilintujen lukumäärinä. Degerstedt näki iltapäivällä lisäksi 2kv pikkukajavan muuttavan saaren itäpuolitse kohti etelää. Saaressa on nyt nähty tasan 50 lajia tämän vuoden puolella…

JOKUNEN LAULUJOUTSENKIN ON SAAPUNUT MANTEREEN SUUNNASTA

JOKUNEN LAULUJOUTSENKIN ON SAAPUNUT MANTEREEN SUUNNASTA

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Vesilintuja lisää – ja pikkukajava

Talvi tuli saareenkin

Torstaina 9.1.2014 lähdin aamupimeässä takaisin kohti Utötä, nyt trailerilla mukana moottorihuollettu ja pohjamaalattu vene. Nauvossa oli tavan mukaan ohjelmassa kauppaa ja kahvia ja Pärnäisissä olin ajoissa lastaamassa paatin m/s Eivorin sisätilaan. Matka sujui leppoisasti harmaassa talvisäässä jossa vaihteeksi tuuli oli heikko – lännestä 4 m/s, lämpöä 5 astetta, ei muita lintuharrastajia laivalla. Matkalla mainittavimpia havaintoja olivat 3 riskilää, 2 merikotkaa, merisirri Jurmo sataman edustan luodolla sekä admuuttohaukka pitkästä aikaa istumassa hienosti Knivskärin tutkamerkillä. Kamera ei nyt ollut mukana… Illalla lounaasta levisi reipas vesisade. Utössä paikalla mm. lintureissulla oleva Panu Muhli.

MUUTAMA TUKKAKOSKELO VIETTÄÄ TALVEA UTÖSSÄ

MUUTAMA TUKKAKOSKELO VIETTÄÄ TALVEA UTÖSSÄ

Perjantai 10.1.2014 alkoi edelleen vesisateella, tuuli oli kääntynyt koilliseen ja voimistunut 14 m/s. Lämpötila oli pudonnut +3 asteeseen. Päivällä pääosin pilvipoutaa ja siksi staijia ja komppausta koko valoisa aika. Merellä nähtiin mm. 23 allia, pilkkasiipi, 6 tukkakoskeloa, 11 merimetsoa, 3 merikotkaa ja 5 naurulokkia. Muuttohaukka istui aamulla jälleen noin puoli tuntia Knivskärin tutkamerkillä ja saarikierroksella löytyi mm. punarinta, 7 räkättiä, 22 tilheä, niittykirvinen edelleen ja eteläkärjen ohi lentänyt merisirri. Itärannalta lähti toinenkin kirvinen, joka lensi suoraan vastakkaiseen saareen – näytti luotokirviseltä mutta en uskalla sanoa ihan varmaksi. Ehkä löytyy uudelleen.

ITÄRANNAN NIITTYKIRVINEN ON ARKA JA VAIKEASTI KUVATTAVA, TÄMÄN PAREMPAA KUVAA EN OLE VIELÄ SAANUT

ITÄRANNAN NIITTYKIRVINEN ON ARKA JA VAIKEASTI KUVATTAVA, TÄMÄN PAREMPAA KUVAA EN OLE VIELÄ SAANUT

Lauantaina 11.1.2014 alkoi talvi. Yöllä, aamulla ja aamupäivällä satoi kevyttä lumisadetta niin että maa värjäytyi valkoiseksi, tuuli oli luoteesta 7 m/s ja lämpötila hiipi niukasti pakkaselle. Staijia ja itäosan komppaus päiväohjelmana, rennosti vaan. Merellä näkyi mm. 6 mustalintua, haahka, riskilä ja länsipuolen luodoilla yksinäinen merisirri. Saaresta mainittavaa olivat pulmunen itärannalla, 2 punarintaa, 5 tilheä ja 2 mustarastasta sekä satamalahdella kalastellut 19 merimetson parvi. Muhlin Panu lähti aamulaivalla mantereelle. Kylmenevä ilma ehkä/toivottavasti ajaa lähipäivinä vähän lintuja mantereelta tännepäin – varsinkin vesilintuja on edelleen kovin niukasti.

PÄIVÄN PULMUNEN EI SUOSTUNUT KERTAAKAAN KATSOMAAN MINUUN PÄIN! MITÄHÄN SIITÄ PITÄISI AJATELLA...

PÄIVÄN PULMUNEN EI SUOSTUNUT KERTAAKAAN KATSOMAAN MINUUN PÄIN! MITÄHÄN SIITÄ PITÄISI AJATELLA…

Sunnuntaina 12.1.2014 taivas oli pilvessä ja koko aamupäivä pyrytti pakkaslunta. Pohjoistuuli puhalsi 8-9 m/s ja pakkanen kiristyi jo -5 asteeseen. Saarikierros ja vähän staijiakin mutta lumikuurojen ja voimakkaan väreilyn takia merelle katsominen ei tuottanut juurikaan tulosta. Mainittavimmat havainnot tänään olivat 5 tukkakoskeloa, närhi edelleen, 2 peukaloista, 2 punarintaa, niittykirvinen edelleen, 5 peippoa, 5 tilheä, 17 räkättiä ja 4 mustarastasta. Linnut eivät nyt oikein vaihdu…

TILHI IHMETTELEE ETTÄ SATAAKO TÄÄLLÄKIN JO LUNTA...?

TILHI IHMETTELEE ETTÄ SATAAKO TÄÄLLÄKIN JO LUNTA…?

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Talvi tuli saareenkin

Mantereelle venettä hakemaan

Maanantai 6.1.2014 oli jälleen synkkä ja pimeä päivä, sumuakin. Tuuli oli kaakossa 8-9 m/s ja taivas taas paksussa pilvessä, lämpöä oli vielä 4 astetta. Vähän staijasinkin luotsiasemalla mutta näkyvyys oli huono eikä juuri mitään liikettä näkynyt merellä. Kierros itä- ja eteläosassa tuotti mm. närhen, naurulokin, niittykirvisen, 2 peukaloista, 2 punarintaa, 24 tilheä ja 2 räkättirastasta. Järvisen Mikko ja Anu lähtivät tänään mantereelle.

PEUKALOISIA ON VIELÄ SAARESSA ARVIOLTA AINAKIN 12 YKSILÖÄ

PEUKALOISIA ON VIELÄ SAARESSA ARVIOLTA AINAKIN 12 YKSILÖÄ

Tiistaina 7.1.2014 lähdettiin klo 13 Outin kanssa mantereelle, Outi töihin ja itse menin hakemaan huollossa ollutta venettämme takaisin Utöhön.  Päivä oli vesisateinen ja etelätuulikin 12 m/s, lämpöä yli 5 astetta. Koska näkyvyys oli lähes olematon niin lintujen tarkkailu jäi väliin tänään ennen laivan lähtöä. Mantereelle lähti myös Degerstedtin Kari.

RUOKINNALLA KÄY KOIRASPEIPPO, JONKA OIKEASSA JALASSA ON ISO KASVAIN. VAIN KYNSIÄ NÄKYY HIEMAN.

RUOKINNALLA KÄY KOIRASPEIPPO, JONKA OIKEASSA JALASSA ON ISO KASVAIN. VAIN KYNSIÄ NÄKYY HIEMAN.

Kategoriat: Ajankohtaista linturetkiltä, digikuvia luonnosta | Kommentit pois päältä artikkelissa Mantereelle venettä hakemaan